WC-pönttöjen isot ja pienet huuhtelut tunnutaan ymmärrettävän varsin hyvin, mutta lähipesulani koneiden pieni ja suuri pesuainelokero tuottavat ongelmia ihmisille. Tarkoitus olisi laittaa pesuaine isoon lokeroon ja mahdollinen huuhteluaine esipesuaine pieneen, mutta liian usein vastaan sattuu amatöörejä, joiden jäljiltä lokero on täynnä pesupulveria [huuhteluaineesta puhumattakaan…].

<img src=”

Pulverin pois kaapiminen on kovin vaikeaa; pesukoneen suunnittelijat eivät ole ilmeisesti pitäneet peru-toimintoa tarpeellisena. Lopputuloksena vaatteisiin syntyy ikäviä pesuainejäämiä. Luultavasti lokeroiden oikeaoppinen käyttö kerrottaisiin ohjekirjassa selvällä saksalla [eli ongelma on virallisesti ratkaistu, RTFM], mutta paikan seinällä ei ole mainintaa asiasta – saati, että lokero olisi suunniteltu siten, että se tekisi asian ilmeiseksi.

***

Suomesta voi nykyään siirtää rahaa saksalaiselle tilille ilman kuluja. Kunhan laittaa ruksit juuri niihin paikkoihin kuin pankin ohjeissa käsketään. Muuten siirrosta saattaa pankin mukaan koitua yllättäviä lisäkuluja. Operaation toisena haittapuolena on, että se kestää noin viikon.

Jos rahan sen sijaan nostaa Visa Electron -kortilla [normaalista Visasta menee suolainen provisio] automaatista fyysisiksi seteleiksi ja sitten tallettaa nämä omalle tililleen, raha siirtyy heti.

Pankkikonttoreissa on myös automaatteja, joilla käteisen rahan tallettaminen käy helposti. Kuvassa esiintyvän käänteisen pankkiautomaatin ohjekuvan perusteella raha syötettäisiin laitteeseen samalla tapaa kuin se tulee pankkiautomaatista ulos. Todellisuudessa kone tarjoaa kuitenkin vain ammottavan aukon, jonne setelinsä survoa. Rahan syöttöpesän pohja on hienoisessa kulmassa lattian suuntaan nähden. Laittaako raha melkein pystyyn vai liki lappeelleen? Siinähän arvataan.

Hieman kylmäsi syöttää sataeuroistani koneeseen, mutta en viitsinyt alkaa erikseen nostaa pienempää testipanosta. Muistaakseni oikea vastaus oli laittaa raha melkein pystyyn. Tämän jälkeen luukku sulkeutuu, ja kohta kone kertoo näytöllä tunnistamansa rahan arvon.

Kerran aiemmin olin epähuomiossa rahannostoaikeissa tunkenut korttini naapuriautomaattiin. Sepä ei yllätyksekseni kysynyt mitään, vaan tulosti tilini tapahtumat viimeiseltä kuukaudelta pienille paperilapuille. Kätevä, jos löytää toisen pankkikortin, ja haluaa tietää, paljonko tilillä on saldoa ennen kuin lähtee koodia suotta arvaamaan…

***

Ruokakaupan leivänviipaloitsijalaitteen pesä muistutti kovasti setelinsyöttöautomaattia. Viipalointi kävi helposti – kiitos viisaan inter-lock-suunnittelun – mutta viipaloidun leivän saaminen pussiin koveralta alustaltaan oli oma taistelunsa.

***

Kotiin saavuttuani mietin, minne sanomalehdet laitettaisiin, jos ovenkahvat eivät sattuisi olemaan juuri sellaisia kuin ovat. Kirjelaatikon raostahan ne eivät mahdu, ja alaovi on lukossa.

***

Silläkin uhalla, että kategorialistani uhkaa paisua, lisään sinne affordanssi-sanan tällaisia tilanteita varten. Pitkin hampain, sillä minusta affordanssi on typerä sana. Se ei sano ulkopuoliselle yhtään mitään ilman erillistä ohjetta – ironisesti ei tarjoa selkeää affordanssia käytöstään.

Minä olisin kääntänyt affordanssin luonnostani tarjoomaksi. Sinkkosen ja kumppaneiden Käytettävyyden psykologia -teoksessa mainitaan termit suonto ja tarjouma sekä (käyttö)mahdollisuus, joka on minusta harhaanjohtavana affordanssi-sanaakin huonompi käännös. Laitehan voi mahdollistaa vaikka mitä, jos tutkii ohjekirjasta tai kuulee kaverilta, mutta [Normanin 80-luvulla lanseeraamassa merkityksessään] affordanssi on sellainen mahdollisuus, jonka näkee otsallaan.

Norman antaa esimerkin: bussipysäkin lasi potkittiin rikki, sillä se tarjosi affordanssin potkimiseen. Kun lasi vaihdettiin vaneriin, sitä ei potkittu – vaikka levy ei ollut sen vahvempaa kuin lasikaan – vaan siihen sen sijaan kirjoitettiin ja kaiverrettiin tekstejä, sillä sileä vaneri tarjosi affordanssit näihin. Rikki potkiminen oli mahdollisuus molemmissa tapauksissa, mutta affordanssi vain lasiseinässä.