Kuka muistaa älykelloja? Apple Watch 10 kuukauden käytön jälkeen

Mitä olet tykännyt? on tyypillisin kysymys, jota älykellon kantaja saa kuullakseen. Olen käyttänyt Apple Watchia viime heinäkuusta saakka ja Huawei Watchia kohta kuukauden, joten on hyvä aika raportoida, mitä olen oppinut.

Tässä tekstissä on kolme osaa: Ensin pohditaan, onko älykelloissa ylipäänsä järkeä, sitten kerrotaan mikä niissä toimii tällä hetkellä ja mikä ei. Lopuksi annetaan muutamia täsmävinkkejä siltä varalta, että olet suunnittelemassa, kuinka sinun palvelusi voisi hyötyä älykelloista ja erityisesti Apple Watchista.

1/3 Onko älykelloissa järkeä?

Kirjoitin pian Apple Watchin julkaisun jälkeen syksyllä 2014 artikkelin Tekeekö älykello taskupuhelimesta vanhanaikaisen. Kerroin siinä pidemmälti siitä, kuinka kellojen siirtyminen taskusta ranteeseen ei liittynyt ainoastaan tekniseen kehitykseen, vaan sosiaalisella hyväksyttävyydellä ja taistelutantereiden melskeellä oli osansa asiassa.

Minusta jatkumo näyttää edelleen selvältä, mutta on yhtä lailla selvää, että älykellojen ensimmäinen sukupolvi ei ollut kyllin kypsä, että käyttäjät olisivat valmiit ottamaan  ajankohtaiden tiedon jälleen ranteisiinsa.

 

watch evolution

Kello on siirtynyt taskusta ranteen kautta taskuun – ja tekee taas paluuta ranteeseen

 

Mikä maksaa?

Älykelloja on pidetty kalliina. En oikein osaa itse arvioida asiaa, sillä suhteeni teknologian hintaan on vähän vääristynyt. Pihistelin Apple Watchini kanssa ja hankin edullisemman alumiinimallin. Toisaalta aikoinaan vähätuloisena opiskelijana maksoin saman verran toisen sukupolven iPodista, vaikka en edes oikein kuunnellut musiikkia.

Minulle oleellisempaa on vaihtoehtokustannus. Jos käytän Apple Watchia, en voi käyttää kelloa, jota oikeasti haluaisin käyttää. Olin juuri ehtinyt innostua ajatuksesta hankkia Junkers-merkkinen automaattikello, kun huhut Apple Watchista alkoivat yltyä, joten pidättäydyin aikeistani.

Hankin Apple Watchin ammatillisista syistä, mutta samalla harmitti jatkuvasti, ettei kädessäni ollut sellaista kelloa kuin olisin halunnut. Vähän kuin joutuisi pukeutumaan työnantajan t-paitaan.

Tällaisen kellon olisin oikeasti halunnut

Tällaisen kellon olisin oikeasti halunnut

Kelloihmiset vai kellottomat kohderyhmänä?

On yllättävää, että Apple lähti tavoittelemaan saman tien molempia kohderyhmiä, sekä kelloihmisiä että kelloa käyttämättömiä. Lean startup -jargonia lainatakseni: on epäselvää, onko älykellolla vielä edes problem/solution-fittiä – saati product/market-fittiä. Siksi on outoa, että valikoima on trimmattu suoraan skaalausvaihteelle. Älykellolla ei ole edes sellaista verkostoefektiä, joka perustelisi tämän.

(Joku toinen voisi sanoa, että niin kauan kun se myy monella miljardilla dollarilla, on ihan sama mikä fitti sillä on.)

Kelloa käyttämätön ihminen kokee, että hän näkee ajan riittävän helposti puhelimestaan. Hänelle älykello pitäisi myydä järkisyin: se toimii niin paljon paremmin kuin puhelin, että kannattaa uhrata vähän rahaa ja jaksaa ladata laite joka yö.

Kelloa käyttävä taas on luultavasti valinnut nykyisen kellonsa joiltain osin tunnesyistä. Hänelle pitäisi perustella edellisten haittojen lisäksi myös se, ettei hän enää voi ilmaista persoonaansa kellon avulla.

Applen uskomattoman taitava negatiivinen markkinointi

Applen kellomallistoon liittyvä positiointi on melkoinen markkinointitemppu. Siinä missä Android-puolella 400 euron kello edustaa kellojen kalliimpaa päätä, ja esimerkiksi Huawei Watch toimitetaan arvokkaan tuntuisessa korurasiassa, Apple on tehnyt kaikkensa, jotta malliston halvin tuote myös tuntuisi halvalta.

Apple Watch Sport toimitetaan halvan näköisessä muovilaatikossa

Apple Watch Sport toimitetaan halvan näköisessä muovilaatikossa. (Kuva: wccftech)

 

Saman hintaluokan Huawei Watch on positioitu arvokkaaksi ja toimitetaan arvokellon korurasiassa –jossa on juuri niin jäykkä sarana kuin olettaisi.

Saman hintaluokan Huawei Watch on positioitu arvokkaaksi, ja se toimitetaan arvokellon korurasiassa – jossa on juuri niin jäykkä sarana kuin olettaisi (Kuva: Androd central).

Apple Watch Sport toimitetaan vaatimattomassa laatikossa, mukana tuleva muoviranneke kelpaa tyyliltään vain urheilukäyttöön, ja laturikaapelistkin on valmistettu varten vasten halvan tuntuinen muovinen versio. Lisätarvikekaapelia ei kuitenkaan saa kuin metallisena.

Ranteessani roikkuu 500 euroa – ja Apple saa pirullisella markkinoinnillaan tuntemaan itseni noloksi köyhäilijäksi.

Ranteessani roikkuu 500 euroa – ja Apple saa pirullisella markkinoinnillaan tuntemaan itseni noloksi köyhäilijäksi.

Halvat lelut jäävät laatikkoon, kallista käyttää vaikka väkisin

Kalliilla hinnalla on myös sitouttava vaikutus. Tyyristä laitetta ei raaski olla käyttämättä, kun sen on kerran mennyt hankkimaan. Alle sadan euron aktiivisuusranneke on helppo jättää laatikkoon odottamaan, kun latauskaapeli hukkuu, mutta yli 400 euron kelloon todennäköisesti hankkii uuden kaapelin.
(Vaikka kaapeli maksaakin Apple-tyyliin rapsakasti 10 prosenttia laitteen hinnasta. Neljän kaapelin hinnalla saa jo kelvon Android-kellon.)

Happotesti: pukisitko sen käteesi, vaikka akku olisi aamulla tyhjä?

Jos kello on ansainnut paikkansa myös koruna, sitä haluaa pitää kädessä, vaikka sitä ei käyttäisi. Yhtenä happotestinä voi pitää, jättääkö kellon ranteeseensa, vaikka olisi unohtanut laittaa sen yöksi lataukseen.

Aiheeseen liittyy helposti unohtuva yksityiskohta. Vaikka kaikissa markkinointikuvissa laitteessa näkyy rannekkeen mukaan valittu kellotaulu, todellisuudessa näyttö on useimmiten pimeä. Apple Watchin kellotaulu näkyy parin sekunnin väläyksinä vain käyttäjälle itselleen.

Kaikkien aikojen epäonnistunein floppi?

Apple ei ole vieläkään julkistanut kellonsa myyntilukuja, mutta on mahdollista, ettei se ole niin suuri floppi kuin kuvitellaan. M.G. Siegler kertoo artikkelissaan, että Rolexin viime vuoden liikevaihto oli 4,5 miljardia dollaria. Se on paljon, mutta analyytikkoarviot Apple Watchin myynnistä tarkoittaisivat 6 miljardin liikevaihtoa.

Ja on hyvä muistaa, että ensimmäisen sukupolven iPhone oli melkoinen raakile sekin. Siihen ei pystynyt asentamaan sovelluksia, kamera oli kehno eikä se tarjonnut edes 3G-yhteyksiä.

Onko älykelloissa järkeä? Uskon yhä, että on. Applen ajoitus saattoi olla vähän liian ahnas, mutta uskoisin silti, että lopullista menestystä ei jouduta odottamaan yhtä kauan kuin kesti Newtonista iPadiin.

Applen ajoitus on ollut pielessä ennekin, vaikka konsepti itsessään oli hyvä

Applen ajoitus on ollut pielessä ennenkin, vaikka konsepti itsessään oli hyvä

2/3 Mikä toimii ja mikä ei?

Apple Watch on epätasalaatuisin tuote, jonka olen Applelta koskaan ostanut. Muutamat asiat toimivat oikein hyvin ja jotkin rajoitteet on helppo antaa anteeksi, mutta osaa päätöksistä on mahdotonta ymmärtää.

Kaikkiaan monessa kohdassa tuntuu, että Apple on panostanut suuresti elämyksellisyyteen. Animaatiot näyttävät sulavilta ja efektit hienoilta. Samaan aikaan perinteinen käytettävyys on unohtunut.

Usein tarvittavat toiminnot on vaikea toteuttaa, hyvin harvoin tarvittavat toiminnot ovat etualalla ja käyttöliittymän logiikka on hyvin epäjohdonmukainen. Usein käytettävyyttä ei ole edes uhrattu elämyksellisyyden vuoksi. Se on uhrattu silkkojen huonojen päätösten takia.

David Pogue on kirjoittanut hyvin Apple Watching navigaatio-ongelmista ja tarjoaa niihin vaihtoehtoisen ratkaisunkin.

Tiedon vastaanottaminen toimii, noutaminen ei

Tiivistetysti Apple Watchin käytön voi jakaa kolmeen käyttötapaan: informaation noutaminen (etenkin sovellukset), informaation vastaanottaminen (ilmoitukset) ja informaation vilkaiseminen (kellotaulun tiedot, Glancet).

Näistä informaation pyytäminen toimii todella huonosti ja informaation vastaanottaminen sekä vilkaiseminen tilanteesta riippuen joten kuten tai suorastaan hyvin. Lisäksi taustalla tapahtuu informaation tallentamista, joka toimii hyvin.

Kruunu ei ole ihan niin maaginen

Apple hehkuttaa kellon markkinointimateriaaleissa kyljessä olevaan kellotyyliin kruunuksi kutsuttua rullaa. Siinä missä kelloissa kruunua käytetään kellon vetämiseen tai viisarien säätämiseen, Apple Watchissa sillä rullataan listoja. Joku voisi älähtää siirtomuotoisuudesta: on mahdollista, että ulkoisesti kellomaiselta näyttävä komponentti ei toimi optimaalisesti uudessa tarkoituksessa.

Kruunun pyöritystuntuma on miellyttävä, mutta minulle oli hämmentävä kokemus, ettei sillä voinut tehdä muuta kuin vierittää listoja. Valitakseni jotain listalta joudun kuitenkin siirtämään sormen näytölle, joten voisin saman tien vierittää näyttöä suoraan pyyhkäisemällä. Lisäksi kruunu ei kuitenkaan toimi monissa näkymissä, joten sitä ei aina muista käyttää.

Valitakseni jotain listalta joudun kuitenkin siirtämään sormen näytölle, joten voisin saman tien vierittää näyttöä suoraan pyyhkäisemällä.

Apple Watchin listoilta valitsemista hankaloittaa myös se, että lista heilahtaa helposti samalla, kun siltä yrittää valita jotakin. Android Wear on suunniteltu käytettäväksi ilman erillistä vieritysrullaa, ja siinä kokonaisuus toimii paremmin. Listaan on lisätty kevyt porrastus, jolloin valinnat napsahtavat paikoilleen, kun listan vieritysvauhti hidastuu. Näin valinnan tekeminen on helpompaa. Porrastus ei ole kuitenkaan liian aggressiivinen, joten listan nopea vieritys onnistuu silti.

Lisää sekaannusta minulle aiheutti se, että kruunu osoittaa oikealle päin (tai käsiriippumattomasti: kohti sormenpäitä). Olisin tämän vuoksi olettanut, että sen painamien tekee valinnan ja siirtää minua valikkohierarkiassa eteenpäin, oikealle.

Vaan sepä mokoma toimiikin paluunappina, eikä eteenpäin siirtymiseen ole nappia lainkaan. Tämä logiikka poikkeaa kaikista koskaan käyttämistäni urheilukelloista ja on sen vuoksi erityisen hämmentävää.

Kruunun voi kääntää ympäri

Personointimahdollisuuden tapaavat olla vähissä Applen tuotteissa, mutta kello antaa onneksi kääntää kruunun laitteen vasemmalle puolelle. Tällöin se paitsi osoittaa luontevammin taaksepäin hierarkiassa, sitä voi myös pyörittää paljon kätevämmin peukalolla niin, että etusormella voi tökkiä näyttöä.

Time Machine tulee tielle

WatchOS 2 toi mukanaan uuden Time machine -toiminnon. Se vie kruunun lähemmäksi kellojen alkuperäistä tehtävää: kun kruunua pyörittää kotinäkymässä, viisarit pyörivät. Samalla kotinäkymän komplikaatiot muuttavat arvojaan kellonajan mukaan. (Apple kutsuu kellotaulun lisäominaisuuksia mekaanisista kelloista lainatulla termillä complication, joka on jo ehditty tuomita brändäyskatastrofiksi. En usko, että he sentään suomeksi oikeasti sanovat komplikaatio.)

Nokkela toiminto, jota en ole kertaakaan käyttänyt tahallani. Sitä ei valitettavasti voi myöskään kytkeä käytöstä. Kun tämän yhdistää sisäsyrjälle käännettyyn kruunuuni, törmään useamman kerran päivässä siihen, että kelloa katsoessani en näekään aikaa, vaan aikakone on pyörähtänyt itsestään väärään asentoon, ja joudun erikseen siirtymään nykyaikaan.

Nokkela toiminto, jota en ole kertaakaan käyttänyt tahallani.

Fyysisiä painikkeita ei hyödynnetä

Apple Watchin kruunun vieressä on toinen nappi. Sitä painamalla aukeaa vähän väkinäisesti ympyrämuotoon toteutettu lista tärkeimmistä kontakteistani. Heille voi soittaa, lähettää hymiön, piirretyn kuvan tai pätkän pulssiaan.

Tämä on ihan kätevää joskus, mutta on sääli, ettei napilla voi olla eri toimintoja tilanteen mukaan. Juoksulenkillä ollessani painaisin mieluusti fyysistä nappia laittaakseni treenin tauolle tai merkitäkseni kierroksen päättyneeksi – ja vastaavasti harvemmin haluan soittaa kellekään – mutta nyt joudun tökkimään hikisillä sormilla kosketusnäyttöä.

Vastaavasti kruunun avulla säätäisi mieluusti sokkona äänenvoimakkuutta tarpeen mukaan. Vaikka painamalla kruunun pohjaan ja rullaamalla ylös tai alas. Nyt joutuu sen sijaan siirtymään kotinäytölle, pyyhkäisemään ylöspäin, jotta glancet tulevat näkyviin ja pyyhkimään tässä sitten vasemmalle tai oikealle sen mukaan, missä glancessa sattuu olemaan löytääkseen soitinta ohjaavan näkymän.

Käyttöliittymä mukautuu heikosti kontekstiin

Edellinen esimerkki kuvaa hyvin yhtä Apple Watchin käyttöliittymän peruspiirrettä: se mukautuu huonosti kontekstiin. Jos kuuntelen puhelimellani podcastia, kellon luulisi tietävän tämän ja tarjoavan soittimen hallintapainikkeita etualalla (Android Wear tekee juuri näin).

Osa rajoituksista tuntuu kuin tarkoituksellisilta fyysisen maailman rajoitteiden kopioimiselta digitaaliseen maailmaan. Kun päivälle ei ole enää kalenterimerkintöjä, kalenteri-indikaattori ei katoa pois kellotaulusta. Sen sijaan siinä lukee isolla: No upcoming events.

apple watch no events

Vaikka kalenterissa ei ole tapahtumia, kalenterikomponentti jää silti killumaan näytölle. Huomaa myös vasemmalle osoittava kruunu.

Vastaavasti hyödyllisten komplikaatioiden suunnitteleminen kellotauluun on vaikeaa, sillä ne ovat aina näkyvissä. Erilaiset Muista ottaa sateenvarjo – tai Varo karhua Haminassa -varoitukset eivät oikein toimi, sillä ne varaisivat aina paikkansa kellotaulusta, mutta näyttäisivät harvoin mitään. Olisi hyvä, jos Apple tarjoaisi näitä varten dynaamisemman järjestelmän.

Osa rajoituksista tuntuu kuin tarkoituksellisilta fyysisen maailman rajoitteiden kopioimiselta digitaaliseen maailmaan.

Kello pysyy ajassa, homma hallussa

Merkittävin älykellosta kokemani hyöty on tuntuma siitä, että kaikki on hyvin. En toimistossa ollessani halua pitää puhelimessa ääniä päällä ja jopa värinähälytys on ongelmallinen (koska iOS ei anna määrittää Älä häiritse -aikoja erikseen viikonlopulle – pitkä juttu). Puhelimeni saattaa myös lojua laukussa tai takin taskussa. Kaikesta huolimatta tiedän jatkuvasti, mitä viestejä olen saanut ja huomaan, jos joku soittaa minulle ja muistan lähteä seuraavaan tapaamiseen.

Apple Watchin suurin ongelma kellona on, että näyttö ei ole aina päällä, joten ajan vilkaisemiseksi ei riitä, että kääntää katseensa kelloa kohti. Etenkin makuuasennossa kellon katsominen tapaa vaatia ärsyttävän voimakasta ranteen heilautusta. Olen huomannut, että luovutan usein suosiolla ja nostan kellon nenääni vasten, jotta saan näytön päälle.

Olen huomannut, että luovutan usein suosiolla ja nostan kellon nenääni vasten, jotta saan näytön päälle.

On kaikesta huolimatta miellyttävää tietää, että kello on ajassa. Kun radiosta tulee aikamerkki ja sekuntiviisari näyttää tasatuntia juuri oikeassa kohdassa, kaikki on hetken hyvin. Vastaavasti en ole koskaan uskaltanut luottaa rannekellojeni päiväystietoihin, sillä ne täytyy jaksaa säätää kuntoon aina eri mittaisen kuukauden osuessa kohdalle. Apple Watchin päivyri on aina ajassa.

Akun kesto ei ole niin suuri ongelma kuin sanotaan

Ihmiset tuntuvat olettavan, että akun kesto olisi älykellon suurin ongelma, mutta moni asia vaivaa minua paljon enemmän. Apple Watchin akku kestää aktiivista käyttöä helposti päivän – se on puoli päivää enemmän kuin pari vuotta vanha puhelimeni. Jos lähden yhden yön reissulle, en aina jaksa pakata kaapelia mukaan, ja akku saattaa silti kestää paluuseen saakka (en ole raaskinut ostaa toista kaapelia, ja ärsyttää kontata pöydän alla irrottamassa ainokaista seinästä).

Jokaöinen lataus on helppo muistaa ja hoituu samalla vaivalla kuin puhelinkin. Enemmän harmittaa, että kaapeli on epästandardi ja on taas yksi lisämurhe pakkaamiseen.

Pienessä akussa on myös se hyvä puoli, että se latautuu nopeasti. Jos huomaa aamulla unohtaneensa ladata kellon, päivän voi vielä pelastaa panemalla sen lataukseen aamutoimien ajaksi. Töihin lähtiessä virtaa on sen verran, että se riittää kotiin saakka.

Kellon ja puhelimen yhteys pelaa, mutta siitä ei oteta kaikkea irti

Monella on Bluetooth-laitteista epäluotettava kuva. Yhteyden katkeilevat ja laitteita saa olla jatkuvasti parittamassa yhteen. Apple Watchin kanssa tällaisia ongelmia ei ole. Yhteys ei katkea juuri ikinä, eikä vähempää oikein voi hyväksyäkään, kun Apple kuitenkin valmistaa molemmat laitteet.

Vähän ikävältä tuntuu sen sijaan, ettei laitteiden fyysistä yhteyttä voi hyödyntää. Olisi luontevaa, että puhelimesta saisi lukituksen pois siksi aikaa, kun kello on vieressä. Tai kellon voisi laittaa värisemään, jos puhelin uhkaa unohtua kotiin.

Android Wearin avulla molemmat onnistuvat.

Rannepuheluilla on yllättäen paikkansa

Moni on tuominnut kellon avulla soitetut puhelut silkaksi myyntitempuksi. Olen itse huomannut käyttäväni niitä tietyissä tilanteissa. Jos ajan skootterilla ja päässäni on kypärä, en puhumaan pysähtyessäni jaksa riisua kypärää pois. Tällöin on kätevämpää puhua ranteeseen kuin kaivaa puhelin ja asettaa se kaiutintilaan.

Skootteroidessa kello on kätevä apu ja jopa puhelinta huomaa käyttävänsä.

Skootteroidessa kello on kätevä apu ja jopa puhelinta huomaa käyttävänsä.

Polkupyörällä rannepuhelua varten ei tarvitse edes pysähtyä kokonaan.

Vastaavasti purjeveneen peräsimessä istuessani rannepuhelin on osoittautnut käteväksi. Joskin vähänkin tuulisemmalla säällä äänenvoimakkuus loppuu kesken. Your (nautical) mileage may vary…

Eniten harmittaa, ettei kellolla aloitettua puhelua voi siirtää puhelimeen ottamatta puhelinta käteen. Minulla on usein kaupungilla kävellessäni kuulokkeet päässä, joten olisi kätevää soittaa puhelu kellosta ilman puhelimen esiin kaivamista ja puhua se kuulokkeiden kautta.

Valmiilla tekstareilla selviää varsin pitkälle

Apple Watchin avulla voi lähettää suosikkikontakteilleen valmiiksi kirjoitettuja tekstareita ja hymiöitä varsin kätevästi. Tämä on yllättävän hyödyllistä. Kun kiiruhtaa tapaamiseen, on helppoa lähettää ranteesta valmiiksi kirjoitettu viesti, että on perillä 3 minuutin kuluttua. Viestejä kannattaa tietty tallentaa minuutin välein.

Myös emojit voivat olla yllättävän ilmaisuvoimaisia. Itse en vanhana jääränä osaa niitä aina hyödyntyää, mutta on kaikkiaan kiinnostavaa, kuinka Apple Watch julkaistiin sopivasti kesken emojien esiinmarssin.

Kello on opettanut käyttämään Siriä

En ole koskaan oppinut käyttämään Siriä puhelimellani, mutta kellon avulla se tuntuu luontevammalta. Yleisin käyttämäni komento on herätyskellon asettaminen iltapäivätorkuille asettuessani. Siri on vain sikäli tyhmä, että se tallentaa jokaisen lisätyn herätyksen kellosovelluksen listaan. (Android Wearin OK Googlessa ei tätä ongelmaa ole.)

Valitettavasti Siri tuntuu välillä ikävän rajoittuneelta. Jos sitä pyytää kytkemän kellosta äänet pois päältä, se kertoo, mistä päin valikkoa toiminto löytyy, mutta ei suostu tekemään sitä.

Navigointi on kätevää, mutta kohteen määritys hankalaa

Käännös käännökseltä opastava navigaattori on suosikkitoimintojani skotterilla tai polkupyörällä ajaessani tai vieraassa kaupungissa kävellessäni. Erityisen mukavaa on, että näytöllä näkyy jatkuvasti myös ennakoitu saapumisaika.

Navigoinnin ainoa ongelma on, että kohteen määrittäminen kellon avulla on vaikeaa, sillä osoite pitää kertoa puhumalla ja kelloa on vaikea saada ymmärtämään suomalaisia katuja. Puhelimen kaivaminen osoitteen kertomiseksi on vähän kankeaa.

Navigointi toimii hyvin kunhan määränpään saa määritettyä.

Navigointi toimii hyvin kunhan määränpään saa määritettyä.

Toinen rajoite on, että navigointi toimii vain Applen karttojen kanssa, ja olen tottunut luottamaan Googleen enemmän.

Käännös käännökseltä opastava navigaattori on suosikkitoimintojani

 Värinä on hieno, mutta vaisu

Apple Watchin värinäpalalute ei ole mikä tahansa vibra. Taptic engineksi kutsuttu mekanismi osaa tuottaa hienovaraista liikettä, joka tuntuu samalta kuin jos joku napauttaisi kevyesti rannetta sormenpäillä. Mikä parasta, tämä tapahtuu lähes äänettömästi, joten tieto tulevista viesteistä ei kiusaa muita tilanteessa läsnäolevia.

Ero Huawei Watchin perinteiseen värinään on melkoinen. Kun puhelin soi, siihen on pakko reagoida tavalla tai toisella, sillä värinää ei voi olla kuulematta.

Apple Watchin värinän suurin ongelma on sen vaisuus. Vaikka olen säätänyt sen voimakkaimmalle tasolle, en silti aina huomaa kaikkia puheluita, jos rannekkeeni on vähänkin löysemmällä.

Navigaatiotoimintoa käytettäessä värinäkaava vaihtuu sen mukaan, pitäisikö kääntyä vasemmalle vai oikealle, mutta en ole oppinut muistamaan, mikä tarkoittaa mitäkin.

Ilmoitukset toimivat hyvin, mutta…

Push-viestien vastaanottaminen on kenties älykellon tärkein älytoiminto. Tarve kaivaa puhelinta esiin vähenee, kun rannetta vilkuilemalla pysyy ajan tasalla asioista.

Pääpiirteissään Apple Watch toimii tässä suhteessa hyvin. Ilmoituksen saapuessa tuleva värähdys on miellyttävä. Kun kellon nostaa ylös, näyttö syttyy ja esiin animoituu hälyttävän sovelluksen kuvake. Hetken kuluttua se animoituu pienemmäksi ja esiin liukuu itse viesti.

Tämä toimii sen verran hyvin, että Google ilmoitti juuri Android Wearin seuraavan version siirtyvän samaan suuntaan.

Jos viestin jättää lukematta, sen löytää myöhemmin pyyhkäisemällä kellotaulun ylälaidasta aukeavasta ilmoitushistoriasta. Oletusarvoisesti kellotaulussa näkyy punainen piste tiedottamassa lukemattomista viesteistä, mutta inbox-kammoa potevat voivat kytkeä sen pois syyllistämästä.

Fiksut ja hyödylliset ilmoitukset ovat fiksuja ja hyödyllisiä myös kellossa:

Taksi on tulossa.

Taksi on tulossa.

Ruoka on valmista.

Ruoka on valmista.

Olisi syytä lähteä bussille

Olisi syytä lähteä bussille

90-luku kutsuu

90-luku kutsuu

Tähän saakka kaikki kuulostaa vielä hyvältä, mutta Apple Watchin tavassa käsitellä ilmoituksia on kolme huutavaa puutetta.

Ilmoituspuute 1: Viestissä näkyy vain alku

Applen push-viestin pituus on rajoitettu, minkä vuoksi kellossa viesteistä näkyy vain alku. Tekstiviestit on mahdollista lukea kokokaan, sillä Apple Watch tarjoaa näihin oman sovelluksensa. Vastaavasti Facebook Messenger -viestit pääsee lukemaan kokonaan, kunhan ensin asentaa oman sovelluksen tätä varten.

Käyttäjien kannalta on sääli, että he joutuvat erikseen asentamaan sovelluksia tehdäkseen tällaisia perusjuttuja ja julkaisijoiden kannalta on vielä suurempi sääli, että tätä varten joudutaan käyttämään voimavaroja ohjelmistokehitykseen. (Toim. huom. työnantajani myy näitä sovelluksia kyllä mieluusti.)

Ilmoituspuute 2: Viesteille ei voi tehdä mitään ilman sovellusta

Vain toteuttamalla erillisen Apple Watch -version sovelluksesta on mahdollista tarjota toimintoja, kuten Vastaa tai Muistuta vai Vaimenna tämän sovelluksen ilmoitukset tunniksi.

On kätevää

On kätevää pystyä reagoimaan ilmoituksiin suoraan. Useimmiten tämä ei ole mahdollista, sillä tätä varten täytyy toteuttaa oma kellosovellus.

Tämä tekee turhat push-viestit vieläkin turhemmiksi. Aina välillä saa viestin, että kaksi Twitter-käyttäjää keskustelee aiheesta #muuten – ja minun tehtäväkseni jää painaa OK. Vastaavasti klikkiotsikot muuttuvat vielä tavallistakin raivostuttavammiksi, kun klikkaaminen ei ole edes mahdollista.

Nyt kiinnostaa

Nyt kiinnostaa

Kuva olisi kiva.

Kuva olisi kiva.

Ilmoituspuute 3: Kellon ja puhelimen ilmoituksia ei ole mahdollista eriyttää toisistaan

Apple mainostaa näkyvästi, että kello on heidän kaikkien aikojen henkilökohtaisin laitteensa. Samalla tavalla kuin tekstari tuntuu intiimimmältä kuin sähköposti, kellon haluaa rauhoittaa vain kaikkein tärkeimmille viesteille. Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä, ettei Apple mahdollista tällaista hallintaa kuin omille sovelluksilleen.

Ainoa vaihtoehto on peilata ilmoitusasetukset puhelimen ja kellon välillä

Ainoa vaihtoehto on peilata ilmoitusasetukset puhelimen ja kellon välillä

Applen omissa sovelluksissa on mahdollista säätää kelloon omat ilmoitussäännöt

Applen omissa sovelluksissa on mahdollista säätää kelloon omat ilmoitussäännöt

Kolmansien osapuolten sovellusten kohdalla ainoa valinta on joko olla lähettämättä ilmoituksia kelloon tai lähettää kaikki. Toisin kuin ylempiin rajoitteisiin, tähän ei auta edes oman kellosovelluksen kehittäminen.

Sovellukset ovat ajanhukkaa

Enpä tuhlaa tähän enempää aikaa. Sovelluksiin liittyy seuraavia hankaluuksia:

  • Niiden asentaminen käy hankalasti erillisen Apple Watch -sovelluksen kautta
  • Niiden käynnistäminen käy nätin, mutta vaikeakäyttöisen sovellusruudukon avulla
  • Sovellukset käynnistyvät oikeasti noin 50% kerroista. Aivan liian usein yli kymmenen sekunnin odotus palkitaan virheilmoituksellea. Olisi mukavaa, jos odottelun ajaksi kätensä voisi edes laskea suoraksi ja kello ilmoittaisi värähdyksellä, kun on jotain katsottavaa.
  • Sovellusten kehittäminen on rajoitettua ja vaikeaa. Lisäks simulaattorin käyttö on sen verran kankeaa, että moni sovellus on testattu puutteellisesti. Kaikkiaan puhuttiin, että WatchOS 2 toisi merkittävän parannuksen tilanteeseen, kun sovellukset voivat pyöriä suoraan kellolla sen sijaan, että kellolla vain näytettäisiin puhelimella toimivan sovelluksen sisältöä, mutta käytännössä kokemus on yhä kurja.
Sovellusruudukon voi kyllä loitontaa todella pieneksi mutta ei lähentää niin suureksi, että kuvakkeita olisi mukava painaa

Sovellusruudukon voi kyllä loitontaa todella pieneksi mutta ei lähentää niin suureksi, että kuvakkeita olisi mukava painaa

Upsista keikkaa

Upsista keikkaa

Latausanimaatiot pyörivät sulavasti. Välillä ne eivät pääty milloinkaan.

Latausanimaatiot pyörivät sulavasti. Välillä ne eivät vain pääty milloinkaan.

On vaikea välttyä ajatukselta, että Applen olisi kuulunut jättää kolmansien osapuolten sovelluksen kokonaan pois Apple Watcin ensimmäistä versiosta. Ihan kuin aikoinaan ensimmäisen iPhonen kanssa.

Ainoa tapa, jolla sovellukset tuovat kiistatta arvoa on, että niiden avulla voi rakentaa järkevästi toimivia ilmoituksia, kuten yllä kerrottiin. Varauksin sovelluksia voi suositella myös omien kellotaulukomplikaatioiden ja glance-näkymien vuoksi.

Tyytymättömyys tulee hyvin esille Wristlyn tutkimuksessa. Mitä teknisesti edistyneempi käyttäjä on kyseessä, sitä tyytymättömämpi hän on Apple Watchiin.

Teknisesti edistyneimmät käyttäjät ovat tyytymättömimpiä Apple Watchiin

Teknisesti edistyneimmät käyttäjät ovat tyytymättömimpiä Apple Watchiin

Kellotaulun muokkaus jää puolitiehen

Apple Watchin kellotaulua voi muokata mieleisekseen monin tavoin, mutta valitettavasti toteutus ei ole kovin modulaarinen. Käyttäjä saa valita erilaisista digitaalisista ja analogisista tyylipohjista, joissa vaihtelevat parametrit ovat tarkemmin säädettävissä. Minulle sattui käymään niin, että  WatchOS 2 -päivitys rikkoi suosikkikellotauluni käyttökelvottomaksi.

Apple on päättänyt, että jos haluan kellotauluun tuntierottimet, haluan myös värikkään aktiivisuusindikaattorin. Lisäksi haluan, että muiden komplikaatioiden väri on aina oranssi, vaikka viisarin väriksi olisi säädetty punainen.

Apple on päättänyt WatchOS 2:ssa, että jos haluan kellotauluun tuntierottimet, haluan myös värikkään aktiivisuusindikaattorin. Lisäksi haluan, että muiden komplikaatioiden väri on aina oranssi, vaikka viisarin väriksi olisi säädetty punainen.

Haluan itse käyttää analogista kellotaulua, jossa on riittävän näkyvät tuntierottimet, sillä muuten en saa kellonajasta selvää kirkkaassa ympäristössä. Lisäksi haluan seurata päivittäisi aktiivisuutta, säätilaa ja kalenterimerkintöjä niin, että näiden symbolit istuvat harmonisesti kellotaulun väreihin.

Valitettavasti WatchOS 2:n myötä Apple muutti komplikaatiot värikkäiksi ja vieläpä niin, että värit eivät seuraa kellotaulun väriasetuksia. Lopputuloksena on kaamea sekasotku. Valkoiset komplikaatiokuvakkeet ovat yhä saatavilla, mutta silloin joudun siirtymään Simple-kellotauluun, johon ei taas saa riittävän erottuvia tuntiosoittimia eikä kalenterimerkinnän nimeä .

Vastaavasti olen välilä purjehdustilanteissa kaivannutdigitaalista kelloa, josta näkisi myös sekunnit. Apple tarjoaa monenlaista animoitua taustavalokuvaa kellotauluille, mutta tällaista eksoottista yhdistelmää ei ole saatavilla.

Rannekkeiden personointi käy kätevästi

Apple Watchin Sport-mallin halpaa vaikutelmaa voi häivyttää hankkimalla siihen hienomman rannekkeen. Pysyin kaukana Applen satojen eurojen rannekkeista ja hankin muutaman kympin tarvikeosia Amazonista ja Deal Extremestä.

Rannekkeiden vaihtaminen käy todella kätevästi kellon pikalukon avulla, mutta rannekkeita ostaessaan kannattaa huomata, että kaikkiin rannekkeisiin ei aina tule mukana kiinnityskappaleita, vaan ne joutuu ostamaan erikseen. Ikävä yksityiskohta on sekin, että kiiltävät kiinnityskappaleet istuvat paremmin kiiltävän teräskelloon. Alumiiniin sävytettyjä mattaosia en ole löytänyt.

Joitain hyväksi havaittuja yhdistelmiä vaalean alumiinisen Sport-malin kanssa:

Musta ranneke on varma valinta. Kaupat ovat täynnä yksinkertaisia malleja, eikä tämän kanssa voi mennä vikaan.

Musta ranneke toimii hyvin alumiinisen kellon kanssa

Musta ranneke on turvallinen valinta alumiinisen kellon kanssa. (Kuvassa näkyvä vihreä symboli on lukko. Oletuksena kello lukittuu, kun sen irrottaa ranteesta. Jouduin kytkemään ominaisuuden pois päältä, sillä ranteessa hölskyessään kello lukittui yhtenään itsestään ja sitä oli rasittavaa olla aukomassa pin-koodilla.)

Ruskea ranneke on hankalampi juttu. Voi olla, että tummempi alumiinimalli toimisi paremmin, mutta päätin itsepintaisesti, että myös vaalea metalli on käyttökelpoinen ruskean kanssa. Minulle kävi vieläpä niin, että ostamani ruskea ranneke näytti luonnossa eri väriseltä kuin kuvissa, joten päädyin värjäämään sen vähän punertavammaksi kenkälankilla.

Rannekkeen väri ei miellyttänyt, joten sävytin sitä kenkälankilla

Rannekkeen väri ei miellyttänyt, joten sävytin sitä kenkälankilla

Päätin sitkäesti, että ruskea toimii vaalean alumiinin kanssa. Onneksi näyttöä voi vähän sävyttää samaan suuntaan.

Päätin sitkeästi, että ruskea toimii vaalean alumiinin kanssa. Onneksi näyttöä voi vähän sävyttää samaan suuntaan.

Metallinen milanolainen ranneke. Tämä innosti minua eniten Applen alkuperäisessä esittelytilaisuudessa, ja ilokseni huomasin, että kauppoihin tuli edullisia ja laadukkaita versioita tästäkin. Rannekkeen tuntuma on hassu, sillä ohut metalliverkko on hyvin hengittävä. Magneettilukko löystyy pitkin päivää, mutta hyvänä puolena sitä voi kätevästi säätää portaattomasti.

Tyylipuhdas "2015-vuoden douchebag" -hetki: odottelin viime kesänä vasta-avatun Hernesaarenrannan sedulan terassilla Aperol Spritz -kädessäni, että saisin Apple-kellooni viestin siitä, että Wolt-tilaukseni on valmis ja voin kävellä Street Gastron jonon ohi hakemaan leipäni.

Vuoden 2015 tyylipuhtain douchebag-hetki: odottelin vasta-avatun Hernesaarenrannan sedulan terassilla Aperol spritz -juoma kädessäni, että saisin Apple-kellooni viestin siitä, että Wolt-tilaukseni on valmis ja voin kävellä Street Gastron jonon ohi hakemaan leipäni.

Metallinen ketjuranneke. Tällaisen hankin sokkona Deal Extremestä, ja hyvin toimi. Teräksinen ranneke tuo samalla kevyeen kelloon vähän tervetullutta lisäpainoa.

Aktiivisuuden seuranta toimii hyvin

Apple Watch on paras käyttämäni aktiivisuusranneke. Olen aikoinani käyttänyt puolisen vuotta Polar Looppia. Lisäksi käytän juostessa Polarin M400-kelloa, joka sekin toimii aktiivisuusrannekkeena, mutta Apple Watch toimii nähdäkseni tässä tarkoituksessa paremmin.

  • Se näyttää riittävän hyvältä, että sitä viitsii pitää kädessään
  • Se osaa väristä ja kiinnittää näin huomiota esimerkiksi liian pitkiin istumisaikoihin. (Tämä on suurin puute 1. sukupolven Loopissa ja M400:ssa)
  • Ennen kaikkea, Apple Watchin pelillistämislogiikka arkiaktiivisuudelle on selkeä ja toimii minusta kivemmin kuin Polarin logiikka.

Apple Watchin aktiivisuus koostuu kolmesta komponentista: seisotuista tunneista, aktiivisesta ajasta sekä energiankulutuksesta.

Apple Watch on paras käyttämäni aktiivisuusranneke.

Etenkin pidän tavasta, jolla kello vahtii, että käyttäjä nousee seisomaan kerran tunnissa riittävän pitkäksi ajaksi ja antaa palkinnon siitä, että tunti on saatu suoritettua. Polarin tapa antaa virheilmoitus epäonnistuneista tunneista on sikäli inhottavampi, että jos tunti jää väliin, varoitusta ei saa pois, vaikka jumppaisi kuinka.

Voi tietty olla, että Polarin tulkinta on fysiologisesti viisaampi, mutta se aiheuttaa helpommin ikävän hiertävän tunteen. Apple Watchin seisontaseurannan suurin ikävyys on se, että tarkastelujakso alkaa aina vuorokauden vaihteesta. Näin jos nukkuu viikonloppuna yli puolen päivän, ei välttämättä enää saa 12 seisottua tuntia aikaan, vaikka miten yrittäisi.

Aktiivisuuskertymä on selkeä ja kannustaa täyttämään palkit

Aktiivisuuskertymä on selkeä ja kannustaa täyttämään palkit

Aktiivisuus- ja energiankulutustavoitteet kasvavat itsestään taustalla, ja laite pitää kirjaa yhtäjaksoisista suoritusputkista ja palkitsee käyttäjän mitalein. En ole jaksanut perehtyä tähän sen syvemmin, mutta satunnainen palkinto toki ilahduttaa.

En suosittelisi urheilukelloksi

Apple Watchia kaupataan myös urheilukelloksi. Tätä varten kellon pohjassa on optinen sykeanturi, joka on vieläpä varsin tarkka. Olen verrannut lukemia Polarin sykeanturin antamiin lukuihin, ja syke tapaa olla korkeintaa muutaman lyönnin päässä verrokista. Vastaavasti luin jostain tutkimuksesta, että samainen Polarin sensori oli tarkin verrattaessa ammattimaisempiin tarkkuusinstrumentteihin, joten lukemaa voi pitää luotettavana.

Omassa käytössäni ongelmaksi muodostuu, että hikoilun myötä tarkkuus katoaa. Ranteeni ovat varsin karvaiset, ja se voi olla syynä tähän, mutta heti kun ehdin liikkua hien pintaan, sykearvoni putoavat puoleen todellisesta eivätkä koskaan palaa takaisin.

Apple Watchin urheilusovellus on mukavasti suunniteltu ja käyttää Applelle vähän epätyypilliseen tapaan nokkelasti näkymän sisäisiä transitioita. Ongelmaksi jää enemmän rautapuoli. Kosketusnäyttöä on ikävä tökkiä hikisin sormin dedikoidun urheilukellon tukeviin nappeihin verrattuna. Lisäksi puuttuva GPS tarkoittaa, että puhelin on otettava mukaan, jos haluaa reittinsä talteen.

Valitettavasti WatchOS on myös sikäli rajoittunut, että jos sovellus haluaa mitata sykettä kellon sensorilla, se ei voi käyttää puhelimen GPS-dataa ja päinvastoin (näin olen tulkinnut, voin olla väärässä). Applen oma sovellus on siis teknisesti etulyöntiasemassa kolmansien osapuolten sovelluksiin verrattuna, mutta vastaavasti ominaisuuksiltaan rajoittunut verrattuna reilun sadan euron juoksukelloihin.

Muiden aktiivisuusrannekkeiden tapaan Polarin laitteet osaavat tarjota automaattisesti yksinkertaisen unianalyysin. Apple Watch ei tarjoa mitää tämän tapaista. Kenties tarkoitus on ladata akkua yöllä.

Päivitys: asioista perillä oleva Rainer Tenhunen tarkensi hieman:

 

Kokevatko urheilukellot e-kirjanlukijoiden kohtalon?

Kaiken synkistelyn jälkeen uskon, että Apple Watch tarjoaa kovan vastuksen urheilukelloille. Omassa käytössäni olen huomannut, että Apple Wachin keräämää aktiivisuusdataa tulee helposti seurattua arjessa ja siksi haluaa, että erityiset liikuntakerrat eivät jää keräämättä talteen. Muutenhan treeni menee ihan hukkaan.

Pahimmillaan olen lähtenyt lenkille kahden kellon kanssa, jotta saan Polarilta luotettavan syketiedon ja Apple Watchin avulla aktiivisuuteni talteen. Polar voisi halutessaan lisätä tuen Applen aktiivisuuskertymille ja lisätä kertyneen aktiivisuuden Apple Watchin rinkuloihin.

En osaa sanoa varmaksi, miksi he eivät tee tätä. Voi olla, että he eivät ole ajatelleet asiaa tai ovat kokeneen toteutuksen turhan monimutkaiseksi hyötyyn nähden. Tai sitten se ei sovi heidän strategiaansa, vaan he toivovat, että käyttäjät keräisivät kaiken datansa heidän palveluihinsa.

Omassa käytössäni olen huomannut, etten enää jaksa käyttää urheilukelloa kuntosalilla, jossa käytin sitä enemmänkin aktiivisusupisteiden keräämiseen. Apple Watch saa riittää. Käytän urheilukelloa vain silloin kun oikeasti haluan seurata sykettäni.

Elleivät urheilukellovalmistajat ole tarkkoina, sporttikelloille voi käydä kuin e-kirjan lukijoille: e-ink-laitteet ovat edelleen yleiskäyttöisiä tabletteja parempia kirjan lukemiseen, mutta tabletit tekevät kaiken muun niin paljon mukavammin, että vain tosi harrastaja käyttää erillistä lukulaitetta.

Urheilukellovalmistajat ovat jo siirtyneet älykellosuuntaan lisäämällä tukea puhelimen notifikaatioille, mutta toiminnallisuus on vielä kovin rajalista. En olisi yhtään yllättynyt, vaikka pian nähtäisiin Android Wear -pohjaisia puhtaita urheilukellojakin.

 

Kokevatko urheilukellot dedikoitujen lukijalaitteiden kohtalon?

Kokevatko urheilukellot dedikoitujen lukijalaitteiden kohtalon?

 

Lentokenttä on älykellon luontevin elinympäristö

Älykello on omimmillaan tarjotessaan relevanttia tietoa juuri silloin, kun käyttäjä sitä kaipaa. Tämä on vaikea ongelma, joka helpottuu silloin, kun käyttäjä  on osana ennalta määriteltyä prosessia. Ei siis ihme, että lentokenttäympäristössä älykello pääsee oikeuksiinsa.

Niin lentokentillä kuin lentoyhtiöillä on sovelluksia, jotka kertovat vaihe kerrallaan, mitä käyttäjän tulee tehdä seuraavaksi. Sovelluksiin liittyy vielä alkukankeutta – Finnairkin toivotti minua sitkeästi tervetulleeksi Ouluun, vaikka olin ollut Helsingissä jo monta viikkoa – mutta ne antavat lupauksen tulevaisuudesta. Tällaista älykellon käyttö on jatkossa, kun sensorit lisääntyvät ja taustajärjestelmät muuttuvat älykkäämmiksi ja osaavat arvata, mitä kulloinkin haluan tietää.

Finavian sovellus oli yksi ensimmäisiä suomalaisia Apple Watch -sovelluksia

Finavian sovellus oli yksi ensimmäisiä suomalaisia Apple Watch -sovelluksia

KLM näyttää matkan kätevällä aikajanalla. Kruunukin toimii.

KLM näyttää matkan kätevällä aikajanalla. Kruunukin toimii.

 

Lentokenttä antaa osviittaa, millaista älykellon käyttö on jatkossa kaikkialla, kun sensorit lisääntyvät ja taustajärjestelmät muuttuvat älykkäämmiksi ja osaavat arvata, mitä kulloinkin haluan tietää.

 

Walletin avulla läpi porteista

Myös Applen Wallet-toiminto on kätevä lentokentällä (entinen Passbook). Vanha maksiimi sanoo, että älä näytä QR-koodia paperilta, jos voit näyttää sen kännykästä äläkä näytä sitä kännykästä, jos voit näyttää sen kellosta.

Todellisuudessa Applen toteutuksessa on vielä parantamisen varaa. Siinä missä kunnolla integroitu Wallet-toteutus toimii niin, että lippu näkyy oikeaan kellonaikaan suoraan puhelimen lukitusnäytöllä, kellon kanssa sen saa kaivaa käsin esiin. Matkalla on monta pientä tökättävää kohdetta, ja todennäisyys avata vahingossa väärä lippu on suuri.  Jos samalla yrittää käyttää myös lentokentän tai -yhtiön omaa sovellusta, homma menee vaikeaksi.

Lisäksi kokonaisuuteen liittyy laitteisto-ongelma. Lentokentät ovat juuri uusineet skannerinsa sellaisiksi, että ne osaavat lukea lukea QR-koodeja paperin lisäksi puhelinten näytöltä. Seuraavaksi lukijat pitää uudistaa niin, että ranteen mahtuu työntämään lukijan alle. Nykyään useimmat lukijat on mitoitettu paperille tai puhelimelle, ja kellon joutuu riisumaan hankalasti kädestään.

Kellon työntäminen skanneriin saa koehenkilömme selän kyttyrälle. Henkilökuntaakin vähän huvittaa.

Kellon työntäminen skanneriin saa koehenkilömme selän kyttyrälle. Henkilökuntaakin vähän huvittaa.

Yksi yksityiskohta on sentään huomioitu. Jos lukija on mallia, johon koodi näytetään ruutu alaspäin, Apple Watch osaa olla sammuttamatta näyttöä, kun esillä on QR-koodi. Tavallisessa tilanteessa näyttö sammuisi tässä tilanteessa. Tietyt asiat on mietitty loppuun saakka.

3/3 Kuinka Apple Watch kannattaisi huomioida tänään?

Keskity fiksuihin ilmoituksiin

Jos käytät jo sovelluksessasi push-viestejä tai paikallisia ilmoituksia, tarkista että ne toimivat fiksusti myös kellossa. Jos käyttötarkoitukseesi istuu luontevasti interaktiivinen push-viesti, toteuta sellainen, mutta huomaa, että tarvitset tätä varten oman kellosovelluksen.

Hyödynnä ilmoituksia fiksusti

Hyödynnä ilmoituksia fiksusti

 

Mahdollista koko sisällön lukeminen suoraan ilmoituksesta

Jos olet tehnyt vaikka uutissovelluksen, tee sen lähettämistä ilmoituksista mahdollisimman hyödyllisiä käyttäjälle antamalla tämän lukea koko viestin sisältö suoraan ilmoituksessta. Se on paljon todennäköisempi käyttötapaus kuin että käyttäjä ikinä etsisi sovellustasi sovellusruudukosta ja käynnistäisi sitä tätä kautta.

Mahdollista koko viestin lukeminen suoraan ilmoituksesta

Mahdollista koko viestin lukeminen suoraan ilmoituksesta. (Ei, en väärentänyt viestiä. Christian oli oikeasti tuota mieltä.)

 

Ota käyttöön Wallet-integraatio

Walletin hyödyntäminen on siitä kätevää, että sitä varten ei tarvitse tehdä mitään kellospesifiä. Tämä voi olla hyödyllistä, vaikka et sattuisi olemaan lentoyhtiö. Tukholmassa oli tyydyttävää nousta lentokenttäbussiin ja näyttää lippuja suoraan kellosta. Airbnb tallentaa vastaavasti kohteen tiedot Wallettiin, jolloin tiedot ovat tallessa ilman verkkoyhteyttäkin.

Wallet-tuen saa kaupan päälle kelloon

Wallet-tuen saa kaupan päälle kelloon. Lentoyhtiöiden lisäksi esimerkiksi Airbnb hyödyntää ominaisuutta.

Integroidu Applen aktiivisuustoimintoon

Jos toimit urheilu- ja hyvinvointipuolella ja strategiasi suinkin sallii, tee käyttäjällesi palvelus ja anna hänen kerryttää myös Apple-aktiivisuuttaan sinun tuotteesi kautta. Vastaavasti, ota kellon keräämä aktiivisuusdata talteen omaan palveluusi, niin käyttäjä saa itse päättää, missä roolissa haluaa mitäkin palvelua käyttää.

Harkitse Glancejen hyödyntämistä

Glancet ovat vilkaistavia koko ruudun informaatioelementtejä, jotka ilmestyvät näkyviin, kun kelloruudussa pyyhkäisee näytön alalaidasta (vähän pöhkösti ne toimivat vain tässä näkymässä). Niiden hyödyntäminen vaatii oman sovelluksen toteuttamista, mutta ne saattavat olla tilanteessa riippuen hyödyllinen ratkaisu varsinaisen sovelluksen sijaan.

Glancen painaminen avaa siihen liittyvän sovelluksen. Näin glance toimii samalla kätevänä oikotienä, jota käyttämällä välttyy taistelulta sovellusruudun kanssa.

Itse olen kokenut Swarmin glancen jokseenkin hyödylliseksi kirjautuakseni eri paikkoihin. Jos nyt ylipäänsä näkee moisessa mitään järkeä. Lisäksi soittimen kauko-ohjausnappeja käytän jatkuvasti. Useimmat muut glancet ovat jäänet alkuinnostuksen jälkeen ilman käyttöä.

Glancet voivat olla käteviä

Glancet voivat olla käteviä


Matias Pietilä on käytettävyysasiantuntija, joka harrastaa maailman ongelmien havainnointia. Työkseen hän ratkoo niitä Qvikissä

Mitä hiirille on tapahtunut? (Sisältää arvonnan)

[Arvonta on päättynyt. Voittajalle on ilmoitettu, ja voittajan nimi kerrotaan täälläkin, jos hän antaa luvan. Sain palkintohiiren testattavakseni, joten luvassa saattaa olla myös pieni arvostelu.]

Sain arvottavakseni hiiren. Penclic näyttää päästään alustaan kiinnitetyltä kynältä, ja sitä liikutetaan pitkin pöydän pintaa kynän tavoin. Hiiren on määrä olla nopea ja ergonominen. Nykyään on kovin hankalaa saada kommentteja kirjoituksiinsa, joten sovitaanpa, että arvon hiiren tämän merkinnän kommentoijien kesken.

Penclic-hiirtä pidellään kuten kynää (lähde: esittelyvideo)

Varaan myös oikeuden testata hiirtä pikaisesti ennen voittajalleen toimittamista – tiedä vaikka innostuisin kirjoittamaan siitä.

***

Kosketusnäytöt ovat iPhonen myötä hallinneet käyttöliittymäkeskustelua siinä määrin, ettei hiiristä ole pitkään aikaan paljoa puhuttu. Nyt on hyvä aika kirjata muistiin jälleen hieman huomioita hiiristä. Aiemmin tässä blogissa on käsitelty ainakin hiiriä yleisesti, Fittsin lakia sekä kosketusnäyttöjen vaikutusta hiirien vierityssuuntaan ja muihin eleisiin.

Luonnollinen vieritys

Vuonna 2008 kirjoitettu pohdintani kosketusnäytöistä ja hiirten vierityssuunnista osoittautui kaukaa viisaaksi. Viime syksynä Mac OS X Lionin myötä Apple käänsi oletusvierityssuunnan ympäri. Mentaalimalli ei enää olekaan, että käyttäjä liikuttaa dokumenttia kuvaavaa kameraa, vaan nyt liikutetaan itse dokumenttia. Tämä tuntuu luontevalta etenkin kannettavien ohjauslevyllä, jossa ele on nyt vastaava kuin kosketusnäyttölaitteissa.

Kytkin itse ominaisuuden pois parin tunnin totuttelun jälkeen. Päätin sittemmin antaa sille uuden tilaisuuden, jos vaikka oppisin näin hyödyntämään paremmin muun muassa selaimen paluu- ja eteenpäineleitä, jotka tuntuvat mielettömiltä alkuperäisellä vierityssuunnalla. En ole sittemminkään oppinut käyttämään näitä, mutta uutta vierityssuunntaa jäin käyttämään. Otetaan tämä nyt vaikka Steven viimeisenä toiveena.

Saanpa uuden syyn ahdistua toisten ihmisten koneita lainatessani.

Kommenttitäky: Kumpaan suuntaan sinä vierität? [Windowsilla mahdollisuus vierityssuunnan kääntämiseen on tainnut olla jo 90-luvulla.]

Monisormiset eleet

Kahden sormen vieritys on minusta yksi merkittävimpiä käyttöliittymäinnovaatioita, joita kannettavissa tietokoneissa on 2000-luvulla nähty. Joskus harvoin Windows-koneelle joutuessani kaipaan tätä ensimmäisenä.

Sen sijaan muita monen sormen eleitä en ole oppinut käyttämään tietokoneellani. En koe luontevaksi suurentaa tekstiä selaimessa nipistyseleellä. En pyöritä kuvia Esikatselussa pyörityseleellä. En käytä kolmen sormen pyyhkäisyä Exposéen.

Enkä ole edes jaksanut perehtyä siihen, mitä Exposé Lionissa tarkoittaa, kun on Mission Control ja kaikki. Minulla on nopea kone, mutta se menee jumiin kymmenien ikkunoiden kanssa ihan kuin ennen vanhaan.

[Ja sovelluksen sisäinen Exposé on menty pilaamaan näyttämällä myös aiemmin avoinna olleet tiedostot. Näin toimintoa ei uskalla käyttää ainakaan, jos asiakkaita on paikalla, jotteivät häe näe niiden tiedostojen nimiä, jotka olen varta vasten ennen palaveria sulkenut. Ja takaisin aiheeseen.. nyt.]

Kommenttitäky: Mitkä monisormieleet ovat sinulle tärkeimmät?

Ohjauslevy hiiren korvikkeena

Väitin yllä, että ei-Apple-kannettavaa hipelöidessään kaipaa ensin kahden sormen vieritystä, mutta unohdin, että ennen sitä kaipaa kunnollista ohjauslevyä. Apple on niin tyytyväinen omiin levyihinsä, että toi sittemmin markkinoille ulkoisen ohjauslevyn pöytäkoneen kanssa käytettäväksi.

 Magic trackpad tuo kosketuslevyn myös pöytäkoneelle (lähde: Apple)

On joitain tehtäviä, joihin ohjauslevy sopii hiirtä paremmin. Yksinkertainen web-selailu on kannettavalla kätevää. Sormia voi pitää näppäimistöllä ja siirtää nopeasti levylle vieritystä varten. Aina ei ole pakko siirtää edes koko kättä, vaan riittää, että vähän kurottaa sormella.

Minä tykkään sittenkin käyttää oikeaa hiirtä puuhatessani jotain graafisempaa. Laatikkoleikki Omnigrafflessa tai tarkan valinnan tekeminen Photarissa käy paremmin hiirellä.

Kommenttitäky: Huomaatko, että suosit ohjauslevyä tai hiirtä käyttötarkoituksen mukaan? Oletko hankkinut ohjauslevyn tietokoneeseesi?

Ulkoinen hiiri ja näppäimistö ja siitä seuraavan etäisyyden tunne

Tätä on vähän vaikeampi selittää. Minulla on työkäytössäni 13-tuumainen kone, jonka näyttö käy äkkiä ahtaaksi rohmuisia palettaja käyttävien ohjelmien kanssa. Lisäksi mainitsin edellä, että tunnen oloni tehokkaammaksi tehdessäni graafisia asioita hiirellä.

Silti välillä tuntuu, että on jotenkin vaivattomampaa askarralle vain pelkän läppärin äärellä. Se ei johdu vain siitä, etten viitsi kytkeä kiinni näyttökaapelia vaan jotenkin työ tuntuu käsinkosketeltavammalta, ohjauslevyn ja lähellä olevan näytön kanssa.

Kommenttitäky: Tunteeko kukaan ikinä näin? Olenko ok?

Kineettinen vieritys hiirellä

Kineettinen vieritys on Nokia käyttämä termi siitä efektistä, jota Apple käytti iPhonessa ja jota Nokia yritti saada aikaan omissa ensimmäisissä iPhonen jälkeisissä kosketuspuhelimissaan [N9:ssä ja Windows-puhelimissa se viimein toimii]. Tapa jolla, näkymä vierii näytön sipaisun jälkeen pikkuhiljaa hidastuen kuin fyysinen kappale öljytyllä pinnalla, on tenhoava ja tuntuu välittömästi oikealta.

Ei siis ihme, että Apple toi sittemmin saman myös Macin puolelle. Magic Mouse hylkäsi perinteisen hiiren rullan ja toi sen sijaan käyttöön kosketuspinnan. Se toimii kuin iPhonen lasi, ja kun sitä pyyhkäisee, selainikkuna liukuu pehmeästi kuten iPhonessakin. Lionin myötä se jopa pomppaa pehmeästi törmätessään sivun laitaan.

Pomppuefekti on kysyttyä tavaraa. Ilmeisesti patenttisyistä ainakaan Samsungin Android-laitteissa efektiä ei enää nähdä. En tiedä, kuinka N9 ja Windows Phone sitä soveltavat. Ovatko he lisensoineet sen Applelta vai toteuttaneet toisin?

[Minusta on tietty sääli, että näin oleellisia asioita pääsee patentoimaan.]

Keskustelin taannoin kollegojeni kanssa, jotka olivat sitä mieltä, että kaikki elämyksellisyys ja niin sanottu UX on pelkistettävissä perinteisekti käytettävyydeksi ja perusteltavissa hyötynäkökulman kautta. Kysyin, kuinka tällä oletuksella voidaan perustella, että pomppu tuntuu paremmalta kuin Samgsungin sininen valoefekti listan kohdatessa loppunsa. Emme tainneet päästä lopulliseen tulokseen.

Kommenttitäky: Pidätkö sinä kineettistä vieritystä ja pomppuefektiä millään muotoa merkittävänä?

Monisormieleet hiirissä

Magic Mousen kosketuspintaa voi käyttää paitsi vierittämiseen myös eleisiin. En ole jaksanut opetalla sitäkään. Kosketuslevyllä vielä jotenkin ymmärrän, erilaiset pyyhkäisyt ja pyörittelyt, mutta hiirellä, jolla sormia käytetään suorina, olen kokeillut tämän kovin hankalaksi. Viime aikoina myös muilta valmistajilta on tullut kosketuspintahiiriä, mutta en ole perehtynyt näiden monisormiominaisuuksiin.

Kommenttitäky: Käytätkö monen sormen eleitä hiirelläsi?

Kosketuskäyttöiset hiirikäyttöliittymät, hiirikäyttöiset kosketuskäyttöliittymät

HP on myynyt vuosien varrella pöytäkoneita, joita voi käyttää hiiren lisäksi kosketuksella. Käyttöjärjestelmänä on tarjottu perinteistä hiiripohjaista Windowsia muutamilla kosketuskäyttöön suunnitelluilla sovelluksilla kuorrutettuna. Lopputulos ei pikaisen markettihiplailun perusteella vakuuta: kättä joutuu pitämään vaikeassa asennossa, näyttö tuntuu tahmealta ja hyödyt ovat kyseenalaiset.

Windows 8:n myötä kehitys kulkee toiseen suuntaan. Alun perin kosketuskäyttöön perustuva Metro-käyttöliittymä tuodaan käytettäväksi myös näppäimistöllä ja hiirellä. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin tämä toimii käytännössä.

Kommenttitäky: Uskotko, että Metro-tyyli löytää paikkansa myös hiirikäytössä? Oletko kokeillut Windows 8:aa?

Kosketusnäyttö tekee hiiren tarpeettomaksi

Jotkut kokevat, että kaikki käy kätevämmin iPadillä tai muulla tabletilla. Kirjoitin hiljattain omia kokemuksiani iPadin käytöstä. Vaikka tabletti on löytänyt paikan arjestani, koen silti, että sisältöjen luominen käy kätevämmin tietokoneella.

Kommenttitäky: Käytätkö hiirtä enää mihinkään vain teetkö kaiken täppärillä?

***

Tartu yllä vinkattuihin täkyihin tai kerro yleisiä ajatuksiasi hiiristä, niin pääset mukaan arvontaan. Käytä kommentoidessasi toimivaa sähköpostiosoitetta, niin tavoitan sinut tarvittaessa.

Näissä tehtävissä tabletti voittaa tietokoneen

Hiljattain Suomessa uutisoitiin näkyvästi oletus, että tabletit riittävät monien käyttäjän tarpeisiin niin hyvin, että saattavat korvata läppärit kokonaan. Kommenttikeskusteluissa lentosimulaattori- ja strategiapelimiehet purnasivat, että ei ikinä. Tuo on sikäli ironista, että pelipuolella vastaava ilmiö tapahtui jo aiemmin: valtavirta pelaa konsoleilla, ja PC-pelaaminen on jäämässä vakavampien harrastajien touhuksi.

Mitä pelikonsolit ovat pelaamiselle, tabletit ovat tablettitekemiselle: täysverisestä tietokoneesta karsittu ympäristö, joka soveltuu joiltain osin tarkoitukseensa niin paljon paremmin, että puutteet antaa anteeksi. Enää pitäisi määrittää, mitä tämä tablettekeminen on.

Erilaiset kysymykset iPadin mielekkyydestä ovat yleisiä Google-hakuja, joilla tähän blogiin päädytään. Tähän saakka aiheesta ei ole ollut tarjolla kuin kirjoitukseni iPad-julkistuksen jälkeisistä ensitunnelmista. Nyt kaksi vuotta myöhemmin asiaa on hyvä pohtia uudestaan.

Tämän takia käytän iPadia mieluummin kuin kannettavaa tietokonetta

Tabletissa on akkua jäljellä, kun sen ottaa käteensä. Vaikka kannettavien akut ovat parin viime vuoden aikana parantuneet merkittävästi, iPad on akkukestossaan omaa luokkaansa. Laitetta käyttäessään huomaa, ettei akkua mieti samalla tavalla kuin kannettavalla, vaan pädin ottaa käteensä hieman kuin kirjan.

Tabletilla pääsee verkkoon koska vain. Moni tuntemani iPad-käyttäjä ei pidä tätä kovin tärkeänä, vaan on tyytyväinen wlan-surffailuun, mutta minulle mobiiliyhteys on merkittävä hyöty verrattuna tietokoneeseen. Totta, saahan puhelimen avulla tarjottua verkon tietokoneelle, mutta säätämistä siinä on – ja yksi akku lisää, jonka tyhjenemisestä murehtia. Myös ilmaisia wlaneja on, mutta niihin kirjautuminen tapaa olla tavalla tai toisella rasittavaa.

On kovin kaikkivoipa olo tarttua laitteeseen, jossa on virtaa ja verkkoyhteys. Sillä pääsee pitkälle.

3G-yhteyden puute kannettavassa tietokoneessa on vain Applen ongelma. Monilla muilla valmistajilla on malleja, joissa ominaisuus on mukana. Testaamissani se vain on toteutettu sikäli hankalasti, että yhteys pitää avata erikseen kuin ennen vanhaan modeemilla soitettaessa sen sijaan, että se olisi aina käytössä.

Tabletissa ei ole kantta avattavaksi. Vaikka MacBook Air on ohut ja kevyt ja himottava, sen avaamiseen raitiovaunussa liittyy suurempi kynnys kuin iPadin esiin ottamiseen. Alkuperäisessä iPad-kirjoituksessani olin huolissani laitteen ergonomiasta: kuinka sen saisi pystyyn ja eikö lituskaa levyä ole hankala naputtaa.

Omassa käytössäni heti ostamisen jälkeen hankkimani Yoobaon suojakuori on osoittautunut käteväksi ja ratkaissut nämä ongelmat. Se on muotoiltu kuin Applen suoja niin, että sen avulla laitteen saa pystyyn ja näppisasentoon. Applen kuoresta poiketen se ei näytä kulahtaneelta ja napsahtaa napakasti, kun sen sulkee. Tuntuma on kuin mustakantisessa muistikirjassa. IPad 2:n kanssa toimiva smart cover on mekaanisena innovaationa kiehtova, mutta ei pysy niin napakasti paikoillaan kuin tahtoisin.

Tablettia voi käyttää seisaaltaan. Kukapa meistä ei välillä olisi seisonut läppäri auki lumisateessa – tabletin kanssa ahdistaa paljon vähemmän. Karttana se on ylivertainen, mutta myös vähänkin pidemmän jonottamisen aikana sen nappaa mieluusti olkalaukustaan.

Tabletti ei hurise eikä kuumene. Läppärin kanssa ei tarvitse kauaa sängyssä viettää ennen kuin tuuletin alkaa pitää meteliä. Hiljainen nöyrästi palveleva tabletti ei tunnu samalla tapaa tekniseltä rakkineelta kuin tietokone. Kunhan on ja toimii vain.

Näytön koko on sopiva koko ruudun sovelluksille. Ollessani jokunen vuosi sitten armeijassa käytin pitkät ajat iPhoneani pääsemättä lainkaan läppärilleni. Kun tuolloin tauon jälkeen palasin tietokoneelle, sen näyttöalan käyttö tuntui häiritsevän tehottomalta. Siinä missä iPhonella jokainen näytöllinen oli pyritty suunnittelemaan optimaaliseksi tehtävän kannalta, yhtäkkiä edessäni oli jäsentymätön pino ikkunoita ja työpöydän tauhkaa. Muistan tuolloin miettineeni, olisiko iPhonen kaltainen koko ruudun optimointi mahdollista toteuttaa suuremmassa koossa – ja olihan se.

(En sittenkään ole tietokoneella automaattisesti koko ruudun lähestymistavan kannalla. Mac OS X Lionin toteutus on sen verran kankea, etten itse ole kokenut sitä käyttökelpoiseksi. Windows 8:n radikaali lähestymistapa muuttaa suuren näytön ja hiiren työpöytäympäristö pienemmän näytön kosketuskäyttöliittymän mukaiseksi vaikuttaa lukemani perusteella ongelmalliselta sekin. Hyvää pohdintaa aiheesta.)

Näytön saa pystyasentoon. Näppäimistö sanelee pitkälti läppäreiden muodon, jolloin näytöstä tulee väkisin vaakasuuntainen. IPad palaa Xerox Alton jalanjäljille ja mahdollistaa näytön vaivattoman kääntämisen pystyyn. Valtaosa kuluttamastani sisällöstä on tekstiä, joten on mukavaa saada näyttö oikein päin.

Kirjoittaminen toimii yllättävän hyvin. Olin skeptinen kirjoittamisen suhteen, mutta se toimii niin hyvin, että olen vastaavasti alkanut jälleen vihata puhelimella kirjoittamista. En yleensä kirjoita kovin pitkiä tekstejä iPadilla, mutta tämän merkinnän kirjoitin testin vuoksi WordPress-sovelluksella.

Tabletti on nopea ottaa mukaan. Jos joudun nousemaan työpisteeltäni pikapalaveriin, en millään haluaisi irrottaa tietokonetta kaapeleistaan. IPadin voi napata suoraan mukaan.

Siinä on monikosketusnäyttö. Tämä tuntuu olevan vihkiytymättömien toimittajien  mielestä tärkein asia. Nipistämällä zoomaaminen on tietty hyvä juttu, mutta monikosketus saa suhteettomasti näkyvyyttä merkittävyyteensä nähden. Hyvin toimiva kosketusnäyttö ja sen mahdollistama suorempi vuorovaikutus on toki tärkeä osa kokonaisuutta ja tiukasti sidoksissa aiemmin mainitun koko näytön hyödyntämisen kanssa.

Miksi tabletti ei korvaa tietokonettani

Merkittävin ongelma on sisällön luomisen työläys. Jos haluaisin etsiä tähän merkintään kuvitusta, säätää sitä vähän, ladata verkkoon ja sijoittaa sen oikeaan kohtaan tekstiä, niin meneepä aika väsäilyksi. En myöskään jaksa etsiä artikkeleita, joihin haluan linkata ja nyhrätä sitten linkkitageja paikoilleen. Tämäkin voisi toimia hieman paremmin, jos WordPress-sovellus olisi kehittyneempi, mutta tietokoneen voima on siinä, että asiat voi tehdä tehokkaasti ilman että koko putkea on toteutettu yhteen sovellukseen.

Jobs sanoi viisaasti, että tietokoneet ovat vähän kuin kuorma-autot (Vai mikä se sana oli, truck? Tietokoneella olisin jo googlannut): osa meistä tarvitsee niitä jatkossakin saadakseen työnsä tehdyksi, mutta muut selviävät kevyemmällä ratkaisulla.

Samasta syystä en myöskään näe tarvetta yhdistää näppäimistöä iPadiini. Käytössäni tekstin naputtelun hitaus ei ole ongelma, vaan muun säätämisen vaivalloisuus. Jos iPadin vielä nostaa pystyyn näppäimistön taakse, se vain pahentaa tilannetta. Yhtäkkiä kosketusnäyttö onkin pystyssä niin, että sitä on hankala tökkiä. Tulee äkkiä hiirtä ikävä.

Vaikutuin kovasti taannoin Microsoftin Courier-konseptin videoista. Sehän oli sittemmin keskeytetty projekti, jossa luotiin sähköistä muistikirjaa kynävetoisella toteutuksella. Hankin sittemmin kapasitiivisen näytön kanssa toimivan kynän ja olen ladannut useita muistikirjasovelluksia, muttei mikään ole vakuuttanut.

Sormea muistuttava kynä on tahmea ja epätarkka. En osaa kirjoittaa sillä niin siististi, että viitsisin lukea sitä. Kaikkiaan tuntuu typerältä kirjoittaa sähköiselle laitteelle käsin ilman tekstintunnistusta. Muistikirjasovelluksilla on taipumus olla kauniita leluja. Niihin saa parhaimmillaan ostaa rahalla erilaisia paperityylejä, mutta piirtoalue on rajoitettu realismia jäljitellen turhan pieneksi A5-sivuksi.

Näkisin, että luentomuistiinpanotarkoituksessa saattaisi olla mahdollisuuksia sovelluksella, joka antaisi syöttää tekstiä virtuaalinäppäimistöllä ja piirtää kuvioita vapaalla kädellä, mutta en ole vielä törmännyt kovin hyvään toteutukseen.

Facebookin puolella kommentoitiin artikkelia kertomalla, että iPad on soveltunut hyvin elokuvastoryboardien luomiseen, joten ehkä kyse on enemmän omasta avuttomuudestani kuin laitteen soveltumattomuudesta.

Eräitä käyttämiäni sovelluksia, jotka tarjoavat tietokonetta paremman kokemuksen

Mail. iPadilla vastaa viesteihin mieluummin kuin puhelimella ja viestit on kätevämpi lukea kuin läppärillä. Edellisessä työpaikassani iPadiin viestit sai suoraan, kun taas läppärillä piti säätää joka kerta ensin VPN:n kanssa. Toimistossa istuessani käytän toki mieluummin tietokoneen Mailia.

Twitter, Tweetbot. En ole vielä täysin päättänyt, kummalla seurata Twitteriä, mutta molemmilla twiittien selaaminen ja linkattujen artikkelien lukeminen on mukavampaa kuin tietokoneen natiiviohjelmalla tai verkkoselaimessa.

Kartta. GPS:n ja kompassin ansiosta ylivertainen tietokoneeseen verrattuna. Kosketuskäyttöliittymä soveltuu karttakäyttöön mitä erinomaisimmin. Huonona puolena offline-tuen puute ulkomailla ja reittihakujen rajallisuus.

Taloussanomat. Visuaalisempi kuin verkkoversio. Jutusta toiseen siirtyminen käy kätevästi. Pääsy laadukkaampaan TalSa+-aineistoon. (Disclaimer: olen ollut toteuttamassa sovellusta.)

Helsingin Sanomat. Uusin versio toimii valitettavan tahmeasti ja epävakaasti 1. sukupolven iPadillani, mutta noin periaatteessa hieno sovellus ja paljon Flash-pohjaista näköislehteä sujuvampi.

Kindle, Elisa Kirja. Sähkökirjoja en jaksaisi läppäriltä lukea. Hakuteosta kyllä voisi selata.

Instapaper. Kun törmään kiinnostavaan artikkeliin työpäivän mittaan tai Twitter-sovelluksessa, tallennan sen Instapaperiin ja luen kun on aikaa.

First Touch Soccer (ja X2:n jalkapallopelien aiemmat versiot). Näitä olen vuosien varrella hakannut aika paljon. Minusta pallo tuntuu aidommalta kuin Fifassa tai Real Footballissa.

Flipboard. Alkuinnostuksen jälkeen tämän käyttö on jäänyt vähemmälle, mutta pitäähän sitä ainakin seurata, mitä keksivät käyttöliittymälle milloinkin tehdä.

Navionics Marine. Itämeren merikartat pilkkahinnalla. Sovellus on toteutettu vähän hölmösti, mutta on puutteineenkin ihmeellinen. Mikäs siinä on vesitiivis pussi kaulassa laidalla istuessa ja navigeeratessa.

Scyscanner. Nerokas käyttöliittymäratkaisu lentojen etsimiseen. Tarjoaa myös vastauksen kysymykseen, kun ei ihan tiedä minne haluaisi mennä ja milloin – kunhan halvalla pääsisi.

TVKaista. Ohjelmien katselu TVKaistan kautta tietokoneella tuntuu vähän säätämiseltä, mutta natiivisoveluksella se käy kätevästi. Ei sillä, ettei sovellus voisi olla paljon parempikin, mutta budjetit ovat varmaankin pienet. iPad on läppäriä kätevämpi sijoittaa niin, että virikettä riittää niin tiskattaessa kuin silitettäessä.

Ticket to Ride. Menolippu-lautapelin iPad-versio on hieno. Pelikavereita tuntuu löytyvän melkein mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja myös lokaali moninpeli onnistuu laitetta kädestä käteen kierrättämällä.

Kuvat. Valokuvien katsominen iPadilta on mukavaa. Näyttö on tarkka ja laite on paljon mukavampi ojentaa toisen käteen katsottavaksi kuin tietokone. Tuntuu melkein kuin selaisi valokuvanippua. iOS 5:ssä Apple tosin poisti mahdollisuuden pyörittää valokuvia niiden laitteelle tuomisen jälkeen, joten pitäisi varmaan etsiä parempi sovellus kuvien katseluun.

Testissä VR:n uudistunut lippu­automaatti

Tähän blogiin on tultu jo jonkin aikaa runsain joukoin etsimällä tietoa VR:n lippuautomaattien käytettävyydestä eikä minulla ole ollut tarjota kuin vanhaa merkintää, joka julkaistiin vihreiden lippupömpeleiden julkaisun aikaan. Tässä viimein kokemuksia VR:n uusituista automaateista.

 

Harmittelin viimeksi, ettei automaattien käyttöliittymää ollut kehitetty edellisestä sukupolvesta juuri lainkaan, mutta uusien automaattien ergonomia taas on ratkaisevasti vanhoja huonompi. Tuolloin minulle kerrottiin VR:stä, että ohjelmistopuolelle on luvassa uudistuksia myöhemmin. Nyt tämä hetki on viimein koettanut, kuten joku on saattanut uutisista huomata.

Katleena ilkeili jo VR:lle niin nokkelasti ja Hesari tiivisti oleellisen palvelukulttuurista, etten edes yritä lähteä kilpailemaan. Olkoon tämä teksti asiallinen ja hyväntahtoinen katsaus.

***

Lainataan alkuun uutiskuvaa Hesarista ajalta, jolloin automaatit olivat kiinni. Kun matkustaja tulee automaatille ja huomaa, ettei saa ostettua siitä lippua, voisi luulla, että hän miettii seuraavaksi, mistä sitten saa lipun hankittua. Voisi olla hyvä ajatus kertoa se häiriötiedotteessa.

[Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi ja kuvasta toiseen selaamalla voi kätevästi hypätä tekstin yli kokonaan.]

Ei tietoa, mistä lippuja voisi ostaa

VR teki mukavasti ja myi lippuja ilman rangaistusmaksua junissa automaattien ollessa suljettuna. Kenties tämän tiedon olisi voinut kertoa automaatissa asiakkaallekin sen sijaan, että huijaa tämän jonottamaan maksulliseen puhelinnumeroon. Hukkaan meni sekin kädenojennus.

***

Saavuin Rautatieasemalle iltakävelylläni kello puoli kaksitoista. Sikäli onnekkaasti, että automaatti ilmoitti tervetulonäytöllään, että varttia myöhemmin lippuvalinnoissa olisi rajoituksia. VR pitää ilmeisesti yhä kiinni perinteistään ja sulkee lippukauppansa joiltain osin yöksi. Ei sitä mitä tahansa saa 15 miljoonalla.

Olisi ihan huomaavaista, että automaatti huomauttaisi kellonajasta selvemmin, kun se kuitenkin itse tietää, paljonko kello on. Nyt tervetulonäytössä vaihtelee vuoronperään kaikenmoista tauhkaa, jonka arvo kaikkiaan on kyseenalainen.

Mitä lienee rajoituksia?

Tiesin vanhastaan, että homma lähtee liikkeelle tökkäämällä näyttöä. Vaan eipä tuntunut lähtevän. Mitään ei tapahtunut, vaikka painoin ihan kunnolla. Kokeilin tuloksetta myös viereistä automaattia ja ehdin jo epäillä, että automaatit on sittenkin taas suljettu, mutta lehdet eivät ole enää jaksaneet uutisoida asiasta.

Tarkemmin katsomalla näin sormeni alla virhesymbolin. Tuollaisia näkyi Windows 3:ssa lapsena. Tapasimme kutsua niitä tennispalloiksi.

Näytön koskettamisesta seuraa virhesymboli sormen alle

Hetken aikaa itseni hölmöksi tunnettuani keksin tökätä näyttöä vielä todella nopeasti. Sepä toimi, ja pääsin kuin pääsinkin käyttämään automaattia. En onneksi ollut yksin avuttomuuksineni. Automaatilla puuhastellessani huomasin vieressä olleen naisen tökkivän näyttöä tuskastuneena. Hän kysyi lopulta minulta apua.

Näytin hänelle maagisen tökkäykseni.

Epäilemättä hän tunsi itsensä idiootiksi. Yritin lohduttaa, etten minäkään ollut tajunnut, mutta tuskin hän uskoi.

Seuraava näkymä pyytää valitsemaan kielen. Fyysisesti automaatit ovat tietty yhä samat kuin ennekin, joten tuttu ergonomiavaje vaivaa niitä yhä vähänkin pidemmällä ihmisellä. Otsikot jäävät ikävästi näytön karmin taakse.

[Tämän artikkelin kuvat on kuvattu sokkona vyötäisiltä. Siksi ne ovat vähän miten sattuu.]

Otsikot jäävät yhä piiloon

Onhan moinen kielivalinta tasapuolinen, mutta aivan ennenkuulumatonta ei olisi käyttää oletuksena yleisintä kieltä ja tarjota mahdollisuutta vaihtaa kieltä lennosta jostain hyvin näkyvästä painikkeesta. Lippusymboleja ei sentään käytetä, mikä on tietty hienoa. On on.

Runsauden pula

Avautuva etusivu näyttää aivan komitean aikaansaannokselta. Siinä on sinänsä hyvin tarjolla pikanapit todennäköisimmille junayhteyksille, mutta ehkä osan muista valinnoista olisi voinut jemmata vähän syvemmälle rauhallisemman vaikutelman saavuttamiseksi.

Voi olla, että tuo toimii hyvinkin ja ainoa haitta on esteettinen. Jos muistelee vanhaa käyttöliittymää, siinä lippuvaihtoehdoille oli varattu oma näyttönsä [jota vastaavasti arvostelin viimeksi epätarkoituksenmukaisesti ympäriinsä ripotelluksi. Olen näemmä nyrpeä kuin Anna Paljakka omissa arvioissaan].

Sivareille on oma luukkunsa

Uudessa järjestelmässä halutaan tuoda aiempaa paremmin esiin mahdollisuus tilata useampia lippuja kerralla. Plussan painamisen jälkeen oikealle ilmestyy miinusnappi. Ratkaisu toimii, joskin näin epätarkalla näytöllä noin pienien nappien tökkiminen on rasittavaa. Tuntuu huvittavalta, että siviilipalvelusmiehillä ja varusmiehillä on omat lipputyyppinsä, mutta varmasti se  on tarpeellista.

Alennus taitaa olla sama 50% kuin opiskelijoillakin, mutta ehkä tuota sitten käytetään johonkin tilastointiin.

Ei tule, kun ei ole

Koska oli ilta, järjestelmän mielestä käsitettä ”seuraava juna Tampereelle” ei ollut olemassa.

Seuraavalle päivälle löytyi listaus, jossa kummittelivat iltapäivälehdestä tutut LOL-junat. Luulin uutisesta, että kyseessä on jokin huomaamaton koodi jossain, mutta näin keskeisellä paikalla tämä tuntuu kieltämättä vitsiltä. Kuinka tästä pitäisi tajuta, että kyse on paikallisjunasta?

Junatyypin kutsuminen tuotteeksi tuntuu yhtä luontevalta kuin matkapuhelimen kutsuminen palvelupäätelaitteeksi.

Lol, tuotteita

Juna valitaan painamalla sitä edustavaa painiketta. Ihan tehokasta ja kosketusnäyttöä hyödyntävää, kuten viimeksi kaipasin. Nyt tulee vastaavasti mieleen, odottaisivatko ihmiset, että oikealta alhaalta pääsisi eteenpäin, kun joissain näytöissä pääsee ja joissain ei.

Aukeavassa näkymässä ei ole kauheasti mietitty, kuinka tieto saataisiin esille havainnollisesti – saati esteettisesti.

Infodesign

LOL-junallakin voi valita nähtäväkseen paikkatiedot. Siellä ei vain näy mitään.

Lol-junan paikkatiedot

Oikeasti suosin itse paikallisjunia aina Tampereelle mennessäni. Ne ovat jokseenkin kohtuuhintaisia eivätkä merkittävästi IC-junia hitaampia. Uudehkot Sm4-junat ovat varsin mukavia ja bonuksena paikan saa valita itse. [Korjattu Sm2-juna Sm4:ksi.]

IC-junan typerässä viherpesuhengessä ekoluokaksi kutsutussa normiluokassa saa valita paikkansa tarkemmin. Vastakkainen paikka tuntuu hassulta valinnalta yksin matkattaessa, mutta ilmeisesti se tarkoittaa, että edessä oleva penkki on käännetty ympäri.

Kenen suhteen vastakkainen?

Maksu tapahtuu tuttuun tapaan varsinaisen näytön viereisellä näytöllä ja näppäimistöllä. Veikkaanpa, että aika moni kuitti jää saamatta, kun tuota nappia ei huomaa painaa eikä siitä osaa varmaksi sanoa, joko se on aktivoitu (nappiin ilmestyy vastaava väkässymboli kuin ylemmässä paikkakuvassa, jos sen valitsee).

Kuittinappi on helppo jättää huomaamatta

***

Tämä oli pikatapa ostaa lippu. Tarvittaessa automaatilla voi säätää tarkemminkin. Jos määränpää ei satu osumaan etusivun listalle, sitä voi etsiä käsin. Asemat-painikkeesta aukeaa virtuaalinäppäimistö.

Omavalintainen määränpää

Näppäimistö on valitettavasti aiempaa ohjelmistoversiota ahtaampi ja nappeihin osuminen on hankalaa. Tai sitten olen vain iPadini pilalle paapoma.

Vaihtoehtojen rajaaminen toimii sentään fiksusti. V-kirjaimella alkavia asemia löytyy 17.

Aiempaa ahtaampi näppäimistö

VA-alulla osataan jo tuoda Vaasa tarjolle. Nappi tosin voisi olla paremman erottuvaa sorttia.

Viisas suodatus, huonosti erottuvat napit

Kun Vaasa on löydetty määränpääksi, näkymä on yhä edellisen vaiheen sekamelska kaikkine pikavalintoineen. Aivan kuin Vaasan juuri valittuani haluaisin sittenkin mennä Kajaaniin.

Tarpeeton ähky

Tarpeeton ähky

Paljon puhuttu paikkakartta on tarjolla myös lippuautomaateissa. Näkymä jaksaa jopa zoomata animoidusti jonkin verran, kun paikkaansa valitsee. Paikan valinta on samalla VR:n vastaus minunkin edellisessä merkinnässä mainitsemaani tilanteeseen, jossa kaveriporukka haluaa matkustaa yhdessä, mutta kukin maksaa matkansa itse. Silti yhä täytyy luottaa, ettei kukaan muu satu sillä aikaa juuri varaamaan paikkoja välistä.

Ei minusta olisi edelleenkään haitaksi, että matkan voisi varata kerralla koko porukalla ja maksuvaiheessa kukin voisi maksaa vuorollaan oman osansa.

Paikkakartta

Todellinen lipun osto jäi tällä kertaa kokematta. Olen matkustamassa joulukuussa Seinäjoelle, mutta VR ei jostain syystä myy lippuja niin pitkän ajan päähän. Tulinpa sentään kokeilleeksi, kuinka kellonaikojen syöttäminen toimii. Kovin kankeasti. On turha toivoa, että maksukorttipuolen numeronäppäimistöä voisi käyttää numerotiedon syöttämiseen, mutta virtuaaliset napit voisivat hyvin olla paljon suuremmat.

Eikö tähän olisi mahtunut kokonainen numeronäppäimistö, ettei tarvitsisi yksi kerrallaan tökkiä? Hyvä sentään, ettei ole otettu mallia digitaalikelloista ja selvitty neljän sijaan kahdella napilla: yksi siirtää numeroita ylöspäin ja toinen vaihtaa, kumpaa kenttää muutetaan…

Muistoja digitaalikelloista ja videonauhureista.

***

Kaikkiaan uusi lippuauttomaatti tuntuu täyttävän tehtävänsä. Perustapauksen flow on varsin looginen, ja alennuslipun ostaminen on jopa helpompaa kuin vanhassa systeemissä, sillä vaihtoehdot tulevat näkyville väkisin. Yhden aikuislipun hankkiminen taas vaatii ylimääräisen painalluksen, sillä järjestelmä ei oleta matkustajan tyypistä valmiiksi mitään. Kosketusnäyttöä käytetään paikoitellen vähän kömpelösti, ja monimutkaisemmat asiat myös tuntuvat monimutkaisilta.

Silmiiinpistävin puute kokonaisuudessa on epäammattimainen ulkoasu. Tieto esitetään monessa näkymässä tarpeettoman epähavainnollisesti ja esteettisyydeltään kokonaisuus muistuttaa 90-lukuisella ilmeellään lähinnä verkkopankkia.

 

Lisää aiheesta:

 

 

 

 

 

iPad – innostuksen ja pettymyksen aiheet

Lohdullista nähdä, että Apple ei tyydy ilmeiseen. Vielä viime keväänä kaikkitietävät markkina-analyytikot neuvoivat Applea, että heidän kuuluu tehdä miniläppäri, koska kaikilla muillakin on. Kirjoitin tuolloin varmuuden vuoksi muistiin, etten usko, että Apple tekee mitään nykyistä kannettavaa pienempää suunnittelematta siihen kokonaan uutta käyttöliittymää.

Apple - iPad - Features - The best device for web, email & photos.

Upeaa nähdä, että he tekivät sen – sillä jonkun se täytyi tehdä. Olemme taas vähän lähempänä sitä tulevaisuutta, jota olemme koko ajan salaa odottaneet saapuvaksi.

On kuvaavaa, että Nokia julkaisi syksyllä laitteen, joka suunnilleen näyttää siltä miltä Applen miniläppäri olisi näyttänyt.

Kaikki on sanottu jo moneen kertaan. Twitter olisi kaivannut hetki sitten tagia aiheille, jotka eivät liity Appleen. Kerronpa minäkin mitä jäi päällimmäisenä mieleen.

iPad on yllättävä nimi. Olihan iPhonekin yllättävän lattea ja arvattava, mutta iPad on niin lähellä iPodia, että vähän ärsyttää. Tulee mieleen aika, jolloin oli olemassa iMac ja eMac, ja sai arvella, puhuuko toinen suomea vai englantia sanoessaan [iimäk]. Luultavasti [pädi] voittaa. iMacia kutsuttin vielä alkuaikoina [iimäkiksi], mutta kukaan ei varmaan sano [iifoun].

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Kirjoittaminen näyttää kamalalta. Jobs sanoi, että kokonaisuuden upeuden ymmärtää vasta kun sitä pitää käsissään, mutta kuvissa näyttää siltä, että ranne on jatkuvasti valtavalla jännityksellä, kun sormia ei voi lepuuttaa missään. Olisin toivonut näkeväni näytön reunaan ankkuroidut puolikaarinäppäimet tai jotain muuta viilatumpaa.

Suomenkielistä näppäimistöä ei speksin mukaan tarjota, vaika sellainen on iPhoneen tehty. Samikki sanoi nokkelasti:

Apple seems to have stolen from Nokia the patent of not providing the Finnish keyboard (see tech specs). N97 revisited.

Apple - iPad - Features - The best device for web, email & photos.

Mikä ihme tuota oletustaustakuvaa vaivaa? Yleensä Apple on kunnostautunut taustakuvien valitsijana, mutta tuo on täysi floppi ja saa laitteen näyttämään kuvissa amatöörimäiseltä feikiltä. Sikäli hyvin Applemaista mainostaa, että ihan totta jätkät: saatte ihan itse valita taustakuvanne. Awesome.

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Tuota saa olla jatkuvasti pitämässä kiinni. Kun maata röhnötän tässä sohvalla kirjoittamassa tätä, näyttö pysyy itsekseen pystyssä käsieni hosuessa näppäimistöllä. iPadillä joutuisin istumaan pystyssä laite sylissä tai nostamaan jalkani koukkuun ja tukemaan laitetta lonkkiini.

Keyboard dock

Miksi en voi käyttää bluetooth-näppäimistöä? [Päivitys: ehkä voinkin, hyvä.] Miksi en voi käyttää iPhonea modeemina? Voikohan sitä kytkeä kiinni ulkoiseen näyttöön? [Päivitys: Voi, jos kantaa mukana adapteria] Kamerasta pystyy onneksi siirtämään kuvia lisälaitteen ostamalla. Saisipa saman lisälaitteen toimimaan iPhonessakin.

Apple - iPad - Photos and images of iPad

iBooks näyttää upealta. E-ink-näytöltä on kiva lukea, eikä tuota kokemusta ymmärrä ennen kuin on kokenut. Mutta ne ovat hitaita ja kankeita vielä kauan, kun tämä on upea ja mieletön tässä ja nyt. Sikäli hauskaa, että käyttöliittymä on kovasti samanlainen kuin muinaisessa Pelihylly-hankkeessamme, josta kerroin diplomityössäni. Minäkin ajattelin, että kauppa voisi löytyä ympäri kääntyvän hyllyn takapuolelta.

Suomen kannalta tilanne on vähän ikävä, pelkään. Apple tuskin pitää täkäläisten kirjojen kanssa sen kovempaa kiirettä kuin elokuvien ja tv-sarjojen kanssa (Status tällä hetkellä: Ei koske Suomea). Applen laitteisiin taas ei yleensä voi ostaa sisältöä kuin Applelta. Ja kestää tovin jos toisenkin ennen kuin muilta valmistajilta tulee yhtä kiehtovia laitteita. iPhonekin sai olla pari vuotta rauhassa.

Mitä siitä puuttuu? Flash-tukea ei ole, mikä on aika kiehtovaa. John Gruber kirjoitti hiljattain hienon analyysin Adobesta, Applesta ja Flashistä. Hän uskoo, ettei Apple halua, että noin tärkeä osa webiä jää yhden yrityksen haltuun. Valtaosa Safarin kaatumisista aiheutuu lokien mukaan Flashistä eikä Apple halua pilata laitteitaan huonosti toimivalla tekniikalla, jota se ei pääse itse korjaamaan. Tietty mukana on bisneskulmaakin, mutta on likimain kaikkien muiden paitsi Adoben kannalta hyvä, että Apple tukee voimakkaasti HTML5:ttä ja javascriptiä, Gruber pohtii.

Kameraakaan ei ole. Ymmärrän hyvin, ettei iPhonessa ole web-kameraa, mutta tablettiin olisin sellaista melkein odottanut saapuvaksi. Monen saattaa olla hankala korvata tuolla kannettavaansa, jos harrastaa videopuheluita Skypessä. Ehkä ongelmaksi koettiin sama kuin puhelimessa: laitetta on työlästä pitää niin, että kamera kuvaa luontevasti. Ihmisten leuat ja sieraimet näyttävät ikävältä alaviistosta.

Stylusta ei ole, mutta ei kai kukaan sellaista kovin vakavissaan odottanutkaan. Luin juuri vertailun, jossa todettiin, että iPhonen näppäimistöllä kirjoittaa lopulta paljon nopeammin kuin Newtonilla ikinä. Saati Palmilla. Piirustelu näytti onnistuvan tyylikkäästi sormillakin.

Jalkaa ei ole. Tuota ei ole tarkoitus saada pystyyn pöydälle, ellei kanna mukana erikseen hankittavaa jalustaa.

Apple - iPad - Watch the iPad video.

Tuntovasteen antavaa näppäimistöä ei ole, mutta enpä tuollaista odottanutkaan. Myöskään uusia mullistavia eleitä ei juuri nähty, joskin valokuva-albumien esiin avaaminen pyyhkäisemällä nipistämällä näytti hyvältä.

Moniajoa ei ole. Ei ole millään muotoa eleganttia, että ohjelmaa vaihtaakseen saattaa joutua raapimaan n kertaa kotinäkymää, jos vaihdettava ohjelma sattuu olemaan kaukana – saati sitten että tiedot eivät pysy muistissa, mutta kun ei niin ei.

Uudistetusta notifikaatiojärjestelmästä ei ole tietoa. iPhone tarvitsisi Palm Pre -tyyppisen globaalin notifikaatioalueen, ja sama koskee kaiken järjen mukaan iPadiakin.

Tietoa julkaisualan mullistuksesta ei ole. New York Timesista näytettiin lupaava demo, mutta vielä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka tämä pelastaa sanomalehdet.

***

En sittenkään malta odottaa, milloin joku tekee ensimmäisen korttipelisovelluksen. Kukin pelaaja näkee oman kätensä iPhonellaan, ja yhteisenä pelipöytänä toimii iPad. Näen jo sieluni silmin, kuinka pelikorttiteollisuus natisee liitoksissaa.

VR:n uusi lippuautomaatti on pettymys

Artikkeliin on VR:n lippu-uudistuksen myötä löydetty useasti. Valitettavasti en ole vielä ehtinyt kokeilla, kuinka automaattien uusi ohjelmisto toimii. Palataan asiaan, kun järjestelmä saadaan jälleen pystyyn. 21.9.2011 [Noin, nyt on uusi teksti kirjoitettu. 4.10.2011]

VR:n uudet vihreät lippuautomaatit ovat jo jonkin aikaa vaanineet asemien auloissa kehottaen ihmisiä painamaan ctrl + alt + del. Laitteiden painikkeiden puuttuminen on tehnyt tästä haastavaa.

skitched-20100118-185811.png

Nyt automaatit ovat auenneet varsinaiseen käyttöön. Pettymyksekseni huomasin, ettei uusi automaatti tarjoa helpotusta vanhan jättämiin ongelmiin, mutta on ergonimiselta suunnittelultaan edeltäjäänsä huonompi. Nämä asiat harmittavat:

  • Käyttöliittymä ei hyödynnä kosketusnäyttöä.
  • Näyttö ei näy kunnolla pitkälle käyttäjälle.
  • Vieläkään ei ole mahdollista ostaa vierekkäisiä paikkoja, jos kumpikin haluaa maksaa oman lippunsa.

***

Laite on vihreä ja siinä on kosketusnäyttö – siinä tärkeimmät uudistukset. Valikkorakenne on edelleen vanhan automaatin kaltainen. Edellisessä automaatissa käytettiin näytön reunojen ympärille siroteltuja painikkeita (vrt. pankkiautomaatti), joten oli luontevaa, että näytön valinnat sijaitsivat näiden fyysisten painikkeiden yhteydessä. Kosketusnäytöllä tässä ei ole mieltä, mutta näin toimitaan silti yhä.

Vaikutelma on huvittava näkymässä, jossa valitaan kaukojunalippua. Näytön keskiosa on tyhjä ja reunaa kiertää koskestuspainikkeiden sarja. Vihoviimeinen painike alaoikella antaa mahdollisuuden määräaseman kirjoittamiseen. Olisi voinut olla mielekästä laittaa haku näkyville hyödyntämättömään tilaan näytön keskelle.

skitched-20100118-190015.png

Kohteet on ripoteltu hassusti näytön reunoille.

No, tämä on pientä. Suurin ongelma on, että näyttö on suunnattu huonosti. Ymmärrän, että 192 cm pitkänä olen keskimääräistä pidempi, mutta sen paremmin vanhalla automaatilla kuin pankkiautomaateilla tästä ei koidu ongelmaa. Uudella lippuautomaatilla sen sijaan minulta jää näkemättä suuri osa näytön ylälaidasta. Tällä alueella esitetään mm. näkymän otsikko, joka olisi sinänsä mukava nähdä.

skitched-20100118-190139.png

Tältä näkymä näyttää minun silmääni.

skitched-20100118-190254.png

Tältä sen on tarkoitus näyttää (huomatkaa tuikitarpeellinen ^-merkki).

(Luulin, että ihmiset ovat pitenemään päin, mutta tällainen hölmöily tuntuu olevan tapana uusissa automaateissa. Ikävintä on, ettei näitä voi korjata softapäivityksellä. Matkakortin latausautomaatti kärsii samasta ongelmasta: maksukortin näyttö on sijoitettu niin, ettei se osu silmiini. Asiaa hankaloittaa erityisesti se, ettei päänäytöllä mitenkään indikoida, että alanäytöllä olisi asiaa.)

Suurin pettymys VR:n lippuautomaatissa on sittenkin, ettei se tarjoa ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Hyvin usein olen matkustanut porukalla jonnekin. Tällöin haluaisin istua matkaseuralaisten kanssa lähekkäin.

Hyvin harvoin haluan maksaa matkaseurani matkoja. Tähän VR ei tarjoa ratkaisua. Jos liput haluaa ostaa erikseen, paikat arvotaan satunnaisista paikoista junaa. Ei keinoa tehdä tilausta ensin ja maksaa sitten yksi kerrallaan niin kuin ravintolassa.

Onko taustajärjestelmä tosiaan näin huono vai eikö kellekään muka tullut mieleen?

***

[Lisäys 6.4.] Kirjoitin aiheesta palautetta VR:lle verkkosivujen kautta, mutta en saanut vastausta. Kenties siellä oltiin tuolloin ylityöllistettyjä myöhästymisviestien perkaamisessa. Kun tuo ei onnistunut, lähetin seuraavan tekstin VR:n Matkaan-lehden Sivuraide-palstalle. Näemmä se on julkaistu vastauksineen maaliskuun numerossa yhdessä toisen samaa asiaa käsitelleen kirjoituksen kanssa. (Olisi ollut mukavaa, jos vastaus olisi toimitettu myös sähköpostitse, mutta onneksi on tarkkaavaisia kommentaattoreita.)

Uusien lippuautomaattien huono ergonomia

Uudet vihreät lippuautomaatit ovat jonkinmoinen pettymys. Toivoin, että automaatin käyttöliittymää olisi kosketusnäytön myötä parannettu, mutta se vaikuttaa olevan entisellään. Sen sijaan uudet automaatit ovat merkittävästi vanhempia matalampia. Näyttö on asennettu niin alas, että pitkä ihminen ei näe näkymien yläosaa lainkaan ottamatta askelta taaksepäin.

Automaatit eivät myöskään valitettavasti vieläkään tarjoa ratkaisua yleiseen käyttötilanteeseen: kaveriporukka ei kykene varaamaan vierekkäisiä paikkoja siten, että kukin maksaisi itse matkansa. Toivottavasti moinen ominaisuus on edes suunnitteilla.

Uusien lippuautomaattien uusimisen yhteydessä ei vielä tässä vaiheessa ole tehty muutoksia käyttöliittymään ja sovellukseen. Lippuautomaattien uusiminen on osa koko myyntijärjestelmän uudistusta. Järjestelmä otetaan vaiheittan käyttöön vuoden 2011 aikana. Tällöin myös automaattien toimintoihin ja tuotevalikoimaan tulee uudistuksia. Uudistuksen myötä tulee myös mahdolliseksi varata kaveriporukalle vierekkäisiä istumapaikkoja.

Uusien lippuautomaattien kehittämisessä on otettu huomioon esteettömyysvaatimukset. Näytöt on sijoitettu siten, että pyörätuolilla liikkuvat matkustajat pääsevät asioimaan automaatilla mahdollisimman sujuvasti. Tämä on vaikuttanut laitteiden korkeuteen. Osa automaateista tullaan asentamaan siten, että pidempien asiakkaiden asiointi automaateilla helpottuu. Haluamme kuitenkin varmistaa, että uusille automaateille on esteetön pääsy jokaisella asemalla.

***

Mukava kuulla, että ohjelmistoa ollaan kehittämissä ja lipun ostaminen tehdään joustavammaksi. Sääli, ettei automaatteja kyetä toteuttamaan joustavammin vaikka käännettävällä näytöllä. Kosketusnäytöllä liikkuvia osia tarvittaisiin vähän.

Oppikirjoissa sanotaan, että esteettömyys on kaikkien etu, mutta valitettavan usein käy niin, että erityisryhmien sinänsä tarpeellisella huomioimisella tehdään hallaa muille. Mukava kuulla sittenkin, että päätöksiä ei ole tehty vahingossa.

Pitäisiköhän kirjoittaa uudestaan ja kysyä, miksi ihmeessä Helsingin rautatieasemalla ei ole yhä ainoaa istumapaikkaa, josta näkisi lähtevien junien taululle. Tuo kävi mielessä, kun odottelin taannoin lähteväksi toista tuntia myöhässä ollutta junaa, joka oli aina muka tulossa ihan kohta niin, ettei uskaltanut mennä istumaan aulankaan vähille penkeille.

Samsungin kosketusnäyttömainos

Samsung mainostaa kosketysnäyttöpuhelimiaan sinänsä nokkelalla bussipysäkkimainoksella. Ainakin Rautatiesaseman eteen ratikkapysäkille on asennettu näyttö, jota pääsee tökkimään.

Sääli vain, että teksti on niin pienellä, että matalaresoluutioisella näytölle se on liki lukukelvotonta. Olisi saattanut kannattaa testata mainosta edes kerran ennen kuin lähti kalliilla rahalla levittämään sitä ympäri pysäkkejä.

P1070570

sansungin kosketusna0308ytto0308mainos

Kokonaan oma kysymyksensä on, mitä mieltä on tarjota noin laajaa valikoimaa puhelimia neljällä eri käyttöjärjestelmälla, mutta enpä lähde tuohon tällä kertaa.

Seisomatuellinen iPod-kotelo

Jääkööt asia-aiheet tässä kiireessä. Näytänpä, millaisen iPod-kotelon löysin Hongkongista. Siinä on varsin nokkela seisontatuki, jonka avulla soittimen saa pysymään pystyssä sekä pysty- että vaaka-asennossa. Pystyasennosta ei ole juuri hyötyä, sillä pohjan kuulokeliitännän käyttäminen ei tällöin onnistu, mutta vaakakäytön voisi kuvitella hyödylliseksi pöydän ääressä videota katsoessaan. Vaaka-asennossa musiikin kuuntelu sen sijaan toimii huononlaisesti, sillä kappaleiden skippaaminen ja äänenvoimakkuuden säätäminen on mahdollista vain pystypäin.

jalustallien ipod-kotelo

seisomatuellinen ipod-kotelo vaaka-asennossa

Kuoressa on aukko näytön kohdalla, sillä iPod touchin näyttö ei aiemmista malleista poiketen naarmuunnu käytännössä mitenkään, ja suojakalvot vain huonontavat kosketuksen toimintaa. Naarmuuntuvan taustapuolen se suojaa, mutta omassa tapauksessani se taistelu on jo hävitty. Kuoren kanssa soitin on hieman liian paksu, mutta yhtä aikaa jollain tapaa tukevampi ja käteensopivampi ja kaikkiaan pyöreine kantteineen enemmän iphonemainen.

Kuori antaa tukea myös sormelle näytön reunalla, joten pienimuotoinen sokkokäyttö onnistuu. Näppäinlukon kykenee avaamaan katsomatta liu’uttamalla sormea näytön alalaitaa pitkin. Samalla paikalla sijaitsevan äänenvoimakkuussäätimen operointi onnistuu myös, ja pienellä hakemisella löyvät myös edellinen- ja seuraava-napit.

Sikäli harmi, että säätimet ilmestyvät eri paikkaan, jos ne kutsuu näkyviin ilman näppäinlukon avaamista, sillä tuonne näytön ylälaidan tietämille ei sormi sokkona tahdo löytää.

Kotelon avulla iPodin saa pysymään paikallaan myös, jos tiskaamista vauhdittaakseen nostalgisoi 90-luvun mainoksia YouTubesta.