Satunnaisia kommentteja musiikkipuhelimista

Minä olen hyvin puolueellinen. Olen varsin tyytyväinen iPodiini, ja odottelen, että markkinoille tuotaisiin puhelin, josta voisin sanoa samaa. Olen hieman sillä kannalla, että konvergenssilla saa aikaan mainioita linkkuveitsiä, mutta puukot on silti syytä pitää erillään. Minusta olisi järkevää, että musiikkisoitin ja puhelin osaisivat kommunikoida keskenään – soitin menisi vaikka paussille puhelun tullessa – mutta niitä ei ole välttämättä syytä tunkea samaan laitteeseen.

Tomi T Ahonen on hiljattain herättänyt kovasti keskustelua väitteillään, joiden mukaan iPod ei suinkaan ole musiikkisoittimien markkinajohtaja. Jos musiikin toistamiseen kykenevät puhelimet lasketaan mukaan, iPodin markkinaosuus ei ole kuin hieman yli kymmenen prosenttia. Vuosi 2006 oli käännekohta: iPod-myynti tasaantui, musiikkipuhelinmyynti räjähti, ja loppu on alamäkeä.

On helppoa vastata korostamalla, että musiikkipuhelimia ja iPodeja ostetaan eri tavalla. iPod ostetaan musiikinkuunteua varten. Uusi puhelin ostetaan uuden puhelimen ostamista varten – ellei operaattori sitten lähetä sitä automaattisesti osana sopimusta. Yhä suuremmassa osassa uusista puhelimista on mukana musiikkisoitin, vaikkei se varsinainen ostoperuste olisikaan.

Sääli, että Nokian soittimen unpause-nappia käsitellyt juttuni hävisi, mutta tässä on toinen tuore luonnehdinta siitä, mitä musiikin soittaminen kännykällä saattaa tarkoittaa. Merkki on LG.

While the MP3 player is paused, the backlight on the external display just won’t go off. So inadvertently, the phone almost completely runs down its battery overnight staying in “Pause” mode.

Why not turn the phone off overnight? Well, because then I’d have to listen to the first half of TWiT all over again. Can’t you fast forward? No. Doesn’t it remember where you’re up to like an iPod? No. Pause is your only hope.

[…]

You can’t get into to the MP3 player unless you can establish a network connection to the Sprint Music Store. Even to play your own MP3s!

[…]

A little bit more exploring and I discovered that there’s another entirely separate MP3 player on this device. It’s hard to find. You have to go to Tools, then Memory Card, then to the Music folder, and another MP3 player starts up which you can use to listen to your MP3s. For this player, you don’t have to be on the network, so it works in the subway, but—get this—the minute you close the clamshell, the music stops!

***

Kun tähän vielä lisää vakiojutut iTunes-ohjelman ja -kaupan tuomasta ylivertaisesta kokonaispaketista, Apple-intoilija voi kuitata tyytyväisenä jutun loppuunkäsitellyksi. Mutta ei sittenkään.

Kiinnostavimpia Ahosen luvuista ovat musiikkikauppaa koskevat. Suuri osa tutuistani on samanlaisia cooleja geekkejä kuin minäkin, enkä tiedä kenenkään ostaneen musiikkia puhelimellaan. Mutta ilmeisesti Suomi on tässä suhteessa vastaava takapajula kuin Amerikka on Ahosen mukaan. Muualla kauppa kuulemma käy:

In Sweden one 3G carrier, Tre (part of the 3/Hutchison group), already account for 35% of ALL online music sales, and yes more than iTunes Sweden.

In Korea today – 45% of ALL MUSIC SOLD, not online music, all music sold – is to mobile phones

Eikä näissä luvuissa ole mukana soittoääniä, joka on huomattavasti isompi bisnes – niin hullulta kuin se vaikuttaakin.

***

Minä sain tilaisuuden osallistua Nokian demosessioon viime viikolla. Kokeilin pikaisesti sitä musiikkipuhelinta, jonka näppäinosa pyörii kuin rubikinkuutio ja huomasin ihmeekseni, että play/pause-napin [tässä mallissa ei ollut lainkaan unpausea] painamisen ja musiikin toiston välillä oli liki sekunnin viive.

Esittelytilaan oli rakennettu myös olohuonetta esittävä nurkkaus, jossa puupaneeliseinän keskellä oli suuri tv-ruutu. TV oli kiinni laitteessa, joka muistutti toiminnallisuudeltaan Applen tuloillaan olevaa iTV-vekotinta. Se siis otti vastaan langattomasti lähetetyn videon ja esitti sen television ruudulla.

Siinä missä Applen mallissa ajatuksena on säilyttää media kymmenien tai satojen gigatavujen kokoisella oman tietokoneen kiintolevyllä, Nokian mallissa se säilötään kännykässä. Esittelylaitteessa oli kaksigigainen muistikortti, mutta neligigaisiakin on kuulemma saatavilla. Neligigainen nano riittää omiin mobiilin musiikin tarpeisiini, mutta kestää aika kauan ennen kuin elokuvakirjastoa saadaan mahtumaan kännykkään.

Epäselväksi jäi myös, mitä iloa kirjaston mobiliteetillä on, kun näyttö ja kaiuttimet ovat kuitenkin huomattavan staattisia. Paitsi tietenkin siinä jokapäiväisessä tilanteessa, että menee kylään kaverinsa luokse, ja haluaa esittää elokuvan langattomasti…

5 kommenttia artikkeliin ”Satunnaisia kommentteja musiikkipuhelimista

  1. Toisin sanoen Jobs valehteli It’s Showtime-puheessaan, jossa muistaakseni väitti että iTunes Store on markkinajohtaja kaikissa maissa, joissa se on tarjolla?

  2. Mobiliteetistä on iloa jos leffa- ja musakirjasto kulkee mukana vaikka kotimaan- ja ulkomaanmatkoilla (osa työikäisistä kun viettää 200 päivää työmatkoilla) jolloin hotellissa voi katsoa ja kuunnella mitä huvittaa. Edellyttää tietenkin että hotellihuoneet varustetaan valmiuksilla mikä ei ole vielä arkirealismia…

  3. Paluuviite: ficus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s