Synninpäästö nahalle – skeuoformismin kolme tasoa

Olli Sulopuisto huhuili taannoin Twitterissä kommenttia skeuomorfismiin – reaalimaailmaa jäljittelevään design-tyyliin. Kehitin mielipiteen siltä varalta, että minulta kysyttäisiin. Aiheesta syntyi mainio juttu ilman lausuntoanikin, mutta tulin samalla ajatelleeksi asiaa tarkemmin. Näyttäisi, että siihen liittyy kolme tasoa, joista kahta on syytä välttää.  Kolmas on makuasia.

Lue loppuun

Adage ja kuinka tehdä karuselli

Kävin perjantaina yritysvierailulla Adagella, ja aiempi hieman tylsän tutkimusorientoitunut kuvani yhtiöstä kirkastui kummasti. Suunnitelmissa on kirjoittaa tarkempi raportti pikapuoliin.

[Sitä odotellessa kannattaa huomioda, että mainio Käytettävyyden psykologia -kirja on tuotu saataville ilmaisena PDF-versiona.]

Yritys on myös uudistanut sivujaan sitten viime näkemän. Etusivulle on nostettu moderni karusellielementti, joka ei kuitenkaan toimii niin kuin kuvittelisi.

adagen karuselli

Yleensä karusellit tarjoavat painikkeet, joilla pääsee liikkumaan eteen- ja taaksepäin. Lisäksi niissä on indikaattori, joka kertoo, monennessako näkymässä ollaan. Myös indikaattorin on tapana olla klikattavissa, jos haluaa hypätä suoraan tiettyyn näkymään.

Adagen karusellissa indikaattoria ei voi klikata ja ehdin jo ihmtellä, voiko mitään muutakaan. Ainoa klikattavaa muistuttava kohde on nuoli, joka näyttää siltä, että se avaisi linkin uuteen ikkunaan.

No, lopulta kävi ilmi, että tätä nuolta klikkaamalla liikutaan eteenpäin, mutta taaksepäin päästäkseen saa kiertää koko listan ympäri. Ei mikään maailmanloppu, mutta pitää tarttua tilaisuuteen sen kerran, kun pääsee asiantuntijoille viisastelemaan.

Yahoon design pattern -kirjaston stencil-kokoelma on avulias tässäkin tapauksessa. Tuossa yksi perusvaihtoehto:

yahoo carousel

Yksi vaihtoehtoinen karusellitoteutus nojaa nappuloiden sijasta perinteisiin vierityspalkkeihin. [Jotkut kutsuvat pystypalkkeja hisseiksi ja vaakapalkkeja losseiksi, mutten ole itse lähtenyt tähän, koska, noh, kuulostaahan se vähän hölmöltä.]

Apple käyttää moista mallia huonolla menestyksellä iTunes Storessa. Elementissä ei voi vierittää hiiren rullauspyörällä eikä näkymää voi liikuttaa painikkeiden avulla [toimi se sittenkin Mighty Mousella ja varmaan muillakin sivusuunnan päälle ymmärtävillä hiirillä]. Ainoa keino on osua kapeaan palkkiin ja rullailla sen avulla. Ei kovin kätevää vähänkään hyppivämmällä hiirellä.

Itse ainakin ärsyynnyin.

itunes store carousel

(Aiheeseen liittyen mainitsen, että huomasin vasta nyt, että on ollut olemassa blogi nimeltään Hiiriraivo. En kamalasti pidä siitäkään sanasta, mutta blogi on asiantunteva. Sittemmin nimi on muuttunut Inspikseksi, ja nykyään sinne kirjoitetaan myös muista aiheista kuin käytettävyydestä.)

N97 jättää tahmean maun

Olen pudonnut perheemme nokkimisjärjestyksessä niin alas, etten saanut äitini ja veljeni tavoin kutsua tulla tutustumaan uuteen Nokia N97:ään. Onneksi laite kiersi lopulta minunkin käteeni.

n97

Ensivaikutelma

Ensituntuma on lupaava. Puhelin huokuu laatua. Nokia tuntuu vaappuvan edes takaisin muovisuuden ja jämäkkyyden välillä, mutta tällä kertaa on onnistuttu. Puhelin tuntuu hyvältä kädessä, ja kansi liukuu ylös ja alas sujuvasti. Muotoilu on sikäli symmetrinen, että ainoastaan oikean laidan Nokia-tekstin suunta vihjaa, miltä reunalta näyttöä tulee painaa, jos sen haluaa auki.

Näytön auki työntäminen avaa näppäimistön itsestään, mutta jos puhelinta haluaa käyttää kansi kiinni, täytyisi keksiä, mistä näppäinlukko avataan. Näytön alla olevan napin painaminen tuo näytölle ohjeen, jonka vilahtaa näkyvissä niin nopeasti, että sitä tuskin ehtii lukea ensimmäisellä kerralla.

Jos nappia painaa heti uudestaan, ohje ei meinaa ilmestyä. Vasta hetken päästä se tulee jälleen näkyviin.

Avaa näyttö ja näppäimet käyttöön lukituskytkimellä, se sanoo. Vieressä vilkahtaa animaatio, jossa puhelinta painetaan oikeasta ylälaidasta.

Käyttäjän huomattua, etteivät oikean ylälaidan äänenvoimakkuudensäätöpainikkeet avaa näyttöä, hän löytää jossain vaiheessa oikean vivun puhelimen vasemman kyljen keskivaiheilta. Jos vipua operoi pikaisesti, näyttö aktivoituu, mutta taustavalo ei syty. Toivottuun lopputulokseen päästääkseen vipua on pidettävä hetki ääriasennossaan.

Testieni mukaan kaikki eivät heti tajua myöskään iPhonen sinänsä hauskaa näppäimistönavauselettä, mutta on höpsöä, että tavanomaiseen fyysiseen kytkimeen perustuva toteutus on onnistuttu tekemään näin vaivalloiseksi. [Myös lakimiehelläni oli vaikeuksia saada näppäinlukkoa auki, joten en ole yksin. Hän tosin kommentoi tavanneensa paljon vaikeampiakin nokialaisia.]

Kosketusnäyttö

Ennen iPhonea olin hyvin skeptinen kosketusnäyttöjä kohtaan, sillä en ollut ikinä käyttänyt sellaista ärsyyntymättä. N97 saa minut muistamaan, kuinka vihaankaan kosketusnäyttöjä. Syy on kai tekninen: Nokia käyttää resistiivistä näyttöä, kun iPhone ja muut modernit kosketusnäyttöpuhelimet (Palme Pre, Blackberry Storm jne.) käyttävät kapasitiivista. Lopputuloksena Nokian käyttö on kuin sitä operoisi paksun kalvon läpi.

Tämä leimaa kaikkea käyttöä niin voimakkaasti, että en itse ottaisi tätä puhelinta jokapäiväiseen käyttööni.

Valmiustila

Puhelin aukeaa kätevään valmiustilaan. Tästä voi seurata sähköpostejaan, Facebookiaan, säätä ja kalenteria varsin toimivasti. Olin pettynyt, ettei edes 3.0-päivitys tuonut iPhoneen mitään vastaavaa. Näkymä myös kääntyy vaaka- tai pystyasentoon tarvittaessa.

Automaattinen kääntyminen kiihtyvyysanturin perusteella ei jostain syystä ole käytössä oletusarvoisesti, vaan se pitää kytkeä erikseen päälle. Kääntyminen ei ole iPhonen tapaan sulavasti animoitu, vaan näyttö vilkkuu välissä sinisenä jokseenkin epäelegantisti.

Gmail-tilin aktivointi onnistui sujuvasti. Tosin tehtyäni salasanassani kirjoitusvirheen, puhelin ei mitenkään kertonut, mikä meni vikaan – palasi vain taaksepäin ja käski ottaa yhteyttä postilaatikkoon.

Suurin ilon aihe on, että älyttömästä yhteysosoitteiden tms. säätämisestä ja yhteyden ottamisen sallimisesta joka ikisellä kerralla, kun gmail-ohjelman avaa on viimein päästy eroon. Kun tiedot on kerran syötetty oikein, puhelin tuntuu hakevan viestejä sen kummempia lupia kysymättä.

Näppäimistö

Tekstin syöttäminen onnistuu fyysisellä näppäimistöllä varsin hyvin. Kosketusnäyttöä kokeilin sen verran, että havaitsin sen kamalaksi. Verkko-osoitteissa esiintyvä kauttaviiva tuotetaan yhä painamalla 15 kertaa 1-nappia. Jotkin asiat eivät muutu.

Ongelmallista näppäimistössä on, että ä-kirjan puuttuu ja shift on vain yhdellä puolella. Leveää näppäimistöä on myös turha ajatella käyttävänsä yhdellä kädellä. Sikäli taskulaskinmalliset BlackBerry-henkiset laitteet ovat kätevämpiä.

Näppäimistön tuntopalaute on yllättävän lyhyt, jos katsoo, kuinka paksulti alapuolella näyttäisi olevan tilaa.

Ä-kirjain tuotetaan painamalla sinistä nuolta ja L-kirjainta. Tämän voi päätellä siitä, että L-kirjaimen napissa on sinisellä pieni Ä. L on näppäimistön oikeassa laidassa, samoin tuo sininen nuolinappi, joten vasemmalla kädellä täytyy kurottaa aika kauas.

Minulla kesti hetki ymmärtää, mistä johtui, että kirjoitin yhtäkkiä numeroita. En tajunnut, että sen lisäksi, että sininen nuoli toimii jonkinlaisena alt-painikkeena, sitä painamalla valinta saattaa myös lukittua päälle, jolloin painikkeet alkavat tuottaa toissijaisia merkkejään. Näytöllä näkyy tässä vaiheessa 123-symboli, joka on mielekkäämpi perinteisissä numeronäppäinpuhelimissa.

Web-selain

Suuri kosketusnäyttö on omiaan verkkoselailuun, samoin puhelimen nopea HSDPA-yhteys. Vihreää Safari-kuvaketta muistuttava symboli viittaa karttoihin, verkkoon päästää maapallosta.

Ajatus tuntuu olevan, että käyttäjät haluavat käyttää etupäässä aiemmin vierailemiaan sivuja. Historiaan ja kirjanmerkkeihin tarjotaan sulava pääsy, mutta päästääkseen syöttämään verkko-osoitteen joutuu painamaan oudon näköistä nappulaa.

Menin katsomaan Hesarin sivuja. Puhelin osaa hienosti Flashiä, joten näytön peitti kaistale koko ruudun mainoksesta. Yritin siirtyä yläkulmaan sulkeakseni mainoksen, mutta päädyinkin klikkaamaan itseni mainostetulle sivulle.

No, ehkä tämä ei ole Nokian vika. Mutta se on, ettei missään ollut paluupainiketta, kun sellaista tarvittiin.

On kai oltava helpompikin keino kuin tämä:

1. Hakkaa oikean alakulman nuolisymbolia, kunnes se tekee jotain (ilmeisesti vasta, kun sivu on latautunut kokonaan.)
2. Valitse alhaalta Valinnat
3. Valitse Siirry
4. Valitse avautuvasta alavalikosta valikosta Aiempiin

Tämän jälkeen eteen aukeaa sivunäkymä, jossa edellisiä sivuja voi selata.

Forward-painiketta ei ole. Tuokin toiminto löytyy otsikon Siirry Aiempiin kautta.

Sivuja vieritellään kovasti iPhonen selaimen tapaan, joskin tahmeammin. Sivua voi periaatteessa zoomata näpäyttämällä kaksi kertaa haluttuun kohteeseen, mutta sen kummempaa älyä puhelin ei tunnu harrastavan kohteen valinnassa. Palsta ei siis rajaudu siististi ruudulle iPhonen tapaan.

Tarkempi zoomaaminen ei onnistu nipistyseleellä jo näytön tekniikan vuoksi. Zoomaamista varten painetaan alalaidan nuolikuvaketta ja avautuvasta valikosta suurennuslasia. Tämän jälkeen näytölle ilmestyy säädin, jota liu’uttamalla kokoa voi muuttaa.

En tiedä, kuinka selaimeen luodaan uusia ikkunoita. Vanhoissa Nokian selaimissa tämä ei onnistunut kuin klikkaamalla sellaisen luovaa linkkiä. Valikosta löytyy kyllä komento ikkunanvaihtamiseen, joten voi olla, ettei uuden ikkunan luomista ole mahdollistettu vieläkään.

Kamera

Nokian N-sarjan kamerat ovat perinteisesti olleet varsin mainioita. N97 vaikuttaa teknisesti hyvältä sekin. Toteutuksessa vain on pari omituisuutta.

Tätä voi pitää jo käyttäjän virheenä, mutta kameraa testatakseni käynnistin sen painamalla oikean kyljen laukaisupainiketta. Kuten oletettua, kamera käynnistyi.

Yllätyksekseni en nähnytkään ruudulla edessäni olevaan huonetta, vaan oman naamani. Jostain syystä puhelin oli aktivoinut käyttäjää kohti osoittavan pikkukameran. Tutkin valikkoa, enkä löytänyt keinoa keinoa käynnistää varsinaista kameraa.

Puhelimen ympäri käännettyäni huomasin, että kameraa peitti erillinen suojaluukku. Tämän avattuani kaikki alkoi toimia. Myös oikeassa kamerassani on manuaalisesti operoitava linssinsuojus, mutta se osaa kehottaa poistamaan sen, jos kameran laittaa vahingossa päälle suojuksen kanssa. Vastaava ei olisi pahaksi tällekään puhelimelle.

Kameran laukaisupainike toimii kuten varsinaisissa kameroissa: painallus puoleen väliin tarkentaa [kamala plink-ääni], painallus loppuun saakka laukaisee. Tähän tarkoitukseen nappula on ikävän heiveröinen.

Jostain syystä näytöllä on myös virtuaalinen painike, jota painamalla kamera ottaa kuvan ilman sen kummempaa tarkennuksen säätöä. En tiedä, mikä tarkoitus tuolla on, sillä sitä on hankalampi painaa.

[Kyllä, myös iPhonen kosketusnäytön laukaisupainiketta on hankalampi painaa kuin oikealle paikelle sijoitettua mekaanista.]

Kun kameran avaa luukku kiinni, pääsee helposti valitsemaan video- ja valokuvan välillä. Jostain syystä luukun avaamisen jälkeen valinta piilotetaan syvälle valikoihin.

Joku voisi nillittää, että ISO-arvojen asteikko hidas, normaali, herkkä on vähän epälooginen. Apple ei ikimaailmassa laittaisi kännykkäkameraansa ISO-säätöä, mutta ehkä tämä sitten on tarpeen. Olisin taipuvainen kuvittelemaan, että tämantasoisessa kuvauksessa herkkyyden manuaalisäädöistä ei ole paljoa iloa.

Valikot ja vierittäminen

Irvailin täällä aikoinaan Nokian kosketusnäyttöprototyypille, jossa valikoita joutui kaksoispainamaan. Tällainen interaktiomalli ei ole ollut perinteisesti käytössä kosketusnäytöissä. Vaikkapa juuri iPhonessa yhtäkään kohdetta ei avata kaksoiskosttamalla. Kaksoiskosketusta käytetään ainoastaan oikotienä esimerkiksi verkkosivun tai kartan zoomaamiseen.

N97:ssä kaksoiskosketus elää ja voi hyvin. Listat toimivat sillä periaatteella, että kohde valitaan ensimmäisellä kosketuksella ja avataan toisella. Näin siitä huolimatta, ettei kohteelle olisi olemassa muuta tehtävää kuin juuri avaaminen. Yhdistettynä kosketusnäytön yleiseen tunnottomuuteen, tämä on pidemmän päälle kovin raivostuttavaa.

[Tämä on vieläpä toteutettu epäloogisesti. Kun kohde on valittuna, olisi luontevaa olettaa, että valikossa olevat verbit liittyisivät siihen. Näin ei kuitenkana ole, vaan valikossa on sekaisin kohteeseen liittyviä komentoja ja yleisempiä, koko valikkoa tai näkyvää koskevia.]

Tästä juontuu myös omituinen listojen vierittäminen. IPhonessa hyvin toteuttu vierittäminen on yksi tärkeimmistä syistä, miksi sen käyttö tuntuu niin mainiolta. Listat seuraavat sormea hyvin tarkasti, ja listan voi heittää liukumaan, jolloin se hidastuu kuin fyysinen kappale. Jos lista tulee päätepisteeseensä, se pomppaa takaisin pehmeästi [tämä on ymmärtääkseni omittu myös Palm Prehen].

N97:ssä mikään ei tapahtu pehmeästi. Listojen vierityslogiikkakin on tasan päinvastainen. iPhonessa siirrytään ylöspäin heittämällä lista liukumaan alaspäin. N97:ssä painetaan sormi listan päälle, ja raahataan se kohti näytön yläreunaa. Kun reuna on saavutettu, aletaan vierittää kohde kerraalla ylöspäin. Hetken päästä vauhti onneksi kiihtyy hieman.

Toimiihan tämäkin, mutta mitään hauskaa tässä ei ole.

Pahinta on, että toiminta ei ole systemaattista. Esimerkiksi verkkosivujen historianäkymässä N97:n vieritys toimii kuten iPhonen cover flow -näkymässä. Vasemmalle pääsee, kun ottaa sivusta kiinni ja heittää sitä oikealle. Moinen ristiriitaisuus ei ole hyvästä, sillä vierittämisen suunta on perinteisesti ollut herkästi pieleen menevä asia.

Hienoista epäjohdonmukaisuutta on nähtävissä siellä täällä. Välillä paluupainike on nimeltään takaisin, välillä poistu. Ovi Storessa sen nimi on back, vaikka toinen nappi on suomeksi.

Avoimet sovellukset -valikko on toteutettu hieman kömpelösti eikä siitä voi enää sammuttaa ohjelmia menemättä itse ohjelmaan. Näytöllä on myös tilaa sen verran, että luulisi olevan mahdollista mahduttaa myös ohjelmien nimet näkyviin.

Nokia-käyttäjät ovat irvailleet iPhonen copy&paste-toiminnon puuttumiselle puhelimen julkaisusta lähtien. Nokian toteutus ei edelleenkään vakuuta. Tulin vahingossa kopioineeksi tekstiä yrittäessäni vierittää tekstiviestiä, mutta en tiedä, kuinka sen olisi saanut liitetyksi jonnekin. Toiminto ei ilmeisesti vieläkään toimi juuri muualla kuin viestinkirjoituksessa, joten hirveästi iloa siitä ei ole.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Työkalut-valikko on viimein poistettu. Nykyään asetuksia sisältävää valikkoa kutsutaan järkevästi Asetukset-valikoksi.

Musiikki

Puhelin liitetään tietokoneeseen fiksusti USB-kaapelilla. Näköjään se ei sittenkään ollut sellainen mini-usb, jollainen minulla on käytössäni, joten en nyt tältä istumalta kykene testaamaan musiikin siirtämistä ja soitinohjelman toimimista.

[Lisäys] Testasinpa musiikkiakin pikaisesti. Puhelimen kaapelilla sen sai näkymään massamuistiasemana Macissäni. Kenties sen saisi toimimaan iTunesinkin kanssa, pari vuotta sitten Nokialla ainakin oli tarjolla jokin pikkuohjelma tähän tarkoitukseen.

Raahasin muutaman kappaleen iTunesista puhelimen Sounds-kansion Digital-kansioon hieman skeptisenä parempaakaan paikkaa löytämättä. Videoille, peleille ja kuville oli tarjolla ihan järkevästi nimetyt kansiot, mutta en tiedä, minne musiikki olisi kuulunut oikeasti laittaa.

Tuo kuitenkin toimi: kappaleet tulivat näkyviin puhelimen soitinohjelmaan. Levynkannet eivät tällä tavalla sentään siirtyneet.

Soitinohjelma tuntuu hyvin pelkistetyltä. Se tekee sen mitä täytyy, mutta ei erityisen sulavasti. Sekoituksen ja toiston kaltaiset toiminnot, jotka iPhonessa ovat yhden painalluksen päässä, on tässä sijoitettu valikkoon. Äänenvoimakkuussäädin ilmestyy näkyviin vähän jälkikäteen ajatellun tuntuisesti, kun äänenvoimakkuuspainikkeita käyttää. Valikoissa liikuttaessa puhelin pysähtyi satunnaisesti latailemaan, vaikka kappaleita oli vain viisi.

En tiedä, saisiko kappaleiden lyriikoita kätevästi näkyviin, ja saattaa hyvin olla, että olen maailman ainoa ihminen, joka tuosta piittaa. Mitään cover flow’n kaltaista hyvän olon musiikkikirjastonäkymää puhelin ei yritäkään tarjota. Varsin vähälle sen käyttö on minullakin jäänyt, täytyy myöntää. [/lisäys]

[Lisäys]Vihoviimeisenä virheenä puhelimen nollaus osoittautui ylipääsemättömäksi haasteeksi. Löysin valikosta kohdan, joka sanoi palauttavansa laitteen tehdasasetuksiin. Sen valittuani minulta kysyttiin turvakoodia. Ihmettelin, mikä se on, onko se sama kuin PUK-koodi.

Ei ollut, kertoi Google. Ellei sitä ole muuttanut, se on 12345, sanottiin. Se toimi.

Puhelin käynnistyi uudelleen, ja ulkoasuteema oli palannut alkuperäiseksi hailakan kirkkaaksi. Sähköpostitunnukseni sen sijaan oli yhä käytössä. Yritin poistaa sitä käsineni, mutta en onnistunut. Yritin poistaa edes viestit, mutta puhelin ilmoitti ystävällisesti, että poistaa ainoastaan sisällön ja jättää otsikot. Miksi ihmeessä?

No, varmaan ne osaavat tyhjentää sen Nokialla sitten. Ehkä olisi pitänyt painaa tähteä ja risuaitaa ja syöttää jokin koodi.[/lisäys]

Lyhyesti

Ikävä kyllä N97 on pettymys. Jos sen kosketusnäyttö toimisi kunnolla, puhelinta voisi pitää käyttökelpoisena monitaiturina, mutta erikoisen elegantti se ei olisi silloinkaan. Boy Geniusissa kirjoitettiin osuvasti, että on N97:n kannalta kuvaavaa, että jos se olisi julkaistu kaksi vuotta sitten, se ei olisi sittenkään herättänyt sen kummempaa kohua. Tästä on vaikea innostua.

Äiti kirjoitti sittemmin puhelimesta laajasti.
Myös Mobile Crunchin arvio on osuva.

Erikoistoimintojen piilotus

Harvemmin tarvittavien toimintojen kätkeminen on keino tehdä toteutuksista yksinkertaisempia. Onnistumisessa tietty auttaa, jos tietää, mitkä toiminnot ovat harvemmin käytettyjä. Äkkiseltään arvelisin, että videotykkien kaukosäätimissä useimmiten tarvitsemani toiminto on virtanappi. Tämän lisäksi saatan joskus harvoin käyttää freeze-painiketta.

En tiedä, millaisille käyttäjille tämä Toshiban malli on suunniteltu, mutta virtapainike on keksitty piilottaa erillisen kannen taakse. En äkkiseltään osaa keksiä, mitä nuo kaikki muut parisenkymmentä nappia mahtavat tehdä, mutta kymmenkuntaa niistä tarvittaneen vielä useammin kuin virtanappia.

videotykin kaukos�in

virtanapp

Bonuksena vielä kuva työpaikkamme naulakkotilan sateenvarjotelineestä, jonka kohtaloksi on koitunut, että se näyttää liikaa roskikselta.

Kaasukahvoja

Hyvä säädin mahdollistaa paitsi säätämisen, kertoo myös luontevasti järjestelmän nykytilasta.

Olen pitkään ollut aikeissa kirjoittaa vessojen ovista, mutta en arvannut, että lopullinen yllyke ryhtyä puuhaan tulisi koulusta. Ergonomian kurssillani pyydettiin suunnittelemaan wc-kopin kahva. Sen tulisi tehdä avaaminen ja sulkeminen ilmeiseksi ja kertoa lisäksi, onko ovi lukittu vai ei.

Opettaja sanoi, että tämä on tärkeää, koska vanhus saattaa unohtaa lukita oven tai hätääntyä ja luulla lukittuneensa ja saada sydänkohtauksen. Minusta asia on tärkeä, sillä minä en välttämättä aina muista ovien lukitsemisen kaltaisia trivialiteetteja. Kohta huomaan istuvani pöntöllä pohtien, tuliko ovi kiinni vai ei. Ovi saattaa sijaita suoraan vilkkaasti liikennöidyn käytävän varrella niin, että sen voi avata tuosta vain, varoittamatta. Ja mietin, että jos nyt lähden kurkottamaan kohti ovea, ja olen juuri puolimatkassa housuineni ja siinä vaiheessa joku tulee sisään, tilanne vaikuttaa omituiselta, ehkä jopa vaivaannuttavalta.

Siksi on tärkeää, että kahva kommunikoi luotettavasti oven tilasta. Kampin julkisissa vessoissa lukitusmekanismi on muuten aivan kamala. En tarkkaan muista kuinka, eikä budjettiini sopinut tällä kertaa maksaa kokonaista euroa asian selvittämisestä, joten jätetään tämä lukijan harjoitukseksi.

Tavanomaisella kahvalla ja erillisillä lukitsinosalla varustettuja ovia on kahta päätyyppiä. Toisessa lukitseminen lukittaa koko kahvan ja estää sen liikkeen. Toisessa kahva liikkuu edelleen, mutta lukitus irrottaa sen kielestä eikä liike näin tee mitään. Minä luotan enemmän jälkimmäisen malliseen lukitukseen. Alitajuisesti kuvittelen, että ensimmäisen kahvan saa helpommin auki brute force -hyökkäyksellä.

Joku toinen taas saattaa pelätä kielen irrottavaa lukitusta, koska tällöin on periaatteessa mahdollista, että jokin menee vikaan eikä kahva enää koskaan avaakaan ovea.

Tehtävänannossamme kiellettiin eksplisiittisesti ratkaisut, joissa kahva ja lukko ovat erikseen. Tämä jättää aika vähän vaihtoehtoja. Kahvan piti kääntyä, joten hakanenkaan ei kelpaa, joten varsinaisesti jäljelle jää usein etenkin halvemmissa wc-koppitoteutuksissa suosittu malli, jossa lukitus on hoidettu kääntyvällä metallikielellä.

Tämä on omakin suosikkini, sillä siinä on Normanin periaatteiden mukaisesti tehty systeemistä mahdollisimman näkyvä. Käyttäjän mielessään luoma systeemikuva ei voi juuri mitenkään poiketa todellisesta. Lisäksi systeemin tila on ilmeinen jatkuvasti eikä ole mahdollista, että vaikkapa punainen varattua osoittava värikiekko pyörähtää vuosien saatossa väärään asentoon ja välittää virheellistä informaatiota.

Oven ulkopuolinen indikaattori ei kuulunut tehtävänantoon, mutta sellainen on syytä olla. Pelkkä kokeilemalla lukituksi todettava ovi on epämiellyttävä niin koppiin pyrkijän kuin kopissa istujan kannalta. Yksi ajoittain vastaan tuleva vaihtoehto on ovi, joka ei pysy kiinni-asennossa kuin lukittuna, mutta koska ihmiset eivät ole tottuneet tällaisiin, he käyvät kiskomassa kahvoja turhaan, joten yksin tämäkään ei riitä indikaattoriksi.

Kuvan kahva tuli vastaan Myyrmäessä, mutta löytyy näitä lähempääkin.

***

Toisena tehtävä oli suunnitella merkinnät kaasuhellan katkaisijaan siten, että ne ovat luettavissa ylhäältä päin. Merkinnöistä tulee selvitä hellan tila sekä suunta, jonne päin kääntämällä päästään haluttuun lopputulokseen.

Valmiiksi oli päätetty, että hellan pois päältä -asennosta seuraavaan asentoon on 90 asteen turva-alue. Tämän jälkeen kaasunsyöttö on suurimmassa arvossaan ja vaimenee siitä seuraavan 90 asteen aikana säästöliekille. Lisäksi sanottiin, että kaasua avattaessa nuppia pitää painaa ennen kääntämistä.

En tiedä varsinaista syytä tuohon kaasuliesien omituiseen säätämiseen. Minusta olisi intuitiivisempaa, jos se toimisi kuin matkaradio: offin jälkeen vipua kääntämällä äänenvoimakkuus kasvaa. Luultavasti siihen liittyy jokin turvanäkökohta tai perinteisen teknisen toteutuksen aiheuttama rajoitus, mutten äkkiä keksi, kumpi. Ehkä ajatus on, että kaasu on aina sytytettäessä täysillä, joten on hyväksi, että tähän tilanteeseen pääsee suoraan.

Tässä kuvassa on perinteiseen toteutukseen verrattuna kaksi pientä parannusta. Vipuun piirretty nuoli vihjaa, että sitä pitää painaa ennen kuin kääntäminen onnistuu. Ajatuksena on, että vipu uppoaa sen verran sisäänpäin, että nuoli peittyy näkyvistä.

Kun kaasu on täysillä, näkyviin jäävä katkoviiva taas vihjaa, että sinne päin kääntämällä vastaan tulee jotain. Näin nollakohdan löytymisen suuntaa ei joudu arvuuttelemaan.

Tehtävässä ei suoraan sanottu, onko säästöliekkiasennosta kääntää edelleen puoli kierrosta vastapäivään nollaan asti vai tuleeko tällöin palata taaksepäin. Jos liikkuminen on sallittua, siihenkin voisi piirtää vastaavan katkoviivan. Muuten taas nuppi ei varmaankaan käänny sen pidemmälle, joten ainoa vaihtoehto on palata taaksepäin.

Mahdollisimman siedettävä web-pudotusvalikko

Web-sivujen navigaatioratkaisuissa näkee jonkin verran javasriptillä tai jopa pelkällä CSS:llä toteutettuja pudotusvalikkoja (drop-down menu). Ymmärtääkseni en ole ainoa, joka pääsääntöisesti vihaa näitä.

Jos unohdetaan nykyään harvinaistuvat tilanteet, joissa toteutus ei vain satu bugisuudeltaan toimimaan missään määrin koherentisti, inhon tunne tuntuu jälleen liittyvän kontrollin puutteeseen. Hoveroimalla aukeavat ja poistuvat valikot tuntuvat sekä aukeavan että sulkeutuvan pyytämättä. Tuntumaa voisi kaikkiaan kuvata sanalla hutera.

Pahimpia esimerkkejä ovat sellaiset valikkototeutukset, joissa alavalikko aukeaa valitun välilehden alapuolelle omaksi palkikseen. Näissä syntyvä palkki on tyypillisesti niin ohut, että hiiri heilahtaa helposti pois sen päältä, jolloin palkki häviää näkyvistä.

Esimerkkiä etsiessäni törmäsin HP:n sivuihin. Tuolla alapalkki ei ole varsinainen palkki vaan suurempi laatikko. Pinta-alaa on sikäli reilusti, että hiiri ei kovin helposti lipsahda ulos alueelta. Siitä huolimatta vierastan ajatusta, jossa navigaatiorakenteet muuttavat muotoaan pelkästään kursorini sijainnin mukaan. HP:n ratkaisussa yllätyksellisyyttä on pyritty vähentämään liittämällä mukaan viive. Navigaatio muuttuu vasta, kun hiiri on ollut linkin päällä noin puoli sekuntia. Näin se tekee kokemuksesta käyttäjän kannalta vielä epämääräisemmän. Kursorin täytyy myös olla juuri linkkisanan päällä, pelkkä välilehti ei riitä.

HP:lla välilehden voi valita suoraan ilman viivettä klikkaamalla sen nimeä. Tämän suhteen konventiot eivät ole aivan vakiintuneet. Tämän jutun ensimmäisessä esimerkissä otsikon klikkaaminen ohitti koko pudotusvalikon ja siirtyi suoraan aihepiirin pääsivulle. Tätä voisikin pitää ilman klikkaamista toimivien pudotusvalikkojen merkittävimpänä etuna: kun valikon avaaminen tapahtuu hoveroimalla, klikkaaminen voidaan säästää muuhun käyttöön. Näin voitaisiin sanoa, että valikko on vain oikotie eikä sitä ole kenenkään pakko käyttää. Jos navigointi on tosiaan toteutettu noin, ja alasivulta on linkit valikon kohteisiin, tuota voi pitää hyväksyttävänä.

Muutenkaan en pitäsi HP:n ratkaisua kopioimisen arvoisena. Perinteisen yksirivisen navigaatopalkin hyveisiin kuuluu, että sen lisäksi, että se antaa liikkua paikasta toiseen, se myös kertoo, missä käyttäjä kulloinkin on. HP:n palkki näkyy vain etusivulla, ja kohdesivulle päästyään käyttäjän tulee päätellä sijaintinsa toisin keinoin.

Minusta pudotusvalikoiden olisi sittenkin parasta toimia niin kuin on työpöytäkäyttöliittymissä totuttu. Valikko aukeaa klikkaamalla. Napin voi jättää joko pohjaan tai nostaa ylös. Kun valikko on klikattu auki, se ei vahingossa katoa näkyvistä ennen seuraavaa klikkausta.

Esimerkiksi Barebonesin valikko toimii lähes tähän tapaan. Old school -mäkistien tapaa avata valikko painamalla nappi pohjaan ja valita toiminto nappi hellittämällä se ei tosin osaa. [Ennen 90-luvun loppupuolen Mac OS 8.0:aa Macillä täytyi pitää nappi pohjassa valikoita käytettäessä. Tuki oikealle hiirennapille ei siis ollut ainoa tuon käyttöjärjelmän myötä tehty myönnytys.]

Toinen kysymys on, onko ylipäänsä oikein käyttää navigaatioon ratkaisua, joka muistuttaa valikkoa [tässä mielessä tuollainen välilehdiltä näyttävä toteutus on parempi, sillä se ei edes näytä perinteiseltä valikolta]. Navigaatioelementissähän kohteet ovat linkkejä, eivät toimintoja. Varsinaisesti valikkopalkin kohteet ovat kuin nappuloita, ja Satunnainen Björklund on kertonut meille useampaan otteeseen, että linkkejä ja painikkeita ei pidä mennä sekoittamaan.

Kohtaaminen YTV:n latausautomaatin kanssa

Olin niin hyvin tietoinen bussilippuni kauden päättymisestä, että yöllä tuo tunki uniini, joissa jäin kiinni raitiovaunussa. Minulla ei ole tapana viitsiä kaivaa lompakkoani taskusta vain tilastoja ilahduttaakseni, joten unessani muistin kauden päättyneen vasta, kun tarkastaja kertoi.

Tuon välttääkseni päätin tänään kokeilla lisätankkausta automaatilla, joita minun mielestäni kuuluisi olla paljon enemmän. Kovin usein olen päätynyt matkaamaan kotiin yöbussilla ja maksamaan matkani käteisellä, sillä en halua suotta pitää kovin suurta määrää rahaa sidottuna kortilleni, ja kortteja lataavat R-kioskit suljetaan jo yhdeksältä.

Ilahduin ymmärtäessäni, että lompakkoni mahtuisi laitteen tasolle kokonaan. Ei tarvitsisi suotta kaivaa matkakorttia lompakosta. Pitelin toisessa kädessäni pyörillä kulkevan laukun kahvaa ja tämän päälle pinoamaani kauppakassia, joten yhden käden käyttö soveltui tilanteeseeni mainiosti.


Mutta ei se onnistunutkaan. Kauden päättymisaika syötettiin näppäimistöllä, joka oli sijoitettu tason taakse niin, että lompakko esti sen käytön. Yrittäessäni nostaa lompakon hetkeksi pois tieltä laite lopetti ostotapahtumani ja palasi alkuun.

Muutamia muitakin tavanomaisia hankaluuksia tuohon liittyi. Näyttö vaikutti kosketusnäytöltä, muttei ollutkaan. Painikkeet olivat niin kaukana näytön reunasta, että joutui hieman pohtimaan, mikä liittyi mihinkin näytön kohteeseen. Mainittu numeronäppäimistö oli upotettu niin syvälle ja alas, että en nähnyt sitä kumartumatta.

Joka ikinen painallus tuotti pistävän piipahduksen, jota voisi luonnehtia lähinnä murhaavaksi. [En ollut krapulassakaan.]

Kautensa kestoa valitessaan ei saanut eteensä kalenteria, vaan joutui syöttämään päivämäärän numeroina. Minua olisi kiinnostanut lopettaa kauteni perjantaina, mutta nyt jouduin kaivamaan erillisen laitteen taskusta tämän selvittääkseni.

Päivämäärä piti syöttää kenttiin, joiden välillä liikkuminen oli kovin epäselvää. Kirjoitin kuukaudeksi 3 ja ihmettelin mitä nyt. Ruudun alalaidassa oli painike, jossa luki tyhjennä. Epäröin painaa sitä, jos se vaikka tyhjentäisi koko sivun, mutta tyhjensi sentään vain kuukausikentän. Syötettyäni kiltisti 03 fokus hyppäsi vuosilukukenttään. En tiedä, millä olisin päässyt takaisin.

Hinta tunti hieman suurelta ja pohdin, oliko automaatti varmasti huomioinut opiskelija-alennukseni. Siitä ei näkynyt tietoa mistään. Kerran aiemmin minulta oli laskutettu kioskilla vahingossa täysi hinta, eikä rahaa enää saanut takaisin vaan sen pystyi ainoastaan muuttamaan arvoksi kortilleen.

Tuossa vaiheessa huomasin myös, ettei automaatti antanut maksaa pankkikortilla eikä minulla sattunut olemaan paria sataa käteisenäkään, joten annoin olla ja kävelin R-kioskille.

Kuulemma automaatteja ollaan parantamassa. Ehkä ne vielä jonain päivänä tehdään suoraan oikein.

Haalean näköinen hana

iPod, Matkahuolto, hanat; tämä blogi on fokusoitunut sitten viime näkemän. Tällainen automaattihana on työpaikkaruokalassamme, ja siitä on tarkoitus ottaa juomavettä. Minua huvittaa huomata, että intuitiivisesti epäilen, voiko vesi olla kylmää, sillä olen tottunut, että tuon näköisestä hanasta tulee haaleaa käsienpesuvettä.

Näkökulma hanoihin

Normanin hengessä vuorossa muutama haasteellinen hana.

Tämä on Helsingin La Famiglia -ravintolasta. Ensinäkemällä kuvittelisi, että hana toimii automaattisesti, sillä minkäänmoista säädintä ei ole näkyvissä.

Peilin alle kurkistaessaan huomaa, kuinka hana todellisuudessa toimii.

Seuraava vaikea hana tuli vastaan Hervannassa. Samoilla seuduilla kuin viime syksynä kommentoimani hissin ohjauspaneeli ja omituinen lukkohela. Tamperelaiset lienevät keskimääräistä älykkäämpiä, kun selviävät näistä arjen haasteista.

Keksikääpä, mistä veden saa säädettyä virtaamaan suihkusta. Minä en keksinyt, vaan jouduin pyytämään asukkaalta apua.

Alas kumartamalla silmiin osuu nuolisymboli, ja toden totta: suukappaletta voi liikuttaa ylös ja alas.

Loppukevennyksenä vielä klassikko-design suoraan Berliinistä. Kylmää ja kuumaa kätevästi.