Rusina vs. banaani

T-lehden Brainstorm-liitteen kansi näyttää mielenkiintoiselta: iPod shuffleSuunto t4, Tuotekehityskaksitaistelu, siinä sanotaan.

Artikkeli on toki hieman kieli poskessa kirjoitettu, mutta kaltaiseni tosikon fanipojan on pakko älähtää. Jutussa verrataan Applen näytötöntä iPod shuffle -soitinta Suunnon kalonrinkulutusta ja sykettä mittaavaan urheilurannekelloon.

Sisällysluettolossa luvataan ”Suomi–USA-tuotekehitysmaaottelua” ja kerrotaan, että Suunnon laite ”pieksi” Applen soittimen asiantuntijaraadin syynissä.

Tosiasiassa kolmesta hengestä kaksi oli Suunnon laitteen kannalla ja yksi iPodin. Ja Suuntoa kannattaneista toinen puhui kommenteissaan pelkästään iPodista ja sanoi viimeisessä lauseessa valitsevansa Suunnon, koska on itse ollut siellä aikoinaan töissä. Öh, pieksi?

Tuotekehitysmaaotteluaspekti jää vähäiseksi. Suomesta todetaan ikuiset kliseet insinöörivetoisuudesta. USA:sta ei todeta mitään, mikä on ymmärrettävää, sillä Apple ei erityisemmin edusta tyypillistä yhdysvaltalaista yritystä.

Raatilaiset kommentoivat, kuinka iPodin käyttöliittymää on kehuttu, mutta eivät vaivaudu ymmärtämään, että kehut koskevat varsinaisia iPodeja, eivät shufflea, jonka käyttöliittymä on kuin minkä tahansa minisoittimen. Shufflen juttu on, että siinä ei ole näyttöä laisinkaan, ja osa käyttöliittymästä on näin ulkoistettu iTunesille. Shufflen arviointi ilman iTunesin huomioimista on hieman kuin moittisi peräkärryä siitä, että se kaatuu ilman vetoautoa.

Myöskään Suunnon kellon tietokoneohjelmistosta ei mainita mitään, vaikka moinen on oleellinen osa kokonaisuutta – ja usein vieläpä sen heikoin lenkki. Taistelin muutama vuosi sitten isäni Suunto-merkkistä GPS-kelloa kiinni tietokoneeseen tuntikaupalla. 2000-lukua oli eletty jo monta vuotta, mutta kellon yhdistäminen onnistui edelleen ainoastaan sarjaportin kautta. [Olisi varmaan typerää purnata, että Suunto ei toimi Macillä.]

Tuo on kenties hieman aiheen vierestä, mutta entä koneensuunnitteluopin professori Kalevi Ekman, joka lopulta päätyy valitsemaan Suunnon tuotekehitykseltään paremmaksi, sillä ei pidä nappikuulokkeista. Miksei hänelle annettu samoja luurimallisia kuulokkeita, joita muotoilija Kirsti Taiviola pitää päässään hänestä otetussa kuvassa.

”Laitteet eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska niitä käytetään eri asioihin”, jutussa huomautetaan. Eivät täysin. Mutta saapahan aiheella täytettyä kätevästi viisi sivua ja kivan kuvan kanteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s