Tämä teksti perustuu Qvikin AI-aiheisessa tapahtumassa 11.5.2023 pitämääni puheenvuoroon. Se pohdiskelee uusien generatiivisten tekoälyratkaisujen merkitystä erityisesti digipalveluiden kehityksen ja suunnittelun näkökulmasta sekä jakaa muutamia omia käytännöllisiä vinkkejäni sekä kasan hyväksi havaittuja lähteitä. Ennen kaikkea se dokumentoi ajankuvaa ja näyttää luultavasti herttaisen vanhentuneelta vuoden kuluttua. Käytän tässä tekstissä tekoäly-sanaa liberaalisti kuvaamaan kaikenlaista automaattista ja ihmeellistä silläkin … Jatka artikkeliin Ajankohtaiskatsaus AI-aiheeseen: 80 vuotta vanha visio käy viimein toteen, mutta minne tuottavuuskasvun hyöty valuu?
Sähköpotkulaudat kesällä 2023: uusien reittien ja parkkipaikkojen opettelua
Aiempien vuosien sähköpotkulautakatsauksissa on ollut ongelmana, että niiden laajuus on kasvanut jatkuvasti. Niinpä olen jaksanut kirjoittaa jutun vasta kohtuuttoman myöhään. Kokeillaan tänä vuonna tällaista hetki hetkeltä -juttua, joka julkaistaan rehellisesti torsona ja jota voidaan täydentää pitkin matkaa. Ensiksi alekoodeja uusille käyttäjille. Minulla ei ole mitään virallista yhteistyötä näiden firmojen kanssa, mutta saan toki hyötyä, jos … Jatka artikkeliin Sähköpotkulaudat kesällä 2023: uusien reittien ja parkkipaikkojen opettelua
Sähköpotkulaudat 2022: Kuristetut huippunopeudet, kaksinkertainen määrä toimijoita – sekä vihameemien virta
Sähköpotkulautoja on enemmän kuin koskaan. Toimijoita on enemmän, sääntelyä on enemmän. Tämä perinteikäs katsaus kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota tänä vuonna. Laudat eivät ole paljoa muuttuneet viime vuodesta, joten keskityn tällä kertaa erityisesti eri toimijoiden hinnoittelun esittelemiseen. Tämän vuoden testissä saatiin aikaan myös kokonaan uusi voittaja. Viime vuoden katsauksessa käsiteltiin Voi, Tier ja Lime. Kauden … Jatka artikkeliin Sähköpotkulaudat 2022: Kuristetut huippunopeudet, kaksinkertainen määrä toimijoita – sekä vihameemien virta
LinkedIn: What a leaked Steve Jobs email can teach us about Apple vs. Nokia
Original post. I find it interesting how deep knowledge about something may be considered a disadvantage. I finally consumed Risto Siilasmaa's book "Paranoidi optimisti" during the past summer. I found it interesting, honest, and surprisingly open. One of the underlying themes was how the top management at Nokia was unaware of the status of their technological … Jatka artikkeliin LinkedIn: What a leaked Steve Jobs email can teach us about Apple vs. Nokia
Kaikki mitä olen oppinut maksamisesta
Jälkeenpäin on kiinnostavaa hahmottaa, että melkein puolet kymmenvuotisesta Qvik-urastani olin jotenkin tekemisissä maksamisen kanssa. Tässä artikkelissa tiivistän kansantajuiseen muotoon kaiken sen mitä muistan aiheesta. Kaikki alkoi vuoden 2016 huhtikuussa, kun olimme matkalla työpaikan virkistysiltapäivään trampoliinipuistoon. Menomatkalla toimitusjohtajamme Lari Tuominen kertoi minulle saamastaan PSD2-herätyksestä ja kehotti minua tutustumaan aiheeseen. Tämä matka vei minua sittemmin puhujaksi useampiin … Jatka artikkeliin Kaikki mitä olen oppinut maksamisesta
LinkedIn: Strategic design
Original post. Löysin arkistoaarteen. Litteroin aikoinaan 2007 piinaavaan tarkasti TKK:n seminaarikurssini avanneen paneelikeskustelun strategisesta käytettävyydestä. Nyt yllätyin, kuinka ajankohtaisia monet teemat ovat edelleen. Selvä, kukaan ei puhu enää käytettävyydestä vaan kaikenlainen asiakaskokemus ja business design ovat vallanneet ilmatilan siellä missä halutaan kääntää asiakasymmärrys paremmaksi liiketoiminnaksi, mutta pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta. Yksi muutos on sentään … Jatka artikkeliin LinkedIn: Strategic design
LinkedIn: App Clips in practice
Original post. If you have a mobile app and presence in the physical world, you should care about App clips and Instant apps. They are an interesting way of fighting app installation friction while still utilising tech capabilities not available on the web. You don't see them too much in Finland yet, but Lime scooters provide a … Jatka artikkeliin LinkedIn: App Clips in practice
LinkedIn: State of design tools
Original post. Good insight about the state of the tools for design, facilitation, user research, design systems etc (n > 4000). I was not surprised to see Figma dominating. I was a bit surprised, though, to see that Sketch is still so much bigger than Adobe XD and that Miro beats Mural with such a … Jatka artikkeliin LinkedIn: State of design tools
Sähköpotkulaudat kesällä 2021: Tier vs. Voi vs. Lime vs. sääntely
Suuri sähköpotkulautavertailu on muodostunut tässä blogissa jo perinteeksi (ks. 2020 ja 2019). Kriittisempi lukija voisi huomauttaa, että ainoaksi juttutyypiksi. Muita aiheita on tulossa pian, mutta tässä artikkelissa luodaan viimein katsaus kauden 2021 huomionarvoisiin seikkoihin. Lautavertailun lisäksi tässä esitetään muutama kehitysajatus, joilla lieveilmiöitä voisi suitsia ilman palveluiden täydellistä kieltämistä. Alla käsitellään seuraavia aiheita: Yhteiskunnallinen keskustelu ja … Jatka artikkeliin Sähköpotkulaudat kesällä 2021: Tier vs. Voi vs. Lime vs. sääntely
LinkedIn: Good things in Teams
Original post. I’m used to having my remote collaboration take place in Slack and Google Meet during past years. Recently, I’ve been spending my days in Teams instead. It would be easy to rant about all the things that should be improved in Teams but I thought I’d share some positive remarks instead. It’s Friday, … Jatka artikkeliin LinkedIn: Good things in Teams