Yhä edelleen tulee vastaan ihmisiä, jotka kokevat tarvetta lähettää eteenpäin kymmenen vuotta vanhaa vitsiä, jossa autoja verrataan tietokoneisiin ja päädytään lopulta toteamaan, että jos Microsoft olisi suunnitellut auton, se sammutettaisiin Käynnistä-nappia painamalla. Lienee viimein aika käsitellä tämä ikuisuuskysymys.
Microsoftin ystävät linkittävät aina asiasta puhuttaessa The Old New Thing -blogiin, jossa perustellaan, millaisen ajatusketjun seurauksena Sammuta-komento päädyttiin sijoittamaan Käynnistä-otsikon alle. Juttu alkaa huonolla analogialla: siksi, että autokin sammutetaan kääntämällä käynnistysavainta. Totta, mutta avainta käännetään yleensä sammutettaessa eri suuntaan kuin käynnistettäessä. Aivan kuin valokatkaisijaa käännetään eri suuntaan siitä riippuen, halutaanko sytyttää vai sammuttaa valot.
Mutta, muistuttavat jotkut, nykyään on autoja, joissa moottoria hallitaan yhdellä ainoalla nappulalla, eikä sammuttamisele eroa mitenkään käynnistämiseen käytettävästä. Toki, ja maailma on myös täynnä painikkeita, joiden tila ei muutu niiden ohjaamien kohteiden tilan mukaan. Kenties yleisimpänä esimerkkinä painonapillinen kuulakynä [toki näitäkin on monenlaisia].
Kun on päästy näin pitkälle, huomataan, ettei Käynnistä-napissa sinällään ole mitään vikaa. Ongelma on sanavalinnassa. Sammuta on käynnistä-sanan luonteva alakohta vain niiden mielestä, joiden mielestä hidastuvuus on luonnollisesti kiihtyvyyden miinusmerkkinen alalaji. Tai niistä, jotka eivät miellä sammuttavansa konetta, vaan käynnistävänsä järjestelmän sammutusprosessin. Jotkut väittävät, että kyseessä on vain suomalaisten ongelma, mutta nähdäkseni Shut Down ei ole sen luontevampi alakohta Startille.
Enkä minä väitä, ettei Käynnistä-painike voisi olla konseptina kovinkin toimiva. Linkkaamassani blogimerkinnässähän nimenomaan todetaan sen parantaneen merkittävästi käytettävyystestien tuloksia. Kunhan nyt vain selvennän, mikä varsinainen ongelma oli. Kyse on valinnoista: tällä kertaa uhrattiin semanttinen loogisuus aloittelijoiden hyväksi – ja kaiketi se kannatti.
Jostain saattaa silti kertoa se, että Vistan kuvakaappauksien perusteella Microsoft on luopumassa Start-sanan käytöstä käyttöjärjestelmänsä seuraavassa versiossa. Nappia koristaa Windows-logo samaan tapaan kuin Apple-logo Omenavalikkoa tai KDE- tai Gnome-logo omia vastaavia valikoitaan. Ehkä Microsoft laskee opettaneensa ihmiset kymmenessä vuodessa tulemaan toimeen ilman ohjeita.
[Käynnistä-nappia rummutettiin aikoinaan suurella pauhulla. Microsoft muun muassa maksoi 14 miljoonaa dollaria Start Me up -kappaleen käyttöoikeudesta. Mahtaako tämä olla historian suurin käyttöliittymäelementin osakseen saama huomiointi?]
Onpa muuten tosi omituinen hymiö tuossa ”Local Disk”:in perässä.
Taitaa olla Balmer kaljuineen, joka siinä kurkistaa. C:
Tuosta Start-hassuudesta tuli mieleen, että olikos Mäceissä silloin joskus aikoinaan hiukan vastaava ’ovela käyttöliittymäkeksintö’? Muistelisin levykkeen oton koneesta tehdyn raahaamalla levyaseman ikoni roskakoriin… toiminto, joka ainakaan itselleni ei tulisi kovin heti arvauksena mieleen ejectiä etsiessä. No, näitähän varmasti riittää. 🙂
Timo, toki ja tuo toimii edelleen. Siihen liittyy täysin looginen kehitysketju – lopputulos vain on kummallinen. Pitääpä kirjoittaa tuosta piakkoin.
Hello, my name is Alex, i’m a newbie here. I really do like your resource and really interested in things you discuss here, also would like to enter your community, hope it is possible:-) Cya around, best regards, Alex!
Hello! Good Site! Thanks you! lgxxrhdebeg
Paluuviite: Miksi levy poistetaan Macissä raahaamalla se roskakorin päälle?
henri