iPodeille kaupataan nykyään monenmoisia koteloita. Sain itse oman soveliaan kotelon etsimisprosessini näiltä näkymin päätökseen.

Toisen sukupolven iPodini mukana vuonna 2002 tuli vyökotelo, jota käytin viikon, kunnes se napsahti rikki käsinojan kankeamana huolimattomasti tuoliin istuttuani. Jatkossa kannoin soitinta taskussa ja ohjasin mukana tulleella kaukosäätimellä. Tämäkin oli vaivalloista, sillä sinänsä hienon kaukosäätimen klipsi oli turhan pieni eikä se näin tahtonut pysyä kiinni vaatteissa. Toisekseen myös kaukosäätimen liitin oli onneton, joten se irtoili jatkuvasti, ja lopulta säätimen käyttäminen vaati kahta kättä, kun toisella kädellä piti painaa liitintä pohjaan silä aikaa, kun toisella operoi säädintä.

Lopulta huomasin parhaaksi tavaksi kantaa soitinta housuntaskussa ja operoida kankaan läpi. Vanhan iPodin koskestuspyörä toimi moitteetta paksummankin farkkukankaan läpi ja fyysisiä painikkeita kelpasi painella. Ohjauspyörä oli myös uurrettu hieman syvämmälle siten, että sen tunsin taskun lävitse.

Viime kesänä vanhan soittimeni kuulokeliitäntä hajosi lopullisesti, ja nano julkaistiin soveliaaseen saumaan. En hankkinut sille aluksi erillistä suojakoteloa, kun en ollut sellaista vanhankaan kanssa tarvinnut, ja kamerani ja kännykkänikin olivat kestäneet mainiosti paljaaltaan taskussa kantamista.

Tämä oli virhe. iPod nanon surullisen surkeasta muovista valmistettu näyttö oli näkyvästi naarmuilla jo pari viikon jälkeen, vaikka alkuainoina kannoin sitä hyvin varovasti. Kiinnostavasti myöskään käyttö ei onnistunut yhtä mukavasti kuin paljon suuremmalla kovalevypohjaisella laitteella. Nano oli liian pieni pysyäkseen kunnolla paikallaan housun taskussa, jota sitä olisi voinut käyttää taskun läpi. Lisäksi uuden litteän lookin myötä sen ohjauspyörän ja rungon välillä ei ollut enää minkäänlaista kynnystä, joten pelkän tuntoaistin varassa käyttäminen vaikeutui. Ohjauspyörän alle piilotettuja nappejakaan ei voinut painaa taskun läpi vanhan soittimen tapaan.

Lisäongelmia aiheutti yksien housutaskujeni materiaali, joka sai soittimen äänenvoimakkuuden hyppelemään.

iPod nano on sen verran kevyt, että päätin kokeilla kaulakotelon hankkimista. Pysyin etäällä Applen ratkaisusta, sillä se on kovin kallis, ei suojaa soitinta, eikä toimi kuin Applen kuulokkeiden kanssa. Nämä eivät ole äänenlaadultaan järin hulppeat ja tapaavat hajoillakin jatkuvasti.

Lopulta päädyin ostamaan Ebaystä puolella punnalla merkittömän kiinalaisen silikonikotelon. Se muistutti Applen tubeja, mutta sen sai ostaa yhden kappaleen pakkauksessa 5-packin sijaan, ja siinä oli roikottimet mukana tulleelle kaulanauhalle.

Näyttöä se ei suojannut, joten leikkasin kuoren pakkauksesta muovinpalan näyttöä peittämään. Kuoren viimeistelyn laatu oli huomattavasti heikompi kuin Applen kuorissa, jollaista olin pikaisesti kokeillut. Tämä näkyi ikävinä ilmakuplina siellä täällä. Rullauspyörä oli sentään ympäröity hyvin käteen tuntuvalla korokkeella. Applen tuubeista poiketen keskinappia ei ollut erikseen korostettu.

Kaulan ympäri menevä vaijeri oli läpikuultavaa ja hopeaa yhdistävänä mukavan näköinen. Sen kiinnitys itse koteloon oli sen verran heppoisen oloinen, että väsäsin sponsoriavainkaulanauhan pikkulenkistä ja avaimenperärenkaasta pienen varmistimen vyölenkin ympärille.

Lopputulos oli varsin toimiva. Soitinta oli kätevää pitää paidan rintataskussa tai talviaikaan kaulaliinan päällä, takin alla, ja se oli nopea kaivaa tarvittaessa esiin. Koska se roikkui ylösalaisin, se oli käytettäessä oikein päin. Soitin sijaitsi myös niin lähellä korvia, että tavalliset y-malliset kuulokejohdot saattoi kiepauttaa niskan takaa ympäri niin, että kuulokkeet on helppo laskea roikkumaan korvista poistettaessa.

Muutama ongelma kuitenkin oli. Kuori ei istunut kovin hyvin iPod-dockiini. Silikoni antoi sen verran periksi, että sen pystyi telineeseen tunkemaan, mutta tuntuma ei ollut aivan elegantti. Myös ilmakuplat ja virityksen oloinen näyttösuoja ärsyttivät.

Kölnin Mac-messuilla kesäkuussa vastaani sattui jälleen merkitön, tällä kertaa kirkas ja kovamuovinen kotelo. Se roikkui typerästi oikein päin, mikä ei käyttämisen kannalta ole järin tarkoituksenmukaista. Katsoin kuitenkin, että sen voisi varmaan helposti virittää roikkumaan toisin päin, ja niinpä päädyin sijoittamaan viisi euroa tähän kuoreen.

Irrotin saranapään läpi kulkeneen kaulanauhan ja viritin silikonikotelon nauhan vyöklipsiin avainrenkaalla. Lopputulos on sovelias kesäkäyttöön, mutta talvitakin ja kaulahuivin kanssa saattaa kaivata pidempää nauhaa. Kiinnitysmekanismin hienous on, että se jättää alapään vapaaksi dokkiin liittämistä varten.

Kaikkineen kiiltävä kotelo näyttää kivemmalta ja ipodmaisemmalta kuin hieman epämääräinen mattainen. Tämä kotelo jättää myös ohjauspyörän avoimeksi, mikä johtaa parempaan tuntumaan. Haittapuolena on, että näppäinlukkovipu jää kuoren peittämäksi, ja paksuuttakin on jonkin verran silikonikuorta enemmän.

Ongelmana oli ainoastaan, että jos soittimen laittoi kuori päällä kiinni dokkiin, liitin ei ylettänyt pohjaan asti. Pulma ratkesi hienoisella viilauksella, vieläpä niin oivasti, ettei nano vieläkään putoa pois kotelosta, vaikka sen kallistaisi ylösalaisin, mutta napsahtaa silti tukevasti dokkiin.

Kenties pahimpana puutteena nykyisessä iteraatiossa on, että kaulanauha on varsin pysyvästi kotelossa kiinni, ja aiheuttaa näin ilmeisen kuristumisvaaran. Vaan kukapa meistä ei joskus haluaisi elää vaarallisesti.