Hiljattain Suomessa uutisoitiin näkyvästi oletus, että tabletit riittävät monien käyttäjän tarpeisiin niin hyvin, että saattavat korvata läppärit kokonaan. Kommenttikeskusteluissa lentosimulaattori- ja strategiapelimiehet purnasivat, että ei ikinä. Tuo on sikäli ironista, että pelipuolella vastaava ilmiö tapahtui jo aiemmin: valtavirta pelaa konsoleilla, ja PC-pelaaminen on jäämässä vakavampien harrastajien touhuksi.

Mitä pelikonsolit ovat pelaamiselle, tabletit ovat tablettitekemiselle: täysverisestä tietokoneesta karsittu ympäristö, joka soveltuu joiltain osin tarkoitukseensa niin paljon paremmin, että puutteet antaa anteeksi. Enää pitäisi määrittää, mitä tämä tablettekeminen on.

Erilaiset kysymykset iPadin mielekkyydestä ovat yleisiä Google-hakuja, joilla tähän blogiin päädytään. Tähän saakka aiheesta ei ole ollut tarjolla kuin kirjoitukseni iPad-julkistuksen jälkeisistä ensitunnelmista. Nyt kaksi vuotta myöhemmin asiaa on hyvä pohtia uudestaan.

Tämän takia käytän iPadia mieluummin kuin kannettavaa tietokonetta

Tabletissa on akkua jäljellä, kun sen ottaa käteensä. Vaikka kannettavien akut ovat parin viime vuoden aikana parantuneet merkittävästi, iPad on akkukestossaan omaa luokkaansa. Laitetta käyttäessään huomaa, ettei akkua mieti samalla tavalla kuin kannettavalla, vaan pädin ottaa käteensä hieman kuin kirjan.

Tabletilla pääsee verkkoon koska vain. Moni tuntemani iPad-käyttäjä ei pidä tätä kovin tärkeänä, vaan on tyytyväinen wlan-surffailuun, mutta minulle mobiiliyhteys on merkittävä hyöty verrattuna tietokoneeseen. Totta, saahan puhelimen avulla tarjottua verkon tietokoneelle, mutta säätämistä siinä on – ja yksi akku lisää, jonka tyhjenemisestä murehtia. Myös ilmaisia wlaneja on, mutta niihin kirjautuminen tapaa olla tavalla tai toisella rasittavaa.

On kovin kaikkivoipa olo tarttua laitteeseen, jossa on virtaa ja verkkoyhteys. Sillä pääsee pitkälle.

3G-yhteyden puute kannettavassa tietokoneessa on vain Applen ongelma. Monilla muilla valmistajilla on malleja, joissa ominaisuus on mukana. Testaamissani se vain on toteutettu sikäli hankalasti, että yhteys pitää avata erikseen kuin ennen vanhaan modeemilla soitettaessa sen sijaan, että se olisi aina käytössä.

Tabletissa ei ole kantta avattavaksi. Vaikka MacBook Air on ohut ja kevyt ja himottava, sen avaamiseen raitiovaunussa liittyy suurempi kynnys kuin iPadin esiin ottamiseen. Alkuperäisessä iPad-kirjoituksessani olin huolissani laitteen ergonomiasta: kuinka sen saisi pystyyn ja eikö lituskaa levyä ole hankala naputtaa.

Omassa käytössäni heti ostamisen jälkeen hankkimani Yoobaon suojakuori on osoittautunut käteväksi ja ratkaissut nämä ongelmat. Se on muotoiltu kuin Applen suoja niin, että sen avulla laitteen saa pystyyn ja näppisasentoon. Applen kuoresta poiketen se ei näytä kulahtaneelta ja napsahtaa napakasti, kun sen sulkee. Tuntuma on kuin mustakantisessa muistikirjassa. IPad 2:n kanssa toimiva smart cover on mekaanisena innovaationa kiehtova, mutta ei pysy niin napakasti paikoillaan kuin tahtoisin.

Tablettia voi käyttää seisaaltaan. Kukapa meistä ei välillä olisi seisonut läppäri auki lumisateessa – tabletin kanssa ahdistaa paljon vähemmän. Karttana se on ylivertainen, mutta myös vähänkin pidemmän jonottamisen aikana sen nappaa mieluusti olkalaukustaan.

Tabletti ei hurise eikä kuumene. Läppärin kanssa ei tarvitse kauaa sängyssä viettää ennen kuin tuuletin alkaa pitää meteliä. Hiljainen nöyrästi palveleva tabletti ei tunnu samalla tapaa tekniseltä rakkineelta kuin tietokone. Kunhan on ja toimii vain.

Näytön koko on sopiva koko ruudun sovelluksille. Ollessani jokunen vuosi sitten armeijassa käytin pitkät ajat iPhoneani pääsemättä lainkaan läppärilleni. Kun tuolloin tauon jälkeen palasin tietokoneelle, sen näyttöalan käyttö tuntui häiritsevän tehottomalta. Siinä missä iPhonella jokainen näytöllinen oli pyritty suunnittelemaan optimaaliseksi tehtävän kannalta, yhtäkkiä edessäni oli jäsentymätön pino ikkunoita ja työpöydän tauhkaa. Muistan tuolloin miettineeni, olisiko iPhonen kaltainen koko ruudun optimointi mahdollista toteuttaa suuremmassa koossa – ja olihan se.

(En sittenkään ole tietokoneella automaattisesti koko ruudun lähestymistavan kannalla. Mac OS X Lionin toteutus on sen verran kankea, etten itse ole kokenut sitä käyttökelpoiseksi. Windows 8:n radikaali lähestymistapa muuttaa suuren näytön ja hiiren työpöytäympäristö pienemmän näytön kosketuskäyttöliittymän mukaiseksi vaikuttaa lukemani perusteella ongelmalliselta sekin. Hyvää pohdintaa aiheesta.)

Näytön saa pystyasentoon. Näppäimistö sanelee pitkälti läppäreiden muodon, jolloin näytöstä tulee väkisin vaakasuuntainen. IPad palaa Xerox Alton jalanjäljille ja mahdollistaa näytön vaivattoman kääntämisen pystyyn. Valtaosa kuluttamastani sisällöstä on tekstiä, joten on mukavaa saada näyttö oikein päin.

Kirjoittaminen toimii yllättävän hyvin. Olin skeptinen kirjoittamisen suhteen, mutta se toimii niin hyvin, että olen vastaavasti alkanut jälleen vihata puhelimella kirjoittamista. En yleensä kirjoita kovin pitkiä tekstejä iPadilla, mutta tämän merkinnän kirjoitin testin vuoksi WordPress-sovelluksella.

Tabletti on nopea ottaa mukaan. Jos joudun nousemaan työpisteeltäni pikapalaveriin, en millään haluaisi irrottaa tietokonetta kaapeleistaan. IPadin voi napata suoraan mukaan.

Siinä on monikosketusnäyttö. Tämä tuntuu olevan vihkiytymättömien toimittajien  mielestä tärkein asia. Nipistämällä zoomaaminen on tietty hyvä juttu, mutta monikosketus saa suhteettomasti näkyvyyttä merkittävyyteensä nähden. Hyvin toimiva kosketusnäyttö ja sen mahdollistama suorempi vuorovaikutus on toki tärkeä osa kokonaisuutta ja tiukasti sidoksissa aiemmin mainitun koko näytön hyödyntämisen kanssa.

Miksi tabletti ei korvaa tietokonettani

Merkittävin ongelma on sisällön luomisen työläys. Jos haluaisin etsiä tähän merkintään kuvitusta, säätää sitä vähän, ladata verkkoon ja sijoittaa sen oikeaan kohtaan tekstiä, niin meneepä aika väsäilyksi. En myöskään jaksa etsiä artikkeleita, joihin haluan linkata ja nyhrätä sitten linkkitageja paikoilleen. Tämäkin voisi toimia hieman paremmin, jos WordPress-sovellus olisi kehittyneempi, mutta tietokoneen voima on siinä, että asiat voi tehdä tehokkaasti ilman että koko putkea on toteutettu yhteen sovellukseen.

Jobs sanoi viisaasti, että tietokoneet ovat vähän kuin kuorma-autot (Vai mikä se sana oli, truck? Tietokoneella olisin jo googlannut): osa meistä tarvitsee niitä jatkossakin saadakseen työnsä tehdyksi, mutta muut selviävät kevyemmällä ratkaisulla.

Samasta syystä en myöskään näe tarvetta yhdistää näppäimistöä iPadiini. Käytössäni tekstin naputtelun hitaus ei ole ongelma, vaan muun säätämisen vaivalloisuus. Jos iPadin vielä nostaa pystyyn näppäimistön taakse, se vain pahentaa tilannetta. Yhtäkkiä kosketusnäyttö onkin pystyssä niin, että sitä on hankala tökkiä. Tulee äkkiä hiirtä ikävä.

Vaikutuin kovasti taannoin Microsoftin Courier-konseptin videoista. Sehän oli sittemmin keskeytetty projekti, jossa luotiin sähköistä muistikirjaa kynävetoisella toteutuksella. Hankin sittemmin kapasitiivisen näytön kanssa toimivan kynän ja olen ladannut useita muistikirjasovelluksia, muttei mikään ole vakuuttanut.

Sormea muistuttava kynä on tahmea ja epätarkka. En osaa kirjoittaa sillä niin siististi, että viitsisin lukea sitä. Kaikkiaan tuntuu typerältä kirjoittaa sähköiselle laitteelle käsin ilman tekstintunnistusta. Muistikirjasovelluksilla on taipumus olla kauniita leluja. Niihin saa parhaimmillaan ostaa rahalla erilaisia paperityylejä, mutta piirtoalue on rajoitettu realismia jäljitellen turhan pieneksi A5-sivuksi.

Näkisin, että luentomuistiinpanotarkoituksessa saattaisi olla mahdollisuuksia sovelluksella, joka antaisi syöttää tekstiä virtuaalinäppäimistöllä ja piirtää kuvioita vapaalla kädellä, mutta en ole vielä törmännyt kovin hyvään toteutukseen.

Facebookin puolella kommentoitiin artikkelia kertomalla, että iPad on soveltunut hyvin elokuvastoryboardien luomiseen, joten ehkä kyse on enemmän omasta avuttomuudestani kuin laitteen soveltumattomuudesta.

Eräitä käyttämiäni sovelluksia, jotka tarjoavat tietokonetta paremman kokemuksen

Mail. iPadilla vastaa viesteihin mieluummin kuin puhelimella ja viestit on kätevämpi lukea kuin läppärillä. Edellisessä työpaikassani iPadiin viestit sai suoraan, kun taas läppärillä piti säätää joka kerta ensin VPN:n kanssa. Toimistossa istuessani käytän toki mieluummin tietokoneen Mailia.

Twitter, Tweetbot. En ole vielä täysin päättänyt, kummalla seurata Twitteriä, mutta molemmilla twiittien selaaminen ja linkattujen artikkelien lukeminen on mukavampaa kuin tietokoneen natiiviohjelmalla tai verkkoselaimessa.

Kartta. GPS:n ja kompassin ansiosta ylivertainen tietokoneeseen verrattuna. Kosketuskäyttöliittymä soveltuu karttakäyttöön mitä erinomaisimmin. Huonona puolena offline-tuen puute ulkomailla ja reittihakujen rajallisuus.

Taloussanomat. Visuaalisempi kuin verkkoversio. Jutusta toiseen siirtyminen käy kätevästi. Pääsy laadukkaampaan TalSa+-aineistoon. (Disclaimer: olen ollut toteuttamassa sovellusta.)

Helsingin Sanomat. Uusin versio toimii valitettavan tahmeasti ja epävakaasti 1. sukupolven iPadillani, mutta noin periaatteessa hieno sovellus ja paljon Flash-pohjaista näköislehteä sujuvampi.

Kindle, Elisa Kirja. Sähkökirjoja en jaksaisi läppäriltä lukea. Hakuteosta kyllä voisi selata.

Instapaper. Kun törmään kiinnostavaan artikkeliin työpäivän mittaan tai Twitter-sovelluksessa, tallennan sen Instapaperiin ja luen kun on aikaa.

First Touch Soccer (ja X2:n jalkapallopelien aiemmat versiot). Näitä olen vuosien varrella hakannut aika paljon. Minusta pallo tuntuu aidommalta kuin Fifassa tai Real Footballissa.

Flipboard. Alkuinnostuksen jälkeen tämän käyttö on jäänyt vähemmälle, mutta pitäähän sitä ainakin seurata, mitä keksivät käyttöliittymälle milloinkin tehdä.

Navionics Marine. Itämeren merikartat pilkkahinnalla. Sovellus on toteutettu vähän hölmösti, mutta on puutteineenkin ihmeellinen. Mikäs siinä on vesitiivis pussi kaulassa laidalla istuessa ja navigeeratessa.

Scyscanner. Nerokas käyttöliittymäratkaisu lentojen etsimiseen. Tarjoaa myös vastauksen kysymykseen, kun ei ihan tiedä minne haluaisi mennä ja milloin – kunhan halvalla pääsisi.

TVKaista. Ohjelmien katselu TVKaistan kautta tietokoneella tuntuu vähän säätämiseltä, mutta natiivisoveluksella se käy kätevästi. Ei sillä, ettei sovellus voisi olla paljon parempikin, mutta budjetit ovat varmaankin pienet. iPad on läppäriä kätevämpi sijoittaa niin, että virikettä riittää niin tiskattaessa kuin silitettäessä.

Ticket to Ride. Menolippu-lautapelin iPad-versio on hieno. Pelikavereita tuntuu löytyvän melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja myös lokaali moninpeli onnistuu laitetta kädestä käteen kierrättämällä.

Kuvat. Valokuvien katsominen iPadilta on mukavaa. Näyttö on tarkka ja laite on paljon mukavampi ojentaa toisen käteen katsottavaksi kuin tietokone. Tuntuu melkein kuin selaisi valokuvanippua. iOS 5:ssä Apple tosin poisti mahdollisuuden pyörittää valokuvia niiden laitteelle tuomisen jälkeen, joten pitäisi varmaan etsiä parempi sovellus kuvien katseluun.