Kootusti iPodin evoluutiosta

Ergonomian kurssilla tuli tekaista jonkinmoinen tutkielma, joten tuumin, että tässäpä hyvä tilaisuus kirjoittaa muistiin vuosien varrella tekemiäni iPod-havaintoja.

Kurssin käyttöliittymäviitekehys on vähän suppea, joten puristin mukaan siihen liittyviä asioita lähinnä sikäli kuin sain ne liitettyä luennolla sivuttuun Normanin Design of Everyday Thingsiin. Piirretty iPod on OmniGraffle-kokeilu.

Näköjään Helvetica neue ei oikein toimi tuossa pienessä luukussa. Klikkaamalla View siirtyy SlideSharen sivulle, missä tuon voi katsoa halutessaan isompana.

On näemmä kaikkiaan kovin työlästä väsätä Keynote-esityksistään versiota SlideSharea varten. Rakentumisanimaatiot haluaa enimmäkseen poistaa, jotta turhilta duplikaateilta välttyisi, mutta siihen ei ole mitään kätevää automaattista toimintoa, ja väistämättä mukaan liittyy käsityötä ja kalvojen sommittelua uudelleen. Myös tekstiä joutuu hieman lisäämään, jotta esitys toimisi ilman selostusta. SlideShare ei näemmä ole myöskään täysin uskollinen edes PDF-tiedostolle, vaan on poistanut taustan muutamista kalvoista.

Näköjään kuulokekalvon viimeinen bulletti on pudonnut pois jossain välissä. Siinä valitettiiin, että edelleenkin on vaikeaa tietää pimeässä, kumpi kuuloke on vasen ja kumpi oikea. En jaksa ladata esitystä uudestaan, kun se tuntuu olevan kamalan hidasta.

Tietty uuden makealta vaikuttavan Screenflow’n avulla esityksensä voisi jakaa audiovisuaalisemmin, mutta enpä lähtenyt moiseen nyt.

Screenflow osaa nauhoittaa yhtä aikaa näyttöä, videokameraa ja ääntä. Ei huonompi juttu, jos järjestää käytettävyystestiä eikä halua kaikkea materiaalia epäsynkronissa hujan hajan.

Unelmaohjelmassani nopeiden protojen luomiseen ja testaamiseen olisi

  • Keynote-henkinen editori sujuvammalla tuella linkityksille – mieluusti jonkinlaisella graafisella, silmukoita ymmärtävällä puumallilla ja
  • Omni Grafflen piirtokäyttöliittymällä sekä
  • Screenflow-tyyppinen mahdollisuus tallentaa testisessio kokonaisuudessaan.

Tuollaisen tekisin, jos osaisin koodata.

[Lisäys] Kappas, käyttöliittymäsuunnittelu-nicheä varten on juuri julkaistu uusi, spesifi ohjelmansa. Opacity yksinkertaistaa resoluutioriippumattomien kuvakkeiden ja käyttöliittymäelementtien toteuttamista. Via

Kaasukahvoja

Hyvä säädin mahdollistaa paitsi säätämisen, kertoo myös luontevasti järjestelmän nykytilasta.

Olen pitkään ollut aikeissa kirjoittaa vessojen ovista, mutta en arvannut, että lopullinen yllyke ryhtyä puuhaan tulisi koulusta. Ergonomian kurssillani pyydettiin suunnittelemaan wc-kopin kahva. Sen tulisi tehdä avaaminen ja sulkeminen ilmeiseksi ja kertoa lisäksi, onko ovi lukittu vai ei.

Opettaja sanoi, että tämä on tärkeää, koska vanhus saattaa unohtaa lukita oven tai hätääntyä ja luulla lukittuneensa ja saada sydänkohtauksen. Minusta asia on tärkeä, sillä minä en välttämättä aina muista ovien lukitsemisen kaltaisia trivialiteetteja. Kohta huomaan istuvani pöntöllä pohtien, tuliko ovi kiinni vai ei. Ovi saattaa sijaita suoraan vilkkaasti liikennöidyn käytävän varrella niin, että sen voi avata tuosta vain, varoittamatta. Ja mietin, että jos nyt lähden kurkottamaan kohti ovea, ja olen juuri puolimatkassa housuineni ja siinä vaiheessa joku tulee sisään, tilanne vaikuttaa omituiselta, ehkä jopa vaivaannuttavalta.

Siksi on tärkeää, että kahva kommunikoi luotettavasti oven tilasta. Kampin julkisissa vessoissa lukitusmekanismi on muuten aivan kamala. En tarkkaan muista kuinka, eikä budjettiini sopinut tällä kertaa maksaa kokonaista euroa asian selvittämisestä, joten jätetään tämä lukijan harjoitukseksi.

Tavanomaisella kahvalla ja erillisillä lukitsinosalla varustettuja ovia on kahta päätyyppiä. Toisessa lukitseminen lukittaa koko kahvan ja estää sen liikkeen. Toisessa kahva liikkuu edelleen, mutta lukitus irrottaa sen kielestä eikä liike näin tee mitään. Minä luotan enemmän jälkimmäisen malliseen lukitukseen. Alitajuisesti kuvittelen, että ensimmäisen kahvan saa helpommin auki brute force -hyökkäyksellä.

Joku toinen taas saattaa pelätä kielen irrottavaa lukitusta, koska tällöin on periaatteessa mahdollista, että jokin menee vikaan eikä kahva enää koskaan avaakaan ovea.

Tehtävänannossamme kiellettiin eksplisiittisesti ratkaisut, joissa kahva ja lukko ovat erikseen. Tämä jättää aika vähän vaihtoehtoja. Kahvan piti kääntyä, joten hakanenkaan ei kelpaa, joten varsinaisesti jäljelle jää usein etenkin halvemmissa wc-koppitoteutuksissa suosittu malli, jossa lukitus on hoidettu kääntyvällä metallikielellä.

Tämä on omakin suosikkini, sillä siinä on Normanin periaatteiden mukaisesti tehty systeemistä mahdollisimman näkyvä. Käyttäjän mielessään luoma systeemikuva ei voi juuri mitenkään poiketa todellisesta. Lisäksi systeemin tila on ilmeinen jatkuvasti eikä ole mahdollista, että vaikkapa punainen varattua osoittava värikiekko pyörähtää vuosien saatossa väärään asentoon ja välittää virheellistä informaatiota.

Oven ulkopuolinen indikaattori ei kuulunut tehtävänantoon, mutta sellainen on syytä olla. Pelkkä kokeilemalla lukituksi todettava ovi on epämiellyttävä niin koppiin pyrkijän kuin kopissa istujan kannalta. Yksi ajoittain vastaan tuleva vaihtoehto on ovi, joka ei pysy kiinni-asennossa kuin lukittuna, mutta koska ihmiset eivät ole tottuneet tällaisiin, he käyvät kiskomassa kahvoja turhaan, joten yksin tämäkään ei riitä indikaattoriksi.

Kuvan kahva tuli vastaan Myyrmäessä, mutta löytyy näitä lähempääkin.

***

Toisena tehtävä oli suunnitella merkinnät kaasuhellan katkaisijaan siten, että ne ovat luettavissa ylhäältä päin. Merkinnöistä tulee selvitä hellan tila sekä suunta, jonne päin kääntämällä päästään haluttuun lopputulokseen.

Valmiiksi oli päätetty, että hellan pois päältä -asennosta seuraavaan asentoon on 90 asteen turva-alue. Tämän jälkeen kaasunsyöttö on suurimmassa arvossaan ja vaimenee siitä seuraavan 90 asteen aikana säästöliekille. Lisäksi sanottiin, että kaasua avattaessa nuppia pitää painaa ennen kääntämistä.

En tiedä varsinaista syytä tuohon kaasuliesien omituiseen säätämiseen. Minusta olisi intuitiivisempaa, jos se toimisi kuin matkaradio: offin jälkeen vipua kääntämällä äänenvoimakkuus kasvaa. Luultavasti siihen liittyy jokin turvanäkökohta tai perinteisen teknisen toteutuksen aiheuttama rajoitus, mutten äkkiä keksi, kumpi. Ehkä ajatus on, että kaasu on aina sytytettäessä täysillä, joten on hyväksi, että tähän tilanteeseen pääsee suoraan.

Tässä kuvassa on perinteiseen toteutukseen verrattuna kaksi pientä parannusta. Vipuun piirretty nuoli vihjaa, että sitä pitää painaa ennen kuin kääntäminen onnistuu. Ajatuksena on, että vipu uppoaa sen verran sisäänpäin, että nuoli peittyy näkyvistä.

Kun kaasu on täysillä, näkyviin jäävä katkoviiva taas vihjaa, että sinne päin kääntämällä vastaan tulee jotain. Näin nollakohdan löytymisen suuntaa ei joudu arvuuttelemaan.

Tehtävässä ei suoraan sanottu, onko säästöliekkiasennosta kääntää edelleen puoli kierrosta vastapäivään nollaan asti vai tuleeko tällöin palata taaksepäin. Jos liikkuminen on sallittua, siihenkin voisi piirtää vastaavan katkoviivan. Muuten taas nuppi ei varmaankaan käänny sen pidemmälle, joten ainoa vaihtoehto on palata taaksepäin.

Ennakoimaton tekstinsyöttö

Minä haluaisin käyttää ennakoivaa tekstinsyöttöä kännykässäni, mutta välillä se toimii niin huonosti, että olen kahden vaiheilla. Tämä koskee Nokian S60-mallini toteutusta.

Kumituspainikkeen painaminen yhden kerran ei ainoastaan poista viimeisintä kirjoittamaani merkkiä, kuten olettaisi, vaan sotkee jäljelle jäävä sanan satunnaiseksi arvaukseksi.

Eri sanavaihtoehtoja ei näytetä missään, vaikka näytöllä olisi tilaa, vaan listaa saa kelata ympäri arvuutelleen, löytyykö haluttu sana kirjastosta lainkaan ja toivoen, ettei mene ohi.

Tunnistetun sanan keskelle ei voi tehdä muutosta, vaikka tarve olisi, vaan on pakko pyyhkiä koko sana muutokseen asti ja kirjoittaa siitä lähtien uudestaan.

Ylipäänsä on melkoinen kognitiivinen suoritus pilkkoa sanat mielessään sellaisiksi osasiksi, joita uskoo tunnistimen ymmärtävän.

Sanojen lisääminen sanastoon ei ole mitenkään triviaalia. Koska en löytänyt moista toimintoa, oletin sen automaattiseksi, mutta ei se ollutkaan.

Selvitin sen vasta tätä merkintää varten. Jos sanaa ei löydy sanastosta tähtinappia painelemalla, ja valikoima ehtii mennä kerran ympäri, näytön vasemman alakulman toiminto muuttuu muotoon Kirjoita. Tämän jälkeen saa muokata sanan perinteiselle multitapilla haluamakseen ja tallentaa sanastoon.

Jos sen sijaan koostaa sanansa palasista tai kirjain kirjaimelta T9-tilasta poistumatta, kuten olen tavannut tehdä, tämä ei toimi. Vaikka valmiin sanan voi valita kerralla, sitä ei voi suoraan tallentaa. Valitsemalla sanan niin, että se tulee kokonaan alleviivatuksi ja painamalla tämän jälkeen tähtipainiketta, saa hyvällä tuurilla vaihtoehdoksi Kirjoita-tekstin ruudun alalaitaan, ja sanan voi tallentaa kahdella painalluksella. Huonolla tuurilla sanastossa on jo olemassa samoilla painikkeilla luotava toinen sana, jolloin juuri vaivalla kirjoittamani oma sanani korvautuu tällä ja joudun aloittamaan alusta.

Saattaisin olla taipuvaisempi vaihtamaan multitapiin kesken kirjoittamisen, mutta Nokiassa T9/multitap-valinta on yhdistetty samaan painikkeeseen kuin isojen ja pienten kirjainteen säätäminen. Näin nappia saa hakata neljä kertaa edestakaisin vaihtaessaan ja päädyn mieluummin kirjoittamaan kirjain kerrallaan T9:llä. Moodeja vaihtava risuaita on myös hankalasti painettavissa, jos puhelinta käyttää yhdellä kädellä.

Vanhassa Benefonissani numero 1 vaihtoi multitapin ja T9:n välillä. Se toimi hyvin. Ja kaikkialla, ympäri puhelinta.

Puhelin ei osaa edes yleisimpiä lyhenteitä, vaan aloittaa jokaisen jne.:n jälkeen seuraavan sanan isolla alkukirjaimella.

Aiempi Motorolani käytti tekstinsyöttömallia, joka muistutti verkkoselaimen täydentyvää osoitepalkkia. Siinä ei tarvinnut kirjoittaa koko sanaa, vaan alku riitti. Toteutuksessa oli omat ongelmansa, mutta on outoa, ettei tuota lähestymistapaa suosita enempää. Paitsi iPhonessa, tietenkin.

Hajahuomioita hiiristä

Käyn parhaillaan yhtä ergonomian kurssia, jolla saimme tehtäväksemme suunnitella mahdollisimman hyvin omaan käteemme soveltuvan hiiren mallin styroksista. En ollut paikalla tunnilla, jolla tehtävä annettiin, ja niinpä väsäsin oman tekeleeni äskettäin laiskanläksynä.

Hiiriin liittyy muutama asia, joita ei tule välttämättä heti huomanneeksi, mutta jotka häiritsevät suuresti, jos ne sattuvat olemaan pielessä. Apple mainosti aikoinaan, että sen hiiri, jossa koko selkämys toimii painikkeena, sopii mainiosti kaiken kokoisille käsille. Äkkiseltään tämä tuntuu järkevältä, kunnes sattuu törmäämään vaikkapa Photoshopissa lassovalintaa tehdessään – tai yleisemmin kesken raahausoperaation – hiirimaton tai pöydän reunaan ja yrittää nostaa hiirtä nappi pohjassa. Ellei hiiressä ole kunnon otekohtia muille sormille, painallukselle ei synny enää tukivoimaa pöydän tuen hävitessä, eikä painaminen onnistu. Yksi Applen nykyhiirten hankaluuksista onkin sivun otekohtien pienuus, tosin niihinkin harjaantuu käytössä.

Toinen asia, jota ymmärtää arvostaa vasta, kun se ei toimi oikein, on hiiren liikkuminen suhteessa itseensä eikä alustaan. Wacomin piirtolevyjen päällä käytettävä hiiri on liki käyttökelvoton, sillä se liikuttaa kursoria piirtopöydän mukaan hiiren asennosta piittaamatta. Jos hiiren vaikkapa kääntää tasan poikittain ja liikuttaa hiireen nähden vasemmalle, kohdistin ei liikukaan vasemmalle, vaan ylöspäin. Koska kättä tulee helposti pitäneeksi hieman vinossa alustaan nähden, koordinaatio katoaa tällaisella hiirellä helposti.

Kaikkiaan hiiren muodon tulisi olla sellainen, että siitä on helppoa hahmottaa, minne päin se liikkuu. Pohjan symmetrinen muoto auttaa myös suoraan kulkemisessa. Alkuperäinsen iMacin mukana tullutta pullahiirtä on tavattu haukkua suuntatunnottomuudesta, mutta minun käyttötapaani hiiri toimi varsin mainiosti. Etenkin toisen sukupolven malli, jossa napin päällä oli pieni ura. Aivan ensimmäisestä mallista suuntaa oli tosiaan hankala tietää.

puck mouse

Hiirtä kun voi käyttää kahdella tapaa. Joko sormenpäillä niin, että ranne nojautuu pöytään tai koko kättä hiiren päällä pitäen, jolloin liikuttamiseen käytetään käsivartta. Kaikkiaan näyttää siltä, että on hyväksi, että hiiren päältä ylettää koskemaan pöytää muutamalla sormella, sillä tämä tuo tukevuutta ja hallinnan tunnetta hiiren käsittelyyn.

Vierittämispyöriinkin liittyy muutamia huomattavia seikkoja. Tavallisella pyörällä joutuu liikuttamaan sormeaan vaivalloisesti edestakaisin. Ennen kuin Apple julkaisi Mighty Mousen jokunen vuosi sitten, käytiin keskustelua patenttihakemuksesta [löytämäni linkki oli rikki], jossa Apple valitteli juuri tätä hankaluutta perinteisissä ratkaisuissa ja tarjosi lääkkeeksi iPod-henkistä vierityspyörää:

the user must scroll, pick up a finger, scroll, pick up a finger, etc. This takes time and can be an annoyance to a user. In addition, because a portion of the wheel protrudes above the top surface of the mouse, inadvertent or accidental scrolling may occur when one of the two buttons is activated.

Tuollaista hiirtä ei valitettavasti koskaan nähty. Yksi syy lienee, että moinen pyörä vie paljon tilaa eikä peukalo pääse liikkumaan hiiressä yhtä luontevasti kuin iPodissa. Myöskään horisontaalisen vierittämisen toteuttaminen ei tuolla tavalla onnistu, kuten Applen lopulta valitsemassa vierityspallossa (, joka toimii sinällään hyvin, ellei likaantumisesta seuraavaa jumittumista oteta lukuun).

Toinen vierityspyörähaaste on pyörän toteuttaminen niin, että sen klikkaaminen on helppoa ilman tahatonta pyörittämistä. Tähänkin iPod-henkinen toteutus tarjoaa helpon ratkaisun, sillä nappi voidaan sijoittaa pyörän keskelle, jolloin sitä ei tule painaneeksi vahingossa.

Pyörien naksumisesta vieritettäessä on tehty monenlaisia variaatioita. Logitechin pelaamiseen tarkoitetut hiiret reagoivat mielenkiintoisesti pyöritysnopeuteen ja alkavat toimia portaattomasti tietyn nopeuden jälkeen.

***

Suunnittelin oman hiireni rullauspyörän ympärille. Koska peukalo tarvitsee tilaa pyörän operoimiseen, hiirestä tuli väkisinkin varsin korkea. Päätin noudattaa muotoilussa Applen vanhan hiiren mallia: sekin näyttää kulmikkaalta, mutta tuntuu yllättävän mukavalta kädessä.

adb-mouse

Lopputuloksena arvelisin, ettei hiireni ole kovin järkevä ajatus. Haluan kyetä käyttämään hiirtä sormenpäilläni, ja vierityspyörä tuntuu vievän väkisin sen verran tilaa, että hiirestä tulee väistämättä liian suuri tähän tarkoitukseen. Tulipa nyt kokeilluksi kuitenkin. Varsin rentouttavaa oikeastaan väkertää styroksipalasen kanssa. Etenkin painikkeiden ja pyörän urien painelu oli miellyttävää.

Kaksoisklikin kohtalo

Kaksoisklikkaaminen tiedetään fyysisesti hankalaksi etenkin aloittelijoille ja luonteeltaan arvaamattomaksi: kaksoiklikkaamalla tapahtuvat tai tapahtumatta jäävät asiat ovat vaikeita ennustaa etukäteen. Niinpä sitä tulisikin käyttää vain oikoteissä, ja niissäkin mieluusti mahdollisimman vakiintuneissa tilanteissa. Vakiintuneetkin tilanteet vaihtelevat. Jos kyseessä on dokumentti, ensimmäinen klikki valitsee sen ja toinen avaa. Jos kyseessä on sana, vasta toinen klikki valitsee.

Hyvä esimerkki ennustamisen vaikeudesta on Windowsin oikean alakulman huomioalue tarjottimineen. Suurta osaa kuvakkeista on mahdollista klikata joko vasemmalla tai oikealla napilla tai tuplalikata vasemmalla, ja lopputulos on aina erilainen.

tray

Näyttää, että koko eleen käyttö olisi vähenemään päin. Mac OS X:n Dockin kuvakkeet aukeava yhdellä painalluksella. Samoin Finderin sivupalkin kohteet. (Tuo on sikäli epäjohdonmukaista, että kuvakkeet näyttävät sivupalkissa samalta kuin varsinaisessa ikkunassa, mutta käyttäytyvät toisin.) Palstanäkymässä navigoidaan tasolta toiselle jo ensimmäisellä klikillä ja kaksoiklikkaamista tarvitaan vasta kohteen avaamiseen.

sidebar

Web on tietenkin kokonaan oma lukunsa: linkit aukeavat ensimmäisellä klikillä eikä kaksoiklikkausta tunneta. Erilaisten RIA-tekniikoiden myötä web-sovellukset muuttuvat yhä enemmän työpöytäsovellusten kaltaisiksi. Mietinkin, onko suotavaa tuoda kaksoiklikkaamista web-ympäristöön, vai pitäisikö pitäytyä yksinkertaisessa, kun kaksoiklikki ei näytä olevan kovin hyvässä huudossa työpöytäpuolellakaan.

Kohtaaminen YTV:n latausautomaatin kanssa

Olin niin hyvin tietoinen bussilippuni kauden päättymisestä, että yöllä tuo tunki uniini, joissa jäin kiinni raitiovaunussa. Minulla ei ole tapana viitsiä kaivaa lompakkoani taskusta vain tilastoja ilahduttaakseni, joten unessani muistin kauden päättyneen vasta, kun tarkastaja kertoi.

Tuon välttääkseni päätin tänään kokeilla lisätankkausta automaatilla, joita minun mielestäni kuuluisi olla paljon enemmän. Kovin usein olen päätynyt matkaamaan kotiin yöbussilla ja maksamaan matkani käteisellä, sillä en halua suotta pitää kovin suurta määrää rahaa sidottuna kortilleni, ja kortteja lataavat R-kioskit suljetaan jo yhdeksältä.

Ilahduin ymmärtäessäni, että lompakkoni mahtuisi laitteen tasolle kokonaan. Ei tarvitsisi suotta kaivaa matkakorttia lompakosta. Pitelin toisessa kädessäni pyörillä kulkevan laukun kahvaa ja tämän päälle pinoamaani kauppakassia, joten yhden käden käyttö soveltui tilanteeseeni mainiosti.


Mutta ei se onnistunutkaan. Kauden päättymisaika syötettiin näppäimistöllä, joka oli sijoitettu tason taakse niin, että lompakko esti sen käytön. Yrittäessäni nostaa lompakon hetkeksi pois tieltä laite lopetti ostotapahtumani ja palasi alkuun.

Muutamia muitakin tavanomaisia hankaluuksia tuohon liittyi. Näyttö vaikutti kosketusnäytöltä, muttei ollutkaan. Painikkeet olivat niin kaukana näytön reunasta, että joutui hieman pohtimaan, mikä liittyi mihinkin näytön kohteeseen. Mainittu numeronäppäimistö oli upotettu niin syvälle ja alas, että en nähnyt sitä kumartumatta.

Joka ikinen painallus tuotti pistävän piipahduksen, jota voisi luonnehtia lähinnä murhaavaksi. [En ollut krapulassakaan.]

Kautensa kestoa valitessaan ei saanut eteensä kalenteria, vaan joutui syöttämään päivämäärän numeroina. Minua olisi kiinnostanut lopettaa kauteni perjantaina, mutta nyt jouduin kaivamaan erillisen laitteen taskusta tämän selvittääkseni.

Päivämäärä piti syöttää kenttiin, joiden välillä liikkuminen oli kovin epäselvää. Kirjoitin kuukaudeksi 3 ja ihmettelin mitä nyt. Ruudun alalaidassa oli painike, jossa luki tyhjennä. Epäröin painaa sitä, jos se vaikka tyhjentäisi koko sivun, mutta tyhjensi sentään vain kuukausikentän. Syötettyäni kiltisti 03 fokus hyppäsi vuosilukukenttään. En tiedä, millä olisin päässyt takaisin.

Hinta tunti hieman suurelta ja pohdin, oliko automaatti varmasti huomioinut opiskelija-alennukseni. Siitä ei näkynyt tietoa mistään. Kerran aiemmin minulta oli laskutettu kioskilla vahingossa täysi hinta, eikä rahaa enää saanut takaisin vaan sen pystyi ainoastaan muuttamaan arvoksi kortilleen.

Tuossa vaiheessa huomasin myös, ettei automaatti antanut maksaa pankkikortilla eikä minulla sattunut olemaan paria sataa käteisenäkään, joten annoin olla ja kävelin R-kioskille.

Kuulemma automaatteja ollaan parantamassa. Ehkä ne vielä jonain päivänä tehdään suoraan oikein.

Näkökulma hanoihin

Normanin hengessä vuorossa muutama haasteellinen hana.

Tämä on Helsingin La Famiglia -ravintolasta. Ensinäkemällä kuvittelisi, että hana toimii automaattisesti, sillä minkäänmoista säädintä ei ole näkyvissä.

Peilin alle kurkistaessaan huomaa, kuinka hana todellisuudessa toimii.

Seuraava vaikea hana tuli vastaan Hervannassa. Samoilla seuduilla kuin viime syksynä kommentoimani hissin ohjauspaneeli ja omituinen lukkohela. Tamperelaiset lienevät keskimääräistä älykkäämpiä, kun selviävät näistä arjen haasteista.

Keksikääpä, mistä veden saa säädettyä virtaamaan suihkusta. Minä en keksinyt, vaan jouduin pyytämään asukkaalta apua.

Alas kumartamalla silmiin osuu nuolisymboli, ja toden totta: suukappaletta voi liikuttaa ylös ja alas.

Loppukevennyksenä vielä klassikko-design suoraan Berliinistä. Kylmää ja kuumaa kätevästi.