Synninpäästö nahalle – skeuoformismin kolme tasoa

Olli Sulopuisto huhuili taannoin Twitterissä kommenttia skeuomorfismiin – reaalimaailmaa jäljittelevään design-tyyliin. Kehitin mielipiteen siltä varalta, että minulta kysyttäisiin. Aiheesta syntyi mainio juttu ilman lausuntoanikin, mutta tulin samalla ajatelleeksi asiaa tarkemmin. Näyttäisi, että siihen liittyy kolme tasoa, joista kahta on syytä välttää.  Kolmas on makuasia.

Lue loppuun

Windows Phone 8 lopetti hurskastelun

Minä pidän Windows Phone -käyttöjärjestelmästä. Tykkään tavasta, jolla se on lähtenyt etsimään omia latujaan iPhonen suoran seuraamisen sijaan. Pidän myös siitä, että se hyödyntää viisaasti pyyhkäisyjä painikkeiden sijaan ja nostaa sisällön keskiöön koristeornamenttien kustannuksella. 

Sen sijaan en ole ollut täysin vakuuttunut kotinäkymän Live Tiles -lähestymistavasta enkä oikein ymmärrä lehtijuttuja, joissa näiden perusteella väitetään iPhonea tai Androidia auttamattoman vanhanaikaiseksi. On hyvä asia, että puhelimessa on tarjolla näkymä ajankohtaisista asioista – kuten WebOS:ssä, N9:ssä, Androideissa ja viimein jollain lailla iOS 5:ssä. On myös hyvä olla oman maun mukaan muokattava näkymä, josta sovellukset saa helposti käyntiin. En ole kuitenkaan vielä vakuuttunut, että nämä kannattaa yhdistää Windows Phonen tapaan.

Live Tile -tiilet saattavat olla passiivisia laatikoita, joissa ei näy muuta kuin sovelluksen kuvake. Toinen vaihtoehto on, että niissä näkyy ajankohtaista tietoa, esimerkiksi viimeisimpiä uutisotsikoita. Vaikka tiili olisi jäljempää viisasta tyyliä, todennäköisyys, että se näyttää jotain kiinnostavaa juuri sillä hetkellä, kun satun katsomaan sitä on aika pieni. Odottelevan tuijottelun sijaan seuraisin ilmoituksia mieluummin listasta, jota saan itse vierittää omaan tahtiini.

IPhonen notifikaatiolistassa minua häiritsee, että se on lajiteltu sovelluksen mukaan. Uskoisin pitäväni jostain N9:n kaltaisesta toteutuksesta. (Kirjoitin aiemmin tarkemmin N9:n kotinäkymistä.)

N9:n yksi kolmesta kotinäkymästä näyttää listan tapahtumista (Kuva: Nokia)

Vastaavasti halutessani käynnistää sovelluksia, haluaisin voida löytää ne vakiopaikoilta. IPhonessa sovellusten järjestely on tuskaisen työlästä, kun määrä kasvaa suureksi, mutta sivutettu ohjelmalista on avuksi. En ehkä muista, millä sivulla sovellus on, mutta tiedän sen paikan. Sitten selailen näkymästä toiseen ja kohdistan katseeni valmiiksi oikeaan kohtaan. Windows Phonen tai Androidin vierittämiseen perustuvalla listalla tämä ei onnistu yhtä helposti.

En ole kuitenkaan käyttänyt Windows Phonea niin paljon, että uskaltaisin tyrmätä koko lähestymistapaa. Kertokaa ihmeessä omat kokemuksenne kommenteissa.

Suuri laatikko ei ole avain onneen

Pahinta kuulemaani Windows Phone -kukkua on ollut passiivisten Live Tile -elementtien hehkuttaminen. Olin viime syksynä seminaarissa, jossa kerrottiin Windows Phonen designfilosofiasta, ja evankelista julisti että siinä missä iPhonen kuvakkeet ovat vain kiillotettuja koristeita, Windows Phonella niissä on keskitytty informatiiviseen sisältöön.

Niin kuin esimerkiksi tässä Internet Explorerin Windows Phone -tiilessä.

Vastaavasti kiillotetusta koristelinjasta esimerkkinä iPhonen kalenterikuvake.

Kalenterikuvake kertoo päivämäärän, viikonpäivän sekä uusien kalenterivarausten määrän. Internet Eplorerin kuvake ei kerro muuta kuin sovelluksen nimen.

Windows Phonen kuvake taustalaatikoineen on kooltaan 173*173 pikseliä. iPhonen kuvake  on 57*57 pikseliä. Vertailu on tietty hieman epäreilu: Windows Phonen näyttö on tarkempi kuin vanha ei-retina iPhone, joten suora pikseleiden vertaaminen ei ole mielekästä. IPhonella sovelluksen nimi ja numeropallullukka menevät myös yli kuvakkeen koosta. Lisäksi myös Windows Phonella kalenterikuvake on yhtä informatiivinen kuin iPhonella.

Myönnetään, Internet Explorer oli tarkoitushakuinen esimerkki, mutta se osoittaa, että pahimmillaan Windows Phonen tiilet eivät ole kummempaa kuin ylisuuria kuvakkeita ja on tekopyhää väittää muuta.

***

Windows Phone 8:n myötä hurskastelu onneksi loppuu: Microsoft on myöntänyt epäsuorasti, ettei suuri kuvake tuo aina lisäarvoa. Kohta kotinäkymän kohteiden koon pääsee valitsemaan suuren, keskikokoisen ja pienen väliltä. Näin sovellukset, jota eivät tarjoa kuvakkeessaan lisäsisältöä voi pienentää ja varata tilan niille sovelluksille, jotka käyttävät tilan hyödykseen. Joku voisi sanoa, että tämä on aika lähellä Androidin kotinäkymää widgeteineen.

Samalla kotinäkymän oikean laidan tyhjästä tilasta on luovuttu. Tämä tila oli vanhassa designissa minua kummastuttanut valinta. Samalla kun puhuttiin tehokkaasta tilankäytöstä ja informaation korostamisesta, päänäkymästä oltiin valmiita varaamaan vajaa viidennes ohjelmalistaukseen vievälle nappulalle. Helpottihan se listan löytämistä, mutta uhraus tuntui kaikkiaan melkoisen suurelta.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin Windows 8:n kotinäkymä otetaan vastaan. Ennakkoon on ehditty esittää arviota, että se on sekava ja tuo MySpacen riemunkirjavuuden mobiiliin. Toisaalta myös innostuneita arvioita on nähty.

Windows Phone 8 sallii pienemmät kuvakkeet. Loppu on käyttäjästä kiinni. (kuva: Techradar)

Saako sinun mobiilikäyttöjärjestelmäsi hihanapit auki?

Olen oppinut, että kalliin pikkutakin tunnistaa siitä, että hihansuun napit pystyy avaamaan. Tavallisissa takeissa napit ovat mukana vain koristeina.

Analogia on vähän heikko, mutta yhtä lailla kiinnostava yksityiskohta liittyy iPhonen herätyskelloon. Jos hälytyksen toistumispäiviksi valitsee maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain – tai kuten ihmiset sanoisivat arkipäivät – iPhone näyttää tallennuksen jälkeen, että hälytys toistetaan arkisin.

Vastaavasti, jos valitsee kaikki päivät tai vain sunnuntain ja lauantain, vahvistusteksti on joka päivä tai viikonloppuisin.

Mukava pikku yksityiskohta, joka löytyy myös Windows Phonesta. Androidista ei.

N9 vs. iPhone – helppo vs. ilmeinen

Kommentoin lokakuussa Nokian N9:n kotinäkymää hämmentäväksi. Kenties on aika viimein selitellä sanojani.

Finally tried out Nokia N9: it doesn’t lag. Back buttons were at times hard to find and the home screen architecture confusing, though.

Guardian julkaisi hiljattain pitkähkön lukujutun Nokian design-johtajasta Marko Ahtisaaresta. Ahtisaari kertoo haastattelussa N9-puhelimen ja Lumioiden suunnittelusta ja tölväisee iPhonea tutulla heitollaan: siinä missä N9:ssä sovelluksesta toiseen voi siirtyä kuin kuin kulkisi suoraan makuuhuonesta keittiöön, iPhonessa joutuu kulkemaan huoneesta toiseen aina eteisen kautta.

N9:ssä on käytössä kolme eri kotinäyttöä, joista yksi on iPhone-käyttäjille tuttu sovelluslistaus, toinen näkymä listaa avoimet ohjelmat ja kolmas näyttää käyttäjän haluamia tietovirtoja – Facebookia ja sen sellaista. Avonaiset sovellukset on tuotu näkyvälle paikalle yhteen kolmesta kotinäkymästä eikä käyttäjä näin voi olla huomaamatta niitä.

iPhonessa sovelluksesta toiseen taas on perinteisesti siirrytty painamalla laitetta hallitsevaa fyysistä kotipainiketta ja valitsemalla tämän jälkeen kotinäkymästä seuraava sovellus. Tätä Ahtisaari vertaa nokkelasti eteisen kautta kulkemiseksi. Ja paha häntä on syyttää: jos Jobs olisi sanonut aikoinaan vastaavasti jostain kilpailijan tuotteesta, me fanipojat olisimme toistaneet lausetta papukaijoina.

iOS 4:n myötä tarjolle tuli toinen vaihtoehto. Käyttäjä voi painaa kotinappia kahdesti avatakseen listan edellisistä sovelluksista ja siirtyä siitä suoraan haluamaansa sovellukseen. Ahtisaari myöntää, että näin voi välttyä kulkemasta eteisen kautta, mutta joutuu vastaavasti hyppimään yhdellä jalalla.

***

Nokian ja Applen tekemiä valintoja voi pohtia 37 signals -blogista poimitun yksinkertaisen ajatusmallin avulla. Ryan Bradley kehottaa miettiämään, mitkä toiminnot tehdään ilmeisiksi, mitkä helpoiksi ja mitkä mahdollisksi.

Making something obvious has a cost. You can’t make everything obvious because you have limited resources. I’m not talking money—although that may be part of it too. I’m primarily talking screen real estate, attention span, comprehension, etc.

Kaikista toiminnoista ei voi tehdä ilmeisiä, vaikka kuinka mieli tekisi. Ei, vaikka Microsoft on tavannut sitä sovellustensa monenkirjavilla kilpaa kiljuvilla työkalupaleteillaan yrittää. Jotta jokin voi erottua, muiden on oltava taka-alalla.

Applen tapa harrastaa rankkaa karsintaa tässä vaiheessa on merkittävin syy, miksi sen tuotteet tapaavat olla parhaimmillaan todella käteviä ja pahimmillaan raivostuttavan rajoittavia.

Huomataan, että Apple on päättänyt, että takaisin kotiin pääseminen on niin tärkeää, että siitä on tehtävä ilmeistä. Niinpä iPhonen etupaneelin ainoa fyysinen nappula on pyhitetty kotiin palaamiseen.

On huomattavaa, että nappi tuo juuri kotiin eikä vaikkapa palaa taaksepäin. iPodeissa esimerkiksi ei ollut kotipainiketta. Niissä oli oudosti nimetty menu-niminen nappi, joka vei käyttäjää pykälän taaksepäin. Kätkettynä oikotienä nappia pohjassa pitämällä pääsi suoraan kotiin. iPhonessa päätettiin jostain syystä tehdän kotiin palaamisesta prioriteetti ja hoitaa taaksepäin liikkuminen vaihtelevasti sovelluksesta riippuen.

Vastaavasti sovelluksen vaihtaminen on pudotettu kylmästi ilmeisestä helppo-kategoriaan. Kun on kerran oppinut kuinka sovelluksesta toiseen siirrytään, temppu onnistuu nopeasti ja ajattelematta. Yhdellä jalalla hyppiminen on vähän karrikoitu heitto.

Entä N9? Siinä on otettu kunnianhimoiseksi tavoitteeksi tehdä sovelluksen vaihtamisesta ilmeistä tuomalla se näkyvämpään rooliin. Toteutuksessa on ongelmansa, mutta se ei ole yhtä paha kuin luulin alussa lainaamaani twiittiäni kirjoittaessani.

Jos käyttäjä pyyhkäisee epähuomiossa sivusuunnassa liian laidasta aloittaen niin, että poistuu sovelluksesta ja päätyy johonkin kolmesta kotinäkymästä, ensimmäinen luonnollinen reaktio olisi pyyhkäistä takaisin ja olettaa pääsevänsä takaisin äskeiseen sovellukseen. Tämäpä ei toimikaan niin, vaan käyttäjä siirtyy kotinäkymästä toiseen. Takaisin sovellukseen hän pääsee pyyhkäisemällä moniajokotinäkymään ja valitsemalla äskeisen sovelluksen.

Kohdassa 50 s käyttäjä pyyhkäisee vasemmalle ja päätyy kotiin, mutta valitettavasti epäonnistuu pyyhkäisyssään oikealle, joten emme näe, kuinka hän ei palaisi sovellukseen vaan siirtyisi toiseen kotinäkymään.

Alun perin messuilla testaamani puhelin oli jotenkin buginen, sillä siinä sovellus ei vielä tässä vaiheessa tullut näkyviin moniajonäkymään. Jouduin ensin käymään jossain muussa sovelluksessa ja palaaman sitten takaisin ennen kuin sovellus tuli näkyviin ja pääsin palaamaan sinne. Tätä kommentoin alun perin hämmentäväksi.

Nokian ratkaisu tuo moniajonäkymän ilmeisemmäksi kuin iPhone, mutta uhraa toisaalta ilmeisen yksinkertaisen kotinäkymän ja ilmeisen keinon kotinäkymään palaamiseen. Kotinäkymään palataan joko pyyhkäisemällä sivulle, jolloin sovellus jää käyntiin tain pyyhkäisemällä alaspäin, jolloin se sammutetaan. iPhonen kotinapin löytää helpommin.

Sääli sinänsä, että Windows Phonen toteutus dedikoituine kotinäppäimineen ja piilotettuine moniajonäkymineen on varsin suoraan iPhonen kaltainen. N9:stä tuskin tulee koskaan sellaista massojen laitetta, että olisi päästy kunnolla vertailemaan, kuinka lähestymistapaerot lopulta kannattivat.

***

Oma kysymyksensä on myös, kuinka hyvin ihmiset ymmärtävät mitä moniajolla tarkoitetaan ja onko koko näkymää syytä tuoda kaiken kansan nähtäville. Applen filosofia on ollut, ettei käyttäjän tarvitse tietää, onko sovellus päällä vai poissa vai jossain välimuodoista. Kunhan se käynnistyy nopeasti ja siitä tilasta, johon käyttäjä olettaisi päätyvänsä.

Näin myös moniajonäkymä on ymmärretty väärin. Sehän vain listaa sovelluksen käynnistysjärjestyksessä, viimeisestä alkaen, mutta ei erikseen kerro, mitkä muutamat viimeisimmät niistä ovat todellisuudessa käynnissä.

On huomattu, että ihmiset kokevat huonoa omaatuntoa mukamas auki jääneistä sovelluksistaan ja luulevat, että niitä täytyisi erikseen sammutella. Apple mahdollistaa sovelluksen sammutuksen, mutta se ei ole ilmeistä eikä helppoa vaan mahdollista. Kun moniajonäkymässä pitää sormeaan painettuna sovelluskuvakkeen päällä, esiin ilmestyy symboli, jota painamalla sovellus pakotetaan lopettamaan.

Tiettävästi jopa Apple Storen genius-neropatit ovat opettaneet käyttäjille, että sovelluslistaa kannattaa tällä tavoin tyhjentää, jotta puhelin ei suotta söisi niin paljon akkua. Apple on kenties tehnyt virheoletuksen arvellessaan, etteivät ihmiset halua tietää mitkä sovellukset ovat käynnissä ja seurauksena säätämishimoiset käyttäjät tuhlaavat aikaansa poistellessaan oikoteitä viimeisimpiin ohjelmiinsa.

Luultavasti sama väki, joka ennen vanhaan korjaili Mac OS X:n oikeuksia ja muinaisella 90-luvulla rakenteli varmuuden vuoksi työpöytätiedostoa uudestaan.

Myös PRAM:in zappausta kannattaa kokeilla.

Kone pihtaa tietoa (USB-tikun irrotus)

USB-muistitikut ovat käteviä, mutta ne on vaivalloista irrottaa ohjelmallisesti ennen kuin tikun saa nypätä irti koneesta. Erityisen turhauttavaa on, kun kone kertoo hetken raksutettuaan, ettei tikkua saa irrottaa. Tilanne on ärsyttävä jo sellaisenaan, joten asiaa ei paranna dialogin huonous. Tältä se näyttää Mac OS X:ssä.

kaytossa

Moisia modaalisia OK-dialogeja kuuluisi tietty välttää jo lähtökohtaisesti. Hyvä viesti kertoo tilanteen, kertoo syyn ja tarjoaa toimintavaihtoehtoja.

Tämä viesti kertoo, että nyt ei onnistunut, jostain syystä. Otapa itse selvää.

Vaikka kone tietää tasan tarkkaan, mikä dokumentti on jäänyt hiertämään tai mikä ohjelma päälle, se ei kerro sitä. Lopeta ohjelmia, arvaa jotain ja yritä uudelleen, se sanoo. Vaikka useimmiten kyse on aukinaisesta dokumentista, jolloin oikeampi ohje kuuluisi sulje dokumentteja, turha ohjelmia on mennä lopettamaan ja töitään sotkemaan.

Tilanteessa voisi ottaa mallia Mac OS X:n dialogista, joka näytetään, kun ollaan lopettamassa ohjelmaa, jossa on useampia tallentamattomia dokumentteja.

tallenna suljettaessa

Dialogiin tarvitsisi muuttaa vain informaatioteksti. Vaihtoehdot voisi säilyttää ennallaan. Hylkää muutokset -valinnan jälkeen tikun saisi irrottaa. Peruuta vastaisi edellisen dialogin OK:ta ja Tarkista muutokset -nappia painamalla pääsisi käymään aukinaiset dokumentit läpi yksi kerrallaan ja tallentamaan tarvittaessa.

Ai, kuinka tämä on tehty Windowsilla? Vielä inauksen pöhkömmin. Vastaava OK-dialogi ilmestyy ja kertoo, että muistitikun irrottaminen ei onnistu juuri nyt. Yritä myöhemmin uudelleen. Aivan kuin kyse olisi ajasta. Ei se tikku irtoa ennen kuin aukinainen dokumentti on suljettu eikä dokumentti sulkeudu itsekseen, vaikka kuinka odottaisi. Ellei sitten Word kaadu omia aikojaan.

Kaikkiaan Windows tuntuu olevan herkempi avonaisista tiedostoista. Macillä ne eivät haittaa, kunhan ne on tallennettu. Välillä vaikuttaa, etteivät tallentamattomatkaan haittaa. Toisaalta Windowsilla [ainakaan xp:llä] ei voi edes siirtää tai uudelleennimetä tiedostoa, jos se on auki jossain ohjelmassa.

Aikoinaan mietin, että jos liittimessä olisi fyysinen painike, jota painamalla kone saisi eject-signaalin, sellaisen painaminen olisi mukavampaa kuin ejectin tekeminen tietokoneelta käsin. Minulle ei ole koskaan kyllä käynyt mitään, vaikka olisi napannut muistitikun irti ilman virallista ejectiä. Nykyään huomaan eläväni aika usein vaarallisesti ja nyhtäväni sen irti tuosta vain. Kuinkas te?

Asiakastoiminto (WTF)?

Yritin lähettää sähköpostia. Outlook sanoi näin:

Aikani ähkittyäni ymmärsin, että sähköpostiosoite oli ilmoitettu alkuperäisessä lähteessä ääkkösellisessä muodossa ja tämä oli Outlookin tapa kehottaa minua korjaamaan ö o:ksi.

[Tietenkään osoitetta ei voi suoraan muokata, vaan sitä täytyy kaksoiklikata, jolloin aukeaa erillinen muokkausikkuna.]

Jos siis olette menossa Virtuaalimaailmat ja markkinointi -seminaariin, huomatkaa kutsussa oleva virhe.

Vista-hankaluuksia

Käytin tänään taas tovin Vistaa.

Näyttö oli kovin himmeä, ja käytin jonkin aikaa etsiessäni sopivaa asetusta näytön säädöistä. Oikea paikka oli lopulta energiansäästö, mutta ohjeiden avulla en tuonne löytänyt. Kuulemma asetus on ollut samassa paikassa jo XP:ssä, joten on vain Mac-ihmisen kieroutunutta ajattelua etsiä näytön säätöjä näyttö-otsikon alta.

Seuraavaksi yritin saada bluetoothin käyttöön, mutten löytänyt mistään siihen liittyviä asetuksia. Ohjeet mainitsivat valikoita, joita ei ollut olemassa ja kehottivat tarvittaessa katsomaan lisätietoa osoitteesta microsoft.com.

Mieleeni häivähti ajatus, että koneessa ei välttämättä ole bluetooth-yhteensopivuutta. Mutta mistä minä tuon saisin selville. Löysin sentään jonkin ominaisuuslistan eikä siellä mainittu bluetoothia missään, joten ehkä sitä ei sitten ollut.

Eihän koneen näppäimistön allakaan ollut tarraa, jossa lukisi bluetooth.

Parempi ajatus kuin jättää maininta pois olisi tietenkin sanoa vaikkapa hienovaraisesti bluetooth: ei valmiutta, jotta ei jäisi epäselvyyttä.

Microsoft.com-osoitteeseen linkkaaminen nyt on lähinnä kuittailua. Selain sentään aukesi. IE 7 ei ymmärtääkseni ole kamalan huono, ja ainakin se tuo välilehtien olemassaolon selväksi myös niitä ennen näkemättömälle käyttäjälle. Huvittavin oli sittenkin Nortonin tietoturvaohjelman IE:hen integroima kirkkaanvihreä palkki, joka sijaitsi osoitepalkin alla ja oli paksuudeltaan noin senttimetrin luokkaa. Se tarkoitti, että sivulla oli oletettavasti kaikki kunnossa. Palkissa oli vielä nappula, jota painamalla aukeni valtava luukku, jossa luki, että mikään ei viittaa siihen, että tämä sivu olisi huijaussivu.

[Minulla ei nyt ole kuvaa palkista, sillä kuvaruutukaappauksien ottaminen on aivan yhtä vaivalloista ja Paint aivan yhtä surkea Vistassa kuin aina ennenkin.]

En tiedä, mistä palkin sai pois enkä, miltä se olisi näyttänyt, jos kaikki ei olisikaan ollut kunnossa. Hieman surullista sittenkin tuhlata kallisarvoista vertikaalista tilaa moiseen palkkiin [, kun se voisi yhtä hyvin olla täynnä Soneran mainoksia ja alkaa vaikkapa vilkkua ärsyttävästi aina, kun käyttäjä vahingossa poistuu Soneran sivuilta.] {No, eikö tämän pitänyt olla asiablogi.}

Vista on hieno

Käytin eilen Vistaa hieman pidempään kuin pikaisen markettitestin verran, ja onhan se hieno. Jos sattuisin olemaan XP-käyttäjä eivätkä raha ja sen sellaiset järkisyyt vaikuttaisi, siirtyisin kirkuen Vistaan [jos järkisyyt vaikuttaisivat, en olisi alun alkaenkaan XP-käyttäjä].

Mac-tyyliset ja verkossa yleiset kolmiot ovat nähdäkseni havainnollisempi tapa esittää avautuvia ja sulkeutuvia kansioita kuin vanhastaan käytetyt plussat ja miinukset. Yleistyvillä laajakuvaisilla näytöillä työpöydän reunassa saattaa hyvinkin olla tilaa gadgeteille. [Olisi melkein luontevampaa, että widget olisi MS:n käyttämä termi, sillä se voisi olla Windows Gadget.] Näytön oikea reuna on sittenkin huono sijainti millekään, sillä vierityspalkit sijaitsevat oikealla ja Fittsin lain mukaan on hyväksi, jos tämä reuna on tyhjillään. En tiedä, onnistuuko siirtäminen vasempaan laitaan. Alt + sarkain -yhdistelmä on kummasti käyttökelpoisempi esikatseluiden myötä. Windows + sarkain -toiminto ei hyödyllisyydeltään vastaa exposéa.

Alkuihastuksen jälkeen en osaa sanoa mitäään erityistä. Läpinäkyvyydet tapaavat näyttää kivoilta, ja kaikki toimi hyvin nopeasti. Väriteemoja oli tarjolla useampi, Mac OS X:ssä on vain kaksi, ja tämä vähän ärsyttää minua. Kaikki oli kovin wow, mutta pohjimmiltaan mikään ei ole muuttunut.

Tässä kuvassa olen klikannut Näytönsäästäjän asetukset -ikkunan Asetukset…-painiketta. Dialogi kertoo, että asetuksia ei ole. Apple kehitti 80-luvun alussa juuri tällaisia tilanteita varten mullistavan konseptin: disabloidun käyttöliittymäelementin. Kannattaa kokeilla.

ei asetuksia

Tuttuun tapaan Näytönsäästäjän asetukset -ikkunaa ei tietenkään voi liikuttaa sillä aikaa, kun modaalinen OK-dialogi on avoinna. Tässä tapauksessa siitä tuskin on haittaa, mutta joskus aina on.

Liitin kuvakaappaukseen Paintiin, joka näyttää aiempaa kivemmalta, mutta on yhtä kaikki kamala eikä osaa vieläkään pitää kahta dokumenttia auki yhtä aikaa. Oletustallennusmuoto on sentään muuttunut bmp:stä jpg:ksi.

Lopulta heitin tiedoston roskakoriin, ja XP:n tavoin tästä seuraa dialogi, joka kysyy, olenko varma. Tämä on huono idea. Aina kun mahdollista, moiset varmistusdialogit tulisi kiertää peruutustoiminnon avulla, sillä varmistukset kehittyvät rutiineiksi, jolloin ne eivät palvele alkuperäistä tarkoitustaan, vaan toimivat ainoastaan hidastetöyssyinä [Aza Raskin näemmä kirjoitti aiheesta juuri.]. Roskakori on nerokas peruutustoiminto, joka tarjoaa paitsi loputtoman historian, myös vapauden poiketa kronologiasta ja tekee kaiken paljon helppotajuisemmin kuin Photoshopin hankala historiapaletti.

Ongelma vain on, että ihmiset haluavat pitää roskakorinsa tyhjinä, jolloin alkuperäinen peruutusajatus unohtuu, ja joudutaan turvautumaan jatkuviin varmistusviesteihin. Kuulemma vanhojen Mac-käyttöjärjestelmien sympaattinen pullistuva roskakori poistettiin, sillä se näytti olevan niin tuskissaan, että käyttäjät kokivat velvollisuudekseen helpottaa sen kärsimystä.

Mac OS X ei (periaatteessa…) anna avata tiedostoja roskakorista, mikä on tarkoituksellinen ominaisuus. Tiedoston avausta yrittäessään saa eteensä dialogin, joka kehottaa siirtämään tiedoston pois roskakorista ennen avaamista. Olisi kohtuullista, että tässä olisi painike “Siirrä työpöydälle ja avaa”, mutta ainoa vaihtoehto on OK. Finder nyt on Finder.

Vistassa roskakorissa sijaitsevan tiedoston kaksoisklikkaaminen ei avaa kohdetta vaan yllättäen ja ilman selityksiä sen Properties-ikkunan. Hieman hämmentävää.

Varmistaessaan, halutaanko roskakori todella tyhjentää, Vista kertoo esimerkillisesti, mikä tiedosto on kyseessä ja paljonko se vie tilaa. Mac OS kertoi ennen Mac OS X -aikaa roskakorin sisällön viemän tilan, mutta enää jostain syystä ei. Kovalevyään raivatessaan saa sittenkin kummasti tyydytystä tästä tiedosta, joten sen puuttuminen on sääli.

Testatakseni, kertooko Vista roskakorin kokonaiskoon, tein kopion roskakoriin siirtämästäni kuvakaappaustiedostosta. Painoin vanhasta tottumuksesta ctrl + D niin kuin duplicate, mutta Windowsilla ctrl + D tarkoittaakin deleteä. Joku voisi kysyä, miksi toiminnolle tarvitaan kaksi vaihtoehtoista näppäinoikotietä.

Kuinka vain, Vistakaan ei näemmä kerro poistettavien tiedostojen kokoa, jos niitä on roskakorissa enemmän kuin yksi.

[Tämä merkintä on palautettu varmuuskopiolta tietokantahaaksirikon jälkeen, joten kommentit ovat kadonneet.]

Roskapostin linkkiä ei avata

Lähetin itselleni sähköpostin työosoitteeseen. Outlookin mielestä se oli roskaa. Viestini sisälsi linkin, mutta klikkaaminen ei sitä avannut.

Jonkin aikaa ähkittyäni ymmärsin, että aukeamattomuus johtui siitä, että viesti oli luokiteltu roskaksi. Kenties toiminnallisuutta voidaan pitää jotenkin perusteltuna, mutta voisi ohjelma sentään kertoa minullekin, miksi linkki ei aukea, jottei arvailemaan joudu.

***

PS Milloinkohan vakavasti otettavat blogaajat kokevat tarpeelliseksi erottua hömppäväestä .asia-päätteellä.

[Tämä merkintä on palautettu varmuuskopiolta tietokantahaaksirikon jälkeen, joten kommentit ovat kadonneet.]

Kuvat eivät näy Windows-PowerPointissa

Tiivistetysti, kun haluat luoda Macillä esityksen, joka näkyy Windows-PowerPointilla:

  • Tee se Keynotella ja tallenna PowerPoint-muotoon
  • jollei tämä ole mahdollista, tee se PowerPointilla, mutta älä tuo dokumenttiin kuvia leikepöydän kautta tai raahaamalla, vaikka nämä näyttävät toimivan.

***

Väsäsin käyttöliittymäluonnoksia perin mainion OmniGrafflen avulla ja huomasin riemukseni, että kuvan pystyi viemään leikepöydän kautta PowerPointiin (Office 2004), jonne kokosin lopullista, vaiheittain etenevää hahmotelmaa. En siis joutunut tallentamaan joka ikistä välivaihetta omaksi tiedostokseen, vaan valitsin OmniGrafflen vektorimuotoisesta dokumentista halutut objektit ja kopioin ne leikepöydälle. PowerPointiin sijoittaessain kuva oli litistynyt yhdeksi bittikarttakuvaksi. Läpinäkyvyydet tuhoutuivat matkan varrella, mutta niistä en osannut haaveillakaan, kun PowerPoint ei alfa-kanavista tunnu mitään ymmärtävän.

Sain dokumentin valmiiksi ja avasin sen Windows-pohjaisella työkoneellani (Office 2003). Kuvat eivät näkyneet. QuickTime and a TIFF (LZW) decompressor are needed to see this picture, se sanoi. Tallennuksen yhteydessä tarjottava yhteensopivuusopastaja ei ollut huomannut tiedostossa mitään ongelmallista, vaan arveli kaiken toimivan oikein.

Googlaamalla kävi ilmi, että ongelma on yleinen. Kun kuvan tuo PowerPointiin raahaamalla tai leikepöydän kautta, se muuttuu matkalla Quicktime-pakatuksi TIFF:ksi, jolle ei ole olemassa avausmahdollisuutta Windows-puolella. Apple ei ole moista jostain syystä Windows-Quicktimeen tuonut eikä Microsoftia näy kiinnostavan tehdä ongelmalle mitään.

Ongelma näkyy olleen olemassa jo puolen ikuisuutta, sillä Microsoftin asiaa käsittelevä ohje mainitsee Photoshop 3.0:n [eikä yhteensopivuusvelho silti osaa varoittaa ongelmasta.]. Windows-PowerPointiin kun ei vieläkään pysty tuomaan kuvia raahaamalla ja copy&paste tuntuu sekin toimivan vähän miten sattuu (kuvat saattavat muuttaa kokoaan, kun niitä kopioi Paintistä), Microsoftilla ilmeisesti oletetaan, että on täysin normaalia tallentaa joka ainoa kuva tiedostoksi ja tuoda ne ohjelmaan Insert-valikon läpi seikkailemalla.

Sain lopulta ongelman ratkeamaan tällä kertaa tallentamalla kunkin esityksen kuvan tiedostoksi Macin Powerpointissa ja tuomalla ne uudestaan Insert-valikon kautta. Kuvien laatu heikkeni prosessissa jonkin verran ja dokumentin kokonaistiedostokoko kaksinkertaistui.

Jatkossa teen PowerPointini suoraan Keynotella, sillä huomasin riemukseni, että se tukee OmniGrafflesta kopioituja kuvia vielä Mac-PowerPointia paremmin: läpinäkyvyydet säilyvät ja, mikä upeinta, tekstit pysyvät vektorimuodossa. Kun Keynotella tehdyn esityksen eksportoi PowerPoint-muotoon, kuvat näkyvät myös Windows-versiolla. Kaikkein häkellyttävintä on, että läpinäkyvyydet vaikuttavat toimivan, vaikka tähän asti on näyttänyt, että PowerPoint ei niitä tukisi!

[On lohdullista löytää ongelmiinsa ratkaisuja, sillä se indikoi, ettei purnatessaan vaadi mitään toteuttamiskelvotonta.]

[Tämä merkintä on palautettu varmuuskopiolta tietokantahaaksirikon jälkeen, joten kommentit ovat kadonneet.]