Lähdin kirjoittamaan LinkedIn-julkaisua, mutta tästä paisui kokonainen blogiteksti. Kirjoitanpa talteen ainakin itselleni, miltä maailma näytti tekoälymurroksen keskellä.

Olen jutellut viime viikkoina monien kehittäjien kanssa heidän tavastaan hyödyntää AI-agentteja arjessa. En ollut yllättynyt siitä, että kehittäjät ovat innokkaita hyödyntämään näitä. Olin yllättynyt siitä, että työnantajat kerrankin tarjoavat kunnon työkaluja.

Yllättävän monissa yrityksissä tuntuu olevan käytäntönä, että työntekijät saavat käyttää AI-työkaluja juuri niin paljon kuin haluavat. Eikä kysessä ole mikään MS:n Copilot, vaan eräässä valtionyhtiössäkin toimiva kehittäjä kertoi, että hän tykittää menemään Claudella sielunsa kyllyydestä.

Rohkaisevaa tällainen!

Yksi kehittäjä sanoi, että hänellä tokeneita kuluu niukasti, sillä hän miettii koodinsa tarkkaan läpi ja hyödyntää AI:ta vain valikoidusti. Toinen kertoi, että hänellä Clauden viiden tunnin käyttöikkuna kului aina loppuun ensimmäisen tunnin aikana, kun hän tykkäsi tehdä montaa eri asiaa koko ajan.

Ratkaisuja koodaamisen vihaajille

Yksi kehittäjä sanoi, että tämä on selvästi aikakauden loppu. Että täytyy osata olla kiitollinen siitä, että on koko työuransa ajan saanut toimia kuin artesaanipuuseppä, joka näprää yksityiskohtia käsin. Koska softatuotteet skaalautuvat eikä ole ollut vaihtoehtoakaan, käsityöstä on ollut varaa maksaa.

Uusi toimenkuva on enemmänkin kuin vahtia tuotantorobottia Ikean tehtaalla.

Toinen kehittäjä sanoi, että tämä sopii hänelle oikein hyvin. Hän kertoi aina vihanneensa koodaamista.

Lisärvo näyttää valuvan tilaajalle

En ole vielä kuullut minkään toimittajayrityksen muuttaneen hinnoitteluaan AI:n perusteella. Viesti on kaikkialla sama: tehokkuus kasvaa ja tuntihinnat ovat yhä monessa paikassa koronan jälkeisen polkumyynnin jäljiltä alhaalla. Toimittajat maksavat vielä AI-työkalujen laskunkin. Kuulostaa ostajan markkinoilta.

Vähän voisi kuulemma houkuttaa tehdä perinteinen kiinteähintainen tarjous. Silloin voisi päästä kerämään AI-hyödyt omaan laariin.

Kirjoitin AI-katsauksessani kolme vuotta sitten [huh, luulin, että siitä oli vasta kaksi], että en ole ikinä nähnyt tyhjää backlogia. Aina keksitään lisää tekemistä. Sen perusteella arvelin, että AI:n myötä firmat investoivat kehitykseen sen mitä ennenkin, mutta olettavat saavansa enemmän aikaan. Kuulemani kommentit vaikuttavat seuraavan tätä logiikkaa.

Tässä on mahdollista tapahtua niin sanottu Jevonsin paradoksi, jossa tehokkuuden kasvu lisää kysyntää.

Kun toteuttaminen käy halvemmaksi, monet aiemmin kaupallisesti epämielekkäät konseptit saattavat tulla toteuttamiskelpoisiksi. Aikoinaan mobiilisovellusten yleistyttyä 2010-luvun alussa, moni tilasi meiltäkin Qvikiltä erilaisia kivoja pikku sovelluksia liikaa liiketoimintaa miettimättä. Usein sovellukset jäivät raakileiksi, kun matkan varrella selvisi, että vaikka tehdään pientä ja herttaista sovellusta, kyllä siihen rahaa menee.

Nyt moni noista konsepteista olisi tehtävissä parissa illassa. Kuulemma Applen sovelluskaupan hyväksyntäjono onkin venynyt viime aikoina kuin vanhaan hyvään aikaan.

Suunnittelu ja toteutus yhdistyvät

Kun tuotanto käy halvemmaksi, se vaikuttaa myös koko suunnitteluprosessiin. Perinteisesti on ollut paljon halvempaa suunnitella kuin toteuttaa. Siksi on kannattanut iteroida suunnitteluvaiheessa ja toteuttaa vasta, kun on oltu varmoja, mitä halutaan.

Tekoälyavusteinen toteuttaminen muuttaa tämän. Jos tuotantoversion raakileen saa aikaan puoli-ilmaiseksi, se kannattaa tehdä, sillä lopullisen version työstämisessä on huomattavia hyötyjä designdokumenttien tai prototyyppien kanssa puljaamiseen verrattuna. Kirjoitin aiemmin, että kun palautesilmukka lyhenee eikä suunnittelijan työn tuotos olekaan erillinen suunnitelma, työtä voi viimein hyvällä omallatunolla kutsua muotoiluksi.

En ole kuunnellut tätä Jenny Wenin haastattelua vielä, mutta vaikuttaa, että siinä puhutaan samasta aiheesta.

Muistelemmeko näitä aikoja vielä kaiholla?

Saatamme hyvinkin elää uusia hyviä aikoja. Jututtamani devaajat ovat olleet yhtä mieltä siitä, että elämme todennäköisesti kulta-aikaa, jota kohta muistelemme kaiholla. Tokeneita saa joidenkin laskelmien mukaan hintaan nähden ainakin kertaluokan verran liikaa. Laskut maksetaan joskus myöhemmin.

Ei kerro hyvää ajastamme, että asioiden vääjäämätön paskeentuminen on odotusarvo, mutta ehkä se auttaa edes elämään hetkessä.

Tässä voi olla menossa myös suuremmalla tasolla jonkinlainen toisten piikkiin herkuttelun tilanne. Kun kalliit pohjamallien kehitykset on tehty yhdysvaltalaisrahalla, Euroopassa päästään istumaan valmiiseen pöytään.

[Huono juttu, että laskujen maksamiseen liittyy myös ympäristöllinen kuorma. Päästötöntä sähköä saadaan nykyään aikaan yhä paremmin, mutta surettaa, että datakeskuksien jäähdytyksen kuluu niin valtavasti vettä. En ole perehtynyt aiheeseen – maallikko luulisi, etttä vettä voisi kierrättää jotenkin.]

Vaikea asia helpottuu ensimmäisenä

Olen tavannut sanoa, että devaaja on yleensä neukkarin älykkäin ihminen. Jokainen osaa suunnitella jonkinlaisen käyttöliittymän ja parin kuukauden koulutuksella jo aika hyvänkin. Valtaosa liiketoiminta-asioistakin on aika yksinkertaisia. Toimivaa koodia sen sijaan on perinteisesti pystynyt kirjoittamaan vain pieni osuus väestöstä.

Tekoäly taas toimii toisin. Se on tällä hetkellä parempi kirjoittamaan koodia kuin suunnittelemaan käyttöliittymiä.

Syntyy kiinnostavaa kehitystä, kun ihmiselle vaikeampi asia siirtyy ensin koneiden haltuun ja sieltä käsin muutos säteilee eri suuntiin.

Viime kevään mallilla ei tee mitään

Olen kertonut aiemmin omasta vibekoodausprojektistani. Julkaisuvalmiuden saavuttaminen on vähän junnannut. Jotenkin tuntuu, että Clauden tokeneita palaa nopeammin kuin aiemmin ja pikkujuttujen korjaaminen on hidasta. Minulla on toistuvasti ollut viikkokiintiö käytettynä jo alkuviikosta ja paljon asioita, joita haluaisin saada aikaan.

Yritin ostaa Claudelta lisäkäyttöä, mutta se söi vain rahani eikä antanut mitään takaisin. Tekoälylle ulkoistettu asiakaspalvelu ei vastaa viesteihini. Kun Claude on jumissa, Antigravity suostuu aina välillä leikkimään kanssani hetken, kunnes lopettaa tylysti kesken kaiken. Siellä edullisin tilaus maksaa yli kaksisataa euroa, joten en ole raaskinut lähteä siihen.

Laarin pohjia kaivaessani huomasin, että Android Studiossa on Gemini-apuri, joka käyttää jotain eri kiintiötä. Siellä oli tarjolla vain kakkostason malli. Ehkä se osaisi tehdä kesken jääneet hommani loppuun, ajattelin.

Se analysoi tilanteeni osuvasti ja teki pätevän suunnitelman. Sitten se alkoi koodata. Tuntia myöhemmin koko projekti oli runneltu ruvelle. Logiikka oli vajavaista ja erilaisia keskenjääneitä funktiota oli yltympäriinsä.

Tämä oli tekoälyn taso vielä hetki sitten, viime keväänä. Konteksti pysyi kasassa vain tarkalla käsiohjauksella. Vaikka botti tuotti tällä kertaa enemmän tuhoa kuin tulosta, se havainnollisti samalla hyvin, mitä viimeisen vuoden kehitys tarkoittaa käytännössä. Kiinnostavaa nähdä, kuinka pitkälle vielä päästään vai alkaako kaikki jo mennä seuraavaksi pilalle.