Paluu hissin painikkeisiin

Eilisessä kyläpaikassa huomion kiinnittivät hissin kutsupainikkeet. Toisessa lukee tänne ja toisessa alas. En äkkiseltään ymmärtänyt, kuinka minun oli määrä toimia.

P1070759.JPG

Nyt kuvaa katsoessani ymmärsin, että siinä oli myös käyttöohjeet. Tänne-nappia tulee painaa, kun haluaa kutsua hissikorin luokseen. Alas-napilla kori komennetaan pohjakerrokseen seuraavaa käyttäjää odottamaan.

Glöm ej att detta bör ske efter hvarje användning.

Hissiä tavataan käyttää esimerkkinä tuotteesta, jonka yhteydessä käyttöohjeet tuntuvat naurettavalta ajatukseltakin, mutta näemmä näin ei ole aina ollut.

6 kommenttia artikkeliin ”Paluu hissin painikkeisiin

  1. Kovin kohtelias toiminto.

    Minusta kaikkien joutilaana olevien hissikorien pitäisi mennä itsekseen pohjakerrokseen odottamaan. Asun itse toisessa asuinkerroksessa ja pruukaan mennä portaita, mutta tilaan hissin aina ohimennessäni – ihan vaan muita varten.

  2. Siinä muuten hajoaa pää kun menee pikaiseen käymään toimistolla (ei tarvi kuin avata ovia ja hakea esim. unohtunut kännykkä) niin hissi siirtyy siinä välissä automaattisesti pohjakerrokseen odottamaan. Jursii joka kerta…

  3. Kotitalossani on kaksi hissiä, joista toinen pyrkii sijaitsemaan pohjakerroksessa odottamassa. Toinen sijainnee noin rakennuksen puolivälissä, ja puoliväli sijaitsee jossain muualla kuin minun kerroksessani, sillä Antin mainitsema ilmiö on tuttu minullekin. Melkein teksi mieli jättää hissin ovi auki siksi aikaa, kun käy jotain unohtunutta hakemassa.

  4. Ja sehän on tietysti aina mukavaa, että muuttotouhussa hissi ajelee itsekseen takaisin alakertaan kamojesi kanssa, kun unohdat teljetä oven auki tai sitten patenttisi pettää.

  5. Hissin jääminen siihen mihin sen viimeksi jättää on omalla kohdallani aika mukavaa. Hissi löytyy aamulla kerroksestani lehdenjakajan jäljiltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s