En ole päässyt käyttämään uutta Officea, mutta huomasin taas tänään vaihteeksi kokeillessani, että Macin Powerpoint 2003 on yhä huono.
Halutessani siirtää dian sellaisenaan yhdestä esityksestä toiseen Keynotessa valitsen sen sivupalkista, kopioin, siirryn toisen esityksen sivupalkkiin ja sijoitan. Dia säilyy ennallaan, master-tiedostot kopioidaan mukana, ja jopa painikkeiden linkitykset muutetaan viittaamaan alkuperäiseen dokumenttiin niin, että nekin säilyvät toiminnassa.
Powerpointissa yritin valita dian sivupalkista, mutta en kyennyt valitsemaan kuin tekstiä. Siirryin slide sorter -näkymään [joka on muuten raivostuttavan hidas ja renderoi jostain syystä diat ensimmäisestä alkaen, vaikka käyttäjä olisi luultavammin halukas näkemään ne valitusta diasta lukien] ja kopioin dian.
Siirryin toisen esityksen slide sorter -näkymään sijoittaakseni. Esitykseen siirtyivät kyllä kuva ja teksti, mutta eivät alkuperäisen dian masterista perityt muotoilut. Mahtaako olla jokin tapa, jolla tämän olisi kuulunut onnistua?
Päädyin lopulta poistamaan esityksestä kaikki ylimääräiset diat ja jätin jäljelle vain sen, jonka olin yrittänyt kopioida toisaalle. Yrittäessäni tallentaa lopputuloksen uudella nimellä PowerPoint antoi seuraavan virheen:
Huoh, PowerPointilla on todella muutama muukin ongelma kuin graafinen heikkous Keynoteen verrattuna.
Too many files open, voi PowerPoint sanoa ihan koska vaan, vaikka vain olisi kolmisivuinen esitys ilman graffoja auki, ja lopettaa toimintansa siihen.
Öööh… Miksi oikeaan sivupalkkiin kuuluvat recent comments -osio ynnä muut ovat sivun alimpana ihan ala-alalaidassa? Ne hyppäävät kyllä tuohon sivupalkkin takaisin, jos menee jollekin toiselle sivulle kuin aloitussivulle http://paa.auki.fidisk.fi/koyttis/
Pia, hyvä kysymys. En tiedä itsekään. Omituisinta on, että en ole koskenut mihinkään pitkään aikaan. Ainoa mieleen tuleva vaihtoehto on, että olisin unohtanut sulkea jonkin tagin, mutta tuskin senkään pitäisi voida saada moista aikaan.
Omituisesti en saanut myöskään sähköpostia kommentistasi, siksi moderointi viivästyi. Aloin itsestään saada viestejä hiljattain, sitä ennen sekin oli jumissa.
Tuo etusivun ”oikean reunan navigointi” tulee sivun loppuun, koska sitä ennen puuttuu useita div-elementtejä lopettavia tagia. Jos vertaat esim. Firefoxin DOM Inspectorilla, missä kohdassa sivun puurakennetta ”Recent Comments” -otsikko on, niin huomaat, että etusivulla se on liian syvällä. HTML Tidy osaa kertoa puuttuvista ””-tageista.
Mikko, kiitos tiedosta. Sitten on tosiaan päässyt käymään niin, että WP:n editori on tehnyt tepposet tai olen itse sössinyt.
Virhe liittyy mahdollisesti Skitchin avulla uppimiini kuviin, joiden koodista olen poistanut huolimattomasti uploaded with Skitch -mainoksen.
Täytyy katsoa.
Syyllinen on näemmä iPod tietokoneen ohjauslevynä -merkintä. Varmaankin sen Youtube-upotus. Nuo ovat aiheuttaneet murheita ennenkin.
Eipä ollutkaan Youtube-pätkä, vaan tosiaan tuo ensin veikkaamani Skitch-koodin huolimaton siistiminen.