Pahoittelut hieman nurinkurisesta järjestyksestä. Tarkoitukseni oli kirjoittaa ensin yleisluontoisemmin hiljattain lukemastani Tog on Interface -kirjasta, jossa Bruce “Tog” Tognazzini kertoo Macintoshin käyttöliittymän suunnittelun haasteista 80- ja 90-lukujen taitteessa. Pelottavan monet tuolloisista kysymyksistä ovat relevantteja edelleen. Yhdessä lukijakirjeessä Togilta kysytään, tulisiko ohjelman kaikkien ikkunoiden siirtyä päällimmäiseksi, kun yhtä ohjelman ikkunoista klikataan. Kysymys esitettiin aikana, jolloin moniajo … Jatka artikkeliin Ohjelma- ja dokumenttikeskeisyys sekä virtuaalityöpöydät
Kirjoittaja: Matias Pietilä
Word ja kummallinen fokus
Käytin tänään Wordia. En pysty ymmärtämään, miksi tilanteessa, jossa leikkaan muutaman kappaleen tekstiä pois, seuraavien kappaleiden tyyli muuttuu. Kuinka minun voisi mitenkään olettaa haluavan muokata tuota tekstiä, kun olen eksplisiittisesti juuri valinnut kohteekseni toisen osan tekstistä? Eikä tuota automaattista muodonmuutosta voi edes peruuttaa ilman, että tulisi peruneeksi myös leikkauksen. [Minulla on aina Wordia käyttäessäni tapana … Jatka artikkeliin Word ja kummallinen fokus
Kello muistuttaa puhelimesta
Kuten mainittua, minua viehättää konvergenssia enemmän ajatus laitteiden yhteensopivuudesta. Olin aiemmin kuullut SonyEricssonin MBW-100-kellosta, joka on yhteydessä puhelimeen bluetoothin avulla ja kertoo saapuvista soitoista ja viesteistä. Lisäksi se toimii musiikkisoittimien kaukosäätimenä. Minulle uutta oli sittenkin, että kello alkaa väristä, jos omistaja uhkaa unohtaa puhelimensa jonnekin. Oivaltavaa! [Tässä kattavassa arvostelussa todetaan sittenkin, ettei toiminnosta ole juuri … Jatka artikkeliin Kello muistuttaa puhelimesta
Diggin esiin liukuvat kommentit
Olen huomannut lukevani nykyään ennemmin Diggiä kuin Slashdottia, vaikka Digg kärsii huomattavasti pahemmin peeloista. Digg kun antaa katsoa asiattomina haudatut kommentit nopeasti ilman sivun uudelleenlatausta. Slashdotissa kätkettyjen kommenttien katsominen vaatii perinteiseen tapaan uudelleenlatauksen, mikä keskeyttää ikävästi käyttökokemuksen. Elegantti ja konstailematon tapa hyödyntää AJAXia. Myös Diggin kommenttien arvioiminen tapahtuu juuri niin sulavasti kuin kuuluukin.
Vielä epäkelpojen merkkien käsittelystä
Purnasin hiljattain, että Finder käyttäytyy tyhmäsi, jos tiedoston nimeen tarjoaa kiellettyä merkkiä. Näköjään Finder toimii vielä tyhmemmin, jos saman virheen menee tekemään älykästä kansiota luodessaan. Tietenkin tämä sattui kesken luentotilaisuuden, mutta yllätin itsenikin keksimällä heti, mistä oli kyse. Kaikkiaan olen yllättynyt, ettei älykkäille kansioille ole tehty mitään sitten Mac OS X 10.4:n julkaisun. Nykyisellään kun … Jatka artikkeliin Vielä epäkelpojen merkkien käsittelystä
Kevyen liikenteen reittiopas
YTV on tuonut saataville kevyen liikenteen reittioppaan. Äkkiseltään palvelu vaikutti mukavalta, ja Googlen karttojen tapaan zoomattava ja vieritettävä kartta toimivalta. Myös lähtö- ja kohdepaikkoja syötettäessä käytetään inkrementaalista hakua, mikä on hyvä juttu. Siltä varalta, että innostun hankkimaan kauan kaavailemani Vespan, kaipaisin ruksia, jossa voisi kertoa hakevansa mopoyhteensopivia pyöräteitä. Safarilla palvelu ei toimi. Kummastelin oudon näköistä … Jatka artikkeliin Kevyen liikenteen reittiopas
Paluu hissin painikkeisiin
Eilisessä kyläpaikassa huomion kiinnittivät hissin kutsupainikkeet. Toisessa lukee tänne ja toisessa alas. En äkkiseltään ymmärtänyt, kuinka minun oli määrä toimia. Nyt kuvaa katsoessani ymmärsin, että siinä oli myös käyttöohjeet. Tänne-nappia tulee painaa, kun haluaa kutsua hissikorin luokseen. Alas-napilla kori komennetaan pohjakerrokseen seuraavaa käyttäjää odottamaan. Glöm ej att detta bör ske efter hvarje användning. Hissiä tavataan … Jatka artikkeliin Paluu hissin painikkeisiin
Ei vain toimi
Olen perinteisesti kummastellut, miksi ihmiset jaksavat valittaa, että iPodia ei voi hallita suoraan Finderista tai Resurssienhallinnasta, vaan siihen joutuu käyttämään tarkoitukseen suunniteltua iTunesia. Minusta kun purnaus on ollut saman suuntaista, kuin jos joku valittaisi, ettei saa käyttää kynänsä teroittamiseen puukkoa vaan joutuu turvautumaan teroittimeen. Tiettyä tarkoitusta varten suunniteltujen sovellusten tulisi kaiken järjen mukaan toimia yleispäteviä … Jatka artikkeliin Ei vain toimi
Kuinka käytettävyyttä ei saa rahallakaan
Tuoreimman Mikrobitin kansijutussa verrataan huippuvarusteltua Mac Pro -konetta ja PC-laitetta. Sisällöltään kaikkiaan kepeähkö artikkeli lupailee ensimmäisessä kappalessaan, että kun raha ei ole este, saadaan erittäin tyydyttävää tekniikkaa: "Kopan sisältä löytyy todella reilusti tehoa ja käytettävyys on kohdallaan." Käytettävyyttä ei tarkemmin pysähdytä määrittelemään, mutta myöhemmin todetaan: "Täydellisyyttä hipova käytettävyys ja lähes ajatuksen nopeudella käyttäjää totteleva kone … Jatka artikkeliin Kuinka käytettävyyttä ei saa rahallakaan
Henkilöiden mukaan lajiteltu tieto
Luin joskus taannoin artikkelin, jossa kerrottiin Applen sittemmin kuolleesta ja kuopatusta Copland-projektista. Hankkeen tarkoitus oli modernisoida kovin antiikkiseksi käynyttä Mac OS:ää ja tuoda siihen parannetun moniajon kaltaisia ominaisuuksia, jotka saatiin lopulta mukaan vasta NeXT:n päälle rakennetun Mac OS X:n myötä. [Valitettavasti en löydä artikkelia enää mistään.] Coplandiin liittyi myös käyttöliittymällisiä uudistuksia. Mac OS 8:n myötä … Jatka artikkeliin Henkilöiden mukaan lajiteltu tieto