IxDA Helsingin vierailu Hammerkitillä

Olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi mennä ihmettelemään IxDA Helsingin tapahtumia, mutta vasta viime torstaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa mukaan. Tapahtuman järjesti Hammerkit, joka esitteli keväämmällä julkaistavaa uutta versiota verkkopalvelujenkehittämistyökalustaan. Ohjelmassa oli myös esitys Linja Designin Zax-konseptista sekä keskustelua Normanin Emotional Design -teoksen pohjalta.

Kuulin Hammerkitistä ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun he olivat toteuttajaehdokkaana yhteen hankkeeseen, jota ei koskaan päädytty toteuttamaan. Silloin heidän tuotteestaan jäi vähän hämärä kuva, mutta noista ajoista homma on kehittynyt kummasti. Toimitusjohtaja Mark Sorsa-Leslien esityksestä kävi ilmi, että firma sellaisenaan oli noihin aikoihin vasta aloittelemassa taivaltaan.

Esityksen teemana oli web punk. Samaan tapaan kuin punk-musiikissa asenne on soittotaitoja tärkeämpää, Hammerkit haluaa tarjota työkaluja teknisesti taitamattomammille tekijöille, jotta nämä saavat visionsa toteutettua.

– Nykyään valtaosa palvelun kehitykseen käytettävistä resursseista menee kehittämiseen ja suunnittelu jää vähemmälle. Tämä pitäisi kääntää ympäri, sillä kehityksessä käytetään nykyään energiaa samojen pyörien keksimiseksi yhä uudestaan, Sorsa-Leslie selitti.

Hän huomautti, että yritykset haluavat ostaa yhä enemmän pilvipalveluita ja sivustojen sijaan puhutaan palveluista. Hammerkitin mallissa kaikki rakennetaan heidän palvelunsa avulla ja hostataan heidän palvelimillaan.

– Kun ennen sanottiin what you see is what you get, meidän pyrkimyksemme on että what you see is what you can change.

Sorsa-Leslie näytti, kuinka helppoa on raahata sivustolle valmis Facebook-palikka, joka toimii heti ilman koodin kirjoittamista. Täytyy myöntää, että palvelun käyttölogiikka ei valjennut demosta kovin hyvin. Selvä, yksittäisille sivuille tuodaan sälää raahaamalla sivupalkista, mutta kuinka sivujen välinen toiminta ja yhteydet dataan tapahtuvat, jäi pitkälti mysteeriksi.

Ajatus kehityksen pelkistämisestä valmiiden elementtien kiskomiseksi kiinnosti yleisöä, mutta tämänkaltaisten lähestymistapojen rajoittuneisuus herätti huolta. Mitä sitten tehdään, jos valmis palikka ei tee sitä mitä halutaan? iWebilläkin on helppoa raahata valmiita paloja sivulle, mutta rajat tulevat nopeasti vastaan. Jos kattava helppo ratkaisu olisi tehtävissä, se olisi varmaan keksitty jo.

Sorsa-Leslie täsmensi, etteivät devaajat ole katoamassa minnekään. Työkalua ei ole tarkoitettu ensisijaisesti heille vaan suunittelijoille, jotka tähän saakka eivät ole kyenneet toteuttamaan mitään lopullista toiminnallisuutta. Hammerkitin avulla he voivat tehdä suoraan toimivia juttuja, ja devaajat huolehtivat lisätoiminnalisuuksista, joita ei valmiilla elementeillä saavuteta. Valmiin PHP-palikan muuttaminen Hammerkitin käyttöön ei ole Sorsa-Leslien mukaan temppu eikä mikään.

– Visiona on myös, että tekemiään moduuleja voi jatkossa jakaa muiden kanssa, joko ilmaiseksi tai korvausta vastaan, hän jatkoi.

Sorsa-Leslie painotti, että kyseessä on enemmän kuin pelkkä CMS, julkaisujärjestelmä, sillä Hammerkitin avulla ei luoda sivustoja kuten CMS:llä vaan kokonaisia verkkopohjaisia sovelluksia. Haasteena onkin keksiä, millä tavalla tuote määritellään ja kuinka sitä kutsutaan. Toinen kysymys on hinnoittelumalli. Keskustelussa todettiin, että on hyväksi antaa kehittäjätyökalut käyttöön ilmaiseksi, jotta innostuneet ihmiset voivat testailla juttuja ilman ennakkositoutumista.

Hammerkitiä ei Sorsa-Leslien mukaan ole kehitetty spesifisti mintään tietyn tyyppisen sivun tarpeita ajatellen.

– Mikä tahansa datavetoinen palvelu, joka on ennemmin ohjelma kuin pelkkä sivusto, hän kiteytti.

Esimerkkinä Hammerkitin vanhalla versiolla tehdystä palvelusta hän näytti technopolisonlineä.

Jälkeenpäin käydyissä keskusteluissa tuumittiin, että harva teknologiatalo haluaisi sitoutua niin voimakkaasti yhteen kumppaniin, että sitoutuisi tekemään kaiken kehityksen heidän palvelussaan ja olemaan täysin sen armoilla koko palvelun elinkaaren ajan. Erilaisille mainostoimistojen väsäämille kampanjasaitille Hammerkitin kaltainen palvelu voisi sen sijaan olla hyvä apu.

Keskustelussa nousi esiin myös Bildy, jonka ajatus on kovasti Hammerkitin kaltainen.

***

Illan toinen esiintyjä oli Steffen Halme Linja Designilta. Hän demosi Linjan Zax-konseptia, jonka peruja on Nokian N900-puhelimen selaimen zoom-ele, jossa sivua suurennetaan nipistämisen sijaan pyörittämällä sormea ruuvin tapaan. Zaxin 2.0 -versioon kuuluu ajatus näkymän kääntämisestä kolmiulotteisesti näyttöä skrollattaessa. Näin käyttäjää näkee enemmän mitä on tulossa kuin puhtaassa kaksiulotteisesti vierittämisessä.

Ajatuksesta oli toteutettu prototyyppi, jossa kallistusefektiä käytettiin pelilaudan kanssa. Yleisössä kaipailtiin demoa efektistä selaimen kautta.

– Valitettavasti se on toteutettu vasta yhteen laitteeseen ja tuo puhelin on tällä hetkellä Eljas Perheentuvalla messuilla Barcelonassa, Halme valitteli.

Hän avasin kuitenkin puhelimensa komentorivin ja kaivoi laitteen uumenista mystisen protoversion.

– Pojat sanoivat, että tätä ei saa näyttää, mutta tässä sitä mennään.

Efekti toimi varsin hitaasti, sillä se ei käyttänyt vielä puhelimen grafiikkasuoritinta, mutta vaikutelma oli silti vinkeä.

Keskustelua syntyi kallistuksen mielekkäästä määrästä. Halme myönsi, että sen parissa riittää vielä testaamista. Samoin siinä, kuinka eleen nopeuden kuuluisi vaikuttaa efektin voimakkuuteen. Kun asiaa miettii alkuhuuman hälvettyä, voisi tuntua raivostuttavalta, että verkkosivu kallistuisi, kun yritän vierittää sitä samalla kun luen pidempää tekstiä.

Halme kertoi myös alkuperäisen zoom-eleen taustoista ja sanoi, että siitä on kiittäminen Eljas Perheentupaa. Ele koettiin toimivaksi ja se haluttiin käyttöön, joten se laitettiin jakoon avoimena lähdekoodina. Näin se päätyi N900-laitteeseen, jonka tiimoilta Linja on tehnyt Nokian kanssa yhteistyötä muutenkin.

Halme arveli, että ele on hyödyllinen, vaikka Nokiakin joskus alkaisi käyttää useamman kosketuksen päälle ymmärtäviä näyttöjä, sillä ele vaatii vain yhden sormen. Olin itse ollut vähän skeptinen eleen toimivuudesta näkemieni videoiden perusteella, mutta jahka puhelin ymmärsi, että haluan zoomata, se tapahtui miellyttävän responsiivisesti. Halme kertoi, että Nokian käyttämä versio eleestä on vanha 1.0 versio, jossa puhelin ei vielä heti tunnista, että käyttäjä haluaa zoomata eikä vierittää näyttöä, mutta tätä on sittemmin ehditty parantaa jo paljon.

***

Ilta päättyi keskusteluuun Donald Normanin Emotional Design -kirjasta. En ollut aiemmin tullut katsoneeksi Normanin TED-puheenvuoroa, jossa hän tiivistää hyvin kirjan tärkemmät teemat jo pari vuotta ennen kirjan ilmestymistä. Tuo kannattaa katsoa.

Kirja on sikäli tärkeä, että se on yksi suosittuja viitteitä, kun määritellään miksi on relevanttia puhua erikseen käyttökokemuksesta ja käytettävyydestä. Yksi merkittävä havainto kirjassa on, että miellyttävät tuotteet myös koetaan helpommiksi käyttää ja niille annetaan enemmän anteeksi.

Miemo Penttisen kokoamassa kalvossa havainnollistetaan kokemuksen kolme tasoa. Tällä erää jäin eniten miettimään tasoista viimeistä. Jos viskeraalinen [tuollaista sanaa ei kyllä suomessa ole] taso viittaa kaikkeen kivaan ja kauniiseen maailmassa ja liittyy siten käyttökokemukseen ja tuotteen käyttäytyminen liittyy paljolti perinteiseen käytettävyyteen, kuinka viimeinen reflektiivinen taso tulisi huomioida ja mihin se liittyy? Pitää ehkä vilkaista kirjaa uudestaan.

skitched-20100220-204035.jpg

Tapahtuma oli kaikkiaan innostava. Kiitokset isännille ja järjestäjille! Täytyy käytä katsomassa uudestaankin.

4 kommenttia artikkeliin ”IxDA Helsingin vierailu Hammerkitillä

  1. Mark, thanks. In Finnish this time, sorry about that.

    Jari, noinhan se taitaa olla. Kun aikoinaan kirjaa luin ei ollut sanakirja hollilla ja jäi varsinainen merkitys tarkistamatta. Niin ajatus jäi mieleeni vain englanninkielisenä sanana enkä koskaan vaivautunut pohtimaan, mitä se on suomeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s