Konvergenssi ja divergenssi tappelivat – kumpi voittikaan?

Yksi yleislaite kaikkea varten vai oma laite joka tarkoitukseen. Tästä kiisteltiin jokunen vuosi sitten vuolaasti, kun kännyköihin kyettiin yhtäkkiä toteuttamaan kaikki mistä oli aina haaveiltu. Kirjoitin tuolloin nuoruuden innossani näin:

Olen hieman sillä kannalla, että konvergenssilla saa aikaan mainioita linkkuveitsiä, mutta puukot on silti syytä pitää erillään.

army knife

Tuo kuulostaa fiksulta edelleen. Seuraavasta olen sittenkin nyttemmin eri mieltä.

Minusta olisi järkevää, että musiikkisoitin ja puhelin osaisivat kommunikoida keskenään – soitin menisi vaikka paussille puhelun tullessa – mutta niitä ei ole välttämättä syytä tunkea samaan laitteeseen.

Tuolloin iPhonea ei ollut vielä julkaistu, ja kunnon fanipoikana ajattelin, että koska Apple ei ole tehnyt sitä, se ei voi olla hyvä ajatus. Oikeasti olin guruni Don Normanin pauloissa. Hän oli vakuuttanut minut visiollaan keskenään kommunikoivista tiettyyn tarkoitukseen suunnitelluista informaatiokodinkoneista (information appliance).

Talouselämän uutiskommentissa linkattiin blogiini [olin otettu] ja todettiin tulossa olleen Nokian N95-mallin näyttävän että pikkuhiljaa konvergenssi voittaa, ja yksi laite tekee kaiken.

N95 osoittautui tietenkin menestykseksi. [Joku voisi sanoa, että segmentissään Nokian toistaiseksi viimeiseksi sellaiseksi.] Myöhemmin iPhone osoitti, että konvergenssi todella oli oikea suunta. Viimeistään kosketusnäytön myötä yhdellä laitteella voidaan tehdä kaikki mahdollinen ja mitä ei voida – there’s an app for that.

***

Aivan näin yksinkertainen tilanne ei sentään ole. Kaikessa hiljaisuudessa keskuuteemme on kuin onkin saapunut divergenssin hengessä yhteen tarkoitukseen tarkoitettuja laitteita. Autoihin ostetaan erillisiä navigaattoreita, vaikka saman voisi tehdä hyvin kännykällä. Ihmiset ostavat sähkökirjanlukijoita, lukeakseen jotain niinkin banaalia kuin tekstiä – vaikkei niihin saa edes värinäyttöä. Sähköisiä valokuvakehyksiäkin halutaan, vaikkei niiden kanssa voi edes vuorovaikuttaa.

Tietokoneen lisäksi myös kaiken maailman tv-laitteet kytkeytyvät internettiin [alkuperäisessä jutussani kerroin myös Nokian silloisesta ajatuksesta säilöä elokuvakirjasto kännykällä]. Kännykkä ei kelvannut edes kannettavan modeemiksi, vaan siihenkin haluttiin oma laitteensa ennen kuin mobiililaajakaista lähti liikkeelle. Luultavasti parissa vuodessa kodeissa on yhä enemmän erinäköisiä pikku näyttöjä, joilla hallita juttuja.

Ehkä kännykästä ei ollutkaan aivan kaikkeen. Divergenssilläkin on tilauksensa.

***

Ja sitten tuli iPad. Ehkä kännyköiden ja kannettavien väliin mahtuukin oma tuotesegmenttinsä. Divergenssiä tämäkin.

Ja yhtä aikaa konvergenssiä. Haluavatko ihmiset sittenkään erillistä lukulaitetta, matkatietokonetta ja elokuvatoistinta? Eikö olisi parempi, että kaikki olisi yhdessä laitteessa? Sähköinen muste on mukavaa luettava, mutta onko se niin paljon parempi, että puukko voittaisi linkkuveitsen?

Tällä kertaa voisin veikata konvergenssin puolesta.

iPad – innostuksen ja pettymyksen aiheet

Lohdullista nähdä, että Apple ei tyydy ilmeiseen. Vielä viime keväänä kaikkitietävät markkina-analyytikot neuvoivat Applea, että heidän kuuluu tehdä miniläppäri, koska kaikilla muillakin on. Kirjoitin tuolloin varmuuden vuoksi muistiin, etten usko, että Apple tekee mitään nykyistä kannettavaa pienempää suunnittelematta siihen kokonaan uutta käyttöliittymää.

Apple - iPad - Features - The best device for web, email & photos.

Upeaa nähdä, että he tekivät sen – sillä jonkun se täytyi tehdä. Olemme taas vähän lähempänä sitä tulevaisuutta, jota olemme koko ajan salaa odottaneet saapuvaksi.

On kuvaavaa, että Nokia julkaisi syksyllä laitteen, joka suunnilleen näyttää siltä miltä Applen miniläppäri olisi näyttänyt.

Kaikki on sanottu jo moneen kertaan. Twitter olisi kaivannut hetki sitten tagia aiheille, jotka eivät liity Appleen. Kerronpa minäkin mitä jäi päällimmäisenä mieleen.

iPad on yllättävä nimi. Olihan iPhonekin yllättävän lattea ja arvattava, mutta iPad on niin lähellä iPodia, että vähän ärsyttää. Tulee mieleen aika, jolloin oli olemassa iMac ja eMac, ja sai arvella, puhuuko toinen suomea vai englantia sanoessaan [iimäk]. Luultavasti [pädi] voittaa. iMacia kutsuttin vielä alkuaikoina [iimäkiksi], mutta kukaan ei varmaan sano [iifoun].

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Kirjoittaminen näyttää kamalalta. Jobs sanoi, että kokonaisuuden upeuden ymmärtää vasta kun sitä pitää käsissään, mutta kuvissa näyttää siltä, että ranne on jatkuvasti valtavalla jännityksellä, kun sormia ei voi lepuuttaa missään. Olisin toivonut näkeväni näytön reunaan ankkuroidut puolikaarinäppäimet tai jotain muuta viilatumpaa.

Suomenkielistä näppäimistöä ei speksin mukaan tarjota, vaika sellainen on iPhoneen tehty. Samikki sanoi nokkelasti:

Apple seems to have stolen from Nokia the patent of not providing the Finnish keyboard (see tech specs). N97 revisited.

Apple - iPad - Features - The best device for web, email & photos.

Mikä ihme tuota oletustaustakuvaa vaivaa? Yleensä Apple on kunnostautunut taustakuvien valitsijana, mutta tuo on täysi floppi ja saa laitteen näyttämään kuvissa amatöörimäiseltä feikiltä. Sikäli hyvin Applemaista mainostaa, että ihan totta jätkät: saatte ihan itse valita taustakuvanne. Awesome.

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Tuota saa olla jatkuvasti pitämässä kiinni. Kun maata röhnötän tässä sohvalla kirjoittamassa tätä, näyttö pysyy itsekseen pystyssä käsieni hosuessa näppäimistöllä. iPadillä joutuisin istumaan pystyssä laite sylissä tai nostamaan jalkani koukkuun ja tukemaan laitetta lonkkiini.

Keyboard dock

Miksi en voi käyttää bluetooth-näppäimistöä? [Päivitys: ehkä voinkin, hyvä.] Miksi en voi käyttää iPhonea modeemina? Voikohan sitä kytkeä kiinni ulkoiseen näyttöön? [Päivitys: Voi, jos kantaa mukana adapteria] Kamerasta pystyy onneksi siirtämään kuvia lisälaitteen ostamalla. Saisipa saman lisälaitteen toimimaan iPhonessakin.

Apple - iPad - Photos and images of iPad

iBooks näyttää upealta. E-ink-näytöltä on kiva lukea, eikä tuota kokemusta ymmärrä ennen kuin on kokenut. Mutta ne ovat hitaita ja kankeita vielä kauan, kun tämä on upea ja mieletön tässä ja nyt. Sikäli hauskaa, että käyttöliittymä on kovasti samanlainen kuin muinaisessa Pelihylly-hankkeessamme, josta kerroin diplomityössäni. Minäkin ajattelin, että kauppa voisi löytyä ympäri kääntyvän hyllyn takapuolelta.

Suomen kannalta tilanne on vähän ikävä, pelkään. Apple tuskin pitää täkäläisten kirjojen kanssa sen kovempaa kiirettä kuin elokuvien ja tv-sarjojen kanssa (Status tällä hetkellä: Ei koske Suomea). Applen laitteisiin taas ei yleensä voi ostaa sisältöä kuin Applelta. Ja kestää tovin jos toisenkin ennen kuin muilta valmistajilta tulee yhtä kiehtovia laitteita. iPhonekin sai olla pari vuotta rauhassa.

Mitä siitä puuttuu? Flash-tukea ei ole, mikä on aika kiehtovaa. John Gruber kirjoitti hiljattain hienon analyysin Adobesta, Applesta ja Flashistä. Hän uskoo, ettei Apple halua, että noin tärkeä osa webiä jää yhden yrityksen haltuun. Valtaosa Safarin kaatumisista aiheutuu lokien mukaan Flashistä eikä Apple halua pilata laitteitaan huonosti toimivalla tekniikalla, jota se ei pääse itse korjaamaan. Tietty mukana on bisneskulmaakin, mutta on likimain kaikkien muiden paitsi Adoben kannalta hyvä, että Apple tukee voimakkaasti HTML5:ttä ja javascriptiä, Gruber pohtii.

Kameraakaan ei ole. Ymmärrän hyvin, ettei iPhonessa ole web-kameraa, mutta tablettiin olisin sellaista melkein odottanut saapuvaksi. Monen saattaa olla hankala korvata tuolla kannettavaansa, jos harrastaa videopuheluita Skypessä. Ehkä ongelmaksi koettiin sama kuin puhelimessa: laitetta on työlästä pitää niin, että kamera kuvaa luontevasti. Ihmisten leuat ja sieraimet näyttävät ikävältä alaviistosta.

Stylusta ei ole, mutta ei kai kukaan sellaista kovin vakavissaan odottanutkaan. Luin juuri vertailun, jossa todettiin, että iPhonen näppäimistöllä kirjoittaa lopulta paljon nopeammin kuin Newtonilla ikinä. Saati Palmilla. Piirustelu näytti onnistuvan tyylikkäästi sormillakin.

Jalkaa ei ole. Tuota ei ole tarkoitus saada pystyyn pöydälle, ellei kanna mukana erikseen hankittavaa jalustaa.

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Tuntovasteen antavaa näppäimistöä ei ole, mutta enpä tuollaista odottanutkaan. Myöskään uusia mullistavia eleitä ei juuri nähty, joskin valokuva-albumien esiin avaaminen pyyhkäisemällä nipistämällä näytti hyvältä.

Moniajoa ei ole. Ei ole millään muotoa eleganttia, että ohjelmaa vaihtaakseen saattaa joutua raapimaan n kertaa kotinäkymää, jos vaihdettava ohjelma sattuu olemaan kaukana – saati sitten että tiedot eivät pysy muistissa, mutta kun ei niin ei.

Uudistetusta notifikaatiojärjestelmästä ei ole tietoa. iPhone tarvitsisi Palm Pre -tyyppisen globaalin notifikaatioalueen, ja sama koskee kaiken järjen mukaan iPadiakin.

Tietoa julkaisualan mullistuksesta ei ole. New York Timesista näytettiin lupaava demo, mutta vielä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka tämä pelastaa sanomalehdet.

***

En sittenkään malta odottaa, milloin joku tekee ensimmäisen korttipelisovelluksen. Kukin pelaaja näkee oman kätensä iPhonellaan, ja yhteisenä pelipöytänä toimii iPad. Näen jo sieluni silmin, kuinka pelikorttiteollisuus natisee liitoksissaa.

N97 jättää tahmean maun

Olen pudonnut perheemme nokkimisjärjestyksessä niin alas, etten saanut äitini ja veljeni tavoin kutsua tulla tutustumaan uuteen Nokia N97:ään. Onneksi laite kiersi lopulta minunkin käteeni.

n97

Ensivaikutelma

Ensituntuma on lupaava. Puhelin huokuu laatua. Nokia tuntuu vaappuvan edes takaisin muovisuuden ja jämäkkyyden välillä, mutta tällä kertaa on onnistuttu. Puhelin tuntuu hyvältä kädessä, ja kansi liukuu ylös ja alas sujuvasti. Muotoilu on sikäli symmetrinen, että ainoastaan oikean laidan Nokia-tekstin suunta vihjaa, miltä reunalta näyttöä tulee painaa, jos sen haluaa auki.

Näytön auki työntäminen avaa näppäimistön itsestään, mutta jos puhelinta haluaa käyttää kansi kiinni, täytyisi keksiä, mistä näppäinlukko avataan. Näytön alla olevan napin painaminen tuo näytölle ohjeen, jonka vilahtaa näkyvissä niin nopeasti, että sitä tuskin ehtii lukea ensimmäisellä kerralla.

Jos nappia painaa heti uudestaan, ohje ei meinaa ilmestyä. Vasta hetken päästä se tulee jälleen näkyviin.

Avaa näyttö ja näppäimet käyttöön lukituskytkimellä, se sanoo. Vieressä vilkahtaa animaatio, jossa puhelinta painetaan oikeasta ylälaidasta.

Käyttäjän huomattua, etteivät oikean ylälaidan äänenvoimakkuudensäätöpainikkeet avaa näyttöä, hän löytää jossain vaiheessa oikean vivun puhelimen vasemman kyljen keskivaiheilta. Jos vipua operoi pikaisesti, näyttö aktivoituu, mutta taustavalo ei syty. Toivottuun lopputulokseen päästääkseen vipua on pidettävä hetki ääriasennossaan.

Testieni mukaan kaikki eivät heti tajua myöskään iPhonen sinänsä hauskaa näppäimistönavauselettä, mutta on höpsöä, että tavanomaiseen fyysiseen kytkimeen perustuva toteutus on onnistuttu tekemään näin vaivalloiseksi. [Myös lakimiehelläni oli vaikeuksia saada näppäinlukkoa auki, joten en ole yksin. Hän tosin kommentoi tavanneensa paljon vaikeampiakin nokialaisia.]

Kosketusnäyttö

Ennen iPhonea olin hyvin skeptinen kosketusnäyttöjä kohtaan, sillä en ollut ikinä käyttänyt sellaista ärsyyntymättä. N97 saa minut muistamaan, kuinka vihaankaan kosketusnäyttöjä. Syy on kai tekninen: Nokia käyttää resistiivistä näyttöä, kun iPhone ja muut modernit kosketusnäyttöpuhelimet (Palme Pre, Blackberry Storm jne.) käyttävät kapasitiivista. Lopputuloksena Nokian käyttö on kuin sitä operoisi paksun kalvon läpi.

Tämä leimaa kaikkea käyttöä niin voimakkaasti, että en itse ottaisi tätä puhelinta jokapäiväiseen käyttööni.

Valmiustila

Puhelin aukeaa kätevään valmiustilaan. Tästä voi seurata sähköpostejaan, Facebookiaan, säätä ja kalenteria varsin toimivasti. Olin pettynyt, ettei edes 3.0-päivitys tuonut iPhoneen mitään vastaavaa. Näkymä myös kääntyy vaaka- tai pystyasentoon tarvittaessa.

Automaattinen kääntyminen kiihtyvyysanturin perusteella ei jostain syystä ole käytössä oletusarvoisesti, vaan se pitää kytkeä erikseen päälle. Kääntyminen ei ole iPhonen tapaan sulavasti animoitu, vaan näyttö vilkkuu välissä sinisenä jokseenkin epäelegantisti.

Gmail-tilin aktivointi onnistui sujuvasti. Tosin tehtyäni salasanassani kirjoitusvirheen, puhelin ei mitenkään kertonut, mikä meni vikaan – palasi vain taaksepäin ja käski ottaa yhteyttä postilaatikkoon.

Suurin ilon aihe on, että älyttömästä yhteysosoitteiden tms. säätämisestä ja yhteyden ottamisen sallimisesta joka ikisellä kerralla, kun gmail-ohjelman avaa on viimein päästy eroon. Kun tiedot on kerran syötetty oikein, puhelin tuntuu hakevan viestejä sen kummempia lupia kysymättä.

Näppäimistö

Tekstin syöttäminen onnistuu fyysisellä näppäimistöllä varsin hyvin. Kosketusnäyttöä kokeilin sen verran, että havaitsin sen kamalaksi. Verkko-osoitteissa esiintyvä kauttaviiva tuotetaan yhä painamalla 15 kertaa 1-nappia. Jotkin asiat eivät muutu.

Ongelmallista näppäimistössä on, että ä-kirjan puuttuu ja shift on vain yhdellä puolella. Leveää näppäimistöä on myös turha ajatella käyttävänsä yhdellä kädellä. Sikäli taskulaskinmalliset BlackBerry-henkiset laitteet ovat kätevämpiä.

Näppäimistön tuntopalaute on yllättävän lyhyt, jos katsoo, kuinka paksulti alapuolella näyttäisi olevan tilaa.

Ä-kirjain tuotetaan painamalla sinistä nuolta ja L-kirjainta. Tämän voi päätellä siitä, että L-kirjaimen napissa on sinisellä pieni Ä. L on näppäimistön oikeassa laidassa, samoin tuo sininen nuolinappi, joten vasemmalla kädellä täytyy kurottaa aika kauas.

Minulla kesti hetki ymmärtää, mistä johtui, että kirjoitin yhtäkkiä numeroita. En tajunnut, että sen lisäksi, että sininen nuoli toimii jonkinlaisena alt-painikkeena, sitä painamalla valinta saattaa myös lukittua päälle, jolloin painikkeet alkavat tuottaa toissijaisia merkkejään. Näytöllä näkyy tässä vaiheessa 123-symboli, joka on mielekkäämpi perinteisissä numeronäppäinpuhelimissa.

Web-selain

Suuri kosketusnäyttö on omiaan verkkoselailuun, samoin puhelimen nopea HSDPA-yhteys. Vihreää Safari-kuvaketta muistuttava symboli viittaa karttoihin, verkkoon päästää maapallosta.

Ajatus tuntuu olevan, että käyttäjät haluavat käyttää etupäässä aiemmin vierailemiaan sivuja. Historiaan ja kirjanmerkkeihin tarjotaan sulava pääsy, mutta päästääkseen syöttämään verkko-osoitteen joutuu painamaan oudon näköistä nappulaa.

Menin katsomaan Hesarin sivuja. Puhelin osaa hienosti Flashiä, joten näytön peitti kaistale koko ruudun mainoksesta. Yritin siirtyä yläkulmaan sulkeakseni mainoksen, mutta päädyinkin klikkaamaan itseni mainostetulle sivulle.

No, ehkä tämä ei ole Nokian vika. Mutta se on, ettei missään ollut paluupainiketta, kun sellaista tarvittiin.

On kai oltava helpompikin keino kuin tämä:

1. Hakkaa oikean alakulman nuolisymbolia, kunnes se tekee jotain (ilmeisesti vasta, kun sivu on latautunut kokonaan.)
2. Valitse alhaalta Valinnat
3. Valitse Siirry
4. Valitse avautuvasta alavalikosta valikosta Aiempiin

Tämän jälkeen eteen aukeaa sivunäkymä, jossa edellisiä sivuja voi selata.

Forward-painiketta ei ole. Tuokin toiminto löytyy otsikon Siirry Aiempiin kautta.

Sivuja vieritellään kovasti iPhonen selaimen tapaan, joskin tahmeammin. Sivua voi periaatteessa zoomata näpäyttämällä kaksi kertaa haluttuun kohteeseen, mutta sen kummempaa älyä puhelin ei tunnu harrastavan kohteen valinnassa. Palsta ei siis rajaudu siististi ruudulle iPhonen tapaan.

Tarkempi zoomaaminen ei onnistu nipistyseleellä jo näytön tekniikan vuoksi. Zoomaamista varten painetaan alalaidan nuolikuvaketta ja avautuvasta valikosta suurennuslasia. Tämän jälkeen näytölle ilmestyy säädin, jota liu’uttamalla kokoa voi muuttaa.

En tiedä, kuinka selaimeen luodaan uusia ikkunoita. Vanhoissa Nokian selaimissa tämä ei onnistunut kuin klikkaamalla sellaisen luovaa linkkiä. Valikosta löytyy kyllä komento ikkunanvaihtamiseen, joten voi olla, ettei uuden ikkunan luomista ole mahdollistettu vieläkään.

Kamera

Nokian N-sarjan kamerat ovat perinteisesti olleet varsin mainioita. N97 vaikuttaa teknisesti hyvältä sekin. Toteutuksessa vain on pari omituisuutta.

Tätä voi pitää jo käyttäjän virheenä, mutta kameraa testatakseni käynnistin sen painamalla oikean kyljen laukaisupainiketta. Kuten oletettua, kamera käynnistyi.

Yllätyksekseni en nähnytkään ruudulla edessäni olevaan huonetta, vaan oman naamani. Jostain syystä puhelin oli aktivoinut käyttäjää kohti osoittavan pikkukameran. Tutkin valikkoa, enkä löytänyt keinoa keinoa käynnistää varsinaista kameraa.

Puhelimen ympäri käännettyäni huomasin, että kameraa peitti erillinen suojaluukku. Tämän avattuani kaikki alkoi toimia. Myös oikeassa kamerassani on manuaalisesti operoitava linssinsuojus, mutta se osaa kehottaa poistamaan sen, jos kameran laittaa vahingossa päälle suojuksen kanssa. Vastaava ei olisi pahaksi tällekään puhelimelle.

Kameran laukaisupainike toimii kuten varsinaisissa kameroissa: painallus puoleen väliin tarkentaa [kamala plink-ääni], painallus loppuun saakka laukaisee. Tähän tarkoitukseen nappula on ikävän heiveröinen.

Jostain syystä näytöllä on myös virtuaalinen painike, jota painamalla kamera ottaa kuvan ilman sen kummempaa tarkennuksen säätöä. En tiedä, mikä tarkoitus tuolla on, sillä sitä on hankalampi painaa.

[Kyllä, myös iPhonen kosketusnäytön laukaisupainiketta on hankalampi painaa kuin oikealle paikelle sijoitettua mekaanista.]

Kun kameran avaa luukku kiinni, pääsee helposti valitsemaan video- ja valokuvan välillä. Jostain syystä luukun avaamisen jälkeen valinta piilotetaan syvälle valikoihin.

Joku voisi nillittää, että ISO-arvojen asteikko hidas, normaali, herkkä on vähän epälooginen. Apple ei ikimaailmassa laittaisi kännykkäkameraansa ISO-säätöä, mutta ehkä tämä sitten on tarpeen. Olisin taipuvainen kuvittelemaan, että tämantasoisessa kuvauksessa herkkyyden manuaalisäädöistä ei ole paljoa iloa.

Valikot ja vierittäminen

Irvailin täällä aikoinaan Nokian kosketusnäyttöprototyypille, jossa valikoita joutui kaksoispainamaan. Tällainen interaktiomalli ei ole ollut perinteisesti käytössä kosketusnäytöissä. Vaikkapa juuri iPhonessa yhtäkään kohdetta ei avata kaksoiskosttamalla. Kaksoiskosketusta käytetään ainoastaan oikotienä esimerkiksi verkkosivun tai kartan zoomaamiseen.

N97:ssä kaksoiskosketus elää ja voi hyvin. Listat toimivat sillä periaatteella, että kohde valitaan ensimmäisellä kosketuksella ja avataan toisella. Näin siitä huolimatta, ettei kohteelle olisi olemassa muuta tehtävää kuin juuri avaaminen. Yhdistettynä kosketusnäytön yleiseen tunnottomuuteen, tämä on pidemmän päälle kovin raivostuttavaa.

[Tämä on vieläpä toteutettu epäloogisesti. Kun kohde on valittuna, olisi luontevaa olettaa, että valikossa olevat verbit liittyisivät siihen. Näin ei kuitenkana ole, vaan valikossa on sekaisin kohteeseen liittyviä komentoja ja yleisempiä, koko valikkoa tai näkyvää koskevia.]

Tästä juontuu myös omituinen listojen vierittäminen. IPhonessa hyvin toteuttu vierittäminen on yksi tärkeimmistä syistä, miksi sen käyttö tuntuu niin mainiolta. Listat seuraavat sormea hyvin tarkasti, ja listan voi heittää liukumaan, jolloin se hidastuu kuin fyysinen kappale. Jos lista tulee päätepisteeseensä, se pomppaa takaisin pehmeästi [tämä on ymmärtääkseni omittu myös Palm Prehen].

N97:ssä mikään ei tapahtu pehmeästi. Listojen vierityslogiikkakin on tasan päinvastainen. iPhonessa siirrytään ylöspäin heittämällä lista liukumaan alaspäin. N97:ssä painetaan sormi listan päälle, ja raahataan se kohti näytön yläreunaa. Kun reuna on saavutettu, aletaan vierittää kohde kerraalla ylöspäin. Hetken päästä vauhti onneksi kiihtyy hieman.

Toimiihan tämäkin, mutta mitään hauskaa tässä ei ole.

Pahinta on, että toiminta ei ole systemaattista. Esimerkiksi verkkosivujen historianäkymässä N97:n vieritys toimii kuten iPhonen cover flow -näkymässä. Vasemmalle pääsee, kun ottaa sivusta kiinni ja heittää sitä oikealle. Moinen ristiriitaisuus ei ole hyvästä, sillä vierittämisen suunta on perinteisesti ollut herkästi pieleen menevä asia.

Hienoista epäjohdonmukaisuutta on nähtävissä siellä täällä. Välillä paluupainike on nimeltään takaisin, välillä poistu. Ovi Storessa sen nimi on back, vaikka toinen nappi on suomeksi.

Avoimet sovellukset -valikko on toteutettu hieman kömpelösti eikä siitä voi enää sammuttaa ohjelmia menemättä itse ohjelmaan. Näytöllä on myös tilaa sen verran, että luulisi olevan mahdollista mahduttaa myös ohjelmien nimet näkyviin.

Nokia-käyttäjät ovat irvailleet iPhonen copy&paste-toiminnon puuttumiselle puhelimen julkaisusta lähtien. Nokian toteutus ei edelleenkään vakuuta. Tulin vahingossa kopioineeksi tekstiä yrittäessäni vierittää tekstiviestiä, mutta en tiedä, kuinka sen olisi saanut liitetyksi jonnekin. Toiminto ei ilmeisesti vieläkään toimi juuri muualla kuin viestinkirjoituksessa, joten hirveästi iloa siitä ei ole.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Työkalut-valikko on viimein poistettu. Nykyään asetuksia sisältävää valikkoa kutsutaan järkevästi Asetukset-valikoksi.

Musiikki

Puhelin liitetään tietokoneeseen fiksusti USB-kaapelilla. Näköjään se ei sittenkään ollut sellainen mini-usb, jollainen minulla on käytössäni, joten en nyt tältä istumalta kykene testaamaan musiikin siirtämistä ja soitinohjelman toimimista.

[Lisäys] Testasinpa musiikkiakin pikaisesti. Puhelimen kaapelilla sen sai näkymään massamuistiasemana Macissäni. Kenties sen saisi toimimaan iTunesinkin kanssa, pari vuotta sitten Nokialla ainakin oli tarjolla jokin pikkuohjelma tähän tarkoitukseen.

Raahasin muutaman kappaleen iTunesista puhelimen Sounds-kansion Digital-kansioon hieman skeptisenä parempaakaan paikkaa löytämättä. Videoille, peleille ja kuville oli tarjolla ihan järkevästi nimetyt kansiot, mutta en tiedä, minne musiikki olisi kuulunut oikeasti laittaa.

Tuo kuitenkin toimi: kappaleet tulivat näkyviin puhelimen soitinohjelmaan. Levynkannet eivät tällä tavalla sentään siirtyneet.

Soitinohjelma tuntuu hyvin pelkistetyltä. Se tekee sen mitä täytyy, mutta ei erityisen sulavasti. Sekoituksen ja toiston kaltaiset toiminnot, jotka iPhonessa ovat yhden painalluksen päässä, on tässä sijoitettu valikkoon. Äänenvoimakkuussäädin ilmestyy näkyviin vähän jälkikäteen ajatellun tuntuisesti, kun äänenvoimakkuuspainikkeita käyttää. Valikoissa liikuttaessa puhelin pysähtyi satunnaisesti latailemaan, vaikka kappaleita oli vain viisi.

En tiedä, saisiko kappaleiden lyriikoita kätevästi näkyviin, ja saattaa hyvin olla, että olen maailman ainoa ihminen, joka tuosta piittaa. Mitään cover flow’n kaltaista hyvän olon musiikkikirjastonäkymää puhelin ei yritäkään tarjota. Varsin vähälle sen käyttö on minullakin jäänyt, täytyy myöntää. [/lisäys]

[Lisäys]Vihoviimeisenä virheenä puhelimen nollaus osoittautui ylipääsemättömäksi haasteeksi. Löysin valikosta kohdan, joka sanoi palauttavansa laitteen tehdasasetuksiin. Sen valittuani minulta kysyttiin turvakoodia. Ihmettelin, mikä se on, onko se sama kuin PUK-koodi.

Ei ollut, kertoi Google. Ellei sitä ole muuttanut, se on 12345, sanottiin. Se toimi.

Puhelin käynnistyi uudelleen, ja ulkoasuteema oli palannut alkuperäiseksi hailakan kirkkaaksi. Sähköpostitunnukseni sen sijaan oli yhä käytössä. Yritin poistaa sitä käsineni, mutta en onnistunut. Yritin poistaa edes viestit, mutta puhelin ilmoitti ystävällisesti, että poistaa ainoastaan sisällön ja jättää otsikot. Miksi ihmeessä?

No, varmaan ne osaavat tyhjentää sen Nokialla sitten. Ehkä olisi pitänyt painaa tähteä ja risuaitaa ja syöttää jokin koodi.[/lisäys]

Lyhyesti

Ikävä kyllä N97 on pettymys. Jos sen kosketusnäyttö toimisi kunnolla, puhelinta voisi pitää käyttökelpoisena monitaiturina, mutta erikoisen elegantti se ei olisi silloinkaan. Boy Geniusissa kirjoitettiin osuvasti, että on N97:n kannalta kuvaavaa, että jos se olisi julkaistu kaksi vuotta sitten, se ei olisi sittenkään herättänyt sen kummempaa kohua. Tästä on vaikea innostua.

Äiti kirjoitti sittemmin puhelimesta laajasti.
Myös Mobile Crunchin arvio on osuva.

Muistikuvia sanomalaitteesta

Käyttäjäkeskeisen suunnittelun juurten kerrotaan sijaitsevan toisessa maailmansodassa, jossa tekniikan monimutkaisuus alkoi ylittää ihmisen kognitiivisen kyvykkyyden. Tällöin alettiin ymmärtää, että järjestelmiä ei voida suunnitella yksinomaan tekniikan ehdoilla, vaan käyttäjä tulee ottaa mukaan prosessiin.

Tätä on joskus vaikea uskoa, kun katselee armeijaa, jossa systeemien huonoutta paikataan ylimääräisellä harjoittelulla. Sehän ei maksakaan mitään.

***

Viestipuolen laitteiden kanssa viime syksyn puuhanneena kirjaan muutaman kokemukseni muistiin. Aikaa on jo kulunut sen verran, etten vahingossakaan tule lipsauttaneeksi mitään sotasalaisuuksia.

Muistan nähneeni sanomalaitteen jossain vanhassa Uuno Turhapuro -elokuvassa, mitä luultavimmin se oli Uuno armeijan leivissä. Sikäli oli kiinnostavaa päästä kohtaamaan moinen viimein elävässä elämässä. Kokemus oli vähän vastaava kuin kosketus analogiseen oskilloskooppiin. Hetken pysähtyminen ja hiljentyminen menneiden polvien insinöörien viisauden äärellä.

sanla

Sanomalaitteella voi kirjoittaa tekstiviestin kaltaisia sanomia, joita sitten lähetetään eteenpäin joko puhelinverkon ylitse tai radioiden avulla. Laite painaa kolme kiloa ja radio noin kymmenen kiloa, joten ihan kevyestä paketista ei ole kyse.

Puolustusvoimain verkkosivut mainitsevat seuraavaa:

Jatkokehittämisen tuloksena syntynyt uusin versio (m/90) edustaa alan huippuosaamista maailmassa.

Sivulla ei ole päiväystä, mutta teksti perustunee 90-luvulla Ruotuväessä julkaistuun artikkelisarjaan, jossa esiteltiin puolustusvoimien kalustoa. Olisi kiinnostava tietää puolueettomasti, kuinka kuranttia tavaraa laite nykyään on. Vielä vuonna 1997 sen hinnaksi kerrottiin hurjat 17 000 markkaa. [Lähteenä noista Ruotuväen artikkeleista koottu kirja Suomen sotavarustus, Pekka Majuri.]

Nokian vuonna 83 julkaiseman sanomalaitteen kanssa samaan perheeseen kuuluvat myös mm. verkon reitittimenä toimiva keskussanomalaite, hivenen mobiilimmaksi tarkoitettu partiosanomalaite sekä tulenjodossa käytettävä tulensosoitus ja mittauslaite (tumila). Kiinnostavinta on, että kaikissa on toisistaan poikkeava käyttölogiikka. Äkkiseltään luulisi, että olisi yksinkertaisempaa ja edullisempaa kehittää yksi käyttölogiikka ja pysyä siinä, mutta ehkä tarkoituksena on, että jos vihollinen vaikka oppiikin käyttämään yhtä laitetta, hän ei silti ymmärrä toisesta yhtään mitään…

***

Sanomalaitteen vähäisestä muistista ja suorituskyvystä purnaaminen on tietenkin naurettavaa – vanhat laitteet ovat vanhoja laitteita. Käyttöliittymä on lopulta yllättävän responsiivinen ja jättää monta tukkoista älypuhelinta toiseksi. Valitettavaa sitä vastoin on, että käyttölogiikka on monessa vaiheessa nurinkurinen ja tarpeettoman vaivalloinen.

Laitteen käyttöönottoon liittyy sarja toimenpiteitä: tietyt asetukset täytyy laittaa paikoilleen. [Sitä voi harjoitella tuolla] Tähän soveltuisi oivasti wizard-henkinen ohjaava käyttöliittymä, mutta sen sijaan asetukset sijaitsevat valikoissa siellä täällä. Muokattavat asetukset ovat keskellä sellaisia, joihin ei ole tarpeen koskea ikinä. Valikoita ei selvästikään ole suunniteltu todellisen käytön mukaan.

Valaiseva esimerkki tilanteesta, jossa ominaisuudet eivät vastaa tarvetta, on viestin kuittaaminen. Saapuvan viestin voi kuitata luetuksi kätevästi painamalla tarkoitukseen varattua painiketta. Näin lähtevä kuittausviesti ei kuitenkaan yksilöi, mikä viesti sillä halutaan kuitata, joten painikkeen käyttö on kielletty ja käyttäjän tulee hoitaa kuittaaminen manuaalisesti. Tähän liittyy jonkinmoinen määrä turhaa käsityötä ja leikepöydän puuttuessa asioiden painamista hetkellisesti mieleen tai kirjoittamista käsineen talteen.

Vastaavasti on hämmentävää, että laitteesta puuttuu mahdollisuus vastata suoraan saapuneeseen viestiin. Käyttäjän pitää sen sijaan poistua saapuneiden sanomien listauksesta ja siirtyä luomaan uusi viesti, jolle määrittelee erikseen vastaanottajan.

Wikipedia kertoo sähköpostin olleen olemassa jo ennen Internetiä. Näin siitä olisi varmaan voinut ottaa mallia jo vuonna 1983 tai viimeistään vuonna 1990, jolloin sanomalaitteista tehtiin päivitetty versio, joka ilmeisesti muutti vain hienoisesti ohjelmistoa ja muutamaa näppäinhattua.

Ulkoisilta ominaisuuksiltaan laitteessa olisi paljon parannettavaa. Massasta on helppo purnata, eikä se kouluttajamme mielestä ole ongelma, mutta päivän sanomalaite olkapäällä tetsanneena sanoisin, että laite voisi soveltua tarkoitukseensa paremminkin.

Laitteen näytön saa suojaan käännettävän lipan alle, mutta näppäimistöä ei suojaa mikään. Sinänsä kiehtova ajatus, että näppäinlukko keksittiin vasta 90-luvulla. Vastaavasti masentavaa, ettei ominaisuutta ole mahdollista päivittää ohjelmallisesti jälkeenpäin.

Näppäimistö jättää muutenkin toivomisen varaa. Näppäimet ovat ilmeisesti vesitiiviit, mutta liikkuvat vastaavasti hyvin tahmaisesti. Kymmensormijärjestelmän soveltaminen onnistuu huonosti. Näppäimissä ei ole myöskään merkkejä etusormien paikoille. Tämä on ongelmallista pimeällä, sillä laitetta on onnetonta käyttää näppäimistövalon puuttuessa.

Hupsuna yksityikohtana näppäimissä on omituisia symboleita. Enterin virkaa toimittavassa painikkeessa on kolme vaakasuoraa viiva. Tämän vuoksi sitä tavattiin kutsua meillä merivoimissa komentajakapteeninapiksi.

***

ksl

Keskussanomalaite toimii sanomalaiteverkon reitittimenä. Wikipedia kertoo sen tulleen käyttöön vuonna 1989. [Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka sanomalaiteverkko toimi vuosina 1983–1986, kun reititinlaitetta ei ollut vielä olemassa.] Laitteessa on vinkeä kosketusnäyttö, jota meitä kuitenkin kiellettiin käyttämästä.

Keskussanomalaite on hankalan maineessa enkä usko, että aivan kaikki tajusivat, kuinka se tulee alustaa – saati miksi. Turhauttavinta siinäkin on, että varsinainen käyttö on kovin vaivalloista. Liikennettä valvoessaan ja viestejä välittäessään joutuu hyppimään jatkuvasti paikasta toiseen ja seikkailemaan syvissä valikoissa.

Erityisen omituinen on loppu-painike, jolla palataan taaksepäin valikoista. Tietyissä tilanteissa valikkoihin tehdyt muutokset tallentuvat palattaessa automaattisesti, välillä ne taas täytyy tallentaa eksplisiittisesti.

Oman hämmennyksensä tuo, että asetuksia voi tallentaa valmiiksi käyttölaitteelle ja siirtää ne siitä sitten keskuslaitteelle varnaisesti käyttöönotettaviksi. Käyttöliittymä valitettavasti kertoo kovin huomaamattomasti, kummassa tilassa kulloinkin ollaan.

Sanomalaitejärjestelmä käyttää tiedon salaamiseen pitkiä avaimia, satunnaisia merkkisarjoja. Käytettäviä avaimia vaihdetaan usein, ja vaihtaminen tulee toteutta tiettynä kellonaikana. Voisi olettaa, että tietokone olisi hyvä muistamaan tällaisia asioita, mutta minkäänlaista muistutusta ei ole laitteeseen mahdollista asettaa.

Monessa tilanteessa suututtaa myös kopiointimahdollisuuden puuttuminen. Kun samoja avaimia syötetään eri puolille järjestelmää, pitkät merkkisarjat joutuu kirjoittamaan moneen kertaan.

Hauskana yksityiskohtana keskussanomalaitteen mukana oli tapana kantaa tulostinta. Siitä huolimatta, että tulostin söi poikkeavan kokoista paperia, jota ei saanut enää mistään. Kuten ei mustekasettejakaan.

Kouluttajamme selitti meille, että keskussanomalaite näyttää saapuneet viestit vähän niin kuin sähköpostiohjelma. Mietin, että Suomessa on oltava joukko ihmisiä, joka sähköpostiin tutustuessaan mietti, että tämähän toimii vähän niin kuin keskussanomalaite. Joskus oli niin päin, että armeijassa tutustui tekniikkaan, jota ei siviilimaailmassa vielä ollut.

***

Sanomia voidaan lähettää myös tietokoneelta. Tätä tarkoitusta varten kehitetty tietokoneohjelma jätti lopulta suuhun kaikkein huonoimman maun. Tehtävänämme oli kerran toimia viestikeskuksessa ja mm. lähettää eteenpäin useammalle vastaanottajalle tarkoitettuja viestejä. Tällaisessa tapauksessa etsimme paperihakemistosta, mikä mahtoi olla halutun vastaanottajan tunnus sanomalaiteverkossa. Urakkaa hankaloitti, että viesteissä vastaanottajien nimet oli saatettu lyhentää eri tavalla kuin hakemistossamme.

Tämän jälkeen lähetimme viestit eteenpäin halutuille vastaanottajille. Yksi kerrallaan, sillä ohjelma ei ymmärtänyt usean vastaanottajan päälle. Jokainen lähettäminen vaati kolme ylimääräistä klikkausta. Jokaisen lähettämisen jälkeen lähetetty viesti katosi arkistoon, josta se piti tonkia esiin ja lähettää seuraavalle vastaanottajalle. Tämä jälkeen kutakin vastaanottajaa piti seurata ja jollei vastausta kuulunut tietyn ajan kuluessa, viesti piti lähettää uudestaan.

Jos viestikeskukseen sattui missään vaiheessa saapumaan viesti, se aukesi uuteen ponnahdusikkunaan eikä lähettämispuuhan jatkaminen ollut mahdollista ennen kuin tämä viesti oli käsitelty. Jos viesti oli tarkoitettu omalle johdollemme, se tuli tulostaa paperille ja kantaa käsineen eteenpäin.

Tietokoneet ovat varsin taitavia reitittämään viestejä, pitämään lokia tapahtumista ja seuraamaan, tuleeko viesteihin kuittauksia, mutta jostain syystä tuo järjestelmä oli toteuttu niin, että kaikki mahdollisuudet virheen tekemiseen oli jätetty käyttäjälle. Kenties oli ajateltu, että olisi epäreilua, elleivät kaikki varusmiehet joutuisi hajoamaan yhtä paljon tehtäviin katsomatta… Me saimme sentään istua sisällä koneinemme.

***

Puolustusvoimien viestikalusto on kiintoisa tutustumiskohde. Tuskin missään muualla pääsee aktiivisesti käyttämään noin iäkästä laitteistoa ja tutustumaan tuon ajan suunnitteluperiaatteisiin. Sanomalaitteessa on muutamia nokkelia oivalluksia, ja on mahdollista, että se todellisuudessa eroaa hyvinkin edukseen muista aikansa järjestelmistä. [Ensimmäinen sanomalaitehan on luotu jopa ennen alkuperäistä Macintoshia!] Laitteet on myös rakennettu ilmeisen laadukkaasti, koska ne ovat yhä käytössä.

Toisaalta on suorastaan lohdullista havaita, että käytettävyysasioiden huomioimisessa on vuosien varrella edistytty niin paljon, että pilalle paapottu nykykäyttäjä tuskailee vanhojen laitteiden parissa yhtenään, miksi kaikki on toteutettu niin hankalasti.

Erikoistoimintojen piilotus

Harvemmin tarvittavien toimintojen kätkeminen on keino tehdä toteutuksista yksinkertaisempia. Onnistumisessa tietty auttaa, jos tietää, mitkä toiminnot ovat harvemmin käytettyjä. Äkkiseltään arvelisin, että videotykkien kaukosäätimissä useimmiten tarvitsemani toiminto on virtanappi. Tämän lisäksi saatan joskus harvoin käyttää freeze-painiketta.

En tiedä, millaisille käyttäjille tämä Toshiban malli on suunniteltu, mutta virtapainike on keksitty piilottaa erillisen kannen taakse. En äkkiseltään osaa keksiä, mitä nuo kaikki muut parisenkymmentä nappia mahtavat tehdä, mutta kymmenkuntaa niistä tarvittaneen vielä useammin kuin virtanappia.

videotykin kaukos�in

virtanapp

Bonuksena vielä kuva työpaikkamme naulakkotilan sateenvarjotelineestä, jonka kohtaloksi on koitunut, että se näyttää liikaa roskikselta.

Laiton käyttömukavuus

TVkaista kuohuttaa jälleen tunteita. Palvelu ei ilmeisesti ole laillinen, toisin kuin samantapaisesti toimiva Saunavisio. Sinänsä ironista, että palvelu näkyy muuttuvan laittomaksi, kun käyttö tulee liian vaivattomaksi. Tietokone-lehti kertoo seuraavaa:

Ongelmallista on Ylen mukaan sen mainostaminen, että tvkaista.fi tallentaisi kaikki ohjelmat asiakkaan valitsemilta kanavilta automaattisesti. ”Tämä tarkoittaa sitä, että tallentajana on Tvkaista, ei kuluttaja”, sanoi Yleisradion lakiosaston päällikkö Katri Olmo lehdelle.

Saunavisiolla käyttäjä joutuu itse manuaalisesti merkitsemään tallennettavat ohjelmat yksi kerrallaan, vaikkei tähän ole teknistä syytä ja vaikka käyttäjän kannalta olisi parempi, että kaikki tapahtuisi automaattisesti. Monissa digibokseissa voi tallentaa automaattisesti seuraamiensa sarjojen uudet jaksot, mutta Saunavisio ei laittomuusriskien vuoksi anna tehdä tätäkään. [Ei ainakaan kesällä, jolloin laitteeseen tutustuin.]

Käyttökontekstilla tavataan tarkoittaa kännykän käyttämistä hansikkaat kädessä hiihtolenkillä, mutta laillinen ilmasto vaikuttaa kokonaisuuteen yhtä lailla.

***

Mieleeni muistuu, kuinka joskus nelivuotiaana, kahden kanavan aikaan, kuulin videoista ja pohdin, että sehän olisi kätevä laite. ”Että jos olisi katsonut jonkin ohjelman ja olisi tykännyt siitä, niin sitten voisi päättää, että nauhoitanpa tämän talteen, vai?” kyselin äidiltäni videon toimintaperiaatetta.

”Ei, tietenkin se pitää tietää etukäteen, että sen haluaa nauhoittaa”, äiti selvensi.

Nokian kosketusnäyttöproto herättää hilpeyttä

Gizmodo julkaisi videon Nokian kosketusnäyttöprototyypistä, joka ei menesty vertailussa iPhonea vastaan. Eikä oikein mitään muutakaan.

Tekniikka tekniikkana, mutta huomiota herättävimpänä piirteenä prototyypissä pistää silmään, että vuorovaikutus on kosketusnäytöstä huolimatta edelleen kuin epäsuorasti painikkeiden kautta ohjattavissa käyttöliittymissä. Kohde valitaan ensin sormella painamalla ja avataan sitten painamalla uudestaan. iPhonessahan ensimmäinen kosketus avaa kohteen eikä kaksoiskostetusta käytetä valikoissa lainkaan. Ei ole objekteja, joihin kohdistetaan verbejä, on vain toimintoja, kuten Jobs sanoi aikoinaan iPhonesta [vaatii New York Times -tunnuksen].

There are no “verbs” in the iPhone interface, he said, alluding to the way a standard mouse or stylus system works. In those systems, users select an object, like a photo, and then separately select an action, or “verb,” to do something to it.

Hieman huolettavaa on myös, että toteutuksen on tarkoitus toimia sekä sormella että kynällä käytettynä. iPhonen selvä linja, että kaiken on toimittava sormella, ohjaa kehittäjiä samaan tapaan kuin yksinappinen hiiri aikoinaan. Tällöin mukaan ei lipsahda kuvan kaltaisia käsittämättömiä vieritysratkaisuja. Nokia puhelittomissa tableteissa on ymmärtääkseni erillinen moodi, jossa kohteet suurenevat niin, että niihin osuu sormellakin, jos ei halua käyttää kynää, joten tietty tuokin voi toimia – samaan tapaan kuin hiiren kakkosnappi nopeuttaa toimintaa, vaikka kaikki olisi periaatteessa tehtävissä yhdelläkin.

Parasta demossa on, kuinka kellonaikaa voi muuttaa suoraan kelloa painamalla sen sijaan, että kellon joutuisi ensin etsimään asetusvalikon uumenista. Toivottavasti myös aktiivisen valmiustilan kohteita voi jatkossa muokata samaan tapaan suoraan. Diplomi-insinööriystäväni kysyi taannoin, mistä se tehdään nykyään, kun ei ollut osannut löytää ohjekirjastakaan. Siltä varalta, että joku muukaan ei osaa, polku on:

Valikkonappi -> Työkalut -> Asetukset -> Puhelin -> Valmiustila -> Akt. valm.tilan osasov.

Jos puhelin sattuu olemaan uusi E51, valikkonapin symboli näkyy muuttuneen.

Sinänsä uusi symboli on tietty vanhaa mielekkäämpi, mutta olisi voinut olla sitä alusta asti. Samalla kertaa c-nappi näkyy korvatun backspace-symbolilla, kuvassa oikealla alhaalla.

***

Takaisin aiheeseen… Sikäli kuin mistään mitään tiedän, Nokian lopullisen version on tarkoitus näyttää hyvin erilaiselta, mutta en usko, että näin karkeaa prototyyppiä olisi kannattanut esitellä julkisesti. Syksyinen video näytti vielä jokseenkin makealta, eikä siinä näkynyt kaksoiskosketuksiakaan.

Vielä yleiseksi huviksi muutama hupaisa kommentti Diggin asiaa käsittelevästä nostosta.

Yep. Epic fucking Fail.

Who puts a scrollbar at the edge of the screen, so thin and tiny, when your fingers are twice as thick?

Why the hell did I see a realplayer icon, that just adds to the failure

Imagine how hard that poor woman’s job is.. showing off a ’new’ UI when you know its inferior and dated.
Kinda like showing off a skodas new windscreen wipers at an international motor show.

So we can now tell that when Nokia acted like they hadn’t been influenced by the iPhone, they _really_ hadn’t been influenced by the iPhone! That’s total garbage and the woman sounds embarrassed at every point in the demo.

why is Nokia even still trying, they should stick with what they know. Making phones big enough to kill someone with.

It is not about copying design, it is about copying the principle of the design

Kaksi ilahduttavaa iPod-yksityiskohtaa

iPodin sähköpostiohjelma vaimentaa musiikin ja soittaa kuulokkeista kevyen kling-äänen saapuneen viestin merkiksi. [Ei, en ole ostanut ohjelmapakettia omaani.]

Jos herätyksen asettaa toistumaan maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina, iPod ilmoittaa herätyksen yhteenvedossa, että se toistetaan arkisin. Jos torstai vaikkapa puuttuisi, se kertoisi, että toistetaan ma, ti, ke, pe.

Nokian puhelinten päivittämisen vaikeus

Huomasin sattumoisin SwitchX-blogista, että Nokiaani on tullut ohjelmistopäivitys. Se ei ole aivan yhtä näppärää kuin huomata se iTunesista, joka antaa hakea ja asentaa päivityksen yhdellä klikkauksella, mutta käyhän se näinkin.

Käynnistin koneeni Windowsiin ja aloin ihmetellä. En muista kaikkea aivan tarkkaan, sillä olin hyvin väsynyt tätä puuhatessani, mutta Nokian sivuilta löytyi .exe-tiedosto, jonka oli määrä päivittää puhelin. Se käynnistyi varsin kiltisti ja kehotti irrottamaan puhelimen koneesta. Hieman hämmentyneenä tottelin ohjetta: irrotin kaapelin ja kytkin sen takaisin kiinni. Ohjelma kertoi, että puhelimen varmuuskopioiminen olisi suositeltavaa, mutta ei tarkemmin, mitä puhelimen tiedostoille kävisi.

Hain siis lisäksi PC Suite -ohjelman varmuuskopiointia varten. Se näytti päällepäin varsin tyylikkäältä antialisoituine teksteineen kaikkineen. Wizard-henkisesti edennyt prosessi juuttui jossain vaiheessa eikä peruuttamis- tai keskeyttämisvaihtoehtoa tarjottu, joten jouduin lopettamaan ohjelman ja aloittamaan uudestaan. Toisella yrittämällä sain varmuuskopioinnin onnistumaan. Koska kontaktit ovat tallessa koneellani, varmuuskopioin vain asetukset hieman huolissani siitä, ettei missään ollut valintaa, joka olisi säästänyt myös ohjelmat.

Varmuuskopioinnin jälkeen palasin päivitysohjelman pariin. Se herjasi jälleen, ettei voi päivittää puhelinta, sillä se on kytketty kiinni koneeseen, joten irrotin kaapelin. Kytkettyäni sen jälleen kiinni, ohjelma eteni johonkin vaiheeseen, ja näytölle ilmestyi tilanteen etenemistä kuvaava palkki. Parin minuutin kuluttua palkki oli täyttynyt. Ohjelma kertoi, että on nyt korjannut itsensä ja tarjosi painiketta, joka sulki sen.

Tämä toistui aina, kun yritin käyttää ohjelmaa näin. En muista enää tarkkaan, mitä muuta kokeilin, mutta jollain muulla tavalla sain toistuvasti virheilmoituksen, jota en valitettavasti muista, mutta josta en ymmärtänyt mitään.

Jostain syystä keksin vielä kurkata PC Suiten puolelle. Riemukseni huomasin, että sielläkin oli oma päivitysosionsa. Ehkä se toimisi. Kuvakkeen klikkaaminen käynnisti uuden ohjelman, joka ei toiminut enää PC Suiten alla. Ohjelma eteni varsin kauas ennen kuin kertoi, ettei voi edetä, sillä puhelimessani on liian vähän virtaa.

Ihan viisastahan moinen varovaisuus on, mutta ärsytti, miksei laite voinut ladata itseään virtaa kuljettavan USB:n kautta. Minulla on vain yksi nykyisellä pienellä liittimellä varustettu Nokia-laturi ja säilytän sitä työpaikalla. Kotona käytän vanhaa pöytälaturia, johon puhelimeni sattuu sopimaan. Irrotin puhelimen koneesta ja laitoin sen lataantumaan puoleksi tunniksi.

Tämän jälkeen päivitys eteni. Ensimmäisellä kerralla tiedoston haku keskeytyi, ja ohjelma oli käynnistettävä uudelleen, mutta toisella yrittämällä se toimi. Lopulta parin tunnin puuhailun (ml. akun latautumisen odotus) jälkeen olin onnistunut tyhjentämään puhelimeni ja päivittämään sen firmwaren.

Varmuuskopion palauttaminen onnistui kivuttomasti, ja onneksi asetuksiin sisältyi myös valtaosa asennetuista ohjelmista. Push-mail-ohjelmaa sain yrittää asentaa uudestaan useamman kerran ennen kuin se alkoi jälleen toimia, mutta onnistui sekin lopulta.

Itse järjestelmä toimii hieman aiempaa paremmin: muisti ei lopu heti, vaan kykenen pitämään auki yhtä aikaa Operaa, Gmailia ja Widsetsiä. Tähän mennessä myöskään päälikannen painikkeet eivät ole lakanneet toimimasta satunnaisesti. Mainiota.

Tilasta toiseen siirtyminen on edelleen jokseenkin kankeaa, sillä näkymän osaset piirtyvät esiin hieman välkkyen ja sekalaisesti. Tukea ajastetuille herätyksille tai käyttöliittymältään järkevälle musiikkisoittimelle ei tämäkään päivitys tarjonnut. Kuulemma organisaatiomuutoksen myötä on lupa olettaa, että E-laitteita ei enää välttämättä tehtäisi N:iä huonommiksi. Toivotaan näin.

[Jotta jokin tasapuolisuus säilyisi, todettakoon, että minua ärsyttää suunnattomasti, kuinka Apple rahastaa tuoreimmasta iPod touch -päivityksestä 20 dollaria. Olkoot kuinka hölmöjä tahansa yhdysvaltalaiset kirjanpitolait, niin tuo on jo röyhkeää. En tiedä vielä, onko täkäläinen hinta 20 euroa, mutta pahaa pelkään. Luulin ensin, että hinta koski vain sinänsä melko tarpeettomia viittä ohjelmaa, mutta näemmä webclippien tallentaminen ja etusivunäkymän muokkaaminenkin ovat maksullisia päivityksiä.]