Olen käyttänyt iOS:ia ensimmäisestä iPod Touchista lähtien. Viime kesäkuussa iPhone 4:ni liittyi jatkoksi hajoinneiden Apple-tuotteideni listalle, joten siirryin evakkoon Android-leiriin. Tässä tekstissä listataan huomioita reilun neljän kuukauden Android-taipaleelta. Android-käyttöjärjestelmää, Samsungia ja yksittäisiä sovelluksia käsitellään suloisessa sekamelskassa – vähän niin kuin kuluttajilla on tapana – joten on täysin mahdollista, että tekstissä vahingoitetaan fanipoikia.

Testilaitteeni oli työpaikalta lainaamani Samsung Galaxy S III. Vuoden vanha huippumalli ei edustanut viimeisintä huutoa, mutta oli kuitenkin merkittävästi aiempaa iPhone 4:ääni uudempi laite.

Samsungin suosio on minulle jonkinmoinen mysteeri, eteenkin kalliimpien puhelinten sarjassa. Tämäkin oli varsin muodoton möhkäle – sellainen jota ammattilaiset kutsuvat natisevaksi romuksi. Laitteen painikkeet olivat tuntumaltaan lötköt, mutta näyttö ja kamera vaikuttivat laadukkailta.

Suhtauduin aluksi iPhonen näyttöä leveämpään näyttöön epäillen, mutta käytännössä se toimi hyvin. Sisältöpainotteiset sovellukset pääsevät oikeuksiinsa suuremmalla näytöllä, ja erillisen paluupainikkeen ansiosta näytön vasenta yläkulmaa joutuu hamuamaan harvoin.

Puhelinta ei saanut äänettömäksi fyysisestä vivusta. Näin aina valokuvia ottaessaan joutui säätämään ääniä hankalasti päälle ja pois.

Puhelimen pudottaminen maahan oli omaa tyhmyyttä, mutta olin yllättynyt, että jo metrin korkeus riitti lasin särkymiseen.

Huolimattomuus vaivaa kautta linjan

Ensimmäinen Androidista esiin nouseva vaikutelma on huolimattomuus ja piittaamattomuus yksityiskohdista. Tämä on ensimmäinen näkymä, jonka Galaxy S III -puhelimen käyttäjä saa eteensä.

Kamala määrä tekstiä ja omituisia konsepteja. En vieläkään tiedä, mikä Talkback on, mutta mitään ei tapahtunut, vaikka kuinka piirtelin neliöitä ruudulle. Esteettömyys ja saavutettavuus ovat ilmeisesti juurtuneet suomeen sen verran heikosti, että accessibility on käännetty helppokäyttöisyydeksi.

Android-hengessä näkymän voi kääntää myös vaakasuuntaiseksi. Ei sillä, että se toimisi kovin hyvin, mutta onpa tehtävissä.

Alkunäkymiä on monta, mutta mainitsen yhden vielä.

Sinänsä mukavasti on pyritty konkretisoimaan abstrakti käsite Google-tili. Edes kahteen kertaan laitettu otsikko ei pelasta amatöörimäiseltä vaikutelmalta. Tarkkaavainen katsoja huomaa myös, että näkymä on aivan eri tyylinen kuin aiemmat näkymät.

Hutilointi pistää silmään etenkin suomenkielistä lokalisointia käytettäessä. Muuten kelvollisen Twitter-sovelluksen napissa on lukenut luultavasti verbi Tweet. Joku on keksinyt suomentaa sen Twiitti. [Päivitys 20.11, 9.47 Tuo joku on nimeltään Jani ja hän kertoi kommenteissa, että se oli pienempi kahdesta pahasta, sillä sovellukseen ei ole luotu erillistä käännösavainta verbille ja substantiiville. Vika ei siis ole kääntäjän vaan Twitterin.]

Gmail-sovelluksen Forward-komento on suomeksi Seuraava.

Samsung näkyy tuotteistaneen salamankin englanninkieliseksi:

Lukitusnäkymä on monipuolinen

Androidin lukitusnäkymässä on tehoa. Siitä voi avata kameran lisäksi suoraan myös muita sovelluksia. Myös tämä on toteutettu sinne päin.

Lasin pintaa pyyhkäistäessä sormea seuraa hieno väreilevää vedenpintaa muistuttava efekti. Mitenkään yksiselitteisesti ei sen sijaan indikoida, kuinka paljon näyttöä pitää vetää, jotta lukitus aukeaa. Riittävän pitkän vetäisyn jälkeen seuraava näkymä tulee näkyviin epämääräisesti välähtäen.

Kameran avaaminen on oma lukunsa. Kiireessä vetäisy jää helposti liian lyhyeksi, jolloin avaakin näytön lukituksen kameran sijaan. Käytössä oppii, että jos pyyhkäisyn jälkeen näytön kuva vääristyy hetkeksi niin, että pikselit venähtävät oudosti, se on merkki siitä, että kamera on aukeamassa.

Yksi Androidin perinteinen vahvuus on laitteen suojaaminen lukituskuviolla. Tässä on iOS:n numerokoodiin verrattuna se etu, ettei tarvitse ensin avata näytön lukitusta ja sitten syöttää koodia, vaan molemmat hoituvat samalla kerralla. Uuden iPhone 5S:n Touch ID -sormenjälkilukitus vie iOS:n viimein edelle lukituksen avaamismukavuudessa, mutta on ihme, ettei Apple ole tarjonnut mitään vastaavaa.

Samsungin kivat lisäominaisuudet

Yksi ensimmäisistä ahdistuksen aiheistani oli, ettei Androidilla ole ilmeisesti mitään keinoa päästä siirtymään nopeasti listanäkymien ylälaitaan. iOS:llähän sinne pääsee painamalla näytön ylälaidan tilapalkkia.

Valikoissa seikkailtuani löysin lupaavan ominaisuuden: napauttamalla puhelimen yläpäätä saisi aikaa vastaavan toiminnallisuuden. Sääli vain, että tämä oli jokin Samsungin oma viritys, joka ei toiminut yhdessäkään sovelluksessa.

Kovin hyödytön vaikutelma Samsungin omista sovelluksista kaikkiaan jäi. Nyt ottamiani kuvakaappauksia katsoessani huomaan, että olen nähnyt kertaalleen erilaisia tutoriaaleja moninaisista ominaisuuksista, joita en ole osannut sillä hetkellä kaivata ja jotka olen sittemmin unohtanut. Samsung ei opeta näitä temppuja erityisen onnistuneesti.

 Valokuva-albumin käyttökelvoton spiraaliefekti taas kelpaa suoraan kuvitukseksi luentokalvoihin, joissa varoitetaan uhraamasta käytettävyyttä elämyksellisyyden tähden.

Kuvagalleriaan saa onneksi myös toimivamman näkymän. Mikä parasta, se osaa iOS:stä poiketen erottaa kuvakaappaukset valokuvista.

Ilmeisesti myös Internet-niminen selain on Samsungin tekosia. Se on muuten hyvä, mutta ei juuri sovellu verkkosivujen näyttämiseen.

Jostain syystä sovellus ei osaa zoomata niin, että artikkelin rivit eivät katkeaisi. Tasapuolisuuden nimissä se katkaisee ne molemmista päistä. Onneksi Androidilla onnistuu sellainen, mihin iOS ei pysty: oletusselaimen pystyy vaihtamaan. Chrome suorituu tehtävästä mainiosti.

Samsung-kilkkeistä paras idea ovat käsittämättömästi nimetytyt Sivukaverit.

Tällainen näkymä ilmestyy, kun matkustaa ulkomaille, kytkee kiinni kuulokkeet tai asettaa puhelimen telineeseen. Idea on oikein mukava, mutta menee pilalle kun huomaa, ettei sovellusvalikoimaa saa muokata. Olisin halunnut Spotifyn näkyviin kytkiessäni kuulokkeet puhelimeen, mutta sepä tarjosi vain omaa musiikkisoitintaan.

Oma murheensa oli saada siirrettyä puhelimella ottamani valokuvat Macille. Yritin asentaa Samsungin sovellusta, mutta en saanut sitä toimimaan. Googlen sovelluskin toimi yllättävän hankalasti. Lopulta onnistuin saatuani vinkin, että sovellus pitää käynnistää ennen kuin puhelimen kytkee kaapelilla koneeseen.

Lopulta mainioksi ratkaisuksi osoittautui Dropbox-sovelluksen tarjoama synkronointi. Sen avulla kuvani tallentuivat heti ottamisen jälkeen suoraan Dropboxilleni ja sain vielä kaupan päälle määräajaksi gigatavukaupalla ilmaista tilaa.

Suurten brändien sovellukset toimivat hyvin

Samsung ei omilla virityksillään vakuuta, mutta onneksi sovellustarjonta on laadukasta. Twitter, Facebook, Evernote, Dropbox, LinkedIn, Foursquare – kaikki suurten palvelujen sovellukset toimivat hyvin. Sovellusten asentaminenkin on mukavaa. Google Play ei tunnu jumittavan samoissa määrin kuin pahamaineisen nahkea App Store, ja informaatio on suoraviivaisemmin esillä.

Mikä ihaninta, käyttäjä ei joudu kirjoittamaan salasanaansa jatkuvasti hakiessan ilmaisia sovelluksia. Touch ID tuo iOS:llä viimein lievitystä tähän tuskaan, mutta on vaikea ymmärtää, miksi Apple on tehnyt väkisin sovellusten asentamisesta niin vaivalloista.

Oma riemunsa tulee tunnustenhallinnasta. Kun olen asettanut sekä siviili- että työtunnukseni Gmail-sovellukseen ja asennan seuraavaksi Google Driven, olen valmiiksi kirjautunut molemmilla tunnuksillani.

Sovellusten käytettävyys on yleisesti ottaen hyvinkin iOS:n tasolla. Animaatioita ja persoonallista viilausta ei kuitenkaan iOS-tapaan ole, joten pientä riemua käytöstä jää uupumaan.

Vastapainona puuttuville kikoille monet perusasiat toimivat hyvin. Androidin näppäimistöä eivät esimerkiksi vaivaa iOS:n ikävyydet: näppäimistä näkee suoraan, onko capslock päällä; välimerkkinäppäin on näkyvissä oletuksena ja – mikä tärkeintä – ennakoiva tekstinsyöttö toimii ja osaa pysyä pois tieltä. Ennakointi ei ikinä korvaa käyttäjän tekstiä kysymättä, ja suosituksia saa tarjolle kerralla useita.

Myös nettisivujen navigointinlinkien suurennos tulee tarpeeseen.

Vastaavasti Androidin notifikaatiolista on oikeasti käyttökelpoinen. Ilmoitukset listataan aikajärjestyksessä eikä iOS-tyyliin pöhkösti sovellus kerrallaan. Ilmoitukset voivat olla myös interaktiivisia: esimerksiksi Foursquare-kaveripyynnön voi hyväksyä suoraan ilmoitusnäkymästä. Mieltä rauhoittaa myös kätevä Tyhjennä-painike.

Muuten hyvin toimivassa Gmailissa on yksi käsittämätön käpy. Jos osoitekirjassa sattuu olemaan useampi osoite samalle henkilölle, en keksinyt mitään keinoa selvittää, mihin näistä osoittesta olen lähettämässä viestiä. Sovellus kun listaa osoitteista näkyviin vain identtisen etuosan.

Paluupainiketta tulee ikävä

Androidin paluupainikkeesta on kirjoitettu paljon. Sen suurin ongelma on, ettei siitä voi aina tietää, mitä se tekee. Sen paras puoli on, että se pysyy paikoillaan ja tekee useimmiten sitä  mitä käyttäjä haluaa.

Palattuani viikko sitten käyttämään iPhonea, taputtelin ensimmäisen päivän toiveikkaana kotinapin viertä, mutta mitään ei tapahtunut. iOS 7 yrittää parantaa tilannetta mahdollistamalla taaksepäin siirtymisen reunasta alkavalla sivupyyhkäisyllä, mutta tämä toimii vain tiettyjen sovellusten tietyissä näkymissä. Androidilla ei tarvitse ihmetellä tätä.

Androidilla sitä vastoin saa ihmetellä, minne joutui. Paluupainikkeessa on hyvää, että sillä voi liikkua sovelluksesta toiseen. Jos linkki aukeaa Twitteristä selaimeen, artikkelin luettuaan voi painaa paluuta ja siirtyä Twitteriin. iOS:llä selaimeen aukeavat linkit saavat aina osan käyttäjistä hämmentymään – siksi onkin turvallisinta avata linkit sovelluksen sisään.

En sitä vastoin neljässä kuukaudessa oppinut tajuamaan, miksi haluaisin, että paluupainike sulkee sovelluksen ja vie minut kotinäkymään.  Osa Android-sovelluksista toimii näin, jos nappia painaa sovelluksen juuritasolla. Jos Facebook-sovelluksessa on uutisvirrassa ja siirtyy valikon kautta omaan profiiliinsa, paluupainike vie takaisin uutisvirtaan – nähdäkseni kätevästi ja loogisesti. Googlen omissa sovelluksissa taas tulkittaisiin, että käyttäjä on sovelluksen päätasolla ja suljettaisiin sovellus. Tosin jopa Googlen omien sovellusten välillä tässä on horjuvuutta.

Oma lukunsa on jäänteenomainen valikkopainike, jolle jotkin sovellukset keksivät käyttöä ja jotkin eivät. Ajatus on mukava: siivotaan tilaa ruudulta laittamalla valikko napin taakse. Käyttäjät eivät ole kuitenkaan huomanneet käyttää valikkoa, jos se ei ole ruudulla näkyvissä, joten nappi on jäänyt vähälle käytölle eikä sitä enää kaikissa laitteissa olekaan.

En erityisemmin tykästynyt sovellusten vaihtonäkymään. Siihen pääsi testipuhelimellani pitämällä kotinappia tovin pohjassa, mikä tuntui vähän tunnottomalta iOS:n tuplapainallukseen verrattuna.

Suurin hankaluus näkymässä on, että liian usein sovellusten kuvakaappaukset ovat täynnä silkkaa mustaa, joka sekoittuu tumman taustan kanssa ja tekee kokonaisuuden hankalaksi hahmottaa, etenkin kesäauringossa.

Uniikit sovellukset jäivät etsimättä

Yleinen väite on, että kaikki tärkeät sovellukset tehdään ensin iOS:lle, josta ne valuvat tarpeen mukaan muille alustoille. Androilla on kuitenkin vapautensa vuoksi mahdollista tehdä asioita, jotka eivät iOS:llä onnistu.

Olin kenties laiska etsimään, mutta löysin lopulta kovin vähän mitään sellaista, mitä ei iOS:lle saisi. iOS:ään siirtynyt työkaverini surkutteli, ettei ollut löytänyt mistään kaukosäädintä käyttämäänsä torrent-ohjelmaan, mutta minulla ei moista tarvetta ollut. Eniten jään Androidilta kaipaamaan Fonecta Caller -sovellusta.

Sen käyttöliittymää tekisi mieli parantaa vähän, mutta konsepti on lyömätön. Kun puhelin soi, se etsii parissa sekunnissa soittajan tiedot ja näyttää ne ruudulla – eikä tämä maksa mitään. Hauskinta on, kun soittajana näkyy puhelinmyyntiyrityksen nimi ja soittaja väittää silti olevansa Helsingin Sanomilta.

En jaksanut selvittää, kuinka olisin onnistunut siirtämään puhelinmuistioni iOS:ltä Android-laitteelle, mutta pärjäsin varsin pitkälle etsimällä ja tallentamalla soittajien numerot Fonecta Callerin avulla.

Toinen sovellus, jota olin vakaasti aikeissa kokeilla, oli Google Now. Minulle ei kuitenkaan käynyt ilmi, kuinka se olisi tapahtunut. Selvästi Google Now ei ollut valmiiksi käytössäni, sillä en havainnut tietokoneella tekemieini karttahakujen siirtyvän maagisest puhelimeen. Etsin Now’ta niin puhelimesta kuin Google Playstä, mutten löytänyt. Tätä tekstiä varten kuvakaappauksiani läpikäydessäni huomasin, että olen nähnyt aikoinaan tällaisen hienosti lokalisoidun ruudun.

Kukaties kuljin tässä vaiheessa onneni ohi.

Myöskään kotinäkymän widgettejä en osannut kaivata, joten en tullut kunnolla perehtyneeksi, mitä olisi saattanut olla tarjolla. Silloin ei ollut vielä tarjolla työkaverini Tommyn juuri julkaisemaa widgettiä, joka helpottaa Helsingin joukkoliikenteen tekstarilipun tilaamista.

(Keskustelimme viime viikolla, olisiko mitään järkeä pitää sovelluksessa tallessa eri SMS-palveluiden numeroita ja avaimia muistamisen helpottamiseksi. Tommy otti ja toteutti tämän ja huomasi samalla, että tämän lisäksi mukaan saa tuotua lisää viisautta näyttämällä ostetun lipun voimassaolon suoraan kotinäkymässä ja lukitusnäkymässä.)

***

Palasin Androidista iOS:ään sen kummemmin ajattelematta. Minulle oli luvattu hankkia seuraavan sukupolven iPhone, jahka ne tulevat myyntin, joten siirryin Androidiin vain väliaikaisesti enkä koskaan edes ajatellut, etten palaisi takaisin.

Jälkeenpäin mieli on samalla tapaa pirstaleina kuin palattuaan vaihto-opiskeluvuoden jälkeen kotiin. Kun viettää aikaa ulkomailla, ei opi ymmärtämään, että kotona kaikki on paremmin. Sen sijaan oppii, että muuallakin on monta hyvää juttua – ja kaikkialla vastaavasti omat typeryytensä.

Tätä tekstiä koskevaa keskustelua Facebookissa.