YouTuben ja Google Videon soittimet pikavertailussa

YouTube-videopalvelu uusi hiljattain soittimensa ulkoasun. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa vanhasta, mutta se oli kovin sekava. Jo ladattua videota kuvattiin yhdellä haapealla harmaalla, soitettua osaa toisella, mutta kontrasti oli kovin pieni ja merkitys kaikkiaan ensi vilkaisulla hieman epäselvä. Toinen ongelma oli, että värjätty palkki ei tarjonnut selkeää affordanssia katselukohdan raahaamiseen hiirellä, vaikka se olikin mahdollista. Jos aikajanaa klikkasi kyllin kaukaa katselukohdasta, video hyppäsi klikkauskohtaan. Jos taas lähempänä, katselukohdan sai valita raahaamalla, mutta mistään ei tiennyt, missä tämä raja sijaitsi.

Uusi käyttöliittymä on tältä osin selkeämpi. Se näyttää toistokohdassa tyypillisen palkin, joka ei jätä arvailujen varaan, missä vaiheessa videossa ollaan ja tekee myös raahaamismahdollisuuden ilmeiseksi. Nyt kun tarkemmin mietin, ero taitaa olla juuri tuo palkki: harmaan sävyt ovat ennallaan, joten alkuperäisversiossa saa käsityken kuvittelemalla palkin pois.

youtube player

Sittenkin se on hieman raskaan näköinen ja muistuttaa sellaista, jollaisen voisi kuvitella tulevan vastaan Windowsissa. Toistokohtapalkissa on myös ongelmana, että vaikka sitä on nyt helppoa raahata, se jättää epäselväksi, missä kohtaa toisto on tarkalleen menossa: palkin keskikohdassa vai kenties jommassa kummassa päässä. Mukana on myös stop-näppäin, joiden tarkoituksenmukaisuutta ihmettelin aikoinaan Nokian multimedipäätteestä kertovassa Play/pause-tekstissäni – joka on valitettavasti onnistunut välttämään myös varmuuskopioinnin ja näin iäksi hävinnyt. YouTuben soittimen stop-näppäin hyppää videon alkuun, joten perinteinen |<<-symboli saattaisi olla selkeämpi.

[Jutussa kerrottiin, että Nokian soittimessa play-näppäimen painaminen aiheutti ruudulle dialogin: ”Please un-pause track to resume playback”. Musiikin kuuntelemisen jatkamiseksi tuli siis painaa pause-näppäintä ja koko play-napin tarkoitus jäi epäselväksi.]

Google Videon vastine näyttää valkoisuudessaan kovin applemaiselta. Jopa niinkin paljon, että kontrasti jättää minun pari vuottaa haalistuneella PowerBookin näytölläni toivomisen varaa. Toistokohtaindikaattori on esimerkillinen. Sen kärki osoittaa tarkasti, missä kohden ollaan menossa, mutta yläpuolella oleva laatikko laajentaa objektin pinta-alaa ja tekee siitä helposti osuttavan.

gvideo player[Kuva on pienennetty]

Ylipäänsä Fittsin laki tuntuu olevan googlelaisille tuttu: nappulat on suunniteltu mahdollisimman suuriksi käytettävään pinta-alaan nähden. YouTubesta poiketen stop-nappia ei ole lainkaan, sen sijaan napit eteen- ja taaksepäin kelaamiselle tarjotaan. Minä varmaankin suorittaisin luonnostani niin kelaamisen kuin alkuun hyppäämisen aikajanan avulla [ja nyt kun mietin miksi, niin arvatenkin siksi, että kelaaminen toimii niin surkeasti Realilla ja Macin Windows Media Playerillä, että olen tottunut välttämään sitä. Toisekseen, kiihtyvillä pikakelauksilla ei ikinä osu kohteeseensa – time is evil]. Veikkaisin, että pikakelausta tarvitaan useammin kuin alkuun hyppäämistä, vaikkei mikään toki estäisi alkuunhyppäämisnapin lisäämistä myös Google Videosiin.

Paitsi ehkä se, etten symmetrian vuoksi tekisi mieli lisätä myös loppuunhyppäämisnappi. Eikä tuossa napissa olisi tässä tapauksessa mitään järkeä, kun videoita katsellaan yksitellen, eikä seuraavaan olla hyppäämässä. Ja tekisihän se systeemistä jälleen suotta astetta monimutkaisemman…

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, etten ymmärtänyt, mitä toinen oikealta päin sijaitseva nappula tekee Googlen soittimessa. Minulla se ei tehnyt mitään. Se näyttää vähän haapealta, mutta kun tämä kontrasti on vähän mitä on, en osaa sanoa, onko se disabloitu vai ei.

Vielä täytyy kehua, että molemmat soittimet ovat niin viisaita, että ymmärtävät pysäyttää toiston, kun videon sisältävä välilehti kätketään. Tämä auttaa aiemmin kritisoimaani hälyääniongelmaan.

28 kommenttia artikkeliin ”YouTuben ja Google Videon soittimet pikavertailussa

  1. Tuosta googlen soittimen toiseksi viimeisestä napista arvaisin kuvan perusteella, että sen olisi tarkoitus laajentaa kuva esim full screeniin. Mutta jos tosiaan ei tapahtunut mitään, niin ehkä se oli vain hämäyksenä (niinkuin se tikitys siinä hopeisessa seinällä roikkuvassa)…

  2. Ensimmäinen nappi oikealta avaa valikon, jossa kuvan koon saa valita. Tuntuisi hiukkasen hölmöltä, että sitä varten olisi vieressä erillinen nappula, jolla säästää yhden klikkauksen valikkoon verrattuna.

    Toki vielä hölmömmältä tuntu, että vieressä on nappi, joka ei tee mitään…

  3. En tiedä koko jutusta mitään, ihan tuntumalla heitän. Minusta kaksi oikeanpuoleisinta kuvaa kuuluvat yhteen vrt. jos Wordissä haluaa piirrellä reunuksia, on näkyvillä joku reunusjutska ja vieressä kolmio, josta saa auki lisää valintoja. Samoin taustan värin, fontin värin yms. symbolin vieressä on samanlainen lisävalintanuoli.

    Jos tuossa googlessa olisi samasta kysymys. Toinen oikealta kertoo, että kuvan kokoa tässä muutellaan ja nuolen alta löytyy valinnat miten. Eli se ei tosiaan tee mitään! Yrittää vain kertoa, että näillämain on paikka, josta voi muuttaa kuvan kokoa.

    Mutta tämä on siis pelkkä arvaus. Mä en edes tiedä, mistä tollaisen soittimen sais, kun en löytänyt tästä merkinnästä linkkiä.

  4. Ei ole syytä tietääkään. Tuntumalla näitä oletetaan operoitavankin.

    Jos asia todella olisi noin kuin arvelet, luultavasti olisivat ympyröineet oikeanpuolimmaisen napin vasemmanpuoleisen kehyksen sisään tai muuten indikoineet, että ne kuuluvat yhteen. [Tooltippikään ei olisi pahitteeksi.]

    Sori, linkit jäivät pois. Ajattelin kai jotain siihen tyyliin, että Googleen ei linkata, kun sen tietävät kaikki muutenkin, mutta nämä ovat sittenkin hieman vähemmän tunnettuja juttuja.

  5. Heips. Minullapa se nappula toimii. Eli video lehahtaa koko ruudun kokoiseksi. Paitsi että ensin katsellaan puoli minuuttia mustaa ruutua, jonka vasemmassa yläkulmassa lukee buffering…(miksi pitää uudestaan bufferoida?) Varsin mahtava ominaisuus. Kuvahan on vielä huonompi isona kuin pienenä.

    Käytössä OS 10.3.9 ja Safari 1.3

  6. Sori… Kummallista tosiaan, ettei Tiikerillä toimi tuo nappi. Myös YouTube taitaa bufferoida uudestaan. Tiedä sitten, johtuuko flashin luonteesta.

  7. Paluuviite: Köyttöliittymäblogi » Blog Archive » Paluu YouTubeen

  8. Hello there! Just want to say that I find your site enough interesting for me. Usefull information and all is good arranged. Thank you for your work. I will visit your site more ofter from now and I bookmarked it.

  9. Hello there! Just want to say that I find your site enough interesting for me. Usefull information and all is good arranged. Thank you for your work. I will visit your site more ofter from now and I bookmarked it.

  10. Bus DriverThere was this little kid with impared speech and it was the first day of school so the dad told him to be nice to the bus driver. He said ”ok.”When he got on the bus he said ”Tank Mr. Buuusss Diver.” The bus driver got mad and slapped him. The next day again his dad said be nice to your bus driver. He said ”ok,” When he got on the bus he said the same thing and the bus driver slapped him again. Well the next day his dad said be nice to the bus driver and he said ”no” and they dad said ”why?”The kid said ”beecaausse eery day I say tank you Mr. Buuusss Diver. And then he saps me.” The dad said ”Ok I will come with you to see why your bus driver keeps slapping you. Well when the bus comes the dad asks the bus driver ”why do you keep slapping my kid.” The bus driver replies in a hurt tone ”beecaaausse he maken fun of me.” (Remember to say all the little kids parts in a voice that sounds like an impared speech kid and do the same thing for the bus driver)

  11. THE WORLD’s 20 SHORTEST BOOKS0. ”The Book of Virtues” by Bill Clinton19. ”My Plan To Find The Real Killers” by OJ Simpson18. Human Rights Advances in China17. America’s Most Popular Lawyers16. Career Opportunities for Liberal Arts Majors15. Detroit – A Travel Guide14. Different Ways to Spell ”Bob”13. Dr. Kevorkian’s Collection of Motivational Speeches12. Easy UNIX11. Al Gore: The Wild Years10. Everything Men Know About Women9. Everything Women Know About Men8. French Hospitality7. George Foreman’s Big Book of Baby Names6. ”How to Sustain a Musical Career” by Art Garfunkel5. Mike Tyson’s Guide to Dating Etiquette4. One Hundred and One Spotted Owl Recipes by the EPA3. ”Things I Wouldn’t Do for Money” by Dennis Rodman2. The Amish Phone Directory1. The Engineer’s Guide to Fashion

  12. Air force one and the farmerAir Force One crashed in the middle of rural America. Panic stricken, the Secret Service mobilized and descended on the farm in force. When they got there, the wreckage was clear. The aircraft was totally destroyed, with only a burned hulk left smoldering in a tree line that bordered a farm. Secret Service descended upon the smoking hulk but could find no remains of the crew or the President’s staff. To their amazement, a lone farmer was plowing a field not too far away as if nothing at all happened. They hurried over to surround the man’s actor. ”Sir,” the senior Secret Service agent asked, panting and out of breath. ”Did you see this terrible accident happen?” ”Yep. Sure did.” The man muttered unconcernedly. ”Do you realize that is the President of the United States’ airplane?” ”Yep.” ”Were there any survivors?” the agent gasped. ”Nope. They’s all kilt straight out.” The farmer sighed cutting of his tractor motor. ”I done buried them all myself. Took most of the morning.” ”The President of the United States is DEAD?” The agent gulped in disbelief. ”Yep, he kept a-saying he wasn’t … but you know what a liar he is!”

  13. William Shakespeare. Sonnet XLII That thou hast her, it is not all my grief, And yet it may be said I loved her dearly; That she hath thee, is of my wailing chief, A loss in love that touches me more nearly. Loving offenders, thus I will excuse ye: Thou dost love her, because thou knowst I love her; And for my sake even so doth she abuse me, Suffering my friend for my sake to approve her. If I lose thee, my loss is my love’s gain, And losing her, my friend hath found that loss; Both find each other, and I lose both twain, And both for my sake lay on me this cross: But here’s the joy; my friend and I are one; Sweet flattery! then she loves but me alone.

  14. William Shakespeare. Sonnet X For shame! deny that thou bear’st love to any, Who for thyself art so unprovident. Grant, if thou wilt, thou art beloved of many, But that thou none lovest is most evident; For thou art so possess’d with murderous hate That ’gainst thyself thou stick’st not to conspire. Seeking that beauteous roof to ruinate Which to repair should be thy chief desire. O, change thy thought, that I may change my mind! Shall hate be fairer lodged than gentle love? Be, as thy presence is, gracious and kind, Or to thyself at least kind-hearted prove: Make thee another self, for love of me, That beauty still may live in thine or thee.

  15. Paluuviite: slovo

  16. Paluuviite: Pikakatsaus YouTuben soitinkäyttöliittymän evoluutioon

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s