Testissä mobiilivarmenne

Operaattorit ovat tarjonneet mobiilivarmennetta jo yli vuoden, mutta harva tietää, mistä varsinaisesti on kyse. Kuinka se toimii ja mihin sitä voi käyttää? Kävin aktivoimassa varmenteen ja tutustuin nykytilanteeseen.
 

Disclaimer: Olin aiemmin töissä Elisalla ja tutkin tuolloin mobiilivarmenteen käytettävyyteen liittyviä asioita ja olin mukana määrittelemässä Elisan ja operaattoreiden yhteisiä mobiilivarmenteen käytettävyysohjeistuksia, mutta tässä tekstissä ei tietenkään käsitellä mitään sen salaisempaa.

Mistä on kyse?

Mobiilivarmenne tarkoittaa puhelimen SIM-kortille turvallisesti tallennettuja henkilötietoja. Sen avulla käyttäjä voi todistaa henkilöllisyytensä verkossa tai puhelimessa asioidesaan samaan tapaan kuin verkkopankkitunnuksilla sillä erolla, että järjestelmä on turvallisempi ja vaivattomampi käyttää. Lisäksi mobiilivarmenteen avulla voidaan ainakin teoriassa allekirjoittaa sopimuksia ja korvata perinteinen fyysinen allekirjoitus.

Varmenneprojekteilla on Suomessa jo pitkä historia. Operaattorien yhteisellä mobiilivarmenteella ei ole sinänsä suoraa tekemistä surullisenkuuluisan kansalaisvarmenneprojektin kanssa, mutta jo varmenne-sana tuo monille assosiaatioita eeppisestä epäonnistumisesta. Tämä saattaa olla syy, miksi Sonera on brändännyt oman mobiilivarmenteensa Sonera ID:ksi. DNA:lla on DNA Mobiilivarmenne, Elisa on näemmä osin muuttanut nimen Elisa Varmenteesta Elisa Mobiilivarmenteeksi.

Operaattorien yhteistyö tarkoittaa, että jos jokin palvelu tukee mobiilivarmennetta, se toimii samalla tavalla riippumatta siitä, minkä operaattorin asiakas käyttäjä on. Tässä se poikkeaa pankkitunnistautumisesta, jossa joka pankilla on oma logonsa palvelun kirjautumissivulla.

Mistä sen saa?

Mobiilivarmenteen voi aktivoida operaattorin myymälässä. Elisalla on tarjolla myös itsepalvelurekisteröityminen, mutta sen ensitunnistautuminen toimii vain muutaman pankin tunnuksilla. Voi myös olla, että käyttäjän SIM-kortti on niin vanhaa mallia, että se joudutaan vaihtamaan.

Siirtyessäni vuosi sitten Soneran asiakkaaksi työpaikkaa vaihdettuani kysyin samalla, voiko liittymään saada mobiilivarmenteen. Joko myyjä ei tiennyt, mistä on kyse tai tuote ei ollut oikeasti saatavilla, joten se jäi sillä erää hankkimatta.

Nyt huomasin, että Sonera mainostaa varmenteen olevan saatavilla myös yritysliittymiin vieläpä ilman ylimääräisiä kustannuksia. Aktivointi onnistui kätevästi ymmärrettyäni, ettei kannata kinata myyjän kanssa, että kyseessä on tosiaan mobiilivarmenne ja Sonera ID on vain sen markkinointinimi.

Sain uuden SIM-kortin, jonka kannan raaputuspinnan alla mobiilivarmenteeni tunnusluku piili. Myyjä kehotti vaihtamaan salasanan heti liikkeessä, mutta ei kertonut tarkemmin, kuinka se tapahtuu. Mitään esitettä en myöskään saanut, pelkän kehotuksen käydä lukemassa netistä lisää.

iPhonella mobiilivarmenteen tunnusluku vaihdetaan seuraavasti: Asetukset: Puhelin: Sim-Sovellukset: Sonera ID [riippuu operaattorista]: Asetukset: Vaihda tunnuslukusi

Varmenne oli valmis käyttöön saman tien.

Missä se toimii?

No, tässä se juju on: ei vielä paljon missään. Mobiilivarmenne.fi-sivuilla on pitkä lista palveluita, joissa varmenne käy, mutta valtaosa niistä on kunnallisia virastoja, jotka eivät ainakaan minua liiemmin lämmitä.

Yrityspuolelta mukana on vakuutusyhtiöitä If etunenässä, mutta pankit loistavat poissaolollaan.

Kuinka se toimii?

Kirjaudutaan ensin tietokoneella If:n itsepalveluun, If-kansioon.

System

Kirjautumistavoista valitaan pankin sijaan Mobiilivarmenne ja poiketaan If:n ylimääräisellä ohjesivulla.

Mobiilivarmenne

Päästään kirjautumissivulle. Syötetään puhelinnumero oikeaan luukkuun ja painetaan Jatka.

Tämä ei ole varsinaisesti mobiilivarmenteen oma sivu, vaan Elisan mobiilivarmennetta hyödyntävä tunnistautumispalvelu. Käyttäjälle tällä ei ole merkitystä, mutta tunnistautumista tarvitseva yritys on näin säästynyt omalta mobiilivarmenteen integroinnilta ja liittänyt palveluunsa Elisan tarjoaman tunnistautumisen samaan tapaan kuin yksittäisen pankin verkkopankkitunnistautumisen.

Mobiilivarmenne.fi-sivuston palvelulistausta tutkiessaan huomaa, että useimmat palvelut hyödyntävät Elisan tunnistautumispalvelua. Soneralla toki on käytössään oma toteutus kirjauduttaessa mobiilivarmenteen avulla asiakkaiden itsepalvelusivustolle.

Mobiilivarmenne

Mobiilivarmenne

Selain siirtyy seuraavalle sivulle ja antaa tarkat ohjeet jatkotoimenpiteistä. Käyttäjän tulee ottaa puhelin käteensä ja odottaa sinne saapuvaa viestiä.

puh1

Viesti ei ole tavallinen tekstiviesti, vaan aukeaa suoraan puhelimen näytölle. Turvallisuuden kannalta tärkeää on varmistua, että viestissä näkyvä lähettäjä ja tapahtumatunniste vastaavat selaimessa näkyviä tietoja.

Vaikka kuvakaappaukset näyttävät jonkin verran iPhonen natiivisovellukselta, kyse ei ole varsinaisesta sovelluksesta, vaan iPhonen tavasta näyttää SIM-kortilla toimiva sovellus. Käyttöliittymä on eri puhelimissa vähän eri näköinen, mutta varmenne toimii lähes missä tahansa GSM-puhelimessa.

puh2

Puhelimen päässä käyttäjälle kerrotaan, mitä tietoja hänestä välitetään palveluntarjoajalle. Tavallisissa kirjautumisissa käyttäjästä välitetään sähköinen asiointitunnus, joka on kuin henkilötunnus, mutta ei paljasta ikää eikä sukupuolta. Tarkkaa henkilöllisyyttä ei aina tarvita; palveluntarjoajan olisi mahdollista tehdä myös anonyymi tunnistautuminen, jossa vaikkapa varmistettaisiin, että henkilö on täysi-ikäinen, mutta muuta tietoa ei välitettäisi.

puh3

Lopulta käyttäjä syöttää mobiilivarmenteensa salaisen tunnusluvun. Tunnusluku ei poistu laitteelta, vaan SIM-kortti tarkistaa, onko tunnusluku oikein ja lähettää kirjautumistiedon takaisin palvelimelle.

if 3

Hetken raksutettuaan verkkoselain näyttää tunnistautuneen käyttäjän tiedot. Painetaan Hyväksy-nappia ja ollaan palvelussa.

Monta näyttöä, mutta käytännössä tarvittiin siis puhelinnumero ja itse määritettävä tunnusluku sekä muutama lakisääteinen entterin painallus välissä.

Kirjautumisen voisi tehdä myös pelkällä puhelimella.

puhif1

If:n sivut toimivat huonosti puhelimessa, mutta kun siitä on selvitty, tunnistuspalvelu on sovitettu puhelimen näytölle. Ulkoasu on varsin pelkistetty, mutta sivu sentään toimii myös vanhoissa Nokioissa.

puhif2

Toisessa vaiheessa on tällä kertaa vähemmän ohjeita, sillä puhelin on jo valmiiksi kädessä. Yksi tekninen haaste on, että tunnistusviestin saavuttua puhelimeen useimmilla puhelinkäyttöjärjestelmillä ei pääse enää takaisin selaimeen varmistamaan, että tapahtumatunnus todella täsmää.

puhif3

Yhteenvetonäkymä näytetään samaan tapaan kuin tietokoneella kirjauduttaessa, ja palvelu on valmis käytettäväksi.

Entä puhelun aikainen tunnistautuminen?

En tiedä, onko näitä palveluita vielä käytössä missään, mutta kuten mobiilivarmenteen tietosivuilla mainostetaan, sen avulla voitaisiin ratkaista tietosuojaongelmat esimerkiksi lääkärille soitettaessa. Käytännössä puhelimeen vastaavalla henkilöllä olisi tällöin käytössään tunnistautumispalvelun kaltainen verkkosivu, johon hän syöttäisi asiakkaan puhelinnumeron. Asiakas saisi tunnistuspyynnön puhelimeensa kesken puhelun ja tunnistaisi itsensä lennosta.

Tällöin tapahtuman tunnistekoodi tulisi ainakin periaatteessa sanoa ääneen puhelimessa, jotta käyttäjä voisi verrata sitä tunnistuspyyntöviestissä näkyvään ja varmistua, että pyyntö on oikea.

Eikö tässä ole aika houkutteleva paikka kalasteluun?

Saattaa olla. Jos puhelimeen tulee yhtäkkiä tunnistautumispyyntö, jota ei ole itse tilannut, siihen ei pitäisi tietenkään mennä vastaamaan.

Tätä tarkoitusta varten speksiin on määritelty kuvakaappauksissa vilahtanut erityinen häirinnänestokoodi. Pari vuotta sitten minua huvitti ajatus, että jos en elämässäni vaikka mitää muuta saisi aikaan, ainakin voisin olla mukana istuttamassa miljoonan suomalaisen päähän häirinnänestokoodi-sanahirviötä. No, ihan vielä se ei ole onneksi levinnyt.

Tunnistautumispalvelussa on puhelinnumerokentän alla toinen kenttä, johon häirinnänestokoodin voi syöttää. Jos käyttäjä on kytkenyt koodin käyttöön, tunnistuspyyntöä ei voi lähettää puhelimeen ilman oikean koodin syöttämistä. Näin ulkopuoliset eivät voi lähettää puhelimeen kalastelumielessä tunnistuspyyntöjä.

Operaattorit ovat päättäneet, ettei koodia kytketä oletusarvoisesti päälle. Tässä on potentiaalisesti se huono puoli, että ne henkilöt, jotka eniten koodin suojasta hyötyisivät, eivät myöskään tule kytkeneeksi sitä käyttöön. Koodin voi kytkeä päälle tekstiviestillä, mahdollisesti myös puhelimen SIM-valikosta.

Oma lukunsa on koodin nimitys. Sen on alun perin ajateltu suojaavan tarpeettomien pyyntöjen aiheuttamalta häiriöltä, ei niinkään tuovan turvaa. Jokin turvakoodi-henkinen sana voisi viestiä paremmin, minkä tyyppisestä asiasta on kyse.

Luonteeltaan koodi on salasanan kaltainen, mutta jos sitä kutsuu salasanaksi, käyttäjien tekee kovasti mieli syöttää luukkuun mobiilivarmenteensa tunnusluku.

Elisan tunnistuspalveluun on näemmä sittemmin tullut tuki myös ruotsille ja englannille. Ruotsiksi koodi on suomen tapaan muodossa störningsspärrkod, mutta englanniksi se on  saanut muodon security code. Tämä on sikäli ironista, että ainakin yllä kuvatussa Soneran SIM-kannassa tunnusluku/säkerthetskod on englanniksi myös security code.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Toivoa sopii, että palvelu pääsisi käyttöön Viron tapaan. Suomessa on monta tilannetta, jossa olisi tarpeen tunnistautua sähköisesti nykyistä vaivattomammin. Alku näyttää kyllä valitettavan hitaalta.

Yksi ongelma lienee raha. Operaattorit kokevat tarjoavansa käyttäjille lisäpalvelua, joten ne haluaisivat siitä mieluusti maksun. Tällä hetkellä Elisa tarjoaa varmennetta ilmaiseksi tutustumistarjouksena vuoden loppuun asti – kuten on tehnyt palvelun julkaisusta saakka. Sonera taas ei enää ilmoita palvelulle mitään hintaa.

Operaattorit yrittävät tietty rahastaa myös palvelua käyttäviä yrityksiä. Yksi hyöty yritykselle on, että yksi mobiilivarmennesopimus riittää monen pankkisopimuksen sijaan. Kestää sittenkin aikansa ennen kuin yritykset voivat luopua pankkitunnistautumisesta, joten mobiilivarmennetuki on vain ylimääräinen kulu.

Kuluttajaa vaivaa sama hankaluus. Vaikka mobiilivarmenteen ottaisi käyttöön, pankille pitää yhä maksaa verkkopankkitunnuksista. Joidenkin uutisten mukaan tunnistautumispalvelujen tarjoaminen ei ole kaikille pankeillekaan mikään kultakaivos vaan ennemmin riesa.

Minä avaisin kyllä heti tilin pankissa, joka tarjoaa kunnollisen mobiilisovelluksen ja mahdollistaa tunnistautumisen mobiilivarmenteella.

Vertailu: iBooks vs. Elisa Kirja

Viime vuoden kirjamessujen aikana puhuttiin kovasti Suomeen tuloaan tehneistä e-kirjoista. Tänä vuonna vaikutti, ettei enää oikein viitsitty. Suurten kirjakauppojen osastoilla e-kirjat tuntuivat olevan viime vuotta pienemmässä roolissa. Elisa oli Kirjoineen suuresti esillä, mutta silläpä ei ole tällä saralla kuin voitettavaa.

Elisan messuosaston näytelaitteiden suosituin teos näytti olevan Angry Birds.

Applea ei messuilla tietenkään näkynyt, mutta sen iBooks-palvelu avattiin hiljattain Suomessakin. Kaltaiseni kaikin tavoin puolueellinen kommentaattori on vaikeassa tilanteessa: yhtäältä olen fanittanut Applea kritiikittä jo 90-luvun puolivälistä, toisaalta olin kovasti vaikuttamassa moniin juttuihin Elisa Kirja -palvelussa Elisalla työskennellessäni eikä lukkarinrakkauteni ole vielä kuollut.

Ensimmäiset yleisön reaktiot iBooksista ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä: viimeinkin Suomeenkin saadaan kunnon kirjakauppa tähänastisen puuhastelun sijaan. Katsotaanpa, kuinka kaupat vertautuvat suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta.

Hinnoittelu

Suomalaisia e-kirjakauppoja on haukuttu kalliiksi – ja ovathan ne. Musiikki on opettanut, että sähköisen version pitäisi maksaa puolet fyysisestä versiosta tai ainakin kymmeniä prosentteja vähemmän, mutta kirjoissa tähän ei ole päästy syystä tai toisesta. iBooks osoittautuu hinnoittelultaan hieman Elisa Kirjaa kalliimmaksi: useimmat kirjat maksavat euron enemmän kuin Elisalla. Poikkeuksena Minä, Ozzy, jossa hintaeroa on peräti neljä euroa. Vastaavasti Steve Jobs -kirja maksaa iBooksissa euron vähemmän.

[Kuluttajana miellän vastaavasti 20 euroa maksavan äänikirjan varsin edulliseksi, jos se maksaa vain kaksi euroa e-kirjaa enemmän ja mukaan kuuluu sentään tuntikaupalla näyttelijän työtä. Toisaalta tuntuisi kohtuulliselta saada äänikirjan mukana myös luettava teksti – edes edullisella yhteishinnalla. Eihän elokuvissakaan makseta tekstityksestä enää uudestaan.]

iBooks Elisa Kirja
Harjunpää ja Rautahuone 18,99 17,90
Minä, Ozzy 23,99 19,90
Keisari I Rooman portit 18,99 17,90
Totta 18,99 17,90
Steve Jobs 19,99 20,90

Voittaja: Elisa Kirja

Valikoima

Tämän vertailun mielekkyys on hieman kyseenalainen iBooksin vasta aloitettua, mutta ero on selvä. iBooksissa on silmämääräisesti laskien parikymmentä myytävää kirjaa ja kymmeniä vanhoja ilmaisia Gutenberg-kirjoja. Kätevää keinoa maksullisen valikoiman koon selvittämiseen iBooks ei tarjoa.

iBooksin kirjavalikoimassa korostuvat ilmaiskirjat.

Elisa Kirja esittelee periaatteessa kätevästi koko valikoimansa etusivullaan, mutta suomenkielinen aineisto hukkuu hämmentävästi suuren ruotsinkielisen kirjavalikoimansisään. Tarkempi tutkimus osoittaa, että suomenkielisessä kaunokirjakategoriassa kirjoja on noin 600 ja tietokirjoja yli 250. Elisa mainitsee suomenkielisen valikoimansa maan laajimmaksi ja kehuskelee myyvänsä yksinoikeudella muun muassa Fingerpori-albumeita.

Elisan etusivun listauksessa kielet ovat sekaisin.

Lisäksi Elisa Kirjassa on tarjolla äänikirjoja, jotka puuttuvat kokonaan iBooksista.

Voittaja: Elisa Kirja

Kopiosuojaus ja laiteyhteensopivuus

E-kirjojen pääasiallinen tiedostomuoto on kummassakin kaupassa standardinmukainen epub, ja molemmat kaupat suojaavat sisältöään käytönrajoitusjärjestelmällä (DRM). iBooksissa kaikki sisältö on suojattu Applen DRM:llä, joten sisältö on luettavissa vain iOS-laitteilla. Voin hyväksyä, että yhdelle käyttöjärjestelmälle ostettu sovellus ei toimi toisella, sillä sovellus joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan suurilta osin uusiksi, mutta kirjan sitominen tiettyyn käyttöjärjestelmään on varsin härskiä. Apple ei myöskään mahdollista lukemista tietokoneella eikä iBooksista ostettua sisältöä ole mahdollista siirtää suojausta purkamatta yhteenkään maailmassa myytävään eink-laitteeseen.

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa valitettavan kankeaa Adoben DRM-ratkaisua kuin muutkin suomalaiset sähköiset kirjakaupat. Hyvä puoli iBooksiin verrattuna on, että kirjat ovat luettavissa iOS-laitteiden lisäksi myös Android-laitteilla, useimmilla e-ink lukulaitteilla ja tietokoneella. Kindlellä Elisan kirjat eivät kuitenkaan toimi, sillä Kindle ei tue muiden kauppojen kopiosuojauksia.

Tunnelin päässä näkyy myös valoa: Elisa Kirjan äänikirjat ja ruotsinkieliset e-kirjat on DRM-suojauksen sijaan vesileimattu, joten ne toimivat suoraan ilman ylimääräisiä temppuiluja. Ostajan tunnistetiedot on piilotettu kirjaan niin, että luvaton levittäjä saadaan tarvittaessa kiinni, mutta laillista asiakasta ei kiusata. Elisa Kirja kertoi hiljattain Facebook-sivuillaan, ettei heillä ole erityistä hinkua DRM:n käyttöön:

Olemme samoilla linjoilla ja pyrimme omalta osaltamme edistämään vaihtoehtoa DRM:lle, esim. vesileimausta. Äänikirjat ja Elisa Kirjan ruotsinkieliset e-kirjat ovat jo tällä hetkellä vesileimattuja.

On vaikea kuvitella Veli-Matti Mattilaa kirjoittamassa kustantajille avointa kirjettä Ajatuksia kirjallisuudesta, mutta silti laittaisin toivoni ennemmin Elisaan kuin Appleen, jos haluaisin Suomeen Ruotsin kaltaiset vesileimapohjaiset sähkökirjamarkkinat.

Voittaja: Tasapeli. Applen DRM toimii varmemmin kuin Elisan käyttämä Adoben toteutus eikä vaadi erillistä käyttäjätunnusta. Elisan ratkaisu on yhteensopivampi ja suunta on kohti vesileimausta.

Lukusovellus

iBooks on yksi kauneimmista Applen tekemistä sovelluksista. Kirjahyllyn puutekstuuri on viimeistelty ja kirjankansiin luodaan pieni kohokuvio, jotta ne näyttäisivät enemmän oikeilta kirjoilta. Realistinen sivunkääntöefekti oli ensimmäiseen vaiheen iPadin omistajien suosikkielvistelyn aiheita. Niin hieno se on. Sovellus tasapainoilee joidenkin mielestä mauttomuuden rajoilla, mutta minusta välttyy ylittämästä sitä toisin kuin uudemmat Find my Friends ja kumppanit halpoine keinonahkoineen.

iBooks on yksin Applen kauneimmista sovelluksista ja toimiikin sujuvasti.

iBooksin sivunkääntöefekti hakee vertaistaan.

Efektikikkailu menettää nopeasti merkityksensä kirjoja oikeasti luettaessa, mutta alkuinnostuksen hälvettyäkin iBooks toimii hyvin. Alleviivaukset syntyvät napakasti, ja lukukohta synkronoidaan sujuvasti laitteiden välillä. iCloudin julkaisun myötä iBooks on myös tarjonnut toimivan tavan hallita, mitkä ostetuista kirjoista näkyvät milläkin laitteella.

Elisa Kirja on kotimaisten kirjanlukijoiden kärkeä, mutta iBooksiin verrattuna se kiistatta häviää hienouksissa. Perusasiat ovat sentään kunnossa: lukeminen on sujuvaa ja valikot toimivat tehokkaasti. Kesällä julkaistu 1.3-päivitys toi Elisa Kirjaan ominaisuuden hallita eri laitteiden kirjoja samaan tapaan kuin iBooksissa sittemmin iCloudin myötä.

Elisa Kirjan toteutus on pelkistetympi, mutta se sisältää tuen äänikirjoille.

Elisa Kirjan sivunkääntöefekti on yksinkertaisempi.

Äänikirjojen kuunteluun Elisa Kirjan sovellus on iOS-laitteiden omaa soitinta parempi: kirjat voi hakea hyllyyn langattomasti kaupasta ilman iTunesin kanssa taistelua, ja mukana on varta vasten äänikirjoja varten suunniteltuja ominaisuuksia, kuten torkkukytkin ja tuki kirjanmerkeille. Toisaalta lukunopeutta ei voi Elisa Kirjassa säätää.

Voittaja: iBooks

Ostaminen laitteella

iBooksin kirjahylly pyörähtää ympäri kuin satulinnan salakäytävän ovi ja tarjoaa pääsyn kirjakauppaan. Kirjat ovat esillä kovasti App Storesta tuttuun tapaan, ja ostaminen käy vaivatta suoraan Apple-tiliin.

Elisa Kirjassa oli kauppa mukana 1.0-versiossa, mutta se poistettiin sittemmin. Elisa ei ole tarkemmin syitä eritellyt, mutta syyksi voidaan olettaa Applen tiukentunut politiikka sovelluksissa käytävän kaupan suhteen. Apple vaatii, että jos sovelluksen kautta voi ostaa aineetonta sisältöä, sen on oltava mahdollista myös Applen omalla in app -maksutavalla. Näistä maksuista Apple ottaa 30% provision.

Hinnan lisäksi ongelmana on, että tuotteiden hallinnoiminen Applen järjestelmällä on kirjakauppatyyppisessä tapauksessa kovin raskasta ja katalogin maksimikokko on rajoitettu. Niinpä maailmalla Kindle ja Kobokin poistivat kaupan sovelluksistaan. Kobo jopa kertoi, ettei saanut edes kertoa asiasta asiakkailleen, vaan Apple hylkäsi kaikki sovelluksen päivitykset, kunnes Kobo poisti maininnan kaupan poistamisesta ja sen syistä sovelluksen App Store -kuvaustekstistä. Myös Elisa Kirja -sovelluksen App Store -arvosteluissa näkyy käyttäjien turhautuminen kaupan puuttumiseen.

Kuinka vain, iBooks on iOS:lla voittaja kirjojen ostamisen helppoudessa Elisa Kirjaan verrattuna. Androidilla ero on jokseenkin olematon. Jää nähtäväksi, optimoiko Elisa kauppansa selainversion paremmin iOS-laitteiden selaimilla toimivaksi, jolloin eroa voisi kaventaa.

Voittaja: iBooks

Ostaminen tietokoneella

Elisa Kirjan verkkopalvelu on varsin modernisti toteutettu verkkokauppa, joka tarjoaa kauppojen perusominaisuudet: kategoriat, haut, suositukset, kommentit, muistilistat, Facebook-tykkäilyt ja näyteluvut. iBooksilla taas ei ole web-presenssiä lainkaan. Se toimii ainoastaan alun perin musiikkisoittimeksi tarkoitetun iTunesin syövereissä.

iTunes on hyvä musiikkisoitin, mutta selainohjelmana kankea.

On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa eriksen asennettava iTunes-kuori tuo kirjavalikoiman selaamiselle, mutta riesaa siitä on. iTunes on kuitenkin selaimena heikompi kuin tarkoitukseen varta vasten tarkoitettu selainohjelma. Erityisesti häiritsee, että kirjojen näytteitä ei voi kurkata saman tien, vaan ne täytyy ensin ladata iOS-laitteeseen ja lukea sieltä.

Kirjojen varsinainen ostoprosessi on oma lukunsa. Se käy molemmissa rekisteröitymisen jälkeen kätevästi, mutta Elisa tuntuu epäonnistuneen viestimään, että Elisa Kirjan kirjojen ostaminen on todella yhtä helppoa kuin Amazonissa tai iBooksissa. Painetaan Osta-nappia ja vahvistetaan ostos. Tämän jälkeen kirja ilmestyy itsestään lukusovelluksen hyllyyn. Mielikuvaero johtunee eniten siiitä, että iBooksissa tunnukset on joutunut luomaan jo aiemmin laitetta käyttöön ottaessaan. Elisalla on hankaluutena lisäksi erillinen Adobe-tunnus, joka lisää alun henkistö kuormaa.

Ostaminen käy Elisalla kahdella klikkauksella siinä missä muissakin kaupoissa.

[Toki asiat voivat mennä vinoon, ja usein ne menevät, jos Adoben kopiosuojaustunnuksen kanssa sattuu tapahtumaan jotain. Toisaalta, en ole vieläkään saanut noudettua kaikkia ostamiani ohjelmia iPadilleni, vaikka iOS 5 -päivityksestä on jo useampi viikko. Tekniikka on viheliäistä.]

Voittaja: Elisa Kirja

Yhteenveto

Näillä kriteereillä vaikuttaa, että Elisa Kirja on suomenkielistä sähköistä kirjallisuutta kaipaavalle iBooksia parempi vaihtoehto. Äänikirjojen kuuntelijalle sähköinen kirja on jo nyt edullisempi vaihtoehto kuin perinteinen cd-pino, jonka joutuu vaivalla siirtämään soittimeen. E-kirjoissa taas saa yhä turhan usein maksaa lisähintaa fyysiseen esineeseen verrattuna.

Itse jään toivomaan Elisa Kirjalta etenkin edullisempia vanhoja kirjoja, luopumista kopiosuojauksista, tukea muistiinpanoille ja alleviivauksille sekä lukemisesta kiinnostuneen yhteisön syntymistä palvelun liepeille.

Mitä jos ei sotkettaisi termejä (case UX ja service design)

Harvalla alalla vallitsee vastaavaa termisekamelskaa kuin käytettävyysjuttujen ympärillä. HCI, UCD, IxD, IA, UI – jokaiselle jotakin. Kyynisempi voisi väittää, että lyhenteillä brassailemalla pyritään piilottamaan substanssin ohuutta. Vaan ei hätää, nykyään on lyhenne, joka sopii joka paikkaan. Ihan mitä tahansa tunnutaan voitavan kutsua UX:ksi.

Itse ymmärrän UX:n (user experience) käytettävyyden (usability) laajennuksena. Se yhtäältä korostaa subjektiivista elämykselllisyyttä pelkän utilitaristisuuden sijaan, toisaalta käsittää laajemmin käyttämiseen tai kokemiseen liittyvät tunnetilat eikä tutki pelkkää käyttöä.

[Diplomityössäni on minusta ihan osuvaa määrittelyä aiheesta. Tässä blogissa on myös pohdittu, pitäisikö se kääntää käyttökokemus vai käyttäjäkokemus, vaikka jälkimmäinen virallinen käännös onkin.]

Vaikka olen työskennellyt nimikkeellä UX designer, kuulun varsinaisesti koulukuntaan, jonka mielestä kokemusta sinänsä ei oikein voi suunnitella, vaan kokemukselle suunnitellaan ympäristö, jossa se voi tapahtua. Näin tuntuu hassulta lukea tekstejä, joissa UX:stä puhutaan kuin laskettavista kokonaisuuksista. ”10 UX-fiitsua, jotka tapaavat puuttua verkkokaupoista”. Espanjankielinen tuotekuvaus on näemmä sekin nykyään UX-omainaisuus.

Tarkemmin tutkimalla huomaa, että moni tuntuu kutsuvan itse käyttöliittymä [UI = user interface] UX:ksi. Käyttökokemus on seurausta käyttöliittymästä, mutta sen lisäksi monesta muusta asiasta. Ei UX:ää voi piirtää paperille.

Lopullisen UX:n kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin että käyttöliittymä on alunperin hyvin suunniteltu on, että asia huomioidaan toteutuksen aikana. Millaisia kompromisseja tehdään, ovatko vasteajat kelvollisia, millaisia siirtymiä käytetään, mihin vaiheeseen väistämätön odottelu piilotetaan, tuntuuko kokonaisuus hyvältä – mitä milloinkin.

***

Toinen merkitykseltään pahasti liudentunut käsite on palvelumuotoilu (service design). Minua vähän vierastuttaa designin kääntäminen muotoiluksi tässä yhteydessä, sillä muotoilu-sanalla ei minusta ole suomessa oikeaa konnotaatiota filosofisloogisesta ajattelusta, vaan siitä tulee liiaksi mieleen pelkkä kiva ulkonäkö. Kuinka vain, käsitteellä on alun perin tarkoitettu fyysisen maailman palveluiden optimaalista suunnittelua käyttäjäkeskeisin menetelmin.

Palveluketjuun voi kuulua myös digitaalisia käyttöliittymiä, mutta ne ovat vain osa kokonaisuutta. Tyypillinen esimerkki muotoiltavasta palvelusta voisi olla junamatka.

  • Yöllä kiinni oleva verkkokauppa on palvelumuotoilua.
  • Liian matala lippuautomaatti on palvelumuotoilua.
  • Lippu, joka ei mahdu lompakkoon, on palvelumuotoilua
  • Asema, jossa ei ole sellaista istumapaikkaa, jolta voisi seurata taulusta, paljonko juna on myöhässä, on palvelumuotoilua.
  • Tapa päivittää taulua viiden minuutin erissä niin ettei matkustaja uskalla mennä istumaan, on palvelumuotoilua.
  • Juna, joka haarautuu kesken matkan eikä vaunun sisällä lue kyseisen vaunun määränpäätä, on palvelumuotoilua
  • Lähiliikenteen junat, joiden kirjaimista ei pysty päättelemään mitä raidetta ne ajavat (esim. kaikki K:n ja S:n välillä menisivät tiettyä raidetta), on palvelumuotoilua
  • Töykeä konduktööri on palvelumuotoilua
  • Viherpestyt junanvaunut ovat palvelumuotoilua

Palveluistakin voi joidenkin määritelmien mukaan syntyä käyttökokemus. [Ja miksi ei voisi.] Kenties palvelumuotoilun voisi määritellä palveluiden käyttöliittymä- ja vuorovaikutussuunnitteluksi, jossa yhtä lailla pyritään lopulta hyvään UX:ään.

[Lisäys 28.10.2015] Yhä useammin palvelumuotoilun yhteydessä puhutaan lopputuloksena asiakaskokemuksesta (CX), siinä missä käyttöliittymäsuunnittelu liittyy käyttäjäkokemukseen (UX). Sen lisäksi asiakaskokemus sanaa tietty käytetään myös muissa yhteyksissä ja välillä näkee sanottavan varmuuden vuoksi CX/UX. [/lisäys]

Jotenkin vain on päässyt tapahtumaan niin, että myös verkkopalveluiden suunnittelua on alettu kutsua palvelumuotoiluksi. Palveluitahan ne ovat verkkopalvelutkin, mutta kun digitaalisille palveluille on jo omat vakiintuneet sanansa (käyttöliittymä- ja vuorovaikutussuunnittelu yms.) ja palvelumuotoilua vastaavasti käytetty liittymään koko palveluketjuun fyysinen maailma mukaan lukien, niin pitikö tämäkin mennä sotkemaan.

Pääsimmekö viimein yli tekstiviestipalveluista?

Kirjoitin Elisalla työskennellessäni harvakseltaan sisäistä blogia. Tuntuu oudolta ajatella, että tämän merkinnän kirjoittamisesta on aikaa vain vähän reilu vuosi.

Minua turhautti, kun vallitseva eetos tuntui olevan, että mobiilipalveluiden olisi syytä perustua tekstiviesteihin, sillä niistä ei saada muuten kyllin helppokäyttöisiä. Eikä tulisi unohtaa myöskään puhelinten SIM-valikkoa. Sellaista assettiapa ei joka pojalla olisi.

Tietty on perusteltua sanoa, että on turha tehdä moderneja mobiilipalveluita, kun ihmisillä on taskut täynnä vanhoja Nokioita, mutta argumentin helppoudesta halusin kyseenalaistaa. Nokian kompurointia seurannut tekstiviesteihin juuttuminen kuitenkin paljolti sysäsi Suomen mobiilitakapajulaksi. Hesarin Jussi Pullinenkin kirjoitti alkuperäisen merkintäni kirjoittamisen aikoihin saman suuntaista Hesarissa.

Sittemmin täkäläinen tilanne on muuttunut lupaavasti. Ironista kyllä, paljolti Nokian heikkenemisen myötä. (Kas, Jussi Pullinen kirjoittaa tänään ihan samaa). Android-puhelimet ja iPhonet ovat hallinneet myydyimpien laitteiden listoja, ja angrybirdsien lisäksi myös arkiset kaiken kansan brändit alkavat löytää tiensä moderneille mobiilialustoille. Elisakin julkaisi kuluttajapalveluistaan sovelluksia kosketusnäyttöisille älypuhelimille lopulta varsin pian alkuperäisen merkintäni jälkeen ja niin on tehnyt moni muukin. Viime aikoina on ihmetelty MTV3:n iPad-uutisselainta ja Nelosen iPad-katseluohjelmaa.

Tämä on hyvä alku, mutta Raino Vastamäen kolumni Talouselämässä on edelleen ajankohtainen. [Raino on seikkaillu tässäkin blogissa osa 1 ja osa 2.]

***

Myytti tekstiviestin helppoudesta

6.5.2010

Tekstiviesti toimii hyvin, kun pitää ääneestää BB-Nicoa, ja ohjeet näkyvät ruudussa. Tekstiviestistä on kuitenkin päästävä eteenpäin, jotta kyetään tuottamaan muutakin kuin yksinkertaisia kyselypohjaisia palveluita.

ak hels jyv 020510 0800 L

Tuollaisella tekstiviestillä VR kertoo käyttäjälle 3 ensimmäistä 2.5. klo 8 jälkeen Helsingistä Jyväskylään lähtevää junaa. [Ohje on sittemmin poistunut VR:n sivuilta. Ehkä palvelua ei enää ole olemassa.]

Myös Scanburger kunnostautuu ja antaa asiakkaiden tehdä hampurilaustilauksia tekstiviestillä.


Melkein yhtä helppoa olisi kirjoittaa:

diskcopy a: b:

Tuo on yksi harvoja muistamiani DOS-komentoja. Tietokonepuolella käyttäjät ovat kovimpia ammattilaisia lukuunottamatta siirtyneet pois komentorivikäyttöliittymistä viimeistään Windows 95:n myötä. Kännyköissä ne ovat ilonamme yhä.

Tietokoneissa komentorivikäyttöliittymät ovat vaikeita oppia, mutta tämän jälkeen tehokkaita. Näppäimistöä on nopea paukuttaa, ja komennot täydentyvät itsestään muutaman kirjoitetun merkin jälkeen. Kännykän komentorivikäyttöliittymässä tiedonsyötön hitaus häiritsee tehokkutta ja jäljelle jää vain vaikea muistettavuus.

***

Jakob Nielsen jakoi vuoden 1993 klassikkoteoksessaan Usability Engineering tietokoneiden käyttöliittymiä eri sukupolviin.

Ensimmäiseksi sukupolveksi hän kutsui eräajojärjestelmää, jossa keskustietokoneelle kannettiin tehtäviä pureskeltavaksi reikäkortilla ja palattiin seuraavana päivänä katsomaan, mitä se oli saanut aikaan. Vuorovaikutus rajoittui ohikiitäviin hetkiin, joina tieto annettiin ja joina tieto haettiin. Palautetta ei tässä välissä tarjottu.

Toiseksi sukupolveksi Nielsen määritteli komentorivikäyttöliittymän. Siinä käyttäjä kirjoittaa komennon ja saa hyvin pian vastineen tietokoneelta. Hieman tulkinnasta riippuen tekstiviesti on siis luettavissa joko 1. tai 2. sukupolven käyttöliittymäksi.

Kolmas sukupolvi on koko näytön valikkopohjainen listaus, jossa käyttäjä saa valita komentoja valmiista vaihtoehdoista. SIM-kortin valikko edustaa tätä tasoa.

Neljäs sukupolvi on tietokoneet 80-luvulta alkaen valloittanut graafinen käyttöliittymä, jossa kohteita manipuloidaan suoraan hiiren avulla, ja vaste on välitön. Sen sijaan, että valittaisin objekti ja annettaisiin liikkumiskäsky ja määriteltäisiin kohde, tartutaankin objektista kiinni ja raahataan se minne halutaan. Eikä komentoja tarvitse enää muistaa, riittää että tunnistaa ne valikoista ja erilaisista paleteista.

Nielsenin varsinainen luokittelu loppuu tähän, mutta tästäkin on menty eteenpäin. Kosketusnäytöt tuovat suoran manipuloinnin vielä suoremmaksi, kun välistä poistuu hiiri ja käyttäjä manipuloi objektia suoraan sormellaan.

Jotkut haluavat nähdä vielä yhden rajan: siirtymän graafisesta käyttöliittymästä luonnollisiin käyttöliittymiin, jotka hyödyntävät monipuolisemmin erilaisia eleitä kuin hiiren rajoittunut klikkaaminen ja raahaaminen. Ominaista luonnollisille käyttöliittymille on reaalimaailman metaforien lainaaminen mielekkyyden rajoille – ja välillä yli. iPad on tunnetuin esimerkki tästä.

***

Tällä tarkastelulla natiivi modernille puhelimelle toteutettu ohjelma edustaa parhaimmillaan mallin hienostuneinta tasoa, ja mobiilina web-sivuna toteutettukin vähintään toiseksi hienostuneinta. Nähdään, että sukupolvien kuilu tekstiviestiin verrattuna on melkoinen.

Vuosien saatossa on yritetty kaikenlaista. Tekstaripalveluiden jälkeen tuli WAP. Sen oli määrä mullistaa kaikki, mutta ensimmäiset yritykset menivät puihin ja teknokuplakin puhkesi.

Jossain vaiheessa tuli SIM-kortin valikko, joka tarjosi jonkinlaisen valikkopohjaisen rakenteen, jossa lähetettäviä viestejä ei tarvinnut muistaa enää ulkoa. Muttei tämäkään koskaan oikein yleistynyt. Nykypuhelimissa valikko on piilotettu jo niin syvälle, että harva edes muistaa, että se on olemassa.

WAP teki paluuta vielä jossain vaiheessa, graafisena ja värikkäänä. Vielä vuonna 2007 Elisan katumainoskampanja kehotti painamaan puhelimen 0-näppäintä pohjaan. Nokioissa tämä avasi WAP-selaimen. [Joissain Nokioissa sähköpostin linkit aukeavat yhä hämmentävästi web-selaimen sijasta wap-selaimeen, mutta tämä on oman tarinansa aihe]. Tähänkään ei silti oikein innostuttu.

***

Sittemmin tuntuu, että on jotenkin luovutettu. On vakiintunut totuudeksi, että tekstiviesti on se keino, jota kansa haluaa käyttää kännykällä asioidessaan. Tekstiviesti on ainoa kyllin helppo keino, että äitikin ymmärtää, väitetään. Tekstiviestistä on kuitenkin päästävä eteenpäin, jotta kyetään tuottamaan muutakin kuin yksinkertaisia kyselypohjaisia palveluita.

On oikein hyvä, ettei tehdä samoja virheitä kuin aikoinaan, kun WAPpia yritettiin tunkea tekniikka edellä ihmisten kurkusta alas. Nyt vain näyttää, että edessä on toinen uhka: hirttäydytään rajoittavaan tekniikkaan, jolla ei yksinkertaisesti pystytä tekemään tarpeellisia asioita kyllin yksinkertaisesti, koska pelätään, etteivät ihmiset ottaisi helpompia ratkaisuja käyttöön.

Tekstiviesti toimii hyvin, kun pitää ääneestää BB-Nicoa, ja ohjeet näkyvät ruudussa. Tai kun pitää tilata bussilippu, ja tilausohjeet ovat luettavissa pysäkkikatoksen seinältä. Mutta harva muistaa komentoja ulkoa, kun pitäisi krapulapäivänä tilata hiukopalaa Scanburgerista. VR:n aikataulukysely on monimutkaisuudeltaan tekstiviestin äärirajoilla. Aikoinaan myös junalippuja pystyi ostamaan tekstiviestillä, mutta tuosta on sittemmin luovuttu. Luultavasti tilaaminen oli niin vaikeaa, ettei palvelua käytetty.

***

Natiiviohjelmien tekeminen joka alustalle on kallista lystiä, mutta vähintään yleispäteviä mobiiliweb-versioita palveluista olisi syytä kehittää. Jos halutaan, että palvelu on aina mukana eikä käyttö jää väliin sen takia, ettei tekstiviestin syntaksi satu mieleen, kannattaa toteuttaa yksinkertainen web-pohjainen käyttöliittymä. Modernien kosketusnäyttöpuhelinten käyttäjät katselevat naureskellen, kuinka perinteisten toimijoiden käsitys mobiilipalvelusta on yhä tekstiviesti.

Meitä iPhone-fanipoikia riittää Suomessa harvalle palvelulle kriittiseksi massaksi, mutta Nokiakin kertoi hiljattain, että heidän älypuhelimistaan jo enemmistö on kosketusnäytöllisiä.

Mobiiliweb-versio ei maksa paljoa, linkkiä on helppo jaella tekstiviestinä ja se auttaa ihmisiä pikkuhiljaa huomaamaan, että kännykällä voi nykyään oikeasti tehdä kätevästi kaikkea sitä mitä vuosituhannen vaihteessa katteettomasti luvattiin. Jos se samalla totuttaa ajatukseen, että kiinteästä datahinnoittelusta taitaa olla ihan mielekästä maksaa, ei sekään huono juttu ole. Elisalla on tietty sekin etu puolellaan, että yhteydet omiin palveluihin voidaan tarvittaessa tarjota maksutta, kuten Zirclessä on tehty. [Zircle oli Elisan sittemmin lakkautettu paikkatietopalvelukokeilu.]

Tekstiviestiä ei sovi unohtaa: jos palvelu on toteutettavissa mielekkäästi tekstiviestillä, se kannattaa tehdä. Mutta jos palvelusta on tehtävissä muilla keinoin vielä parempi, ei sitä saisi jättää tekemättä huterilla perusteilla.

Kirjoittaja ei suosittele Scanburgerin hampurilaisia kenellekään.

Elisa Kirja tekee monta asiaa oikein

Tämä teksti lienee syytä aloittaa disclaimerilla. Olen töissä Elisalla [päivitys: lähdin toisaalle toukokuussa 2011] ja olin kovasti mukana suunnittelemassa Elisa Kirja -palvelua, joten mielipiteeni saattavat olla värittyneitä. Yritän pitää tarkastelun objektiivisena ja korostan, että tekstissä esitetyt näkemykset ovat omiani ja perustuvat yksinomaan julkisiin lähteisiin.

Sähkökirjat Suomessa

Akateeminen Kirjakauppa avasi sähkökirjapelin syksyllä 2010 ensimmäisenä suurempana toimijana Suomessa ja sai moitteet DRM-toteutuksestaan, Kindle-yhteensopimattomuudesta, korkeista hinnoista, suppeasta valikoimasta ja iPad-version puutteesta sekä kaikkiaan amatöörimäisestä kokonaisuudesta.

akateeminen

Suomalaisen Kirjakaupan hieman myöhemmin avattu palvelu on toteutukseltaan tyylikkäämpi ja sisältää jonkinmoisen tuen myös iOS- ja Android-laitteille. Samat pääongelmat vaivaavat silti sitäkin. Satunnaista selailijaa myös hämmentää, että Suomalaisella Kirjakaupalla on kolme erinäköistä verkkopalvelua: suomalainenkirjakauppa.fi, suomalainen.com ja ekirja.suomalainen.com.

suomalainen

Akateemisen ja Suomalaisen julkaisujen jälkeen e-kirjoja on alettu myydä myös Anttilan verkkokaupassa Elokuvat ja musiikki -osiossa, jossa selaaminen onnistuu vain kirjailijan nimen perusteella.

Tammikuussa julkaistu uudistettu Elisa Kirja Suomen laajimpine e-kirjavalikoimineen tuskin myöhästyi pahasti e-kirjapelistä markkinoiden kannalta, mutta median kiinnostus taisi olla jo ehtinyt kääntyä syksyn jälkeen muualle. Palvelun lanseeraus on jäänyt lopulta varsin vähälle huomiolle.

elisakirja

Elisa Kirja ja operaattoreiden palvelut

Äkkiseltään Elisa Kirjan merkittävin ero suomalaisten operaattoreiden perinteisiin palveluihin on sitomattomuus. Palvelu on avoinna kaikkien operaattoreiden asiakkaille eikä sitä käyttääkseen joudu sitoutumaan mihinkään määräaikaan, kiinteään kuukausimaksuun tai tiettyyn laitteeseen. Edes rekisteröityminen ei ole pakollista.

Tuskin olen ainoa, jota ahdistaa ajatus sitoutua useammaksi vuodeksi palveluihin. Mistä minä tiedän, asunko kahden vuoden päästä yksin vai erikseen vai Suomessa vai muualla tai onko palvelu enää silloin kilpailukykyinen – mutta maksavani tiedän, kävi miten kävi.

Tilauspohjainen mallikin voi toki toimia kuluttajan kannalta hyvin. Spotify, TVkaista ja Evernote käyttävät tilausmallia, mutta ne antavat tilata palvelun vaikka kuukauden erissä, jolloin ajatus ahdistaa paljon vähemmän.

Laitteet

Akateeminen Kirjakauppa lähti myymään e-kirjoja voimakkaasti sähköisten lukulaitteiden avulla eikä heillä ole vieläkään tarjolla omaa iOS- tai Android-sovellusta, jonne kirjoja voisi siirtää langattomasti. Suomalaisella Kirjakaupalla on oma kankeahko sovelluksensa, minkä lisäksi he myyvät lukulaitteita.

Elisa Kirja poikkeaa muista sikäli, että se on painottanut omia iOS- ja Android-sovelluksiaan eikä ole ottanut myyntiin satunnaisten valmistajien lukulaitteita. Voisi arvella, että aivan ensi vaiheessa e-kirjoista ovat kiinnostuneita tekniset edelläkävijät, jotka valitsevat mieluiten itse laitteensa ja haluavat sisältöä juuri hankkimaansa iPadiin. Valtavirtaväki taas ei kuitenkaan halua ostaa kallista ja hankalaa lukulaitetta vaan hankkii sen vasta, kun hinta ja kokonaiskokemus ovat riittävällä tasolla.

Nähtäväksi jää, mikä eink-lukulaitteiden rooliksi kaikkiaan tulee. Mitä olen itse moisia kokeillut, nautin niiden kiirettömyydestä, mahtumisesta takin povitaskuun ja näytön lukukokemuksesta, mutta suuri osa laitteista on muuten melkoisia rimpuloita. Olen toisaalta lukenut tyytyväisenä toistakymmentä kirjaa iPadillä, ja pidän väitteitä taustavalaistun näytön soveltumattomuudesta pitkän tekstin lukemiseen liioiteltuina. Suurempi riski on, että keskittyminen herpaantuu ja luikahdan päivittämään inboxiani.

Yhdysvalloissa lukulaitteet ehtivät yleistyä ennen iPadin aloittamaa tabletti-innostusta. On kiinnostavaa nähdä, kuinka käy Suomessa, jossa ihmiset osaavat jo verrata hidasta eink-näyttöä iPadin sulaviin animaatioihin. Voi hyvin olla, että halventuessaan eink-lukulaitteet löytävät paikkansa tablettien rinnalta vähän niin kuin radio television.

Kopiosuojaus

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa Adoben kopiosuojausta kuin muutkin suomalaiset sähkökirjakaupat sekä kirjastot. Äänikirjoissa ei ole kopiosuojausta, vaan pelkkä vesileima, minkä ansiosta ne toimivat kaikissa MP3-soittimissa.

Akateemista kirjakauppaa lyötiin nettikirjoittelussa rankasti DRM-valinnastaan, mutta vaihtoehtoja on kovin vähän. Elisa sen enempää kuin muutkaan kauppiaat tuskin haluaisivat kopiosuojauksia, sillä ne tekevät ostamisen ja ostetun tuotteen käyttämisen vaikeammaksi. Kaupalle koituu DRM-toteutuksesta vielä melkoisia kulujakin.

On vähän haljua syyttää suomalaisia kauppoja yhteensopimattomuudesta ulkomaalaisten tahojen kanssa. Amazon käyttää Kindlessään omaa kopiosuojaustaan, jota ei anneta käyttöön ulkopuolisille. Apple toimii samoin iBooksin kanssa.

Adoben suojauksen hyvä puoli on, että sillä on eink-lukulaitteissa laaja tuki. Kotimaisista kirjakaupoista ostetut kirjat toimivat melkein missä lukulaitteessa vain – kunhan se ei ole Kindle. Sääli sinänsä, että Kindle on näkemistäni eink-laitteista monella tapaa kypsin.

Elisa Kirjaa mainostetaan sloganilla ”Inspiroidu sanan vapaudesta”. Kiihkeämmin asioihin suhtautuva näkee ironiaa siinä, että sanat on kuitenkin vangittu DRM:llä. Vähemmän vihkiytyneelle käyttäjälle kopiosuojaus on tuskin periaatteelinen este, kunhan se toimii hyvin. Kindlessä ja iBooksissa kopiosuojaus toimii taustalla niin vaivatta, ettei sitä tule ajatelleeksi.

Adoben suojauksen pahin ongelma on, ettei Adobe tarjoa sitä käyttäville kaupoille kunnollista tukea. Kopiosuojaukseen käytettävää Adobe ID -tunnusta ei voida piilottaa olemattomiin, vaan käyttäjä joudutaan tekemään tästä tietoiseksi. Elisa Kirjassa käyttöönottoa on helpotettu niin, että tunnus luodaan automaattisesti taustalla, mutta olemassa se on silti.

Toinen hankaluus on, että jos suojattuja kirjoja haluaa lukea tietokoneella, tätä varten joutuu asentamaan ylimääräisen ohjelman, Adobe Digital Editionsin. Kirjakaupat ovat tehneet asentamista varten yksityiskohtaisia käyttöohjeita, joihin linkkaamalla journalistien kelpaa naureskella suomalaisen sähkökirjatoteutuksen huonoudelle. Joku toinen voisi huomauttaa, ettei Applen kautta ostettuja kirjoja ole mahdollista lukea tietokoneella ensinkään eikä Adoben Kindle-sovelluskaan kovin häävi ole.

Yhdellä tunnuksella voi valtuuttaa vain viisi laitetta tai älypuhelinsovellusta. Toisin kuin esimerkiksi Apple, Adobe ei tarjoa valtuutuksien hallintaan työkaluja, vaan kiintiön tullessa täyteen, käyttäjä joutuu olemaan yhteydessä Adoben asiakapalveluun. Elisa Kirjassa on kerrottu hyväksi havaitut sanavalinnat tilanteen hoitamiseen, mutta tilanne voisi olla aika paljon parempikin.

Hinnoittelu

Elisa Kirjan e-kirjat ovat samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa: kaunokirjat maksavat parikymppiä ja kotimainen ammattikirjallisuus pahimmillaan vallan kamalasti – kuten paperiversionakin.

Yksi usein mainittu hinnoitteluun liittyvä tekijä on paperikirjojen alennettu arvonlisävero, joka ei koske sähkökirjoja. Jos paperikirja maksaa 9% arvonlisäverokannalla 20€, vastaavan sähkökirjan hinnaksi tulee 23% alv:lla noin 22,50€.

Moni muistaa mainita aivan oikein, ettei sähkökirja vaadi materiaalia, kuljetusta, varastointia ja sen sellaista. En tiedä, kuinka kirjojen kulut jakautuvat, mutta melkoisesti uppoaa varmasti myös kustannustoimintaan, jota sähköinen jakelu ei poista. Usein muistetaan mainita kansia suunnittelevien graafikoiden palkat ja kaikenlaiset projektipäälliköt. Syyttäkäämme siis heitä.

Kuluttajana mieltäisin intuititiivisesti, että samaan tapaan kuin musiikkialbumi maksaa sähköisenä 10 euroa ja cd:llä 20 euroa [vai maksaako enää.. maksoi kun viisi vuotta sitten ostin], sähköinen kirja pitäisi saada puoleen hintaan kovakantisesta uutuudesta. Varsinaisen runsaudensarven pitäisi avautua, kun vuosien varrella jo kertaalleen sähköiseksi tuotetuista kirjoista voitaisiin ottaa sähköinen uusintapainos marginaalisin kustannuksin. Itsekin haluaisin ostaa Sirolan Abiturientin, muttei sitä myydä missään.

Elisa Kirjan äänikirjojen hinnoittelu tuntuu e-kirjoja mukavammalta. Nekin maksavat pari kymppiä, mutta kirjan tuottamisen lisäksi se on vielä luettu ääneen. Tutustumisen helpottamiseksi Elisa on tuonut kauppaan 64 ilmaista Guternberg-projektin kautta julkaistua vanhaa klassikkokirjaa uusin kansikuvin.

Vaiheittainen täydentäminen keventää rekisteröitymistä

Vaikeat rekisteröitymisputket ovat monien verkkopalveluiden kompastuskivi. Elisa Kirjassa on muutamia yksityiskohtia, jotka madaltavat tutustumisen kynnystä.

Heti etusivun banneria klikkaamalla saa kuunneltavakseen äänikirjanäytteen ja pääsee katsomaan, miltä e-kirja näyttää. Samalla voi ladata ilmaisen testikirjan koneelleen ja koettaa, kuinka se toimii.

Myös koko palvelun valikoima on selattavissa saman tien. Tämä tuntuu toki triviaalilta Amazoneihin ja muihin verrattuna, mutta esimerkiksi Sonera mainostaa Koti TV -palvelunsa videovuokraamoa Suomen laajimmaksi päästämättä käyttäjää tutustumaan valikoimaan ja hinnoitteluun ennen pitkää sitoutumista.

Kun sopiva kirja löytyy, sen voi ostaa heti ilman rekisteröitymistä ja maksaa verkkopankkimaksun avulla.

Jos kuitenkin haluaa nähdä kaikki ostoksensa yhdessä paikassa ja vaikka ladata ne myöhemmin toiseen laitteeseen, voi rekisteröityä varsin yksinkertaisella kaavakkeella. (Itse en tosin kuluttajana ehkä piruuttani välittäisi antaa oikeaa puhelinnumeroa enkä suostuisi ottamaan vastaan mainospostia koko korporaatiolta, vaikka periaatteessa olisin kiinnostunut palvelukohtaisista viesteistä.) Rekisteröitymisen myötä mahdolliset ennen rekisteröitymistä ostetut kirjat siirtyvät käyttäjän kirjahyllyyn.

Rekisteröitynyt käyttäjä voi ostaa kirjoja verkkopankkimaksun avulla, mutta pidemmän päälle tunnusten kanssa sählääminen on vaivalloista. Halutessaan käyttäjä voi lisätä itselleen laskulleosto-oikeuden. Tällöin häneltä kysytään laskutusosoite ja hänet tunnistetaan pankkitunnuksilla, minkä jälkeen ostaminen onnistuu kahdella klikkauksella ja koostelasku tulee kotiin kuukauden lopussa.

Vastaavasti Adobe ID -tunnus luodaan vasta siinä vaiheessa, kun käyttäjä ostaa ensimmäisen sitä vaativan e-kirjansa. Pelkkiä äänikirjoja käyttävää asiakasta ei näin kiusata turhalla.

Kahden klikkauksen ostaminen

Laskulle ostaminen suoraviivaistaa ostotapahtumaa. Maksutapavalinnan ohella toinen poistettu asia on ostoskori. Ostoskorin konsepti on mielekäs fyysisten tuotteiden verkkokaupassa, jossa yhdellä kertaa määritellään kaikkien toimitustapa, mutta sähköisten tuotteiden kaupassa sen hyöty on kyseenalainen. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Tarkkaaavainen lukija huomaa, ettei AppStoressa ja siitä inspiroituneissa kilpailjoissa niissäkään käytetä ostoskoria. Tyypillissä verkkokauppatoteutuksissa se silti roikkuu mukana.



Ostoskorilla on toki merkityksensä myös tavaran talteenkeräämispaikkana. Tähän tarpeeseen vastaa Elisa Kirjassa erillinen muistilista. Palvelusta tosin puuttu keino ostaa kerralla koko muistilistan sisältö, mikä olisi kätevä toiminto kerralla paljon ostavalle käyttäjäkunnalle.

Ostokset säilyvät tallessa

Tuntuu triviaalilta ajatukselta, että palvelu muistaa kaikki ostokset ja antaa ladata ne helposti uudestaan koska tahansa, mutta esimerkiksi sähköisen verkkokaupan kuningas Apple ei tätä mahdollista. iTunes-kaupasta ostettua musiikkia ei saa ladattua uudestaan millään ilveellä, vaan Apple kehottaa varmuuskopioimaan musiikin cd-levyille. App Storesta ostetut sovellukset voi ladata uudestaan, mutta Apple ei kerro tuotteen sivulla, että käyttäjä on jo ostanut sen. Saati, että tarjoaisi latausmahdollisuutta tilaushistoriassaan. [Kirjoitin tästä tarkemmin aiemmin.]

Elisa Kirjassa ostokset ovat ladattavissa uudestaan Tilaushistoria-näkymässä ja jo ostamiensa kirjojen päällä käyttäjä näkee kaupassa Ostettu-symbolin.

Kevyt sosiaalisuus

Elisa Kirja tarjoaa yksinkertaista sosiaalisuutta. Kirjoja voi arvostella ja kommentoida, kuten missä tahansa kaupassa. Kommentit on myös nostettu näkyviin alueen etusivulle kevyttä dynamiikkaa tuomaan. Kommentin kirjoittajan nimeä klikkaamalla pääsee käyttäjän profiiliin, jossa hän voi halutessaan suosistella omistamiaan kirjoja ja näyttää, millaisia arvosanoja on niille antanut.

Kukapa ei olisi tehnyt päätelmiä asunnon omistajasta tämän kirjahyllyn perusteella. Älykkäät kirjat ovat esillä olohuoneen vitriinissä ja nolot pokkarit piilossa makuuhuoneessa. Vastaavan vuorovaikutuksen siirtäminen verkkoon on hedelmällistä, vaikka Elisa Kirjassa tuossa vasta alkutekijöissä ollaankin. Kirjoissa on se vinkeä piire, että monesta muusta kuluttamisesta poiketen niiden kuluttaminen on hienoa ja sivistynyttä ja sillä kelpaakin vähän kehuskella.

Facebook-integraatiota sosiaalisuus tietty huutaa kunnolla toteutuakseen.

Elisa Kirjan Facebook-sivu on varsin eloisa paikka, ja statuspäivityksissä on lämmin keskusteleva tunnelma yksipuolisen markkinointi-informaation sijaan. Itse palvelussa kommunikaatiota ei juuri harrasteta. Jos palvelu olisi pienen startupin kehittämä, sillä olisi luultavasti blogi, jossa keskusteltaisiin kehityssuunnitelmista, mutta Elisa Kirja ei paljoa itsestään kerro.

Yleisiä huomioita kauppatoteutuksesta

Siinä missä moni kauppa tukee huonosti satunnaista sisällön selaamista, Elisa Kirja tarjoaa pääsyn koko kaupan sisältöön heti ääni- ja e-kirjaosioidensa etusivulla. Valikoiman kasvaessa tämänkaltainen listaus ei ole enää käyttökelpoinen, jolloin esiin nousee tarve viisaammalle suosittelulle. Nykyään Elisa Kirja tarjoaa varsin yksinkertaiset suositeltujen, myydyimpien ja uusimpien kirjojen nostot.

Kirjalistauksen alalaidassa on perinteinen sivutus trendikkäämmän Näytä lisää -napin sijaan. Sivutus puoltaa paikkaansa tilanteessa, jossa sisältö on jonkin logiikan mukaan järjestettyä ja käyttäjällä voi olla tarve hypätä suoraan tiettyyn osioon – vaikka aakkosten loppupäähän. Näytä lisää -napin avulla tämä vaatisi ennalta arvaamatonta määrää napinpainalluksia. Aakkostetun sisällön tapauksessa sivutuksen nappien olisi tietty hyvä kertoa, mitä aakkosia niiden takaa löytyy.

Kirjalistaus on pelkistetty äärimmilleen. Hinnat ja Osta-painikkeet tulevat näkyville vasta, kun hiiren vie kirjan kannen päälle. Tämä voi olla toteutustavasta riippuen hyvinkin raivostuttavaa, mutta valikko on toteutettu varsin tukevasti ja Osta-nappi sijoitettu niin, että sitä on helppo klikata ilman, että koko valikko sulkeutuu. Valikko myös aukeaa niin, ettei se peitä muita kirjoja alleen.

Pohdin blogissani taannoin murupolkuja ja tilannetta, jossa tuote kuuluu useampaan kategoriaan yhtä aikaa. Elisa Kirjassa osa kirjoista kuuluu useampaan kategoriaan ja ongelma on ratkaistu eräänlaisella kompromissilla. Molemmat kategoriat on listattu tuotteen tiedoissa, mutta vasemman laidan kategoriavalikossa näkyy valittuna vain se kategoria, jota kautta käyttäjä on kirjan sivulle tullut.

Itse kirjasivu on yksinkertainen, mutta perusasiat ovat kunnossa. Kirjan sivulla pääsee selaamaan esikatselua ostamastaan kirjasta tai kuuntelemaan näytteen lukijan äänestä. Kirjailijan nimeä klikkaamalla saa hänestä lisätietoja ja voi tutustua muihin teoksiin. Sivulla myös kerrotaan, jos sama teos on saatavilla myös äänikirjana.

Mobiilisovellus

Elisa Kirjan mobiilisovellus julkaistiin palvelun tammikuisen uudistuksen myötä iOS-laitteille ja Androidille. Sovellus on pidetty ominaisuuksiltaan pelkistettynä, ja se keskitytty tekemään kirjojen hankkiminen ja lukeminen mahdollisimman suoraviivaiseksi.

Applen iBooks-sovellus on vienyt reaalimaailmaa jäljittelevän kirjavisuaalisuuden äärimmäisyyksiin. [Kaksi hyvää artikkelia aiheesta: Avoiding the uncanny valley of interface design ja Designing for iPad – reality check] Elisa Kirja pitäytyy abstraktimmalla tasolla. Sivujen kääntyminen on animoitu, mutta sivu kääntyy toisaalta reunaa kosketettaessa niin nopeasti, ettei tarvita erillistä valikkoa efektin säätämiselle, kuten joissain lukuohjelmissa.

Kun kirjan kannen päällä pitää sormeaan hetken, kirja nousee hyllystä ja pyörähtää ympäri. Takakannesta löytyy kirjan kuvausteksti. Efekti tuntuu niin applemaiselta, että on ihme, ettei iBooks käytä sitä.

iOS-versio on käyttöjärjestelmänsä ansiosta visuaalisilta efekteiltään ja yleiseltä tuntumaltaan Android-versiota sulavampi. On silti mielenkiintoista havaita, että Android-versio on kerännyt käyttäjiltä parempia arvosanoja. Ehkä Android Marketin kommentaattorien kynnys ei ole yhtä korkealla kuin App Storessa. Tosin suurin osa iOS-version moitteistakin liittyy kirjojen hinnoitteluun, joka ei sinänsä koske sovellusta.

Sovelluksesta on suora yhteys Elisa Kirjan kauppaan, josta on omat kännykkä- ja tablet-käyttöön sovitetut versionsa. Tässä Elisa Kirja eroaa edukseen Kindlestä, joka käyttää kosketusnäyttölaitteillakin Amazonin tavallista web-kauppaa. Toisaalta kauppaa voi Amazonin tapaan selata myös tietokoneella, josta ostokset latautuvat automaattisesti sovellukseen. Applella kirjoja ei pääse selaamaan tietokoneella mitenkään.

Kaupan puhelinversio on lukittu pystysuuntaiseksi, mutta tableteilla kirjakarusellit muuttavat muotoaan, kun laitetta kääntää. Olen silti samaa mieltä muiden kommentaattoreiden kanssa, että karusellit voisivat toimia paremminkin. Jostain syystä on miellyttävämpää painaa iBooksin nuolta oikealla päin ja nähdä, että karuselli liukuu oikealle kuin painaa Elisa Kirjan näytä lisää -nappia, joka tuo vastaavasti näkyviin yhden lisärivin, vaikka molemmissa tapauksissa on kyse vain yhdestä napinpainalluksesta. Yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa tuo valitettavasti omat tekniset rajoitteensa.

Mobiilisovellus ei myöskään tue vielä äänikirjojen kuuntelua, mutta Elisa Kirjan Facebook-sivuilla on kerrottu, että ominaisuus on tulossa. Langaton äänikirjojen ostaminen vapauttaa iTunes-synkkauspiinalta ja helpottaa äänikirjojen ystävien arkea merkittävästi.

[lisäys 7.4.] Mobiilisovelluksen äänikirjaominaisuuden tarjoava 1.1-versio on sittemmin julkaistu Androidille. iPhone-versio on tulossa myöhemmin.[/lisäys]

Nimen oikeakielisyys

Innokkaimmat kieli-ihmiset ovat ehtineet teilata palvelun nimen suomen kielen vastaiseksi. En täysin ymmärrä moista. Ei tässä ole minusta kyse mistään Sampo Pankista. Tämä on ennemminkin kuin Volkswagen Golf.

Ok, tämä on mainos [mutta hyvää tarkoittava sellainen]

Elisa Kirja tekee yhteistyötä Crime Time -kustantamon kanssa. Kevään ajan on käynnissä Tykki-jatkoromaanin seuraaminen. Kokonaisuus koostuu Suomen eturivin dekkaristien luomista parikymmensivuisista tarinoista. Yksittäisiä osia voi ostaa viiden euron hinnalla tai ratkaista edelliseen osaan liittyvän arvoituksen, jolloin saatavalla koodilla seuraavan osan voi lunastaa ilmaiseksi.

Ajatus on hauska, mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, että keskivertolukijan salapoliisitaipumukset ovat sen verran matalat, että tehtävistä on jouduttu tekemään turhan helppoja. Kirjat ovat sittenkin mukavaa työmatkaviihdettä ja saatavilla sekä ääni- että e-kirjamuodossa.

Jos dekkarointi ei nappaa, mutta ilmaiset kirjat kiinnostavat, kannattaa mennä Elisa Kirjan Facebook-sivulle ja ryhtyä tykkääjäksi. Siellä on tavattu jakaa kuukausittain yksi ilmainen kirja.

Kirje avataan aina?

”Kirje avataan aina”, kehui postin mainos joskus lapsena. Muistan kuinka pysähdyin ajattelemaan asiaa ja mietin, että niinhän se on. Jos puhelin soi metsässä eikä kukaan ole kuulemassa on aivan sama, soiko se. Mutta kirjeen saa jossain vaiheessa luettavakseen, vaikka ei sattuisi olemaan paikalla, kun se kolahtaa luukusta.

Sittemmin ajat ovat muuttuneet. Puhelimet soivat taskuissa, postikin kilahtaa puhelimeen. Nykyään en jaksa avata kirjeitä, sillä se on kamalan vaivalloista. Kirjeet kertyvät kasaksi eteiseen ja potkin niitä mennessäni. Yritän päätellä päältä päin, onko kirjeessä jotain tarpeellista vai onko se pelkkä asiakasviesti tai tiliote. Aivan kuin olisin kiinnostunut tietämään, paljonko minulla on ollut rahaa jollain satunnaisella menneellä ajanhetkellä.

Viimeisen vuoden aikana asiaa on hankaloittanut myös se, että olen ollut armeijassa enkä ole usein päässyt moneen viikkoon tutkimaan postiani. Asunnossa asuva pikkuveljeni suhtautuu kirjeisiin kuten minäkin, joten todenäköisyys, että ne päätyvät avatuksi on varsin pieni.

***

Perinteiset organisaatiot ajattelevat ilmeisesti kaikesta huolimatta yhä muinaisen postin tavoin, että kirje avataan aina. Mitä tärkeämpi asia, sitä luultavammin siitä ilmoitetaan ainoastaan kirjeellä. Keväällä sain asiasta ikävän muistutuksen.

Olin maksamassa ostoksiani ruokakaupassa eräänä lauantaiaamuna, kun pankkikorttivisani kieltäytyi yhtäkkiä toimimasta.

– Hmm.. tässä lukee, että ota kortti pois, myyjä kummasteli.
– No, äläpä ota kuitenkaan, pyysin ja ojensin Visa Electron -korttini.

Testin vuoksi kävin seuraavassa kaupassa eikä kortti toiminut sielläkään. Kassakone käski taas poimia kortin talteen, mutta myyjä suostui pyyntööni olla tekemättä tätä.

Kummastelin asiaa ja matkustin tutkimaan postiani. Toden totta, olin saanut pankista kirjeen, jossa kerrotiin, että Visa-laskuni oli erääntynyt. Minun täytyisi palauttaa korttini pankille kahtia leikattuna. Jos yrittäisin käyttää sitä, se poimittaisiin talteen kaupassa ja joutuisi maksamaan korvauksen. Olisiko ollut peräti 80 euroa.

Ihmettelin, kuinka minulle oli voinut jäädä maksamattomia suorituksia, sillä yleensä olin saanut asiasta viestin Netpostiini. Kävin katsomassa. Tosiaan, listauksessa luki, että lasku on tullut, mutta loppusaldo on 0 euroa.

netposti

Kun viestin klikkasi auki, totuus olikin toinen. Minulla oli kuin olikin maksamatta hieman toista sataa euroa, jotka olin lainannun rukkikurssillemme. Vaikka olen köyhä varusmies, olisi minulla ollut varaa moinen maksaa koska tahansa, mutta päättivät sitten varmuuden vuoksi sulkea kortin ensin. Onneksi sentään asiasta ei ehtinyt tulla luottotietomerkintää, vaikkei kaukana ollut sekään.

Mielessä kävi, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ollut ulkomailla sillä aikaa, kun pankki lähettää minulle kirjeen kotiin ja sulkee korttini.

Luottokuntaan asiasta soittaessani minua puhuteltiin kuin pahempaakin talousrikollista.

***

Tarina kääntyy lopulta hieman surkuhupaisaksi, sillä onnistuin lukitsemaan myös Visa Electronini. En ollut käyttänyt sitä vuosikausiin, joten tunnusluvun viimeinen numero oli päässyt unohtumaan. Nykyään yhä harvemmassa paikassa voi kuitata maksua allekirjoituksella, joten ilman tunnuslukua on vaikea selvitä. Ilokseni muistin, että pankkiautomaateissa on oma reikänsä sirukorteille. Se ei imaisisi korttia, vaikka numeron laittaisi väärin.

Näköjään se ei imaise korttia, mutta muutaman väärän yrityksen jälkeen se lukitsee kortin niin, ettei sillä voi maksaa. Syytä se ei kuitenkaan kerro käyttäjälle. Kohta huomasin olevani vailla käteistä ja vailla ensimmäistäkään toimivaa korttia.

***

Pankkivierailulla sain lukitun kortin avattua helposti ja ystävällinen kassatäti teki minulle Mastercard-hakemuksen. Aleksentarinkadun Nordean pankkisali on niin hieno, ettei tulisi mieleenikään käydä missään muualla. Visaa ei kuulemma kannattaisi kokeilla vähään aikaan.

Huvitti, kun hän kysyi tulojani. Kerroin ylpeänä, että olen ollut palveluksessa jo niin kauan, että saan hieman yli kymmenen euroa päivärahaa. Täti hymähti ja merkitsi tuloikseni nollan.

Laittoi vielä ruksin kohtaan, että varusmiespalvelu suorittamatta. Hupsuja asioita ne kysyvät vielä nykyaikanakin.

PS Mielessäni kävi sekin, tarvitsenko pankki-luottokorttia mihinkään. Sehän maksaa rahaakin, ellei ole kyllin hyvä asiakas pankilleen. Hankin aikoinaan Visani, kun opintoviikkoni riittivät siihen ja tunsin itseni aikuiseksi sanoessani ruokakaupassa, että pankille, kiitos. Visalla pystyi maksamaan verkossa, mutta eikös Visa Electronillakin pitäisi nykyään pystyä.

Pankkikortin hankin aikoinaan, kun ärsytti, ettei Visa Electron kelvannut kaikkialla. Pelkkiä pankkikortteja ei enää saa, mutta Visa Electron ei vieläkään kelpaa ainakaan junissa. On tämä vaikeaa.

PPS Niin, pitäisi laittaa tuollaiset laskut suoraveloitukseen, mutta kun verkkopankin käyttö saa minut aina niin ärtyneeksi, etten koskaan jaksa perehtyä, kuinka se tapahtuisi.

Master’s Thesis: Toward Strategic Usability

It seems there’s going to be some delay before I proceed to printing my thesis, so I might as well try to get rid of the mistakes. Even though the text is absolutely fascinating, I’m somewhat fed up with reading through it over and over. If somebody decides to have a look, I’d be happy to hear about the oddities encountered, as I might be able to still fix them. (I just noticed that there is something weird going on with the page numbering, so that does not need to be reported.)

It sure was interesting to find out that I have a habit of writing the word were as where. What is more, I seem to love the phrase what is more. When it comes to phrases to avoid, that is another one I have been cleaning out.

The PDF is created using the most compact settings that Pages provides but the document weighs 3,2 megs nevertheless.

Toward strategic usability – user knowledge as a basis for new service development [PDF] [Edit: the link now points to a corrected version]

Toward strategic usability – user knowledge as a basis for new service development

Said about the thesis

Pietilä’s overview on the concepts of user-centered design is broad for master’s thesis. It clearly indicates Pietilä’s broad knowledge on the topic. This is also evident when considering the breadth of the source material: the thesis has over hundred references which is an amount that is often expected from upper level theses – especially licentiate theses.

Professor Marko Nieminen, supervisor

 The thesis is also a very thorough examination of the topic. There are a noteworthy number of references used in the thesis. The thesis includes literatures on usability, user/human centered design, user experience, innovation and so on. Also the empirical part is rather strong: 13 interviews and a case study involving design work in practice have been carried out. Clearly, a lot of effort has been put into the thesis.

The language of the thesis is understandable and pleasurable to read, even though it has been written in English. The thesis shows that the researcher is well familiar with the topic. The way topics are addressed in very clear and thorough.

Overall rating: 4
Interestedness of the topic: 5
Quality of the work: 5

Final standing: ”top 5”

Anonymous SIGCHI Finland thesis competition judge.

Sonera ja käytettävyydellä rahastaminen

Soneran iPhone-hinnoittelusta on odotetusti virinnyt melkoinen keskustelu. (Ei sentään Kanadan Rogersin veroinen) Hintoja on pidetty hieman korkeina, ja erityisesti ihmisiä on ärsyttänyt, etteivät valmiit kytkypaketit sisällä rajoittamatonta dataliikennettä, vaan käyttäjän tulee valita joko 100, 250 tai 1000 megatavua kuukaudessa sisältävä paketti.

iPhone-paketit

iPhone on kuin tehty rajoittamattomia datayhteyksiä ajatellen. Selain on toimiva eikä verkkoon päästäkseen joudu ihmettelemään ilmoituksia päälle ja pois menevästä pakettidatasta tai valitsemaan yhteysosoitteita omituisista listoista. Yhdysvalloissa iPhone auttoi lyömään läpi ajatuksen kiinteähintaisesta mobiililaajakaistasta, ja jo varsin pian Google kertoi valtaosan mobiililaitteilla tehdyistä hauista tulevan juuri iPhonelta.

Jollain tapaa Soneran päätöksestä rahastaa datayhteyksistä liikennemäärien mukaan pitäisi kai sittenkin olla tyytyväinen. Päätös nimittäin tarkoittaa, että käyttökokemuksen liiketoiminnallinen merkitys on ymmärretty. Kun puhelinten selaimet ovat olleet aiemmin niin hankalia, että useimmat ovat jättäneet asian sikseen, vastaava hinnoittelu ei ole onnistunut. iPhonessa datayhteyden hyödyntäminen on tehty niin vaivattomaksi, että ihmisillä saattaa olla oikeasti halua maksaa siitä.

Perinteisesti käytettävyystyön liiketoiminnalliset perustelut ovat olleet paljolti yksinkertaisia ROI-laskelmia (return on investment, sijoitetun pääoman tuotto) siitä, kuinka tuotantokäytössä olevan järjestelmän käytettävyyskorjaus parantaa sen tehokkuutta ja maksaa itsensä takaisin järjestelmän omistajalle. Tässä tapauksessa järjestelmän käyttäjä hyötyy, sillä laite toimii paremmin eikä enää suututa käyttäjäänsä. Laskun maksaja taas hyötyy, sillä käyttäjä selviää työstään nopeammin ja saa näin enemmän aikaan.

Käytettävyysihmiset ovat pitkään toivoneet, että tästä yksinkertaisesta säästämisajatuksesta päästäisiin yli ja nähtäisiin myös tuottoja tuova vaikutus. Hieman ironisesti saattaa olla niin, että mitä paremmin bisnesväki alkaa nähdä käytettävyyden arvon, sitä enemmän käyttäjät saavat siitä maksaa. Nykyään on yleistä, että kaksi saman hintaista tuotetta poikkeaa käytettävyydeltään merkittävästi, sillä hinnoittelu perustuu paljolti ominaisuuslistoihin. Jos käytettävyys todella nähtäisiin kilpailutekijänä, käytettävyydeltään paremmasta tuotteesta saisi väistämättä maksaa enemmän.

Tämä tietysti pätee vain niin kauan kuin hyvä käytettävyys on jotain tuotteita toisistaan erottelevaa. 1980-luvun lopun käytettävyys-ROI-teoreetikot olisivat tuskin arvanneet, että vielä 2010-luvun kynnykselläkin hyvä käytettävyys on enemmän poikkeus kuin sääntö.

***

Aivan yhtä todennäköinen selitys on, että Sonera päätyi tuollaiseen hinnoitteluun, sillä tasaiset numerorivit näyttävät kivalta. Vähän niin kuin laite näyttää sitä yksinkertaisemmalta, mitä vähemmän nappeja siinä on, vaikka usein tämä tarkoittaa, että yksi nappi joutuu huolehtimaan monesta asiasta. Mistä kummasta käyttäjä tietää liittymää valitessaan, kuinka paljon dataliikennettä hän aikoo käyttää kuukausittain tulevien kahden vuoden aikana – etenkin jos iPhone oletettavasti muuttaa käyttötottumuksia? Voiko pakettia vaihtaa, jos huomaa valinneensa väärin?

Ja miksi kummassa Sonera olettaa, että datan käyttö korreloisi puheajan kanssa? En usko olevani ainoa nörttihenkinen, joka käyttää puhelintaan etupäässä kaikkeen muuhun paitsi puhumiseen. Minä haluaisin minimaalisen puheaikapaketin ja rajoittamattoman datan käytön. Vaihtoehdoksi jää Minun Sonera, jossa ainoa kiinteähintainen datavaihtoehto on 20 euroa kuussa maksava megabitin yhteys. Hinta on sama kuin kilpailijoilla, mutta vaihtoehtoa ottaa kymmenellä eurolla hitaampi yhteys ei tarjota. Lukemani mukaan megan yhteys ei kuitenkaan useimmissa paikoissa käytännössä toimi sen paremmin kuin hitaampikaan, joten tuntuu pöhköltä joutua maksamaan turhasta. Juuri sellainen kuin sinä haluat on hyvä lupaus. Vielä kun siihen vastattaisiin. [Muokkaus: kommenteissa kerrotaan, että muitakin vaihtoehtoja on.]

Jos vielä pikku motkotus sallitaan, olisi ollut mukavaa, jos iPhone-kiinnostuksensa ennakkorekisteröineet olisivat saaneet henkilökohtaisesti sähköpostitse tiedon hinnoittelusta. Olisi syntynyt vaikutelma, että asiakkaat kiinnostaisivat Soneraa. Tällä hetkellä minulle on myös epäselvää, onko ennakkoilmoittautumisesta mitään hyötyä, kun puhelimia aletaan kaupata.

(Tyypit, jotka valittavat hintojen olevan huijausta, sillä Jobs lupasi, että hinta olisi korkeintaan 199 dollaria, ovat minusta melko ignorantteja hölmöjä. Kukaan tuskin kuvitteli, että tuohon hintaan saisi puhelimen ilman kytkyä, eikä suomalaisia rahasteta mitenkään erityisesti muita enempää. Yksikään vastaava kilpailijapuhelin ei ole noin edullinen, ja jotain osviittaa voi etsiä jo iPod touchin hinnasta. Jobs esitti hinnan niin kuin hinnat on tapana Yhdysvalloissa esittää, siinä se.)

Instill confidence

Lähettäjä nimeltään Lainaus lähestyi minua sähköpostilla, jossa kysyttiin, olenko jo vastannut asiakaskyselyyn ja kerrottiin, että vielä onnistuisi. Otsikon lukeminen paljasti, että Lainaus liittyi Teknillisen korkeakoulun kirjastoon. Minua oudoksutti, sillä en ollut kuullut asiasta aiemmin ja viestistä syntyi kuva, että olisin aiemmin jättänyt sen väliin.

Ajattelin, että käyn pikaisesti klikkaamassa kyselyn läpi, sillä tokihan kirjastossa ärsyttää muutama juttu. TKK:n kirjastosta olen kirjoittanut niin tässä blogissa kuin toisessakin. Web-palvelusta riittäisi kirjoitettavaa enemmänkin.

Vaan kyselyn nähtyänipä lannistuin ja koin pienemmäksi vaivaksi tulla itkemään internetiin kuin määritellä 9-portaisella asteikolla, kuinka paljon luottamusta henkilökunnan pitäisi minimissään ja optimaalisesti herättää asiakkaassa ja mikä mahtaa olla tilanne nyt. Kysely oli saatavilla ainoastaan englanniksi [lisäys: käännös on olemassa, mutta siihen ei voi vastata suoraan], mutta en varmaankaan jaksaisi vastata siihen suomeksikaan.

Library Service Quality Survey - Welcome!

Tiedot kuulemma prosessoidaan Yhdysvalloissa. Tiedä sitten, onko kyseessä jokin määrämuotoinen tutkimus, joka pakottaa moiseen pikkutarkkuuteen.

Lisäys: testasinpa, että lopun taustatietokysymykset täyttää noin minuutissa, jolloin varsinaiselle kyselylle jää aikaa noin 9 minuuttia. Tässä ajassa tulisi ehtiä miettiä 9-portainen vastaus 74 kysymykseen. Yhtä kysymystä kohti jää aikaa yli seitsemän sekuntia, joten tuo nyt ei ole reippaalle teekkarille temppu eikä mikään. Vapaata palautetta ei tuossa ajassa ehdi antaa lainkaan.

Näemmä linkittämiskelvottomassa kehyksessä on lisää selittelyä siitä, miksi kysely on näin hankala:

Koska olemme menossa kohti Innovaatioyliopistoa, käytämme kansainvälistä LibQUAL -kyselyä, jonka on kehittänyt yhdysvaltalainen ARL -konsortio. Kyselylomake on englanninkielinen.

[– –]

Kaikki kysymykset eivät täysin sovellu meidän ympäristöömme, mutta käytä lähinnä sopivia vaihtoehtoja.

Lisäys 2: kommenteissa nähtävillä kirjaston kattava kommentti asiasta.