Sammon iPhone-sovellus, Nordean myyntikyvyttömyys

Viime aikoina Sampo-pankin iPhone-sovellus on herättänyt keskustelua [myönnän, on epäreilua kirjoittaa iPhone Applen tahdon mukaan, mutta jättää kirjoittamatta Sampo Pankki]. Aiemmin Macciä käyttävät asiakkaansa verkkopankkinsa Java-virityksellä karkottanut pankki yrittää nyt kuumeisesti kalastella iPhone-väen suosiota.

sampo

Sovellus tuntuu ihan elegantilta, mutta en ole päässyt koettamaan varsinaisia toimintoja, sillä en ole pankin asiakas. Sisäänkirjautuminen tapahtuu siinäkin hankalasti koodilipukkeen avulla. Olisin kiinnostuneempi, jos saldotiedot saisi nähdäkseen ja laskunsa voisi hyväksyä kevyemmälläkin autentikaatiolla.

Sovelluksen alkunäkymän sinänsä turhaa pyörylää voisi joku analysoida käytettävyys vs. käyttökokemus -näkökulmasta. Varsinaista lisäarvoa se ei tuo perinteisempään listaan verrattuna – jopa päinvastoin – mutta tuntuu herättävän käyttäjissään mielihyvää.

Höpsöintä on, että Spotify-mainoksissa hehkutetaan, kuinka sovellusta voi käyttää vaikka ilman asiakkuutta. Tosiaan, sillä voi etsiä lähimmän Sampo-konttorin tai laskea valuuttakurseja. Ensimmäiselle ei ole tarvetta ja toisen tekee pätevästi Googlen hakuluukku. Pankkiautomaattihaku voisi olla avuksi kauempana keskustasta, mutta tähän mennessä en ole tarvinnut vielä sitäkään.

Mobiilipuolen huomioiminen jälleen WAP-kauden jälkeen on tietty mukava juttu, mutta hyvin toteutettu mobiiliweb-sivu ajaisi pitkälti saman asia. Ei voi välttyä ajatukselta, että Sampo-pankki pyrkii vain kiillottamaan kilpeään vähän nolosti Applen avulla. Hirvittää ajatella, millaisia summia sovelluksen mainostamiseen on kaadettu, eikä se silti ole Suomen ilmaisohjelmien latauslistalla kuin sijalla 20.

Toivoa sopii, että tämä on sittenkin alku jostain suuremmasta: mitä jos pankit vaikka alkaisivat viimein kilpailla sillä, kuka tarjoaa kuluttajilleen parhaan verkkopankin.

***

Oma pankkini Nordea ei tässä kilpailussa kunnostaudu. Tavanomaisen verkkopankin kankeudesta huonoine hakuineen ja puuttuvine kuvaajineen olen purnannut ennenkin, mutta en olisi arvannut, että maksullisen lisäpalveluiden ostaminenkin on tehty niin vaikeaksi. Viime keväänä ajattelin harrastaa huvikseni hieman piensijoittamista ja tutkin, millaisia palveluita Nordea tarjoaa tätä varten.

Kamalalla etsimisellä selvisi, että pitäisi ostaa ensin kyky ostaa arvopapereita ja maksaa tämän jälkeen erikseen jokaisesta ostoksesta ja tämän lisäksi säilyttämisestä. Nämä tiedot oli silpottu usealle eri sivuille eikä mistään meinannut löytyä hintoja eikä tilaa-nappia. On vähän surkuhupaisaa, että verkkokauppa ei osaa kertoa, mitä se myy, mitä tuote maksaa eikä kuinka tuote ostetaan. Puhumattakaan, että olisin päässyt testaamaan palvelun käyttöliittymää oikeasti, jotta tietäisin, onko se lainkaan käyttökelpoinen, saati hintansa väärti.

Päädyin hankkimaan tilini Nordnetiltä, jonka tuote oli ymmärrettävä, vaikka tilausprosessi oli sekin huvittavan hankala ja sisälsi paperin tulostamista, todistajien allekirjoituksia sekä postimerkkejä ja kirjekuoria. Kaikkeen meni aikaa niin kauan, että sillä silmällä kyttäilemäni Elisan osake ehti nousta 13 eurosta 15,5:een. Hitsiläinen.

***

Tänään laskuja maksaessani törmäsin Nordean verkkopankin mainokseen tekstiviestipohjaisesta laskujenhyväksymisestä. Mikä tahansa turhaa pankkitunnusten syöttämistä vähentävä vaihtoehto kiinnnostaa minua, joten päätin katsoa, mistä on kyse. Yritin avata linkin uuteen välilehteen maksujensyöttösivun taakse, mutta se tietenkin vaihtoi myös aktiivisen välilehteni sisällön linkatun sivun sisällöksi.

nordea

Sivun yläosassa mainittiin, että kyse on maksullisesta palvelusta ja neuvottiin menemään sivun loppuun. Sivun lopusta löytyi linkki, joka olisi yhtä hyvin voinut olla sivun ylälaidassa.

Linkkiä klikkamalla aukeni uusi ikkuna, jonka sisältönä oli vain linkki.
nordea

Tätä linkkiä klikkaamalla aukeni jälleen uusi ikkuna, jossa oli lista Nordean kaikista mahdollisista palveluista. Tässä vaiheessa lopetin.

nordea

2 kommenttia artikkeliin ”Sammon iPhone-sovellus, Nordean myyntikyvyttömyys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s