Olin pantannut puhelimen hankintaa jo vuoden verran iPhonea odotellen, mutta tieto laitteen myöhäisestä Eurooppaan saapumisesta ja edellisen uskollisesti palvelleen Sony Ericsson T610 -ohjainsauvan alati paheneva toimimattomuus ajoivat lopulta uuden ostoon.

Motorolan SLVR L7 -puhelin vaikuttaa makealta kuvissa, ja merkkiä tavataan parjata kehnosta käytettävyydestä, joten olin utelias kokeilemaan, kuinka laite toimii oikeasti. Päätöstä helpotti, että satuin löytämään käytetyn puhelimen niin hyvään hintaan, että saisin luultavasti rahani takaisin, jos vallan turhautuisin.

Laite on kovin makea myös luonnossa. Mikä parasta, se on eri tavalla makea kuin Applen tuotteet. On lohdullista, että maailmaan mahtuu useamman kaltaista makeutta.

Puhelin tuntuu käsissä ohuelta, mutta ei aivan kevyeltä. Liika keveys voisi johtaa muoviseen vaikutelmaan, mutta tämä on kaikkiaan kovin solid – ei naksu eikä natise. En osannut avata takakantta sim-kortin asentaakseni ilman ohjekirjaa. Se vaatii yläreunan painikkeen painamista yhdellä sormella sekä takakanteen tarttumista kahdella sormella molemmilta laidoilta. Ainakaan se ei irtoa turhan helposti.

90-luvun lopun Nokioissa akun irrottaminen tuntui niin mukavalta, että sitä tuli tehneeksi huvikseen samaan tapaan kuin kuulakynää tulee naksutelleeksi sitä kädessä pitäessään. En tiedä, muutettiinko akut sittemmin tämän vuoksi hankalammin irroitettaviksi.

Yläreunan painikkeen osoittauduttua avauspainikkeeksi ymmärsin, etten tiedä, missä virtanappi mahtaa olla. Lunttasin manuaalista, että punainen luuripainike ajaa tätä asiaa. Ohjekirja sattui olemaan kaiketi norjankielinen, joten toivoin, etten siihen joutuisi turvautumaan virrat päälle saatuani.

Ensikokemus näppäimistöön oli hieman tunnoton, kuten olettaa saattoi. Näyttö oli kirkas ja tarkka, verrattuna vanhaan puhelimeeni tai iPod nanoon.

Jälleen aikaa säästääkseni käyn havaintoja läpi suloisen sekavana listana.

Tekstinsyöttö

Tekstintunnistus ei käytä T9-järjestelmää vaan iTapia. Tämä on sikäli viisasta, että systeemi osaa arvata sanaa jo ennakkoon, kuten vaikkapa selaimen osoiterivi ja säästää näin painalluksia. Ongelmallista on, ettei etukäteen voi tietää, mahtaako laite osata ehdottaa oikeaa sanaa, ja pahimmassa tapauksessa joutuu pyyhkimään kirjoittamansa merkit pois ja yrittämään uudestaan kirjain kerrallaan. Automaattista tekstinsyöttöä ei myöskään voi käyttää kaikissa tekstinsyöttötilanteissa, mutten ole vielä kyennyt täysin ymmärtämään, mistä tämä johtuu. Tulee ikävä vanhaa Benefon Q:ta, jossa T9 oli koska tahansa kytkettävissä päälle ja pois yhdellä painikkeella.

Näppäimistöön tottuu pikkuhiljaa, ja vaikka mieli tekisi virhepainallusten pelossa painaa nappuloita peukalon päällä, tavanomainen painallus osuu sittenkin yllättävän hyvin kohdalleen.

Erikoismerkkien syöttäminen on hankalaa. Jostain syystä Japanin jenin symboli tulee listassa ennen kuin verkko-osoitteissa tuiki tarpeellinen /-merkki. #-painike ei myöskään tuota #-merkkiä sen ainoan kerran, kun tuolle painikkeelle keksin käyttöä.

Tekstiviestit antavat kätevästi rullata viestin loppuessa suoraan seuraavaan viestiin.

Yhteys tietokoneeseen

Sanakirjaa ei tietääkseni voi kopioida talteen tietokoneelle, kuten ei kai juuri missään puhelimessa. Vaikka kontaktien siirtäminen käy kätevästi, on raivostuttavaa aloittaa sanaston kartutus alusta puhelinta vaihtaessaan.

Yhteystiedot sain siirrettyä helposti Maciltäni bluetoothin avulla. Myös modeemiyhteys toimi heittämällä skriptipaketin noudettuani. En ymmärrä, miksei Apple toimita skriptejä vakiona. Modeemi tuntui toimivan inauksen nopeammin kuin entisellä puhelimellani, mutta en ole tehnyt varsinaisia nopeustestejä. Käyttämälläni DNA:lla saa nykyään liikennöidä 30 megatavun edestä viidellä eurolla kuussa, mikä vaikuttaa tarpeisiini soveliaalta.

Puhelinmuistio osaa näyttää ihmisten kuvia listauksessaan, mutta valitettavasti kuvat eivät synkkaa Mac OS:n Osoitekirjaan lisättyjen kuvien kanssa. Kovin moneen paikkaan ei sittenkään jaksa valokuvia käsineen näpertää.

Nokia Collector osasi näyttää mainiosti edellisen puhelimeni valokuvia, mutta tämän kanssa se ei toiminut. Puhelimen voi onneksi kytkeä koneeseen kiinni standardilla usb-kaapelilla, minkä jälkeen se näkyy massamuistina ja kuvia voi kopioida tavalliseen tapaan Finderissa. Siirto tuntui kovin hitaalta, joten käytössä lienee usb 1. Puhelin osaa järkevästi ladata itsensä usb:n avulla, eikä erillistä virtajohtoa tarvita. Hölmöä sen sijaan on, että liitin sijaitsee puhelimen kyljessä, jolloin kysymykseen tulisivat korkeintaa vaakasuuntaiset telakat.

Salling Clicker -kaukosäädinohjelma toimii mainiosti, mutta vaatii javaohjelman asentamista puhelimeen itseensä. Clicker tekee tämän onneksi automaattisesti. Säätimen käyttämisen voi aloittaa puhelimesta käsin, tietokoneessa riittää, että bluetooth on käynnissä. Vanhasta puhelimestani poiketen tämä osaa näyttää myös albumien kansikuvat.

Sähköposti ja Internet

Sain nettiyhteyden toimimaan yllättävän helposti. DNA:n lähettämän asetustekstiviestin jälkeen puhelimen omaan verkkoselaimeen syötetty Opera minin osoite toimi ja sain selaimen noudettua. Se toimii yllättävän mukavasti ja ripeästi. Paluu-painike on jopa responsiivisempi kuin tietokoneellani Safarissa.

On hieman sääli, että selain tukee vain kahta valikkopainiketta, jolloin nappeja jää suotta käyttämättä. Myöskään puhelimen kyljen vierityspainikkeiden päälle se ei ymmärrä.

Tuskailin puolisen tuntia yrittäen saada puhelimen sähköpostiasetuksia toimimaan, mutten onnistunut. Sisuuntuneena hain Gmailin Java-version, ja sepäs toimiikin mainiosti. Puhelimen omaan postiohjelmaan verrattuna puutteena on, että liitteiden lähettäminen ei onnistu eikä puhelin ilmoita saapuneista viesteistä. Toisaalta viestejä kuitenkin putoilee sen verran tiuhaan, etten edes halua, että kännykkä värisee jatkuvasti. Keskittymiskykyni on kyllin alhaalla muutenkin.

Erikoisen mainio on gmailin hakutoiminto, jolla oikeasti kykenee löytämään viestejä kovin tehokkaasti. Näin saan myös lähtevät viestit arkistoitumaan oikein joka paikkaan. Käytän tätä ohjetta pitääkseni lähetetyistä viesteistä kopiot niin omalla tietokoneellani kuin gmailissa.

Noudin myös Google Mapsin mobiiliversion, joka toimii hieman hitaasti, mutta tyydyttävästi tarpeen tullen. jmIrc toimii sekin, mutta en ole kokenut tarvetta kirjoitella tällä näppäimistöllä.

Käyttöliittymä

Motorolan käyttöliittymiä tavataan parjata, ja täytyy myöntää, että puhelimessa on joukko raivostuttavuuksia. Toteutus ei kaikkiaan ole yhtä hiottu kuin aiemmassa Sony Ericssonissa, mutta vastaavasti muutama sitä vaivannut hölmöys on tässä korjattu. Motorolan eduksi on sanottava myös, että se antaa muokata monia asioita varsin vapaasti.

Ericssonia paremmin on toteutettu ainakin laskin ja herätyskello. Laskimessa laskuoperaattorit on mapattu kiinteästi nelisuuntaiseen ohjauspainikkeistoon, jolloin ne ovat aina syötettävissä yhdellä painalluksella. Herätyskello ei kysy unenpöpperöiseltä käyttäjältä kaksoisnegaatiolla kysymystä, johon tulee vastata ei, kun tarkoittaa kyllä, vaan tarjoaa vaihtoehdot torku ja lopeta. Hälytyksiä voi myös tallentaa useita. Toisaalta herätysaika ei näy työpöydällä niin kuin Sony Ericssonissa.

Myös kalenterimerkinnän lisääminen toimii T610:aa paremmin. Se ei etene velhomaisesti vaiheittain, vaan on lista, jossa voi täyttää haluamansa kohdat ja tallentaa ja lopettaa koska tahansa.

Päävalikon saa näkyviin listana tai kuvakenäkymänä, sillä kukaan ei ole kai osannut päättää, kumpi vaihtoehto olisi parempi. Kummassakaan ei voi liikkua näppäinoikotein. Sony Ericssoneissa on ymmärretty hyödyntää kuvakkeiden ja näppäimistön luonteva mappaus, jolloin 7-painiketta painamalla pääsee käsiksi suoraan vasemman alakulman kuvakkeeseen.

Osa kohteista on sijoiteltu vähän höpsöihin paikkoihin ja suomen kieli on huteraa. Network esimerkiksi on käännetty verkostoksi. Kuvakkeet ovat ankeita ja muistuttavat Windows 2:a tai takavuosien S60-puhelimia. Teemoja löytyy verkosta, mutta niiden asentaminen vaatii Windows-ohjelmia.

Valikoissa taaksepäin liikutaan välillä Lopeta- välillä Edell.-tekstiä painamalla. Pääpiirteissään paluu tapahtuu vasemmalla painikkeella ja hyväksyminen oikealla [minun pakkomielteeni…], mutta poikkeuksia löytyy enemmän kuin olen jaksanut kirjata muistiin.

Monessa puhelimessa on nykyään neljä soft-keytä näytön alla, mutta tässä on vain kaksi [tai kolme, jos keskimmäinen lasketaan ja miksipä ei laskettaisi], jolloin pois pyyhkimiselle ei ole omaa painikettaan. Näin paluupainike toimii joissain tilanteissa kumitusnappina, eikä paluu vastaavasti onnistu kuin pyyhkimällä ensin pois koko sanan. Punainen luuri toimii tuttuun tapaan paluuna aivan alkuun saakka koska vain, ja usein se on ainoa keino peruuttaa pidempään kestävä toimenpide, jonka valmistumista ei viitsi odottaa.

Kömpelöiden valikoiden vastapainoksi puhelin antaa lisätä suuren joukon toimintoja suoraan alkutilaan pikanäppäimien taakse hieman samaan tapaan kuin Windowsin Start-valikko paikkaa systeemin sekavuutta ja tarjoaa tavan päästä liikkeelle. Pikatoimintoja voi kytkeä alkutilaan kaikkiaan kuusi kappaletta. Itselläni on käytössä painikkeet Opera Minille, Gmailille, Clickerille, puhelinmuistiolle, kalenterille ja tekstiviesteille. Herätyskellon jouduin jättämään sivuun.

Kyljen painikkeita ei voi valjastaa hyötykäyttöön. Yhden vie kamera, joka on laadultaan kovin kurja ja jonka laukaisuääntä ei kaiketi voi vaimentaa, vaikkeivät lait Suomessa sellaisia vaadi. Myöskään soittoäänet eivät järin kauniita ole, mutta omia mp3-tiedostoja voi käyttää ääninä, kunhan tallentaa ne puhelimen sisäiseen muistiin.

Toisen kyljen painike on varattu PTT:lle. Lyhennettä ei ole suotta selitetty, sillä push to talk on niin jokapäiväinen juttu, että kaikki varmasti tietävät sen muutenkin. Muutama vuosi sitten siitä mekastettiin, mutten tiedä kenenkään sitä oikeasti käyttävän eivätkä operaattoritkaan suotta tue sitä.

Nelisuuntaisiin ohjauspainikkeisiin mappautuvat neljä oikotietä saa halutessaan näkymään työpöydälle, mutta koska ne ovat kaikki Java-ohjelmia, kaikkien kuvake on peliohjain. Työpöydälle saa näkyviin myös kellon joko digitaalisena tai analogisena, mutta sen kanssa on tehty amatöörimäinen virhe: näppäinlukonpoisto-ohje peittää kellon näkyvistä. Ei puhettakaan, että pimeästä, lukitusta puhelimesta saisi kellonajan näkyviin yhdellä napinpainalluksella. Benefon Q:ssa tämä aikoinaan onnistui, ja olisin kuvitellut, että tämä sentään osattaisiin nykyään jo huomioida.

Näppäinlukko ei muutenkaan kerää kehuja. Automaattinen päälle kytkeytyminen on unohtunut jonnekin eikä lukitusnäppäinyhdistelmää ole mahdollista keksiä mitenkään. Valikoistakaan sitä ei löydy. Lukkoa avattaessa näytölle saa sentään ohjeet, kuinka toimia, ja näyttö valaistaan haapeasti, joten ne näkee lukea pimeässä.

Näppäimistövalon sammuminen pohditutti minua aluksi, kunnes löysin jostain maininnan, että valoja säädellään automaattisesti sensorin avulla. Sensori kai sijaitsee puhelimen yläpäässä, joten jos sen osoittaa kohti valoa, näppäimet sammuvat. Yläpään peittäminen sormella tuntui auttavan asiaan.

Vihreän luurin painaminen alkutilanteessa näyttää listauksen soitetuista puheluista, mutta ei lainkaan tulleista. Valikosta löytyy myös saapuneiden puhelujen listaus, mutta ei sellaista, joka näyttäisi sekä saapuneet, että soitetut. Puheluiden ajat ja päivämäärät nähdäkseen on painettava nappia, normaalitilassa näytetään vain soittajan nimi, vaikka tilaa olisi näytöllä yllin kyllin.

***

Motorola SLVR on fyysiseltä toteutukseltaan miellyttävä, teknisesti hieman vanhanaikainen, Mac-yhteensopivuudeltaan varsin hyvä – ja samalla tapaa kauhea, kuin puhelimet tapaavat olla. Kakkospuhelimeksi iPhonen rinnalle se on edullisen hintansa, pienen kokonsa ja kohtalaisten ominaisuuksiensa puolesta kelpo laite. Jos tämä olisi arvostelu, sanoisin varmaan 7.