Asiakkaat äänestivät jaloillaan

Saksalaisista ruokakaupoista riittää paljon kerrottavaa, mutta erityisen raivostuttava on lähikauppani tapa kierrättää jalankulkijoita huvikseen parisataa ylimääräistä metriä.

kauppa_ilman_portaita

Karttakuvasta se ei näy, mutta tuo kuvan oikean laidan autoliuska on vieläpä jyrkkää ylämäkeä. Ruskea pengermä on ikävää, talvisaikaan kuraista multasotkua – eikä siitä jostain syystä edes oikein kehtaisikaan kulkea.

Jonkin verran sentään on protestoitu, ja paikka paikoin penkereeseen on syntynyt pieniä polkuja, kun asiakkaat ovat ärsyyntyneet jalankulkijoiden hyppyyttämiseen. Huvittavasti tuo polku sijaitsee mäen päällä, karttakuvan viimeisen auton kohdalla, vain pari metriä ennen autoliuskan loppumista, mutta jossain kohtaahan kärsivällyys aina loppuu.

jalanjalkia_penkassa

Tämän kauppaketjun ynseyden tuntien on yllättävää, että palautteeseen reagoitiin. Viime viikolla sain riemukseni todeta, että penkereeseen oli rakennettu portaat. Eilen ne oli viimein avattu käyttöön.

aldin_portaat

Myöhäistivät lauantain aukiolonkin kahdeksaan asti. Kyllä nyt kelpaa jälleen elää.

reitti_portaiden_kera

3 kommenttia artikkeliin ”Asiakkaat äänestivät jaloillaan

  1. ilmeisesti asiakkaat olivat äänestäneet myös käsillään ja repineet nuo muovit pois tieltä. Tänään portaat oli jälleen suljettu. Luultavasti rakentavat jotkin kaiteet siihen ennen kuin avaavat…

  2. Ai että, tulee ihan mieleen kaukainen Kerava. Siellä on se Paasikivenpuisto, jonka läpi moni ihminen kulkee tullessaan junalta. Auvoisa suunnittelija aikoinaan on laittanut puiston väylät kiertämään sitä ihanaa lätäkköä puiston keskellä. Tulos: kukaan töistä tuleva puistonläpikulkija ei todellakaan lähde kiertelemään mitään kunniakierroksia vaan menee suorinta reittiä. Tämä muovaa nurmikkoon pari vakiopolkua pysyvästi. No mitä tekee puistoa ylläpitävä kaupunki? Ei ainakaan väyliä niihin kohtiin joissa ihmiset kulkevat. Mieluummin mutaiset kengät kaikille kuin suunnittelijalle (ehkä) paha mieli.

    Itse asiassa en tiedä tämän hetken tilannetta. Seurasin kehitystä 25 vuotta, kyllästyin ja lähdin pois. Onhan siinä rakennuksetkin hieman muuttuneet taas.

    ps. lähetin tämän vahigossa tuonne huuhtelupostaukseen ensin, voitko poistaa sen sieltä. Vaikka kyllähän wc-pöntöstäkin Kerava mieleen tulee 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s