TKK:n kirjaston bussipysäkiltä päärakennuksen takaovelle käveltäessä matkan varrella on kohta, jossa väki tykkää oikaista. Oikoreitti kulkee nurmikon yli ja on niin kovassa käytössä, että paikalle on syntynyt melkoinen polku. Reittiä hyödyntämällä oikaisee useamman metrin ja säästää lukuisia sekunteja.
Kirjastolta päärakennusta kohti. Oikopolku alkaa etualalta.
Kiinnostavasti reitti on merkittävästi kovemmassa käytössä kuljettaessa kirjastolta päärakennukselle päin kuin paluumatkalla. Jostain syystä oikopolun affordanssi ei ole lainkaan niin ilmeinen takaisinpäin tultaessa. Sittenkin jonkun lähtiessä oikomaan ihmiset tapaavat ymmärtää reitin toimivan myös toiseen suuntaan ja lähtevät seuraamaan johtajaa.
Näkymä päärakennukselta päin. Yksi kulkija neljästä on lähtenyt oikomaan. (Jäljet lumessa ovat huoltoajoneuvon aiheuttamia.)
Minä olen perinteisesi kävellyt varsinaista kävelytietä ja tuhahdellut nurmea talloville junteille. Suunnittelin taannoin jopa kirjoittavani aiheesta yleisönosastokirjoituksen otsikolla Tehokkuusajattelu mennyt jo liian pitkälle.
Sittemmin olen miettinyt, että moinen ympäristön muokkaus on tietenkin upea juttu ja kaikin puolin suotavaa. Systeemi on suunniteltu huonosti, jos se ei vastaa käyttäjien tarpeita. Ironista, sillä Aalto oli sentään funktionalisti.
Enää en tiedä, mitä pitäisi ajatella, mutta kuljen silti varsinaista kävelytietä pitkin, jotteivät kenkäni kuraantuisi.
Kuulemani tarinan mukaan tämä ei ole Aallon suunnitelman ensimmäinen käyttäjälähtöinen kustomointi. Tiettävästi Alvarin aukion puiston ylittävä reitti oli alun alkaen kävelijöiden luoma polku, joka uskallettiin toteuttaa varsinaiseksi kävelytieksi vasta Aallon kuoleman jälkeen.
Köyttöliittymä 
Jossain lehdessä oli juttua vähän aikaa sitten(en millään muista missä), että joku fiksu puistosuunnittelija oli puistoa uudistetteassa tehnyt kävelytiet niille kohdin mihin polut olivat oikaisuista syntyneet. Olen sillä kannalla, että hyvää suunnittelua olisi tehdä kävelytiet niille kohdin missä kävelijöiden arvellaan kävelevän, eikä minkään esteettisyyden tai muiden syiden perusteella. Aina siihen ei tietysti pystytä, jos kävelijöiden käyttäytyminen muuttuu esim. rakennuksen käytön muuttuessa, mutta kyllä siihen pitäisi pyrkiä. Hyvä foldaus(muodikkaasti pokeritermillä ilmaistuna) yleisöosastokirjoituksen kohdalla.
Minä taas luin joskus (taisi olla jo 70-luvulla, sori) jostain jenkkiläisestä hankkeesta, jossa ensin annettiin syntyä puistoon polut, jotka sitten tehtiin virallisiksi kävelyteiksi. Mutta annas olla, kun nuo alunperin ihmisten valitsemien reittien perusteella tehdyt kävelytiet oli päällystetty, niin jo alettiin niiden välin tehdä uusia oikopolkuja! Ihmisellä on sisäänrakennettu himo virallisten reittien oikomiseen!
Mielenkiintoista tässä postauksessa oli mielestäni se, että toiseen suuntaan kulkiessa oikaisun himo on suurempi kuin toiseen suuntaan.
eikä minkään esteettisyyden tai muiden syiden perusteella.
Eikö juuri toisaalta todettu, ettei esteettisyyden tarvitse olla vihollinen. Niin, kukas sitä yleisönosastoon kirjoittamaan, kun blogiinkin voi.
Tuo toispuolisuus on tosiaan kiinnostava ilmiö, joka toistuu hyvin usein, esimerkiksi ylittäessä tietä tai katua saman reitin varrella eri suuntiin. Jotenkin tietty eri reitit vaan näyttävät lyhyemmiltä tai jotenkin muuten huokuttelevammilta eri suunnista.
Itse olen pohtinut, että päätökseen saattavat vaikuttaa itse ”polun” oikaisevuuden lisäksi myös primitiiviset turvallisuustekijät (luonnossa kulkiessa tekee mieli kävellä mielummin metsä reunaa kuin keskellä metsää tai peltoa), ja mahdollisesti kohteen näkyvyys (tähtääkö näkyvälle päärakennukselle vai kulman peittämälle bussipysäkille).
Jossakin ulkomaisella campuksella tekivät niin, että eivät laittaneet sinne ennen ensimmäistä talvea mitään varsinaisia polun paikkoja, vaan odottivat että oppilaat tallasivat lumeen reitit ja seuraavana keväänä laittoivat polut sinne, missä oli leveimmät polut.
Katalaa. Ei niin saa tehdä.
Minusta ei ole lainkaan ironista, etteivät Aallon suunnitelmat välttämättä kohtaa tämän päivän ihmisten tarpeita. Aalto ei nimittäin ollut oikeastaan ihmisten tarpeiden asiantuntija vaan suunnitteluratkaisuiden mestari. Siksipä hän on osannut luoda monia hyvin puoleensavetäviä kohteita. Siinä sivussa on tietysti tullut kömmähdyksiäkin, vaikka monet kohteet ovatkin myös tarpeita vastaavia – tai ainakin ovat joskus olleet. Monet funktionalismin helmet alkavat olla tarpeisiin nähden vanhentuneita maailman ja ihmisten muuttuessa – ympäristöä kun ei voi joka vuosi päivittää, niinkuin softaa. Aikaa kestävät piirteet ovatkin yleensä jotain ihan muuta kuin tehokkuutta tai käytettävyyttä. Niillä vedotaan tunteisiin ja mielikuviin.
Mitä esteettisyyteen perustuviin ratkaisuihin tulee, niin minusta olisi ikävää, jos joku tekisi kävelyreitit aivan itsestään selviin kohtiin. Jonkun vartavasten suunnittelema reitti voi avata aivan uudenlaisia kokemuksia ja näkökulmia tuttuunkin ympäristöön. Eihän kävelytiet ole vain ja ainoastaan liikkumista varten? (Niinkuin alkuperäinen kirjoittaja kai viittasikin tuolla Tehokkuusajattelulla.)
minustapa se oikopolku on oikein mainio.
paitsi näin syksyisin, jolloin se todella on mutavirta.
haluaisin väittää, että päärakennukselle mentäessä mutkia oiotaan, koska on kiire matikanluennolle.
mutta en voi sitä vakavalla naamalla sanoa.
luultavasti kaikki vain haluavat äkkiä sisään sateesta. faktahan on, että matikanluennolle mentäessä sataa taatusti. poispäästessä aurinko alkaa paistaa ja enkelikuoro laulaa, eikä kiireiseen oikaisuun ole tarvetta.
Paluuviite: asian cam nude