N9 vs. iPhone – helppo vs. ilmeinen

Kommentoin lokakuussa Nokian N9:n kotinäkymää hämmentäväksi. Kenties on aika viimein selitellä sanojani.

Finally tried out Nokia N9: it doesn’t lag. Back buttons were at times hard to find and the home screen architecture confusing, though.

Guardian julkaisi hiljattain pitkähkön lukujutun Nokian design-johtajasta Marko Ahtisaaresta. Ahtisaari kertoo haastattelussa N9-puhelimen ja Lumioiden suunnittelusta ja tölväisee iPhonea tutulla heitollaan: siinä missä N9:ssä sovelluksesta toiseen voi siirtyä kuin kuin kulkisi suoraan makuuhuonesta keittiöön, iPhonessa joutuu kulkemaan huoneesta toiseen aina eteisen kautta.

N9:ssä on käytössä kolme eri kotinäyttöä, joista yksi on iPhone-käyttäjille tuttu sovelluslistaus, toinen näkymä listaa avoimet ohjelmat ja kolmas näyttää käyttäjän haluamia tietovirtoja – Facebookia ja sen sellaista. Avonaiset sovellukset on tuotu näkyvälle paikalle yhteen kolmesta kotinäkymästä eikä käyttäjä näin voi olla huomaamatta niitä.

iPhonessa sovelluksesta toiseen taas on perinteisesti siirrytty painamalla laitetta hallitsevaa fyysistä kotipainiketta ja valitsemalla tämän jälkeen kotinäkymästä seuraava sovellus. Tätä Ahtisaari vertaa nokkelasti eteisen kautta kulkemiseksi. Ja paha häntä on syyttää: jos Jobs olisi sanonut aikoinaan vastaavasti jostain kilpailijan tuotteesta, me fanipojat olisimme toistaneet lausetta papukaijoina.

iOS 4:n myötä tarjolle tuli toinen vaihtoehto. Käyttäjä voi painaa kotinappia kahdesti avatakseen listan edellisistä sovelluksista ja siirtyä siitä suoraan haluamaansa sovellukseen. Ahtisaari myöntää, että näin voi välttyä kulkemasta eteisen kautta, mutta joutuu vastaavasti hyppimään yhdellä jalalla.

***

Nokian ja Applen tekemiä valintoja voi pohtia 37 signals -blogista poimitun yksinkertaisen ajatusmallin avulla. Ryan Bradley kehottaa miettiämään, mitkä toiminnot tehdään ilmeisiksi, mitkä helpoiksi ja mitkä mahdollisksi.

Making something obvious has a cost. You can’t make everything obvious because you have limited resources. I’m not talking money—although that may be part of it too. I’m primarily talking screen real estate, attention span, comprehension, etc.

Kaikista toiminnoista ei voi tehdä ilmeisiä, vaikka kuinka mieli tekisi. Ei, vaikka Microsoft on tavannut sitä sovellustensa monenkirjavilla kilpaa kiljuvilla työkalupaleteillaan yrittää. Jotta jokin voi erottua, muiden on oltava taka-alalla.

Applen tapa harrastaa rankkaa karsintaa tässä vaiheessa on merkittävin syy, miksi sen tuotteet tapaavat olla parhaimmillaan todella käteviä ja pahimmillaan raivostuttavan rajoittavia.

Huomataan, että Apple on päättänyt, että takaisin kotiin pääseminen on niin tärkeää, että siitä on tehtävä ilmeistä. Niinpä iPhonen etupaneelin ainoa fyysinen nappula on pyhitetty kotiin palaamiseen.

On huomattavaa, että nappi tuo juuri kotiin eikä vaikkapa palaa taaksepäin. iPodeissa esimerkiksi ei ollut kotipainiketta. Niissä oli oudosti nimetty menu-niminen nappi, joka vei käyttäjää pykälän taaksepäin. Kätkettynä oikotienä nappia pohjassa pitämällä pääsi suoraan kotiin. iPhonessa päätettiin jostain syystä tehdän kotiin palaamisesta prioriteetti ja hoitaa taaksepäin liikkuminen vaihtelevasti sovelluksesta riippuen.

Vastaavasti sovelluksen vaihtaminen on pudotettu kylmästi ilmeisestä helppo-kategoriaan. Kun on kerran oppinut kuinka sovelluksesta toiseen siirrytään, temppu onnistuu nopeasti ja ajattelematta. Yhdellä jalalla hyppiminen on vähän karrikoitu heitto.

Entä N9? Siinä on otettu kunnianhimoiseksi tavoitteeksi tehdä sovelluksen vaihtamisesta ilmeistä tuomalla se näkyvämpään rooliin. Toteutuksessa on ongelmansa, mutta se ei ole yhtä paha kuin luulin alussa lainaamaani twiittiäni kirjoittaessani.

Jos käyttäjä pyyhkäisee epähuomiossa sivusuunnassa liian laidasta aloittaen niin, että poistuu sovelluksesta ja päätyy johonkin kolmesta kotinäkymästä, ensimmäinen luonnollinen reaktio olisi pyyhkäistä takaisin ja olettaa pääsevänsä takaisin äskeiseen sovellukseen. Tämäpä ei toimikaan niin, vaan käyttäjä siirtyy kotinäkymästä toiseen. Takaisin sovellukseen hän pääsee pyyhkäisemällä moniajokotinäkymään ja valitsemalla äskeisen sovelluksen.

Kohdassa 50 s käyttäjä pyyhkäisee vasemmalle ja päätyy kotiin, mutta valitettavasti epäonnistuu pyyhkäisyssään oikealle, joten emme näe, kuinka hän ei palaisi sovellukseen vaan siirtyisi toiseen kotinäkymään.

Alun perin messuilla testaamani puhelin oli jotenkin buginen, sillä siinä sovellus ei vielä tässä vaiheessa tullut näkyviin moniajonäkymään. Jouduin ensin käymään jossain muussa sovelluksessa ja palaaman sitten takaisin ennen kuin sovellus tuli näkyviin ja pääsin palaamaan sinne. Tätä kommentoin alun perin hämmentäväksi.

Nokian ratkaisu tuo moniajonäkymän ilmeisemmäksi kuin iPhone, mutta uhraa toisaalta ilmeisen yksinkertaisen kotinäkymän ja ilmeisen keinon kotinäkymään palaamiseen. Kotinäkymään palataan joko pyyhkäisemällä sivulle, jolloin sovellus jää käyntiin tain pyyhkäisemällä alaspäin, jolloin se sammutetaan. iPhonen kotinapin löytää helpommin.

Sääli sinänsä, että Windows Phonen toteutus dedikoituine kotinäppäimineen ja piilotettuine moniajonäkymineen on varsin suoraan iPhonen kaltainen. N9:stä tuskin tulee koskaan sellaista massojen laitetta, että olisi päästy kunnolla vertailemaan, kuinka lähestymistapaerot lopulta kannattivat.

***

Oma kysymyksensä on myös, kuinka hyvin ihmiset ymmärtävät mitä moniajolla tarkoitetaan ja onko koko näkymää syytä tuoda kaiken kansan nähtäville. Applen filosofia on ollut, ettei käyttäjän tarvitse tietää, onko sovellus päällä vai poissa vai jossain välimuodoista. Kunhan se käynnistyy nopeasti ja siitä tilasta, johon käyttäjä olettaisi päätyvänsä.

Näin myös moniajonäkymä on ymmärretty väärin. Sehän vain listaa sovelluksen käynnistysjärjestyksessä, viimeisestä alkaen, mutta ei erikseen kerro, mitkä muutamat viimeisimmät niistä ovat todellisuudessa käynnissä.

On huomattu, että ihmiset kokevat huonoa omaatuntoa mukamas auki jääneistä sovelluksistaan ja luulevat, että niitä täytyisi erikseen sammutella. Apple mahdollistaa sovelluksen sammutuksen, mutta se ei ole ilmeistä eikä helppoa vaan mahdollista. Kun moniajonäkymässä pitää sormeaan painettuna sovelluskuvakkeen päällä, esiin ilmestyy symboli, jota painamalla sovellus pakotetaan lopettamaan.

Tiettävästi jopa Apple Storen genius-neropatit ovat opettaneet käyttäjille, että sovelluslistaa kannattaa tällä tavoin tyhjentää, jotta puhelin ei suotta söisi niin paljon akkua. Apple on kenties tehnyt virheoletuksen arvellessaan, etteivät ihmiset halua tietää mitkä sovellukset ovat käynnissä ja seurauksena säätämishimoiset käyttäjät tuhlaavat aikaansa poistellessaan oikoteitä viimeisimpiin ohjelmiinsa.

Luultavasti sama väki, joka ennen vanhaan korjaili Mac OS X:n oikeuksia ja muinaisella 90-luvulla rakenteli varmuuden vuoksi työpöytätiedostoa uudestaan.

Myös PRAM:in zappausta kannattaa kokeilla.

Vertailu: iBooks vs. Elisa Kirja

Viime vuoden kirjamessujen aikana puhuttiin kovasti Suomeen tuloaan tehneistä e-kirjoista. Tänä vuonna vaikutti, ettei enää oikein viitsitty. Suurten kirjakauppojen osastoilla e-kirjat tuntuivat olevan viime vuotta pienemmässä roolissa. Elisa oli Kirjoineen suuresti esillä, mutta silläpä ei ole tällä saralla kuin voitettavaa.

Elisan messuosaston näytelaitteiden suosituin teos näytti olevan Angry Birds.

Applea ei messuilla tietenkään näkynyt, mutta sen iBooks-palvelu avattiin hiljattain Suomessakin. Kaltaiseni kaikin tavoin puolueellinen kommentaattori on vaikeassa tilanteessa: yhtäältä olen fanittanut Applea kritiikittä jo 90-luvun puolivälistä, toisaalta olin kovasti vaikuttamassa moniin juttuihin Elisa Kirja -palvelussa Elisalla työskennellessäni eikä lukkarinrakkauteni ole vielä kuollut.

Ensimmäiset yleisön reaktiot iBooksista ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä: viimeinkin Suomeenkin saadaan kunnon kirjakauppa tähänastisen puuhastelun sijaan. Katsotaanpa, kuinka kaupat vertautuvat suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta.

Hinnoittelu

Suomalaisia e-kirjakauppoja on haukuttu kalliiksi – ja ovathan ne. Musiikki on opettanut, että sähköisen version pitäisi maksaa puolet fyysisestä versiosta tai ainakin kymmeniä prosentteja vähemmän, mutta kirjoissa tähän ei ole päästy syystä tai toisesta. iBooks osoittautuu hinnoittelultaan hieman Elisa Kirjaa kalliimmaksi: useimmat kirjat maksavat euron enemmän kuin Elisalla. Poikkeuksena Minä, Ozzy, jossa hintaeroa on peräti neljä euroa. Vastaavasti Steve Jobs -kirja maksaa iBooksissa euron vähemmän.

[Kuluttajana miellän vastaavasti 20 euroa maksavan äänikirjan varsin edulliseksi, jos se maksaa vain kaksi euroa e-kirjaa enemmän ja mukaan kuuluu sentään tuntikaupalla näyttelijän työtä. Toisaalta tuntuisi kohtuulliselta saada äänikirjan mukana myös luettava teksti – edes edullisella yhteishinnalla. Eihän elokuvissakaan makseta tekstityksestä enää uudestaan.]

iBooks Elisa Kirja
Harjunpää ja Rautahuone 18,99 17,90
Minä, Ozzy 23,99 19,90
Keisari I Rooman portit 18,99 17,90
Totta 18,99 17,90
Steve Jobs 19,99 20,90

Voittaja: Elisa Kirja

Valikoima

Tämän vertailun mielekkyys on hieman kyseenalainen iBooksin vasta aloitettua, mutta ero on selvä. iBooksissa on silmämääräisesti laskien parikymmentä myytävää kirjaa ja kymmeniä vanhoja ilmaisia Gutenberg-kirjoja. Kätevää keinoa maksullisen valikoiman koon selvittämiseen iBooks ei tarjoa.

iBooksin kirjavalikoimassa korostuvat ilmaiskirjat.

Elisa Kirja esittelee periaatteessa kätevästi koko valikoimansa etusivullaan, mutta suomenkielinen aineisto hukkuu hämmentävästi suuren ruotsinkielisen kirjavalikoimansisään. Tarkempi tutkimus osoittaa, että suomenkielisessä kaunokirjakategoriassa kirjoja on noin 600 ja tietokirjoja yli 250. Elisa mainitsee suomenkielisen valikoimansa maan laajimmaksi ja kehuskelee myyvänsä yksinoikeudella muun muassa Fingerpori-albumeita.

Elisan etusivun listauksessa kielet ovat sekaisin.

Lisäksi Elisa Kirjassa on tarjolla äänikirjoja, jotka puuttuvat kokonaan iBooksista.

Voittaja: Elisa Kirja

Kopiosuojaus ja laiteyhteensopivuus

E-kirjojen pääasiallinen tiedostomuoto on kummassakin kaupassa standardinmukainen epub, ja molemmat kaupat suojaavat sisältöään käytönrajoitusjärjestelmällä (DRM). iBooksissa kaikki sisältö on suojattu Applen DRM:llä, joten sisältö on luettavissa vain iOS-laitteilla. Voin hyväksyä, että yhdelle käyttöjärjestelmälle ostettu sovellus ei toimi toisella, sillä sovellus joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan suurilta osin uusiksi, mutta kirjan sitominen tiettyyn käyttöjärjestelmään on varsin härskiä. Apple ei myöskään mahdollista lukemista tietokoneella eikä iBooksista ostettua sisältöä ole mahdollista siirtää suojausta purkamatta yhteenkään maailmassa myytävään eink-laitteeseen.

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa valitettavan kankeaa Adoben DRM-ratkaisua kuin muutkin suomalaiset sähköiset kirjakaupat. Hyvä puoli iBooksiin verrattuna on, että kirjat ovat luettavissa iOS-laitteiden lisäksi myös Android-laitteilla, useimmilla e-ink lukulaitteilla ja tietokoneella. Kindlellä Elisan kirjat eivät kuitenkaan toimi, sillä Kindle ei tue muiden kauppojen kopiosuojauksia.

Tunnelin päässä näkyy myös valoa: Elisa Kirjan äänikirjat ja ruotsinkieliset e-kirjat on DRM-suojauksen sijaan vesileimattu, joten ne toimivat suoraan ilman ylimääräisiä temppuiluja. Ostajan tunnistetiedot on piilotettu kirjaan niin, että luvaton levittäjä saadaan tarvittaessa kiinni, mutta laillista asiakasta ei kiusata. Elisa Kirja kertoi hiljattain Facebook-sivuillaan, ettei heillä ole erityistä hinkua DRM:n käyttöön:

Olemme samoilla linjoilla ja pyrimme omalta osaltamme edistämään vaihtoehtoa DRM:lle, esim. vesileimausta. Äänikirjat ja Elisa Kirjan ruotsinkieliset e-kirjat ovat jo tällä hetkellä vesileimattuja.

On vaikea kuvitella Veli-Matti Mattilaa kirjoittamassa kustantajille avointa kirjettä Ajatuksia kirjallisuudesta, mutta silti laittaisin toivoni ennemmin Elisaan kuin Appleen, jos haluaisin Suomeen Ruotsin kaltaiset vesileimapohjaiset sähkökirjamarkkinat.

Voittaja: Tasapeli. Applen DRM toimii varmemmin kuin Elisan käyttämä Adoben toteutus eikä vaadi erillistä käyttäjätunnusta. Elisan ratkaisu on yhteensopivampi ja suunta on kohti vesileimausta.

Lukusovellus

iBooks on yksi kauneimmista Applen tekemistä sovelluksista. Kirjahyllyn puutekstuuri on viimeistelty ja kirjankansiin luodaan pieni kohokuvio, jotta ne näyttäisivät enemmän oikeilta kirjoilta. Realistinen sivunkääntöefekti oli ensimmäiseen vaiheen iPadin omistajien suosikkielvistelyn aiheita. Niin hieno se on. Sovellus tasapainoilee joidenkin mielestä mauttomuuden rajoilla, mutta minusta välttyy ylittämästä sitä toisin kuin uudemmat Find my Friends ja kumppanit halpoine keinonahkoineen.

iBooks on yksin Applen kauneimmista sovelluksista ja toimiikin sujuvasti.

iBooksin sivunkääntöefekti hakee vertaistaan.

Efektikikkailu menettää nopeasti merkityksensä kirjoja oikeasti luettaessa, mutta alkuinnostuksen hälvettyäkin iBooks toimii hyvin. Alleviivaukset syntyvät napakasti, ja lukukohta synkronoidaan sujuvasti laitteiden välillä. iCloudin julkaisun myötä iBooks on myös tarjonnut toimivan tavan hallita, mitkä ostetuista kirjoista näkyvät milläkin laitteella.

Elisa Kirja on kotimaisten kirjanlukijoiden kärkeä, mutta iBooksiin verrattuna se kiistatta häviää hienouksissa. Perusasiat ovat sentään kunnossa: lukeminen on sujuvaa ja valikot toimivat tehokkaasti. Kesällä julkaistu 1.3-päivitys toi Elisa Kirjaan ominaisuuden hallita eri laitteiden kirjoja samaan tapaan kuin iBooksissa sittemmin iCloudin myötä.

Elisa Kirjan toteutus on pelkistetympi, mutta se sisältää tuen äänikirjoille.

Elisa Kirjan sivunkääntöefekti on yksinkertaisempi.

Äänikirjojen kuunteluun Elisa Kirjan sovellus on iOS-laitteiden omaa soitinta parempi: kirjat voi hakea hyllyyn langattomasti kaupasta ilman iTunesin kanssa taistelua, ja mukana on varta vasten äänikirjoja varten suunniteltuja ominaisuuksia, kuten torkkukytkin ja tuki kirjanmerkeille. Toisaalta lukunopeutta ei voi Elisa Kirjassa säätää.

Voittaja: iBooks

Ostaminen laitteella

iBooksin kirjahylly pyörähtää ympäri kuin satulinnan salakäytävän ovi ja tarjoaa pääsyn kirjakauppaan. Kirjat ovat esillä kovasti App Storesta tuttuun tapaan, ja ostaminen käy vaivatta suoraan Apple-tiliin.

Elisa Kirjassa oli kauppa mukana 1.0-versiossa, mutta se poistettiin sittemmin. Elisa ei ole tarkemmin syitä eritellyt, mutta syyksi voidaan olettaa Applen tiukentunut politiikka sovelluksissa käytävän kaupan suhteen. Apple vaatii, että jos sovelluksen kautta voi ostaa aineetonta sisältöä, sen on oltava mahdollista myös Applen omalla in app -maksutavalla. Näistä maksuista Apple ottaa 30% provision.

Hinnan lisäksi ongelmana on, että tuotteiden hallinnoiminen Applen järjestelmällä on kirjakauppatyyppisessä tapauksessa kovin raskasta ja katalogin maksimikokko on rajoitettu. Niinpä maailmalla Kindle ja Kobokin poistivat kaupan sovelluksistaan. Kobo jopa kertoi, ettei saanut edes kertoa asiasta asiakkailleen, vaan Apple hylkäsi kaikki sovelluksen päivitykset, kunnes Kobo poisti maininnan kaupan poistamisesta ja sen syistä sovelluksen App Store -kuvaustekstistä. Myös Elisa Kirja -sovelluksen App Store -arvosteluissa näkyy käyttäjien turhautuminen kaupan puuttumiseen.

Kuinka vain, iBooks on iOS:lla voittaja kirjojen ostamisen helppoudessa Elisa Kirjaan verrattuna. Androidilla ero on jokseenkin olematon. Jää nähtäväksi, optimoiko Elisa kauppansa selainversion paremmin iOS-laitteiden selaimilla toimivaksi, jolloin eroa voisi kaventaa.

Voittaja: iBooks

Ostaminen tietokoneella

Elisa Kirjan verkkopalvelu on varsin modernisti toteutettu verkkokauppa, joka tarjoaa kauppojen perusominaisuudet: kategoriat, haut, suositukset, kommentit, muistilistat, Facebook-tykkäilyt ja näyteluvut. iBooksilla taas ei ole web-presenssiä lainkaan. Se toimii ainoastaan alun perin musiikkisoittimeksi tarkoitetun iTunesin syövereissä.

iTunes on hyvä musiikkisoitin, mutta selainohjelmana kankea.

On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa eriksen asennettava iTunes-kuori tuo kirjavalikoiman selaamiselle, mutta riesaa siitä on. iTunes on kuitenkin selaimena heikompi kuin tarkoitukseen varta vasten tarkoitettu selainohjelma. Erityisesti häiritsee, että kirjojen näytteitä ei voi kurkata saman tien, vaan ne täytyy ensin ladata iOS-laitteeseen ja lukea sieltä.

Kirjojen varsinainen ostoprosessi on oma lukunsa. Se käy molemmissa rekisteröitymisen jälkeen kätevästi, mutta Elisa tuntuu epäonnistuneen viestimään, että Elisa Kirjan kirjojen ostaminen on todella yhtä helppoa kuin Amazonissa tai iBooksissa. Painetaan Osta-nappia ja vahvistetaan ostos. Tämän jälkeen kirja ilmestyy itsestään lukusovelluksen hyllyyn. Mielikuvaero johtunee eniten siiitä, että iBooksissa tunnukset on joutunut luomaan jo aiemmin laitetta käyttöön ottaessaan. Elisalla on hankaluutena lisäksi erillinen Adobe-tunnus, joka lisää alun henkistö kuormaa.

Ostaminen käy Elisalla kahdella klikkauksella siinä missä muissakin kaupoissa.

[Toki asiat voivat mennä vinoon, ja usein ne menevät, jos Adoben kopiosuojaustunnuksen kanssa sattuu tapahtumaan jotain. Toisaalta, en ole vieläkään saanut noudettua kaikkia ostamiani ohjelmia iPadilleni, vaikka iOS 5 -päivityksestä on jo useampi viikko. Tekniikka on viheliäistä.]

Voittaja: Elisa Kirja

Yhteenveto

Näillä kriteereillä vaikuttaa, että Elisa Kirja on suomenkielistä sähköistä kirjallisuutta kaipaavalle iBooksia parempi vaihtoehto. Äänikirjojen kuuntelijalle sähköinen kirja on jo nyt edullisempi vaihtoehto kuin perinteinen cd-pino, jonka joutuu vaivalla siirtämään soittimeen. E-kirjoissa taas saa yhä turhan usein maksaa lisähintaa fyysiseen esineeseen verrattuna.

Itse jään toivomaan Elisa Kirjalta etenkin edullisempia vanhoja kirjoja, luopumista kopiosuojauksista, tukea muistiinpanoille ja alleviivauksille sekä lukemisesta kiinnostuneen yhteisön syntymistä palvelun liepeille.

Näitä et välttämättä huomannut iOS 5:ssä

Apple rakentaa iOS-käyttöjärjestelmäänsä piinaavan hitaasti mutta varmasti. Vuotuisten suurten päivitysten myötä tekee aina mieli koluta nurkat ja katsoa, onko Apple kaikessa hiljaisuudessa tuonut ratkaisun pitkään riivanneisiin hankaluuksiin – tai pahimmassa tapauksessa poistanut jonkin tärkeäksi muodostuneen toiminnon. Tässä hajanainen lista huomioita iOS 5:n muutoksista. 

[Lisään kuvakaappauksia, jahka Photo Stream suvaitsee toimia.]

iCloud

iTunes-synkkauksesta eroon pääsemistä on odotettu kauan. Samaa puhelinta sekä koti- että työkoneeseen yhdistellessäni kokonaisuus on ollut kahta kauheampi, kun puolihuolimaton virheliike on saattanut lanata puhelimen koko sisällön. Parhaimmasskin tapauksessa yhden podcast-jakson siirtäminen puhelimelle on vaatinut, että kaikki valokuvat siirretään edestakaisin ja ohjelmat varmuuskopioidaan.

Olen huomannu, että Spotifyn, Dropboxin, podcastien manuaalisen  WLAN-lataamisen ja Elisa Kirjan langattoman äänikirjalataamisen myötä olen kaikkiaan synkronoinut puhelinta tietokoneen kanssa viime ajat kovin harvoin.

iCloud murtaa Applen vanhan Digital Hub -strategian ja keskipiste siirtyy tietokoneelta verkkoon. Jatkossa kaikki laitteet jakavat saman tiedon eikä käyttäjän tarvitse aktiivisesti tehdä mitään. Synkronointiin liittyvät konfliktitkin luvataan ratkaista taianomaisesti taustalla. Monella tapaa tämä toimii yllättävän hyvin alusta asti.

iOS 5 -päivitystä ennen tekemääni varmuuskopioon ei jostain syystä tullut mukaan lainkaan ohjelmia, mutta asentaessani niitä uudestaan, asetukset kirjautumistietoineen olivat ilahduttavan hyvin tallessa. App Store myös muistaa nykyään ostohistoriani, joten omien ohjelmien metsästäminen ei ole enää yhtä tuskaista kuin viime vuosina.

Uuteen toteutukseen liittyy myös pari ongelmaa. Tähän saakka on ollut yleistä, että ohjelmat tallentavat sisältöään sisäiseen Documents-hakemistoonsa, jonka koko on saattanut kasvaa suureksikin. Nykyään tämä hakemisto synkronoidaan automaattisesti iCloudille, joten käyttäessään sovellusta, jota ei ole vielä toteutettu iOS 5 -yhteensopivaksi käyttäjä saattaa tietämättään synkkailla taustalla satoja megatavuja tavaraa per ohjelma vailla sen kummempaa hyötyä.

iOS mahdollistaa synkronoinnin säätämisen sovelluskohtaisesti, joten päivitystä odotellessaan kannattaa kytkeä synkronointi pois iOS 5 -optimoimattomilta ohjelmilta. Toivoa sopii, että palveluntarjoajilla riittää halua päivittää sovelluksensa. Kaikkiaan Apple on toteuttanut muutoksen vähän haljusti, sillä suuri osa sovelluksista ei vielä tue oikein iOS 5:ttä, käyttäjile ei kerrota mitään, mutta synkkaus on silti oletusarvoisesti käytössä kaikissa ohjelmissa.

Vielä vakavampi ongelma liittyy Applen tapaan tyhjennellä nykyään sovellusten Caches-kansioita ilman ennakkovaroitusta. Kehittäjillä ei ole enää paikkaa, jonne tallentaa sisältöä niin, että se säilyisi varmasti, mutta sitä ei suotta varmuuskopioitaisi iCloudiin. Odotettavissa vihaisia asiakkaita, jotka ihmettelevät, mikseivät heidän e-kirjansa aukea kirjahyllystä. Marco Arment kirjoittaa tarkemmin.

Paitsi synkattavat datamäärät, iOS kertoo nykyään myös sovellusten kuluttaman levytilan aivan Android-tyyliin. Tämä on tervetullutta. Ei tarvitse enää sokkona poistaa sovelluksia tarvitessaan lisää tilaa.

[Levytila on kömpelö sana, mutta tekisi mieli varata muisti tarkoittamaan keskusmuistia. Vaikeaa.]

OK-nappi on yläoikella

Tämä ei ole sinänsä uutta, mutta iOS 5:n myötä tuntuu entisestään vahvistuneen patterni, jossa jatkamisnappi on kiinteästi paikallaan pysyvän yläpalkin oikeassa laidassa. Hyötynä tästä on, että jos alaosan sisältö ei mahdu yhdelle näytölle – etenkään näppäimistön kanssa – jatkamisnappi pysyy aina näkyvissä. Uusi natiivi Twitter-näkymä on tästä hyvä esimerkki.

iOS 5 opettaa käyttäjänsä painamaan oikeasta ylälaidasta jo uudessa alkuun lisätyssä kovasti androimaisessa käyttöönottovelhossaan.

Käyttökelpoinen lukitusnäkymä

Uudistettu notifikaatiojärjestelmä tekee lukitusnäkymästä huomattavasti aiempaa paremman, sillä kertyneet tapahtumat näkee nyt yhdellä vilkaisulla. Apple ei välttämättä tee kyllin ilmeiseksi, että haluttuun tapahtumaan pääsee pyyhkäisemällä tapahtuman kuvaketta samaan tapaan kuin näytön lukitus avattaisiin normaalistin.

Joku voisi myös huomauttaa, että kovasti vastaavaa elettä käytetään muissa listoissa kohteiden poistamiseen.

Piilossa on myös uusi tarpeeseen tuleva keino aktivoida kamera suoraan lukitusnäkymästä. Olisi tuonkin voinut tuoda iPhonelle ennen kuin se mentiin esittelemään Windows Phonessa. Kameranappi tulee näkyviin vasta, kun kotipainiketta keksii painaa kahdesti.

Huomasin jo, että halutessani avata kameran käytin sekvenssiä: lukitusnappi, kotinappi kahdesti, virtuaalinen kameranappi.

Lukitusnäkymään saa asetuksista lisättyä näkyviin myös sähköpostit. Tämä on yksi harvoista vanhoista Nokia-puhelimista kaipaamistani ominaisuuksita. Tulevia tapahtumia ei kaiketi kuitenkaan saa listattua. Ne tulevat vähän hölmösti näkyviin vasta hälytyksinä.

Turvakoodi on vanhaan tapaan vain joko numerosarja tai monimutkaisempi salasana. Kuviopohjainen koodi on yksi eniten Androidista kaipaamiani ominaisuuksia. Mahtavatko patentit olla syynä, ettei Apple halua moista tarjota?

Notifikaationäkymä

Notifikaatioviestit näkyvät lukitusnäkymän lisäksi omassa notifikaationäkymässään kovasti Android-tyyliin. Tapa, jolla valikko tulee esiin kahdella pyyhkäisyllä koko ruudun ohjelmissa, on nokkela. Ensimmäisellä saa jo indikaation, että jotain tapahtui, kun korvake tulee näkyviin, mutta jos kyseessä oli vahinko, korvakkeen saa takaisin piiloon pyyhkäisemällä toiseen suuntaan.

Tämä ratkaisee myös minua vaivanneen ongelman: koko ruudun sovelluksissa ei ole ollut kätevää keinoa nähdä kelloa mistään. Olen ihmetellyt, miksei se ole ollut näkyvissä ohjelmien vaihtonäkymässä, mutta nytpä on jossain.

Toivoa sopii, ettei tarvitse odottaa vuotta ennen kuin Apple sallii 3. osapuolten sovellusten hyödyntää notifikaationäkymää.

Harmillista on, ettei Apple ole raaskinut kopioida Androidista oikotietä WiFi:n päällä ja pois kytkemiseen, vaan sen joutuu yhä kaivamaan työläästi asetuksista. Liian usein sattuu tilanteeseen, jossa laite ottaa kiinni yrityksen sinänsä avoimeen WiFi-verkkoon, joka kuitenkin vaatii erillisen autentikoinnin selaimessa. Lopputuloksena ei toimi sen paremmin WiFi kuin 3G-netti.

Uusi Safari

iPadin Safari sai välilehdet ja kyvyn avata linkkejä taustalla. Viimein. Kestää tovin, että valikkopalkin uuteen ilmeeseen tottuu. Apple käyttää iPadissa IE 7 -tyylistä plusnappia uuden välilehden luomiseksi. Mac-Safarissakin plussa on nykyään mukana, mutta paljon huomaamattomampana.

Lukija-toiminto toimii kuten tietokoneella ja siistii sivut turhasta kuonasta. Tuntuu kovin käyttökelpoiselta niin puhelimella kuin tabletilla.

Lukulistan jätän jo periaatteesta väliin, sillä haluan sympatiseerata Instapaperia. Sillä on niin hieno nimikin (ja integraatio Twitter-sovellukseen).

Safarikin on saanut jo niin monta eri toimintoa, joita yhdelle sivulle voi tehdä, että varsinkin iPhonella valikko alkaa näyttää hankalalta nappirivin peittäessä koko näytön. Odotettavissa satunnaista karsintaa iOS 6:een…

Kiintoisa parannus on myös tapa, jolla haku sivun sisältä on toteutettu. Aiemmin tulokset ilmestyivät Google-tulosten sekaan, mutta nykyään niille on oma hakuluukkuunsa virtuaalinäppäimistön päällä. Näppämistön saa tosin näkyviin vain painamalla ensin Google-luukkua. Ja puhelimella toiminnallisuus on kuin aiemmin.

Mikä kiinnostavinta, Applen näkemyksen mukaan suomeksi tviitataan tavallisella veellä.

Voisiko olla mahdollista, että kun Twitter on nyt integroitu järjestelmään ja kaikkea, en saisi notifikaatiota samasta twiitistä monelle laitteelle?

Erittäin tervetullut uudistus on mahdollisuus tallentaa salasanoja Macin Safarin tapaan. Tuntuikin oudolta, että tietokoneella salasanan voi tallentaa, mutta laitteella, jolla sen syöttäminen on hankalaa, sen joutuu kirjoittamaan.

Kameran kätevä laukaisu

Kamera on yhä hidas käynnistymään. Siksi kai kuuluu ostaa iPhone 4S. HDR:n päälle ja pois kytkemisestä on tullut astetta hankalampaa, sillä saman napin taakse on ympätty apuviivojen näyttäminen ja kätkeminen.

Tärkein uusi ominaisuus on minusta fyysisen äänenvoimakkuusnapin käyttö laukaisimena. Täytyy vain olla tarkkana, sillä linssi sattuu puhelinta näin päin pidettäessä hyvin lähelle sormia.

Saatan olla hölmö, mutta en tykkää tarkentaa kuvaa tökkimällä näyttöä sormella. Samsung Galaxy S II:ssa kuvan voi ottaa yhdellä kädellä tarkentamalla kuvan ensin painamalla napin pohjaan ja ottamalla kuvan päästämällä napin irti. Kaipaisin vastaavaa iPhoneen.

Kiehtovin uusi ominaisuus on kuitenkin kaukolaukaisin. Kuulokkeiden äänenvoimakkuusnappi toimii myös laukaisimena. En tiedä, onko tuo tarkoitukseton seuraus normaalin äänenvoimakkuusnapin aktivoinnista vai onko joku varta vasten lisännyt sen mukaan, mutta ajatus on briljantti ja ainakin teoriassa käyttökelpoinen, jos joku käyttää jalustaa iPhonella kuvatessaan.

Mukava yksityiskohta on sekin, että selattaessa filmirullaa takaisin kameraan vievä nappi on saanut kamerasymbolin. Aiemmin siinä luki hämmentävästi valmis, ja olen useampaan otteeseen joutunut pysähtymään puoleksi sekunniksi miettimään, mistä pääsinkään kameraan.

Sähköpostin tekstin muotoilu

Mail-ohjelma on saanut paljon lisävoimaa tekstin muotoiluun. Jos olen tähän saakka halunnut vähentää lainauksen määrää viestissä, olen joutunut kopioimaan tekstin esimerkiksi Evernoteen leikepöydän kautta. Lainaus häviää matkalla, minkä jälkeen voin kopioida tekstin takaisin ja tuntea itseni idiootiksi koko toimenpiteen ajan.

[Mutta toisaalta salaa tyytyväiseksi, etten sentään käytä Windows Outlookia, josta en ole löytänyt mitään keinoa säätää lainauksen syvyyttä.]

iOS 5 tuo valinnan samaan valikkoon, josta tekstiä kopioidaan leikepöydälle. Tämän lisäksi tarjotaan mahdollisuus tekstin lihavoimiseen, alleviivauksiin ja kursivointiin. En ole kokeillut, ovatko ominaisuudet tuettuja muissakin ohjelmissa. Voi olla, että ohjelmaan pitää rakentaa tuki rikkaalle tekstille eriseen.

Tekstistä puheen ollen, iOS 5:n myötä iPhoneen on lisätty kaikki tähän saakka vain iPadillä käytössä olleet fontit.

Sähköpostin vastaanottajatietoja voi nykyään myös raahata kätevästi kentästä toiseen.

Muita irtohuomioita

Muistutin-sovellus paikkapohjaisuuksineen on kiehtova, mutta en ole vielä muistanut keksiä sille käyttöä. Eilen koetin muistuttaa itseäni ottamaan hammasharjan mukaan aamulla, sillä olin menossa hammaslääkäriin.

Muistutuksen viimein aktivoituessa n. puoli kilometriä kotoani olin jo itsekin ehtinyt muistaa unohtaneeni sen.

Paikasta poistumiseen liittyvää tapahtumaa on tietty vaikea liipaista tarkasti. Sovelluksen design on taas överiksi vedettyä tekstuurikikkailua. En jaksa kamalasti innostua moisesta. Mukana on myös välilehtityyppinen kontrolli, jossa on kaksi valintaa, joten on hankala tietää, kumpi on valittu. Apple on päättänyt tehdä toisin päin kuin yleensä iOS:llä ja käyttää vaaleampaa valittuna.

Myös erikseen App Storesta haettava Find My Friends on kovin rikkailla grafiikoilla höystetty. En ole kokeillut sitä käytännössä – ja nähtäväksi jää, onko alusriippuvainen paikkatietopalvelu kestävä ratkaisu – mutta ajatus etäisyyden ilmoittamisesta minuutteina on nokkela.

Kun puhelinta käyttää modeemina, ylös ilmestyy tuttuun tapaan asiasta kertova sininen palkki. Erona aiempaan on, että palkkia koskettamalla pääsee kytkemään ominaisuuden pois päältä. Aivan kuten pari vuotta sitten toivoin.

Myös iPadin kalenterissa voi viimein selata sivuja pyyhkäisemällä, mikä on vain oikeus ja kohtuus. Jos Apple tekee käyttöliittymät reaalimaailman objektien näköisiksi, on kohtuullista olettaa, että ne myös toimivat niin.

Olli tosin huomasi, että osassa näkymistä muodostuu ongelmaksi, että pystysuunta on varattu vierittämiselle, joten pyyhkäisyele pitää tehdä vaakasuunnassa, vaikka animaatio on pystysuuntainen.

Tarkkaavainen havainnoitsija huomaan parannusta myös herätyskellonäkymässä. Kun aika loppuu, on aiempaa selkeämpi ymmärtää unenpöpperöisenäkin, mistä hälytys sammuu ja mistä se menee torkulle.

Valitettavasti WiFi:n salasanansyöttökenttä on yhä entisensä. Olisin luullut, että kun tietokoneellakin voi nykyään halutessaan näyttää salasanan, sen saisi näkyviin kosketusnäytölläkin, jossa virheitä on helpompi tehdä, mutta ei.

Näppäimistö myös toimii yhtä typerästi kuin aiemmin salasanoja syötettäessä. Jos operaattori tarjoaa tukieaseman, jonka verkon salasanaa ei voi muuttaa ja se on muotoa FJKF843FJF2AIEIEI93VIRM939, olisi mukavaa laittaa caps lock pohjaan, jotta saisi versaalit kätevästi luotua. iOS valitettavasti kytkee caps lockin pois päältä aina kun käydään numeroiden puolella.

[Olin kerran suunnittelemassa yhtä virtuaalinäppäimistöä, jossa otimme tämän huomioon – siksi kai tätä niin tarkasti vahtaan. Galaxy S II taitaa osata tämän myös.]

iOS 5 tuo mukanaan myös iPadin monen sormen eleet sovellustan vaihtamiseen ja kotinäkymään siirtymiseen. Nämä sai käyttöön pienellä temppuilulla aiemminkin, ja ehdin tykästyä kutsumaan ohjelmanvaihtonäkymän esiin monen sormen pyyhkäisyllä kotinapin hakkaamisen sijaan. Valitettavasti iOS 5 poistaa ominaisuuden tuen alkuperäisestä iPadista ja tuo sen vain iPad 2:een. [Tarkennettu Erkan kommentin pohjalta.]

iPadin uudelle musiikinsoitto-ohjelmalle minulta ei löydy ymmärrystä. Ulkoasun lisäksi hiertää nimeämiskäytäntö. Sen nimi on Musiikki ja kauppa on iTunes. Tietokoneella soittimen nimi on iTunes ja kaupan nimi iTunes Store.

Aiemmin ostamaani musiikkia en näe ladattavana missään, vaikka luulin, että näin piti olla. Ehkä se koskee vain tästedes ostamiani kappaleita.

En ole vielä saantu aikaiseksi siirtää musiikkia laitteisiini, mutta kuulemma Android-henkinen pitkä painallus on tuotu kappalelistoihin.

Duncan Lamb: keskity ratkaisemaan ongelmia

Make nice things with good people. Tähän kertoi Duncan Lamb päätyneensä pohtiessaan mitä haluaa elämässään tehdä. TaiKista valmistumisen jälkeen hän on ehtinyt koluta Skypen ja Nokian ja on nyt jälleen onnellinen startupperi. IxDA Helsingin yleisölle hän lupasi kertoa lähinnä itsestään, mutta kertoi onneksi paljon muutakin.

Puheet voisivat vaikuttaa arroganteilta, mutta Duncan osoittautui mukavaksi pohdiskelijaksi. Hän jakoi mantralauseensa sanoiksi ja puhui löyhästi kunkin sanan ympäriltä.

***

Ensimmäiseen make-sanaan hän kuitenkin juuttui niin pitkäksi aikaa, että alkoi jo huolestuttaa. IxDA-porukan designväelle Duncanin sanoma ei sinänsä ollut uutta, mutta mukavana uskonvahvistuksena se toimi. Hän korosti, kuinka haluaa ratkaista ongelmia. Iso-Britanniassa muotoilun ajateltiin olevan keino saada tuotteelle vähän lisää hintaa, mutta Suomessa hän kertoi ymmärtäneensä muotoilun roolin ongelmien ratkaisijana. Niinpä hän nykyään palavereissa kysyy alkajaisiksi muulta väeltä ärsyttävyyteen saakka: Miksi olemme koolla, minkä ongelman haluamme ratkaista?

Esiin nousi viime aikoina keskustelua herättänyt ajatus suuruuden ekonomian rappiosta. Teollisen tuotannon maailmassa suuruudesta oli etua. Kun tehtiin suuret määrät perustavaraa, oli eduksi, että oli iso ja saattoi tehdä enemmän halvemmalla.

Nykymaailmassa, jossa menestyäkseen täytyy olla ketterä, suuruus on vain riesa.

– En voi nähdä, kuinka mikään pysyisi nykyään niin kauan paikoillaan, että suuruudesta ehtisi olla hyötyä, Duncan pohti.

***

With-sanasta harhauduttiin pohtimaan, että olisi parempi presentoida kokonainen käyttö-flow kuin yksittäisiä näkymiä. Seuraavassa hetkessä Duncan oli näyttämässä, kuinka Keynote osaa sijoittaa yksittäiset kuvat omille slaideilleen, kaikki samaan kohtaan, jos kansiollisen kuvia raahaan ohjelmaan. Hienoa, en ollut tiennyt tuota vaan kopioinut kuvat Keynoteen yksi kerrallaan ja nykinyt sitten paikoilleen.

Olen tästä puhunut jo vuosikaudet, mutta haluaisin tosiaan sovelluksen, joka yhdistäisi ainakin Omnigrafflen monet nerokkaat piirto-ominaisuudet ja Keynoten siirtymät. Photarista huolisin mukaan layer-tyylit. Olisi tietty hyvä, jos näin luodut protot toimisivat suoraan myös iOS-laitteilla natiivisiirtymin.

[Joojoo, opettelisin vain koodaamaan protoni HTML5:llä niin ei tarvitsisi mussuttaa.]

Esiin nousi Flashin aseman romahdus myös protoilussa. ”Siinä ajassa kun väsää proton Flashillä, on jo koodannut oikean sovelluksen iOS:llä”, Duncan kärjisti.

Duncanin esitys oli innostava, mutta kaikkeen hänelläkään ei ollut ratkaisua. Kysyttäessä, kuinka selvitä hankalista asiakkaista, jotka eivät erota hyvää suunnittelua huonosta, hän päätyi neuvomaan, ettei kannata tehdä hommia sellaisille. Siksi hänkin aikoinaan lopetti työnsä designtoimistossa ja suuntasi Skypelle.

Ruisrock-sovellus – vaikeinta on selvittää kavereiden sijainti

Kirjoitukseni IXDA Helsingin Futurice -vierailusta lähti hieman käsistä, joten saan sen palasiin. Ensin vuorossa Janne Käki ja Ruisrock 2011 -sovellus.

Isäntäyritys Futurice esiteltiin iskevästi. ”Teemme sovelluskehitystä rahasta”, kalvolla kerrottiin ja luvattiin että liikkeelle päästään tarvittaessa kolmen rivin speksillä.

Ensimmäinen varsinainen puhuja oli Janne Käki, joka toimii Futuricen pää-iOS-kehittäjänä. Innokkaammat App Storen seuraajat tuntevat Jannen myös Stop Map Helsinki ja Routeclock-sovellusten tekijänä. Sovelluksissa on pyritty visualisoimaan joukkoliikenteeseen liittyviä tietoja uudella tavalla. Visualisoinnista kertoi myös Jannen esitys.

Janne kertoi tarinan avaruussukkula Challengerin tuhosta. Onnistunut sukkulan laukaisu on lukemattomien parametrien summa. Aiemmista laukaisuista oli kerätty tarkat tiedot, mutta ne esitettiin typerällä avaruusrakettiaiheisella kuvaajalla niin että oleellinen informaatio jäi piiloon. Jos data olisi esitetty järkevämmässä koordinaatistossa, olisi ymmärretty paremmin, kuinka paljon laukaisupäivän kylmyys lisäsi epäonnistumisen todennäköisyyttä.

Tarkoituksenmukaisen visualisoinnin Janne nosti myös Ruisrock 2011 -sovelluksen onnistumisen perustaksi. Aika liikkuu vasemmalta oikealle, esiintymislavat sijaitsevat toisiinsa nähden päällekkäin. Ja mikä ettei se voisi näyttää kitaralta ja kun se kerran näyttää kitaralta, niin olisihan kieliäkin hyvä voida soittaa.

Suunnitteluprosessi oli ollut kevyt. Suunnittelijaporukka oli brainstormannut tovin, mitä tietoja festareilla olleessaan kaipaisi. Ohjelma, tieto esiintyjistä, paikkojen sijainti, oma sijainti, kavereiden sijainti. Koska verkot tapaavat mennä festareilla tukkoon, sovelluksesta päätettin tehdä riippumaton ulkomaailmasta. Näin kavereiden sijainnin selvittäminen jäi tällä kertaa pois, mutta muihin tarpeisiin pyrittiin vastaamaan mahdollisimman hyvin.

Olen joskus miettinyt, että festarialueille voisi kiinnittää wlan-tukiasemia roskiksiin ja sen sellaisiin ja niiden avulla voisi toteuttaa jonkinmoista paikannusta, vaikka puhelinverkko jumittaisikin. Ehkä tämäkin tarve joskus tyydytetään.

Janne kertoi vielä jälkeenpäin sydäntäsärkevän tarinan Flow-festivaaleille tekemästään versiosta samasta sovellusrungosta. Sovelluksen tekeminen jäi sen verran viimetinkaan, että näytti todennäköiseltä, ettei Apple ehtisi hyväksyä sitä kauppaan ennen festareiden alkua. Vetoomukset eivät auttaneet, vaan sovellus jäi jumittamaan Applen hyväksyntäjonoon festariviikonlopun ajaksi. Niinpä Janne jakeli sovelluksen kehitysversiota halukkaille, jotka toimittivat hänelle puhelimensa UDID-koodin. Voisiko Flow-sovellukselle enää soveliaamman undergroundia jakelutapaa toivoakaan.

– Joo, kyllä Flow-festareille on oma sovellus. But you’ve probably never heard of it.

Elisa Kirja tekee monta asiaa oikein

Tämä teksti lienee syytä aloittaa disclaimerilla. Olen töissä Elisalla [päivitys: lähdin toisaalle toukokuussa 2011] ja olin kovasti mukana suunnittelemassa Elisa Kirja -palvelua, joten mielipiteeni saattavat olla värittyneitä. Yritän pitää tarkastelun objektiivisena ja korostan, että tekstissä esitetyt näkemykset ovat omiani ja perustuvat yksinomaan julkisiin lähteisiin.

Sähkökirjat Suomessa

Akateeminen Kirjakauppa avasi sähkökirjapelin syksyllä 2010 ensimmäisenä suurempana toimijana Suomessa ja sai moitteet DRM-toteutuksestaan, Kindle-yhteensopimattomuudesta, korkeista hinnoista, suppeasta valikoimasta ja iPad-version puutteesta sekä kaikkiaan amatöörimäisestä kokonaisuudesta.

akateeminen

Suomalaisen Kirjakaupan hieman myöhemmin avattu palvelu on toteutukseltaan tyylikkäämpi ja sisältää jonkinmoisen tuen myös iOS- ja Android-laitteille. Samat pääongelmat vaivaavat silti sitäkin. Satunnaista selailijaa myös hämmentää, että Suomalaisella Kirjakaupalla on kolme erinäköistä verkkopalvelua: suomalainenkirjakauppa.fi, suomalainen.com ja ekirja.suomalainen.com.

suomalainen

Akateemisen ja Suomalaisen julkaisujen jälkeen e-kirjoja on alettu myydä myös Anttilan verkkokaupassa Elokuvat ja musiikki -osiossa, jossa selaaminen onnistuu vain kirjailijan nimen perusteella.

Tammikuussa julkaistu uudistettu Elisa Kirja Suomen laajimpine e-kirjavalikoimineen tuskin myöhästyi pahasti e-kirjapelistä markkinoiden kannalta, mutta median kiinnostus taisi olla jo ehtinyt kääntyä syksyn jälkeen muualle. Palvelun lanseeraus on jäänyt lopulta varsin vähälle huomiolle.

elisakirja

Elisa Kirja ja operaattoreiden palvelut

Äkkiseltään Elisa Kirjan merkittävin ero suomalaisten operaattoreiden perinteisiin palveluihin on sitomattomuus. Palvelu on avoinna kaikkien operaattoreiden asiakkaille eikä sitä käyttääkseen joudu sitoutumaan mihinkään määräaikaan, kiinteään kuukausimaksuun tai tiettyyn laitteeseen. Edes rekisteröityminen ei ole pakollista.

Tuskin olen ainoa, jota ahdistaa ajatus sitoutua useammaksi vuodeksi palveluihin. Mistä minä tiedän, asunko kahden vuoden päästä yksin vai erikseen vai Suomessa vai muualla tai onko palvelu enää silloin kilpailukykyinen – mutta maksavani tiedän, kävi miten kävi.

Tilauspohjainen mallikin voi toki toimia kuluttajan kannalta hyvin. Spotify, TVkaista ja Evernote käyttävät tilausmallia, mutta ne antavat tilata palvelun vaikka kuukauden erissä, jolloin ajatus ahdistaa paljon vähemmän.

Laitteet

Akateeminen Kirjakauppa lähti myymään e-kirjoja voimakkaasti sähköisten lukulaitteiden avulla eikä heillä ole vieläkään tarjolla omaa iOS- tai Android-sovellusta, jonne kirjoja voisi siirtää langattomasti. Suomalaisella Kirjakaupalla on oma kankeahko sovelluksensa, minkä lisäksi he myyvät lukulaitteita.

Elisa Kirja poikkeaa muista sikäli, että se on painottanut omia iOS- ja Android-sovelluksiaan eikä ole ottanut myyntiin satunnaisten valmistajien lukulaitteita. Voisi arvella, että aivan ensi vaiheessa e-kirjoista ovat kiinnostuneita tekniset edelläkävijät, jotka valitsevat mieluiten itse laitteensa ja haluavat sisältöä juuri hankkimaansa iPadiin. Valtavirtaväki taas ei kuitenkaan halua ostaa kallista ja hankalaa lukulaitetta vaan hankkii sen vasta, kun hinta ja kokonaiskokemus ovat riittävällä tasolla.

Nähtäväksi jää, mikä eink-lukulaitteiden rooliksi kaikkiaan tulee. Mitä olen itse moisia kokeillut, nautin niiden kiirettömyydestä, mahtumisesta takin povitaskuun ja näytön lukukokemuksesta, mutta suuri osa laitteista on muuten melkoisia rimpuloita. Olen toisaalta lukenut tyytyväisenä toistakymmentä kirjaa iPadillä, ja pidän väitteitä taustavalaistun näytön soveltumattomuudesta pitkän tekstin lukemiseen liioiteltuina. Suurempi riski on, että keskittyminen herpaantuu ja luikahdan päivittämään inboxiani.

Yhdysvalloissa lukulaitteet ehtivät yleistyä ennen iPadin aloittamaa tabletti-innostusta. On kiinnostavaa nähdä, kuinka käy Suomessa, jossa ihmiset osaavat jo verrata hidasta eink-näyttöä iPadin sulaviin animaatioihin. Voi hyvin olla, että halventuessaan eink-lukulaitteet löytävät paikkansa tablettien rinnalta vähän niin kuin radio television.

Kopiosuojaus

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa Adoben kopiosuojausta kuin muutkin suomalaiset sähkökirjakaupat sekä kirjastot. Äänikirjoissa ei ole kopiosuojausta, vaan pelkkä vesileima, minkä ansiosta ne toimivat kaikissa MP3-soittimissa.

Akateemista kirjakauppaa lyötiin nettikirjoittelussa rankasti DRM-valinnastaan, mutta vaihtoehtoja on kovin vähän. Elisa sen enempää kuin muutkaan kauppiaat tuskin haluaisivat kopiosuojauksia, sillä ne tekevät ostamisen ja ostetun tuotteen käyttämisen vaikeammaksi. Kaupalle koituu DRM-toteutuksesta vielä melkoisia kulujakin.

On vähän haljua syyttää suomalaisia kauppoja yhteensopimattomuudesta ulkomaalaisten tahojen kanssa. Amazon käyttää Kindlessään omaa kopiosuojaustaan, jota ei anneta käyttöön ulkopuolisille. Apple toimii samoin iBooksin kanssa.

Adoben suojauksen hyvä puoli on, että sillä on eink-lukulaitteissa laaja tuki. Kotimaisista kirjakaupoista ostetut kirjat toimivat melkein missä lukulaitteessa vain – kunhan se ei ole Kindle. Sääli sinänsä, että Kindle on näkemistäni eink-laitteista monella tapaa kypsin.

Elisa Kirjaa mainostetaan sloganilla ”Inspiroidu sanan vapaudesta”. Kiihkeämmin asioihin suhtautuva näkee ironiaa siinä, että sanat on kuitenkin vangittu DRM:llä. Vähemmän vihkiytyneelle käyttäjälle kopiosuojaus on tuskin periaatteelinen este, kunhan se toimii hyvin. Kindlessä ja iBooksissa kopiosuojaus toimii taustalla niin vaivatta, ettei sitä tule ajatelleeksi.

Adoben suojauksen pahin ongelma on, ettei Adobe tarjoa sitä käyttäville kaupoille kunnollista tukea. Kopiosuojaukseen käytettävää Adobe ID -tunnusta ei voida piilottaa olemattomiin, vaan käyttäjä joudutaan tekemään tästä tietoiseksi. Elisa Kirjassa käyttöönottoa on helpotettu niin, että tunnus luodaan automaattisesti taustalla, mutta olemassa se on silti.

Toinen hankaluus on, että jos suojattuja kirjoja haluaa lukea tietokoneella, tätä varten joutuu asentamaan ylimääräisen ohjelman, Adobe Digital Editionsin. Kirjakaupat ovat tehneet asentamista varten yksityiskohtaisia käyttöohjeita, joihin linkkaamalla journalistien kelpaa naureskella suomalaisen sähkökirjatoteutuksen huonoudelle. Joku toinen voisi huomauttaa, ettei Applen kautta ostettuja kirjoja ole mahdollista lukea tietokoneella ensinkään eikä Adoben Kindle-sovelluskaan kovin häävi ole.

Yhdellä tunnuksella voi valtuuttaa vain viisi laitetta tai älypuhelinsovellusta. Toisin kuin esimerkiksi Apple, Adobe ei tarjoa valtuutuksien hallintaan työkaluja, vaan kiintiön tullessa täyteen, käyttäjä joutuu olemaan yhteydessä Adoben asiakapalveluun. Elisa Kirjassa on kerrottu hyväksi havaitut sanavalinnat tilanteen hoitamiseen, mutta tilanne voisi olla aika paljon parempikin.

Hinnoittelu

Elisa Kirjan e-kirjat ovat samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa: kaunokirjat maksavat parikymppiä ja kotimainen ammattikirjallisuus pahimmillaan vallan kamalasti – kuten paperiversionakin.

Yksi usein mainittu hinnoitteluun liittyvä tekijä on paperikirjojen alennettu arvonlisävero, joka ei koske sähkökirjoja. Jos paperikirja maksaa 9% arvonlisäverokannalla 20€, vastaavan sähkökirjan hinnaksi tulee 23% alv:lla noin 22,50€.

Moni muistaa mainita aivan oikein, ettei sähkökirja vaadi materiaalia, kuljetusta, varastointia ja sen sellaista. En tiedä, kuinka kirjojen kulut jakautuvat, mutta melkoisesti uppoaa varmasti myös kustannustoimintaan, jota sähköinen jakelu ei poista. Usein muistetaan mainita kansia suunnittelevien graafikoiden palkat ja kaikenlaiset projektipäälliköt. Syyttäkäämme siis heitä.

Kuluttajana mieltäisin intuititiivisesti, että samaan tapaan kuin musiikkialbumi maksaa sähköisenä 10 euroa ja cd:llä 20 euroa [vai maksaako enää.. maksoi kun viisi vuotta sitten ostin], sähköinen kirja pitäisi saada puoleen hintaan kovakantisesta uutuudesta. Varsinaisen runsaudensarven pitäisi avautua, kun vuosien varrella jo kertaalleen sähköiseksi tuotetuista kirjoista voitaisiin ottaa sähköinen uusintapainos marginaalisin kustannuksin. Itsekin haluaisin ostaa Sirolan Abiturientin, muttei sitä myydä missään.

Elisa Kirjan äänikirjojen hinnoittelu tuntuu e-kirjoja mukavammalta. Nekin maksavat pari kymppiä, mutta kirjan tuottamisen lisäksi se on vielä luettu ääneen. Tutustumisen helpottamiseksi Elisa on tuonut kauppaan 64 ilmaista Guternberg-projektin kautta julkaistua vanhaa klassikkokirjaa uusin kansikuvin.

Vaiheittainen täydentäminen keventää rekisteröitymistä

Vaikeat rekisteröitymisputket ovat monien verkkopalveluiden kompastuskivi. Elisa Kirjassa on muutamia yksityiskohtia, jotka madaltavat tutustumisen kynnystä.

Heti etusivun banneria klikkaamalla saa kuunneltavakseen äänikirjanäytteen ja pääsee katsomaan, miltä e-kirja näyttää. Samalla voi ladata ilmaisen testikirjan koneelleen ja koettaa, kuinka se toimii.

Myös koko palvelun valikoima on selattavissa saman tien. Tämä tuntuu toki triviaalilta Amazoneihin ja muihin verrattuna, mutta esimerkiksi Sonera mainostaa Koti TV -palvelunsa videovuokraamoa Suomen laajimmaksi päästämättä käyttäjää tutustumaan valikoimaan ja hinnoitteluun ennen pitkää sitoutumista.

Kun sopiva kirja löytyy, sen voi ostaa heti ilman rekisteröitymistä ja maksaa verkkopankkimaksun avulla.

Jos kuitenkin haluaa nähdä kaikki ostoksensa yhdessä paikassa ja vaikka ladata ne myöhemmin toiseen laitteeseen, voi rekisteröityä varsin yksinkertaisella kaavakkeella. (Itse en tosin kuluttajana ehkä piruuttani välittäisi antaa oikeaa puhelinnumeroa enkä suostuisi ottamaan vastaan mainospostia koko korporaatiolta, vaikka periaatteessa olisin kiinnostunut palvelukohtaisista viesteistä.) Rekisteröitymisen myötä mahdolliset ennen rekisteröitymistä ostetut kirjat siirtyvät käyttäjän kirjahyllyyn.

Rekisteröitynyt käyttäjä voi ostaa kirjoja verkkopankkimaksun avulla, mutta pidemmän päälle tunnusten kanssa sählääminen on vaivalloista. Halutessaan käyttäjä voi lisätä itselleen laskulleosto-oikeuden. Tällöin häneltä kysytään laskutusosoite ja hänet tunnistetaan pankkitunnuksilla, minkä jälkeen ostaminen onnistuu kahdella klikkauksella ja koostelasku tulee kotiin kuukauden lopussa.

Vastaavasti Adobe ID -tunnus luodaan vasta siinä vaiheessa, kun käyttäjä ostaa ensimmäisen sitä vaativan e-kirjansa. Pelkkiä äänikirjoja käyttävää asiakasta ei näin kiusata turhalla.

Kahden klikkauksen ostaminen

Laskulle ostaminen suoraviivaistaa ostotapahtumaa. Maksutapavalinnan ohella toinen poistettu asia on ostoskori. Ostoskorin konsepti on mielekäs fyysisten tuotteiden verkkokaupassa, jossa yhdellä kertaa määritellään kaikkien toimitustapa, mutta sähköisten tuotteiden kaupassa sen hyöty on kyseenalainen. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Tarkkaaavainen lukija huomaa, ettei AppStoressa ja siitä inspiroituneissa kilpailjoissa niissäkään käytetä ostoskoria. Tyypillissä verkkokauppatoteutuksissa se silti roikkuu mukana.



Ostoskorilla on toki merkityksensä myös tavaran talteenkeräämispaikkana. Tähän tarpeeseen vastaa Elisa Kirjassa erillinen muistilista. Palvelusta tosin puuttu keino ostaa kerralla koko muistilistan sisältö, mikä olisi kätevä toiminto kerralla paljon ostavalle käyttäjäkunnalle.

Ostokset säilyvät tallessa

Tuntuu triviaalilta ajatukselta, että palvelu muistaa kaikki ostokset ja antaa ladata ne helposti uudestaan koska tahansa, mutta esimerkiksi sähköisen verkkokaupan kuningas Apple ei tätä mahdollista. iTunes-kaupasta ostettua musiikkia ei saa ladattua uudestaan millään ilveellä, vaan Apple kehottaa varmuuskopioimaan musiikin cd-levyille. App Storesta ostetut sovellukset voi ladata uudestaan, mutta Apple ei kerro tuotteen sivulla, että käyttäjä on jo ostanut sen. Saati, että tarjoaisi latausmahdollisuutta tilaushistoriassaan. [Kirjoitin tästä tarkemmin aiemmin.]

Elisa Kirjassa ostokset ovat ladattavissa uudestaan Tilaushistoria-näkymässä ja jo ostamiensa kirjojen päällä käyttäjä näkee kaupassa Ostettu-symbolin.

Kevyt sosiaalisuus

Elisa Kirja tarjoaa yksinkertaista sosiaalisuutta. Kirjoja voi arvostella ja kommentoida, kuten missä tahansa kaupassa. Kommentit on myös nostettu näkyviin alueen etusivulle kevyttä dynamiikkaa tuomaan. Kommentin kirjoittajan nimeä klikkaamalla pääsee käyttäjän profiiliin, jossa hän voi halutessaan suosistella omistamiaan kirjoja ja näyttää, millaisia arvosanoja on niille antanut.

Kukapa ei olisi tehnyt päätelmiä asunnon omistajasta tämän kirjahyllyn perusteella. Älykkäät kirjat ovat esillä olohuoneen vitriinissä ja nolot pokkarit piilossa makuuhuoneessa. Vastaavan vuorovaikutuksen siirtäminen verkkoon on hedelmällistä, vaikka Elisa Kirjassa tuossa vasta alkutekijöissä ollaankin. Kirjoissa on se vinkeä piire, että monesta muusta kuluttamisesta poiketen niiden kuluttaminen on hienoa ja sivistynyttä ja sillä kelpaakin vähän kehuskella.

Facebook-integraatiota sosiaalisuus tietty huutaa kunnolla toteutuakseen.

Elisa Kirjan Facebook-sivu on varsin eloisa paikka, ja statuspäivityksissä on lämmin keskusteleva tunnelma yksipuolisen markkinointi-informaation sijaan. Itse palvelussa kommunikaatiota ei juuri harrasteta. Jos palvelu olisi pienen startupin kehittämä, sillä olisi luultavasti blogi, jossa keskusteltaisiin kehityssuunnitelmista, mutta Elisa Kirja ei paljoa itsestään kerro.

Yleisiä huomioita kauppatoteutuksesta

Siinä missä moni kauppa tukee huonosti satunnaista sisällön selaamista, Elisa Kirja tarjoaa pääsyn koko kaupan sisältöön heti ääni- ja e-kirjaosioidensa etusivulla. Valikoiman kasvaessa tämänkaltainen listaus ei ole enää käyttökelpoinen, jolloin esiin nousee tarve viisaammalle suosittelulle. Nykyään Elisa Kirja tarjoaa varsin yksinkertaiset suositeltujen, myydyimpien ja uusimpien kirjojen nostot.

Kirjalistauksen alalaidassa on perinteinen sivutus trendikkäämmän Näytä lisää -napin sijaan. Sivutus puoltaa paikkaansa tilanteessa, jossa sisältö on jonkin logiikan mukaan järjestettyä ja käyttäjällä voi olla tarve hypätä suoraan tiettyyn osioon – vaikka aakkosten loppupäähän. Näytä lisää -napin avulla tämä vaatisi ennalta arvaamatonta määrää napinpainalluksia. Aakkostetun sisällön tapauksessa sivutuksen nappien olisi tietty hyvä kertoa, mitä aakkosia niiden takaa löytyy.

Kirjalistaus on pelkistetty äärimmilleen. Hinnat ja Osta-painikkeet tulevat näkyville vasta, kun hiiren vie kirjan kannen päälle. Tämä voi olla toteutustavasta riippuen hyvinkin raivostuttavaa, mutta valikko on toteutettu varsin tukevasti ja Osta-nappi sijoitettu niin, että sitä on helppo klikata ilman, että koko valikko sulkeutuu. Valikko myös aukeaa niin, ettei se peitä muita kirjoja alleen.

Pohdin blogissani taannoin murupolkuja ja tilannetta, jossa tuote kuuluu useampaan kategoriaan yhtä aikaa. Elisa Kirjassa osa kirjoista kuuluu useampaan kategoriaan ja ongelma on ratkaistu eräänlaisella kompromissilla. Molemmat kategoriat on listattu tuotteen tiedoissa, mutta vasemman laidan kategoriavalikossa näkyy valittuna vain se kategoria, jota kautta käyttäjä on kirjan sivulle tullut.

Itse kirjasivu on yksinkertainen, mutta perusasiat ovat kunnossa. Kirjan sivulla pääsee selaamaan esikatselua ostamastaan kirjasta tai kuuntelemaan näytteen lukijan äänestä. Kirjailijan nimeä klikkaamalla saa hänestä lisätietoja ja voi tutustua muihin teoksiin. Sivulla myös kerrotaan, jos sama teos on saatavilla myös äänikirjana.

Mobiilisovellus

Elisa Kirjan mobiilisovellus julkaistiin palvelun tammikuisen uudistuksen myötä iOS-laitteille ja Androidille. Sovellus on pidetty ominaisuuksiltaan pelkistettynä, ja se keskitytty tekemään kirjojen hankkiminen ja lukeminen mahdollisimman suoraviivaiseksi.

Applen iBooks-sovellus on vienyt reaalimaailmaa jäljittelevän kirjavisuaalisuuden äärimmäisyyksiin. [Kaksi hyvää artikkelia aiheesta: Avoiding the uncanny valley of interface design ja Designing for iPad – reality check] Elisa Kirja pitäytyy abstraktimmalla tasolla. Sivujen kääntyminen on animoitu, mutta sivu kääntyy toisaalta reunaa kosketettaessa niin nopeasti, ettei tarvita erillistä valikkoa efektin säätämiselle, kuten joissain lukuohjelmissa.

Kun kirjan kannen päällä pitää sormeaan hetken, kirja nousee hyllystä ja pyörähtää ympäri. Takakannesta löytyy kirjan kuvausteksti. Efekti tuntuu niin applemaiselta, että on ihme, ettei iBooks käytä sitä.

iOS-versio on käyttöjärjestelmänsä ansiosta visuaalisilta efekteiltään ja yleiseltä tuntumaltaan Android-versiota sulavampi. On silti mielenkiintoista havaita, että Android-versio on kerännyt käyttäjiltä parempia arvosanoja. Ehkä Android Marketin kommentaattorien kynnys ei ole yhtä korkealla kuin App Storessa. Tosin suurin osa iOS-version moitteistakin liittyy kirjojen hinnoitteluun, joka ei sinänsä koske sovellusta.

Sovelluksesta on suora yhteys Elisa Kirjan kauppaan, josta on omat kännykkä- ja tablet-käyttöön sovitetut versionsa. Tässä Elisa Kirja eroaa edukseen Kindlestä, joka käyttää kosketusnäyttölaitteillakin Amazonin tavallista web-kauppaa. Toisaalta kauppaa voi Amazonin tapaan selata myös tietokoneella, josta ostokset latautuvat automaattisesti sovellukseen. Applella kirjoja ei pääse selaamaan tietokoneella mitenkään.

Kaupan puhelinversio on lukittu pystysuuntaiseksi, mutta tableteilla kirjakarusellit muuttavat muotoaan, kun laitetta kääntää. Olen silti samaa mieltä muiden kommentaattoreiden kanssa, että karusellit voisivat toimia paremminkin. Jostain syystä on miellyttävämpää painaa iBooksin nuolta oikealla päin ja nähdä, että karuselli liukuu oikealle kuin painaa Elisa Kirjan näytä lisää -nappia, joka tuo vastaavasti näkyviin yhden lisärivin, vaikka molemmissa tapauksissa on kyse vain yhdestä napinpainalluksesta. Yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa tuo valitettavasti omat tekniset rajoitteensa.

Mobiilisovellus ei myöskään tue vielä äänikirjojen kuuntelua, mutta Elisa Kirjan Facebook-sivuilla on kerrottu, että ominaisuus on tulossa. Langaton äänikirjojen ostaminen vapauttaa iTunes-synkkauspiinalta ja helpottaa äänikirjojen ystävien arkea merkittävästi.

[lisäys 7.4.] Mobiilisovelluksen äänikirjaominaisuuden tarjoava 1.1-versio on sittemmin julkaistu Androidille. iPhone-versio on tulossa myöhemmin.[/lisäys]

Nimen oikeakielisyys

Innokkaimmat kieli-ihmiset ovat ehtineet teilata palvelun nimen suomen kielen vastaiseksi. En täysin ymmärrä moista. Ei tässä ole minusta kyse mistään Sampo Pankista. Tämä on ennemminkin kuin Volkswagen Golf.

Ok, tämä on mainos [mutta hyvää tarkoittava sellainen]

Elisa Kirja tekee yhteistyötä Crime Time -kustantamon kanssa. Kevään ajan on käynnissä Tykki-jatkoromaanin seuraaminen. Kokonaisuus koostuu Suomen eturivin dekkaristien luomista parikymmensivuisista tarinoista. Yksittäisiä osia voi ostaa viiden euron hinnalla tai ratkaista edelliseen osaan liittyvän arvoituksen, jolloin saatavalla koodilla seuraavan osan voi lunastaa ilmaiseksi.

Ajatus on hauska, mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, että keskivertolukijan salapoliisitaipumukset ovat sen verran matalat, että tehtävistä on jouduttu tekemään turhan helppoja. Kirjat ovat sittenkin mukavaa työmatkaviihdettä ja saatavilla sekä ääni- että e-kirjamuodossa.

Jos dekkarointi ei nappaa, mutta ilmaiset kirjat kiinnostavat, kannattaa mennä Elisa Kirjan Facebook-sivulle ja ryhtyä tykkääjäksi. Siellä on tavattu jakaa kuukausittain yksi ilmainen kirja.

5 +1 Reasons Why App Store Sucks

The App Store is the benchmark all the other mobile application stores are compared against. Nobody’s perfect, though – after several years of operation, it’s still ridden by some problems and weird design decisions. These are my pet peeves.

1. You need Wi-Fi to buy large applications

too large

It’s understandable that Apple doesn’t want to let you download the largest apps over cellular connection. However, the 20 MB limit is rather low and what’s worse the feature has been implemented poorly.

There’s no way of knowing beforehand whether the app can be downloaded – let alone the ability to show only the apps that are available over cellular connection. What is more, once you try to download something too large, it’s not remembered anyway when you later connect to to Wi-Fi or use the App Store on iTunes. Business wise, it’s weird Apple doesn’t want to help you remember and buy an app that you already once tried to buy.

2. Reloading something you’ve already bought

free update

Once you’ve purchased an app you can always download it for free again later on. This is great, or rather the only acceptable way of doing things nowadays (Ahem, iTunes Store).

Then again, it’s weird that the user interface doesn’t anyhow inform the user that the current application has been already bought and can be downloaded for free. It’s a leap of faith to click the buy button, insert your password and hope that you get the dialog that tells that the app has been already bought. Otherwise you end up paying again.

This is especially difficult if you happen to use several iTunes accounts and can’t remember which you have used to buy the app in the first place. (This is a niche case, of course.)

3. The App Store is closed after every purchase

The App Store does a good job with solving a common problem with installing applications onto mobile phones: once the users install the applications, they don’t know where to find them later on. The App Store application closes after the purchase and walks the user through the process to show exactlly where the new app is located on the home screen.

This is good for novice users but gets irritating once you try to buy several apps in a row. Certainly, it should be possible to ask the user whether he wants to exit the App Store after a purchase or continue shopping.

4. You only get the local reviews for an app

In the Finnish App Store there are many apps that don’t have any reviews even they had been reviewed in other stores. However, I have no way of reading the reviews that have been written in other countries.

5. Lack of real browser-based App Store for the desktop

itunes

If you wan’t to browse the store on your computer, you need to use iTunes. I have nothing against iTunes per se – I think it’s a nice media player application – but as a store browser it’s certainly worse than Safari or other web browsers. Things like the lack of tabs or the resize button that instead of resizing my browser window turns my store window into a mini-player drive me crazy every time.

Nowadays there exists the itunes.apple.com website that lets you view the App Store apps [iTunes link] also in your browser. However, it’s not designed for browsing. Whenever you click a link there, the it’s opened in iTunes. What is more, when you click a link that opens an app’s page on itunes.apple.com the iTunes app is still opened in the background. (Fortunately there’s a Safari extension that stops this madness: NoMoreiTunes)

The Buy button is hidden

buy

This is not an actual problem but rather a compromise. The screen area on the iPhone is so limited that Apple has decided to combine the price information and the Buy button. Clicking the price once reveals the buy button, doubling as a confirmation for accidental pushes. It’s a clever idea but in practice I’ve seen many people (myself included in the beginning) lost trying to find the Buy option.

It’s interesting to notice that the same approach is used on the iPad as well even though the screen size shouln’t be an issue. It feels weird that the all important Buy button is so much smaller than the much less important Developer Web Site button.

The Cover Flow of the iPad App Store

skitched-20100909-004910.png

I was going to say that the Cover Flow of the App Store on iPad sucks but it seems that Apple has noticed this too, since it’s been removed. Now, this is promising. I hope they’ll have a look at the other problems, too.

2 Nokia vs. Apple -myyttiä

Ylen uutinen iPhonen suosiosta Suomessa on levinnyt kiihkeästi kaikkiin uutislähteisiin, vaikkei Sonera vieläkään suostunut antamaan tarkkoja tietoja laitteen myyntimääristä. [Huhujen mukaan väitetty 50 000 laitetta saattaa sekin olla alakanttiin – mutta huhuja nyt voi keksiä tarvittaessa lisääkin.] Uutisia on myös kommentoitu ahkerasti jo vuosikausia käytetyillä argumenteilla.

Vaikka tämän blogin piti olla tauolla, kunnes saan pari hommaa valmiiksi, en malta olla kommentoimatta kahta toistuvaa väitettä.

1. iPhone on hyvä multimedialelu, mutta peruskäyttö – puhelut, tekstarit ja sähköpostit – toimivat Nokialla paljon paremmin.

iPhone on puhelimena parempi kuin yksikään käyttämäni Nokia tai muu laite. Moni pikkujuttu on toteutettu huomattavan kätevästi.

iphone during call

Kaiutinpuhelun saa päälle yhdellä painalluksella kesken puhelun. Vastaavasti käy mykistys. Aiemmissa puhelimissani vähintään jompaa kumpaa on saanut kaivella valikoista. Kesken puhelun on helppo mennä tekemään muita asioita tarvitsematta murehtia, kuinka puheluun pääsee takaisin.

Kun kirjoitan puhelinnumeron numeronäppäimistöllä, numero ryhmitellään havainnollisesti ja kirjoitetaan niin suurilla numeroilla, etten joudu tihrustamaan. Jos kirjoitan numeron, joka löytyy muistiosta, puhelin kertoo heti, kenelle olen soittamassa. Tämä säästää monelta nololta tilanteelta.

Oma numero näkyy ylimpänä puhelimuistiossa. Pieniä hyviä yksityiskohtia on paljon.

[Lisäys] Unohdin kokonaan visuaalisen puhelinvastaajan, joka on nimenomaan tavallista puhelinkäyttöä parantamaan kehitetty ominaisuus. Sen sijaan, että joutuisi odottelemaan, kun vastaaja lukee viestit hankalasti yksi kerrallaan, ne näkee puhelimessa listana ja voi kuunnella juuri sen minkä haluaa. Tuo ei toimi suomalaisilla operaattoreilla, joten en siksi sitä muistanut. [/Lisäys]

Vastaavasti tekstiviestit tehtiin iPhonessa ensimmäistä kertaa oikein. Kun saan uuden viestin joltakulta, olen oletettavasti kiinnostuneempi aiemmasta hänen kanssaan käymästäni viestinvaihdosta kuin muista hiljattain saamistani viesteistä. iPhone järjestää viestit vastaanottajan mukaisiksi keskusteluhistorioiksi. Nykyään näin tekevät monet muutkin puhelimet. Sikäli kiinnostavaa, ettei sähköpostiin tarjota tällaista ryhmittelyä. [Paitsi että näköjään iOS 4 tuo tämänkin, hyvä.]

Silti sähköpostikin on hyvä. Se tekee tehtävänsä ja ennen kaikkia toimii saumattomasti. Virtuaalinäppäimistö häviää ainoastaan parhaimmille täys-qwerty-laitteille.

Gmail-tunnuksien syöttäminen kertaalleen riittää. Exchange-serveri on toiminut sekin kuin ajatus kun vain sain selvitettyä oikeat asetustiedot. N97:n kanssa ongelmia riitti enemmänkin eikä e61 suostunut hakemaan Exchange-viestejäni sen jälkeen, kun oli sen kerran tehnyt. Globaalin inboxin puuttuminen on toki ollut typerää. Onneksi sekin viimein saadaan uudessa ohjelmistoversiossa.

Täytyy myöntää, että joissain Nokioissa kaiutinpuhelun ääni on laadukkaampi ja voimakkaampi, mutta muilta osin en ymmärrä väitteitä, joiden mukaan iPhone olisi jotenkin ylivoimaisen huono puhelinkäytössä.

2. iPhonen ansiot ovat markkinoinnissa ja hypessä, teknisesti se on vanhanaikainen.

On totta, että alkuperäisestä iPhonesta puuttui 3G-yhteys, vaikkei älypuhelimia ollut enää vuosiin nähty ilman 3G:tä. Myös alkuperäinen kamera oli kovin vaatimaton.

Sitä vastoin iPhonen näyttö oli julkaisuhetkellään markkinoiden kärkeä. Sen kiihtyvyysanturi toimi kunnolla eikä vain sinne päin. Sen kosketusnäyttö oli ensimmäinen, jota viitsii oikeasti käyttää. Suoritin oli poikkeuksellisen nopea, jotta animaatiot saatiin toistumaan nykimättä. Kyllä Apple on panostanut tekniikkaan – se on vain priorisoinut tekniikkaa, joka on suoraan sidoksissa käyttökokemukseen. Muut asiat on katsottu toissijaiseksi ja niitä on päivitelty vaiheittain. iPhone on kiertänyt omaa tietään, mutta uusi nelosversio alkaa olla kova tekijä jo vähän joka saralla.

Ja tekniikkaan panostamista se on tietty toimiva softakin, vaikkei siitä bullettia boksin kylkeen saisikaan.

Nokialla on toimittu toisin. Mahdollisesti hyvätkin laitteet rampautetaan viimeistään alitehoisella raudalla. Tero Lehto analysoi aihetta hiljattain hyvin.

***

iPhone 4:n julkistustilaisuuden feedejä seuratessani tuumin täynnä fanipoikauskoa, että huh, nyt alkavat olla tekniset speksitkin sitä luokkaa, että luulisi mussutuksen loppuvan. Mutta ei, Hesarin ensimmäisissä kommenteissa tuumittiin, että laite on huono, koska sillä ei voi mökillä ollessaan hakea uutta firmistä digikameraan.

Negatiivisten kommenttien keskittyminen Suomeen saa huolestumaan tosissaan. Jos noin moni vielä tässäkin vaiheessa vähättelee iPhonen menestystä käyttäjien tyhmyydellä ja mainosmiesten oveluudella, se ei lupaa hyvää.

[Lisäys] Tietty sittemmin esiin tulleet iPhone 4:n antenniongelmat kuulostavat katastrofaalisen nololta, mutta eivät varsinaisesti liity alkuperäiseen aiheeseen.[/Lisäys]

Konvergenssi ja divergenssi tappelivat – kumpi voittikaan?

Yksi yleislaite kaikkea varten vai oma laite joka tarkoitukseen. Tästä kiisteltiin jokunen vuosi sitten vuolaasti, kun kännyköihin kyettiin yhtäkkiä toteuttamaan kaikki mistä oli aina haaveiltu. Kirjoitin tuolloin nuoruuden innossani näin:

Olen hieman sillä kannalla, että konvergenssilla saa aikaan mainioita linkkuveitsiä, mutta puukot on silti syytä pitää erillään.

army knife

Tuo kuulostaa fiksulta edelleen. Seuraavasta olen sittenkin nyttemmin eri mieltä.

Minusta olisi järkevää, että musiikkisoitin ja puhelin osaisivat kommunikoida keskenään – soitin menisi vaikka paussille puhelun tullessa – mutta niitä ei ole välttämättä syytä tunkea samaan laitteeseen.

Tuolloin iPhonea ei ollut vielä julkaistu, ja kunnon fanipoikana ajattelin, että koska Apple ei ole tehnyt sitä, se ei voi olla hyvä ajatus. Oikeasti olin guruni Don Normanin pauloissa. Hän oli vakuuttanut minut visiollaan keskenään kommunikoivista tiettyyn tarkoitukseen suunnitelluista informaatiokodinkoneista (information appliance).

Talouselämän uutiskommentissa linkattiin blogiini [olin otettu] ja todettiin tulossa olleen Nokian N95-mallin näyttävän että pikkuhiljaa konvergenssi voittaa, ja yksi laite tekee kaiken.

N95 osoittautui tietenkin menestykseksi. [Joku voisi sanoa, että segmentissään Nokian toistaiseksi viimeiseksi sellaiseksi.] Myöhemmin iPhone osoitti, että konvergenssi todella oli oikea suunta. Viimeistään kosketusnäytön myötä yhdellä laitteella voidaan tehdä kaikki mahdollinen ja mitä ei voida – there’s an app for that.

***

Aivan näin yksinkertainen tilanne ei sentään ole. Kaikessa hiljaisuudessa keskuuteemme on kuin onkin saapunut divergenssin hengessä yhteen tarkoitukseen tarkoitettuja laitteita. Autoihin ostetaan erillisiä navigaattoreita, vaikka saman voisi tehdä hyvin kännykällä. Ihmiset ostavat sähkökirjanlukijoita, lukeakseen jotain niinkin banaalia kuin tekstiä – vaikkei niihin saa edes värinäyttöä. Sähköisiä valokuvakehyksiäkin halutaan, vaikkei niiden kanssa voi edes vuorovaikuttaa.

Tietokoneen lisäksi myös kaiken maailman tv-laitteet kytkeytyvät internettiin [alkuperäisessä jutussani kerroin myös Nokian silloisesta ajatuksesta säilöä elokuvakirjasto kännykällä]. Kännykkä ei kelvannut edes kannettavan modeemiksi, vaan siihenkin haluttiin oma laitteensa ennen kuin mobiililaajakaista lähti liikkeelle. Luultavasti parissa vuodessa kodeissa on yhä enemmän erinäköisiä pikku näyttöjä, joilla hallita juttuja.

Ehkä kännykästä ei ollutkaan aivan kaikkeen. Divergenssilläkin on tilauksensa.

***

Ja sitten tuli iPad. Ehkä kännyköiden ja kannettavien väliin mahtuukin oma tuotesegmenttinsä. Divergenssiä tämäkin.

Ja yhtä aikaa konvergenssiä. Haluavatko ihmiset sittenkään erillistä lukulaitetta, matkatietokonetta ja elokuvatoistinta? Eikö olisi parempi, että kaikki olisi yhdessä laitteessa? Sähköinen muste on mukavaa luettava, mutta onko se niin paljon parempi, että puukko voittaisi linkkuveitsen?

Tällä kertaa voisin veikata konvergenssin puolesta.

Will iPad deliver the Origami vision?

While anxiously awaiting the Apple tablet, I took a look at the promo video of the original Origami device. Introduced in 2006 by Microsoft, it was an intriguing concept that was supposed to be something between a laptop and a phone.

What happened was what happens to the concept cars that are shown at exhibitions but never make it to production lines without losing their character. Sadly, the actual device failed to live up to the expectations set by the hype that surrounded the project. Just once when Microsoft was able to come up with a catchy name, it was watered to something like ultra mobile personal computer, UMPC. And the device was no better: David Pogue reported that he was actually able to click with it.

And you can “click the mouse” by pressing the Change Resolution button while also pressing the Menu button.

But nothing in this first crop is anything like what Bill Gates envisioned a year ago: a one-pound machine with all-day battery life and a price tag of $500 to $800. That dream, Microsoft admits, is years away.

[4 years, to be more accurate.]

My experiences weren’t any better (in Finnish).

***

Mockery aside, it’s interesting to see in hindsight that their vision was surprisingly similar to what iPad turned out to be.

YouTube - UMPC, Ultra-Mobile PC - Microsoft Origami

Downloading photos from you camera.

YouTube - Microsoft Origami

Doodling pictures.

YouTube - Microsoft Origami

Using it as a picture frame.

YouTube - Microsoft Origami

Typing with an auxiliary keyboard.

YouTube - Microsoft Origami

Playing games.

YouTube - Microsoft Origami

Using maps.

YouTube - UMPC, Ultra-Mobile PC - Microsoft Origami

And watching videos, of course.

Ironically, the only magazine shown in the video is printed on paper:

YouTube - Microsoft Origami

Recently, Microsoft has been getting attention with a concept called Courier. It takes the ideas even further and relies heavily on advanced text recognition. Let’s hope it won’t take another four years before we see something concrete along these lines.

***

Otto Berke, who led the design of Haiku tablet concept at Microsoft, has also commented on the iPad. He thinks that it is unsurprising as a product but gives Apple credit for the execution.

With the 7”-display-based Haiku/Origami, I aimed for greater mobility in the tradeoff between mobility and display real estate.