Alkuperäinen kirjoitus Linkedinissä. On aika tunnustaa vanha synti. Ja yrittää hyvitellä tapahtunutta tarjoamalla vastineeksi näkyvyyttä.

Kävin viime viikkona suorastaan inspiroivassa tapahtumassa Parashutin studiolla. Siellä vietettiin Robotti-Ripatin virkaanastujaisia. Hannu Ripatti on armoitettu työpajan pyörittäjä, mutta hänkin on vain ihminen.

Leikkisästi nimetyn Robotti-Ripatin ajatus oli tutkia, miten työpajatoimintaa saataisiin tehostettua AI:n avulla luopumatta silti inhimillisestä kohtaamisesta ja fyysisestä läsnäolosta.

Kokeilun ytimessä olivat osallistujien rintamukseen kiinnitettävät mikrofonit, jotka pyrkivät keräämään talteen kaiken tilaisuudessa puhutun, jotta kone voi tehdä siitä yhteenvedon ja osallistujat voivat keskittyä olennaiseen post-it-leikkien sijaan.

Hauskana yksityiskohtana vessan ovessa huomautettiin, että mikrofoni on hyvä jättää ulkopuolelle.

Yksi esiin noussut huomio oli, että muistilapuilla on tilaisuudessa muukin rooli kuin dokumentoida puhuttua. Näkyvät laput toimivat visuaalisena muistina, joka tukee keskustelua. Ilman tätä ulottuvuutta keskustelu jää helposti rakenteettomaksi. Optimaalinen AI-apuri varmaankin mahdollistaisi esiin nousseiden teemojen tiivistämisen ja esittämisen jo tarpeen mukaan lennosta tilaisuuden aikana.

Kaikkiaan pelkkä mikrofoni on vähän hölmö apuri. Olisi hyvä, että työpajassa kulkisi mukana kaksisuuntainen keskusteleva botti, jolta voisi tarkistaa faktat ja datat lennosta, niin ei tarvitsisi jäädä jumiin niistä kinastelemaan.

Pohdintaa nousi siitäkin, miten haavoittuva yksilö voi olla, jos kehittää työstentelytapansa AI-ratkaisujen päälle ja vaihtaakin sitten työpaikkaa eikä saa vanhaa AI-bottiaan mukaansa. Tai jos uusi työpaikka sattuu kokonaan kieltämään AI-työkalujen käytön. Juuri kun firmat ovat oppineet, että kannattaa antaa ihmisten tehdä työnsä Macillä, jos siltä tuntuu, eteen tulevat uudet tavat rajoittaa tuottavuutta.

—

Niin, se synti. Ripatin ja Passin aiempi firma oli nimeltään Passi ja Ripatti. He olivat mukana suunnittelemassa Hesburgerin menestynyttä mobiilisovellusta ja laativat siitä pätevän projektitarinan. Pidin tavasta, jolla projektin tulokset oli tiivistetty yhdelle kalvolle. (Kuvat karusellin lopussa alla.)

Kun aikoinaan yritin Qvikillä osaltani lietsoa tekemistämme tulosorientoituneempaan suuntaan, nappasin inspiraatioksi Hesburger-kalvon ja mallasin omia projektejamme samaan muotoon. Jälkeenpäin katsoen ei olisi ehkä tarvinnut kopioida rakennetta ihan niin suoraan.

No, nykyään voi jättää onneksi kopioimisenkin AI:n huoleksi.