Vertailu: iBooks vs. Elisa Kirja

Viime vuoden kirjamessujen aikana puhuttiin kovasti Suomeen tuloaan tehneistä e-kirjoista. Tänä vuonna vaikutti, ettei enää oikein viitsitty. Suurten kirjakauppojen osastoilla e-kirjat tuntuivat olevan viime vuotta pienemmässä roolissa. Elisa oli Kirjoineen suuresti esillä, mutta silläpä ei ole tällä saralla kuin voitettavaa.

Elisan messuosaston näytelaitteiden suosituin teos näytti olevan Angry Birds.

Applea ei messuilla tietenkään näkynyt, mutta sen iBooks-palvelu avattiin hiljattain Suomessakin. Kaltaiseni kaikin tavoin puolueellinen kommentaattori on vaikeassa tilanteessa: yhtäältä olen fanittanut Applea kritiikittä jo 90-luvun puolivälistä, toisaalta olin kovasti vaikuttamassa moniin juttuihin Elisa Kirja -palvelussa Elisalla työskennellessäni eikä lukkarinrakkauteni ole vielä kuollut.

Ensimmäiset yleisön reaktiot iBooksista ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä: viimeinkin Suomeenkin saadaan kunnon kirjakauppa tähänastisen puuhastelun sijaan. Katsotaanpa, kuinka kaupat vertautuvat suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta.

Hinnoittelu

Suomalaisia e-kirjakauppoja on haukuttu kalliiksi – ja ovathan ne. Musiikki on opettanut, että sähköisen version pitäisi maksaa puolet fyysisestä versiosta tai ainakin kymmeniä prosentteja vähemmän, mutta kirjoissa tähän ei ole päästy syystä tai toisesta. iBooks osoittautuu hinnoittelultaan hieman Elisa Kirjaa kalliimmaksi: useimmat kirjat maksavat euron enemmän kuin Elisalla. Poikkeuksena Minä, Ozzy, jossa hintaeroa on peräti neljä euroa. Vastaavasti Steve Jobs -kirja maksaa iBooksissa euron vähemmän.

[Kuluttajana miellän vastaavasti 20 euroa maksavan äänikirjan varsin edulliseksi, jos se maksaa vain kaksi euroa e-kirjaa enemmän ja mukaan kuuluu sentään tuntikaupalla näyttelijän työtä. Toisaalta tuntuisi kohtuulliselta saada äänikirjan mukana myös luettava teksti – edes edullisella yhteishinnalla. Eihän elokuvissakaan makseta tekstityksestä enää uudestaan.]

iBooks Elisa Kirja
Harjunpää ja Rautahuone 18,99 17,90
Minä, Ozzy 23,99 19,90
Keisari I Rooman portit 18,99 17,90
Totta 18,99 17,90
Steve Jobs 19,99 20,90

Voittaja: Elisa Kirja

Valikoima

Tämän vertailun mielekkyys on hieman kyseenalainen iBooksin vasta aloitettua, mutta ero on selvä. iBooksissa on silmämääräisesti laskien parikymmentä myytävää kirjaa ja kymmeniä vanhoja ilmaisia Gutenberg-kirjoja. Kätevää keinoa maksullisen valikoiman koon selvittämiseen iBooks ei tarjoa.

iBooksin kirjavalikoimassa korostuvat ilmaiskirjat.

Elisa Kirja esittelee periaatteessa kätevästi koko valikoimansa etusivullaan, mutta suomenkielinen aineisto hukkuu hämmentävästi suuren ruotsinkielisen kirjavalikoimansisään. Tarkempi tutkimus osoittaa, että suomenkielisessä kaunokirjakategoriassa kirjoja on noin 600 ja tietokirjoja yli 250. Elisa mainitsee suomenkielisen valikoimansa maan laajimmaksi ja kehuskelee myyvänsä yksinoikeudella muun muassa Fingerpori-albumeita.

Elisan etusivun listauksessa kielet ovat sekaisin.

Lisäksi Elisa Kirjassa on tarjolla äänikirjoja, jotka puuttuvat kokonaan iBooksista.

Voittaja: Elisa Kirja

Kopiosuojaus ja laiteyhteensopivuus

E-kirjojen pääasiallinen tiedostomuoto on kummassakin kaupassa standardinmukainen epub, ja molemmat kaupat suojaavat sisältöään käytönrajoitusjärjestelmällä (DRM). iBooksissa kaikki sisältö on suojattu Applen DRM:llä, joten sisältö on luettavissa vain iOS-laitteilla. Voin hyväksyä, että yhdelle käyttöjärjestelmälle ostettu sovellus ei toimi toisella, sillä sovellus joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan suurilta osin uusiksi, mutta kirjan sitominen tiettyyn käyttöjärjestelmään on varsin härskiä. Apple ei myöskään mahdollista lukemista tietokoneella eikä iBooksista ostettua sisältöä ole mahdollista siirtää suojausta purkamatta yhteenkään maailmassa myytävään eink-laitteeseen.

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa valitettavan kankeaa Adoben DRM-ratkaisua kuin muutkin suomalaiset sähköiset kirjakaupat. Hyvä puoli iBooksiin verrattuna on, että kirjat ovat luettavissa iOS-laitteiden lisäksi myös Android-laitteilla, useimmilla e-ink lukulaitteilla ja tietokoneella. Kindlellä Elisan kirjat eivät kuitenkaan toimi, sillä Kindle ei tue muiden kauppojen kopiosuojauksia.

Tunnelin päässä näkyy myös valoa: Elisa Kirjan äänikirjat ja ruotsinkieliset e-kirjat on DRM-suojauksen sijaan vesileimattu, joten ne toimivat suoraan ilman ylimääräisiä temppuiluja. Ostajan tunnistetiedot on piilotettu kirjaan niin, että luvaton levittäjä saadaan tarvittaessa kiinni, mutta laillista asiakasta ei kiusata. Elisa Kirja kertoi hiljattain Facebook-sivuillaan, ettei heillä ole erityistä hinkua DRM:n käyttöön:

Olemme samoilla linjoilla ja pyrimme omalta osaltamme edistämään vaihtoehtoa DRM:lle, esim. vesileimausta. Äänikirjat ja Elisa Kirjan ruotsinkieliset e-kirjat ovat jo tällä hetkellä vesileimattuja.

On vaikea kuvitella Veli-Matti Mattilaa kirjoittamassa kustantajille avointa kirjettä Ajatuksia kirjallisuudesta, mutta silti laittaisin toivoni ennemmin Elisaan kuin Appleen, jos haluaisin Suomeen Ruotsin kaltaiset vesileimapohjaiset sähkökirjamarkkinat.

Voittaja: Tasapeli. Applen DRM toimii varmemmin kuin Elisan käyttämä Adoben toteutus eikä vaadi erillistä käyttäjätunnusta. Elisan ratkaisu on yhteensopivampi ja suunta on kohti vesileimausta.

Lukusovellus

iBooks on yksi kauneimmista Applen tekemistä sovelluksista. Kirjahyllyn puutekstuuri on viimeistelty ja kirjankansiin luodaan pieni kohokuvio, jotta ne näyttäisivät enemmän oikeilta kirjoilta. Realistinen sivunkääntöefekti oli ensimmäiseen vaiheen iPadin omistajien suosikkielvistelyn aiheita. Niin hieno se on. Sovellus tasapainoilee joidenkin mielestä mauttomuuden rajoilla, mutta minusta välttyy ylittämästä sitä toisin kuin uudemmat Find my Friends ja kumppanit halpoine keinonahkoineen.

iBooks on yksin Applen kauneimmista sovelluksista ja toimiikin sujuvasti.

iBooksin sivunkääntöefekti hakee vertaistaan.

Efektikikkailu menettää nopeasti merkityksensä kirjoja oikeasti luettaessa, mutta alkuinnostuksen hälvettyäkin iBooks toimii hyvin. Alleviivaukset syntyvät napakasti, ja lukukohta synkronoidaan sujuvasti laitteiden välillä. iCloudin julkaisun myötä iBooks on myös tarjonnut toimivan tavan hallita, mitkä ostetuista kirjoista näkyvät milläkin laitteella.

Elisa Kirja on kotimaisten kirjanlukijoiden kärkeä, mutta iBooksiin verrattuna se kiistatta häviää hienouksissa. Perusasiat ovat sentään kunnossa: lukeminen on sujuvaa ja valikot toimivat tehokkaasti. Kesällä julkaistu 1.3-päivitys toi Elisa Kirjaan ominaisuuden hallita eri laitteiden kirjoja samaan tapaan kuin iBooksissa sittemmin iCloudin myötä.

Elisa Kirjan toteutus on pelkistetympi, mutta se sisältää tuen äänikirjoille.

Elisa Kirjan sivunkääntöefekti on yksinkertaisempi.

Äänikirjojen kuunteluun Elisa Kirjan sovellus on iOS-laitteiden omaa soitinta parempi: kirjat voi hakea hyllyyn langattomasti kaupasta ilman iTunesin kanssa taistelua, ja mukana on varta vasten äänikirjoja varten suunniteltuja ominaisuuksia, kuten torkkukytkin ja tuki kirjanmerkeille. Toisaalta lukunopeutta ei voi Elisa Kirjassa säätää.

Voittaja: iBooks

Ostaminen laitteella

iBooksin kirjahylly pyörähtää ympäri kuin satulinnan salakäytävän ovi ja tarjoaa pääsyn kirjakauppaan. Kirjat ovat esillä kovasti App Storesta tuttuun tapaan, ja ostaminen käy vaivatta suoraan Apple-tiliin.

Elisa Kirjassa oli kauppa mukana 1.0-versiossa, mutta se poistettiin sittemmin. Elisa ei ole tarkemmin syitä eritellyt, mutta syyksi voidaan olettaa Applen tiukentunut politiikka sovelluksissa käytävän kaupan suhteen. Apple vaatii, että jos sovelluksen kautta voi ostaa aineetonta sisältöä, sen on oltava mahdollista myös Applen omalla in app -maksutavalla. Näistä maksuista Apple ottaa 30% provision.

Hinnan lisäksi ongelmana on, että tuotteiden hallinnoiminen Applen järjestelmällä on kirjakauppatyyppisessä tapauksessa kovin raskasta ja katalogin maksimikokko on rajoitettu. Niinpä maailmalla Kindle ja Kobokin poistivat kaupan sovelluksistaan. Kobo jopa kertoi, ettei saanut edes kertoa asiasta asiakkailleen, vaan Apple hylkäsi kaikki sovelluksen päivitykset, kunnes Kobo poisti maininnan kaupan poistamisesta ja sen syistä sovelluksen App Store -kuvaustekstistä. Myös Elisa Kirja -sovelluksen App Store -arvosteluissa näkyy käyttäjien turhautuminen kaupan puuttumiseen.

Kuinka vain, iBooks on iOS:lla voittaja kirjojen ostamisen helppoudessa Elisa Kirjaan verrattuna. Androidilla ero on jokseenkin olematon. Jää nähtäväksi, optimoiko Elisa kauppansa selainversion paremmin iOS-laitteiden selaimilla toimivaksi, jolloin eroa voisi kaventaa.

Voittaja: iBooks

Ostaminen tietokoneella

Elisa Kirjan verkkopalvelu on varsin modernisti toteutettu verkkokauppa, joka tarjoaa kauppojen perusominaisuudet: kategoriat, haut, suositukset, kommentit, muistilistat, Facebook-tykkäilyt ja näyteluvut. iBooksilla taas ei ole web-presenssiä lainkaan. Se toimii ainoastaan alun perin musiikkisoittimeksi tarkoitetun iTunesin syövereissä.

iTunes on hyvä musiikkisoitin, mutta selainohjelmana kankea.

On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa eriksen asennettava iTunes-kuori tuo kirjavalikoiman selaamiselle, mutta riesaa siitä on. iTunes on kuitenkin selaimena heikompi kuin tarkoitukseen varta vasten tarkoitettu selainohjelma. Erityisesti häiritsee, että kirjojen näytteitä ei voi kurkata saman tien, vaan ne täytyy ensin ladata iOS-laitteeseen ja lukea sieltä.

Kirjojen varsinainen ostoprosessi on oma lukunsa. Se käy molemmissa rekisteröitymisen jälkeen kätevästi, mutta Elisa tuntuu epäonnistuneen viestimään, että Elisa Kirjan kirjojen ostaminen on todella yhtä helppoa kuin Amazonissa tai iBooksissa. Painetaan Osta-nappia ja vahvistetaan ostos. Tämän jälkeen kirja ilmestyy itsestään lukusovelluksen hyllyyn. Mielikuvaero johtunee eniten siiitä, että iBooksissa tunnukset on joutunut luomaan jo aiemmin laitetta käyttöön ottaessaan. Elisalla on hankaluutena lisäksi erillinen Adobe-tunnus, joka lisää alun henkistö kuormaa.

Ostaminen käy Elisalla kahdella klikkauksella siinä missä muissakin kaupoissa.

[Toki asiat voivat mennä vinoon, ja usein ne menevät, jos Adoben kopiosuojaustunnuksen kanssa sattuu tapahtumaan jotain. Toisaalta, en ole vieläkään saanut noudettua kaikkia ostamiani ohjelmia iPadilleni, vaikka iOS 5 -päivityksestä on jo useampi viikko. Tekniikka on viheliäistä.]

Voittaja: Elisa Kirja

Yhteenveto

Näillä kriteereillä vaikuttaa, että Elisa Kirja on suomenkielistä sähköistä kirjallisuutta kaipaavalle iBooksia parempi vaihtoehto. Äänikirjojen kuuntelijalle sähköinen kirja on jo nyt edullisempi vaihtoehto kuin perinteinen cd-pino, jonka joutuu vaivalla siirtämään soittimeen. E-kirjoissa taas saa yhä turhan usein maksaa lisähintaa fyysiseen esineeseen verrattuna.

Itse jään toivomaan Elisa Kirjalta etenkin edullisempia vanhoja kirjoja, luopumista kopiosuojauksista, tukea muistiinpanoille ja alleviivauksille sekä lukemisesta kiinnostuneen yhteisön syntymistä palvelun liepeille.

Testissä VR:n uudistunut lippu­automaatti

Tähän blogiin on tultu jo jonkin aikaa runsain joukoin etsimällä tietoa VR:n lippuautomaattien käytettävyydestä eikä minulla ole ollut tarjota kuin vanhaa merkintää, joka julkaistiin vihreiden lippupömpeleiden julkaisun aikaan. Tässä viimein kokemuksia VR:n uusituista automaateista.

 

Harmittelin viimeksi, ettei automaattien käyttöliittymää ollut kehitetty edellisestä sukupolvesta juuri lainkaan, mutta uusien automaattien ergonomia taas on ratkaisevasti vanhoja huonompi. Tuolloin minulle kerrottiin VR:stä, että ohjelmistopuolelle on luvassa uudistuksia myöhemmin. Nyt tämä hetki on viimein koettanut, kuten joku on saattanut uutisista huomata.

Katleena ilkeili jo VR:lle niin nokkelasti ja Hesari tiivisti oleellisen palvelukulttuurista, etten edes yritä lähteä kilpailemaan. Olkoon tämä teksti asiallinen ja hyväntahtoinen katsaus.

***

Lainataan alkuun uutiskuvaa Hesarista ajalta, jolloin automaatit olivat kiinni. Kun matkustaja tulee automaatille ja huomaa, ettei saa ostettua siitä lippua, voisi luulla, että hän miettii seuraavaksi, mistä sitten saa lipun hankittua. Voisi olla hyvä ajatus kertoa se häiriötiedotteessa.

[Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi ja kuvasta toiseen selaamalla voi kätevästi hypätä tekstin yli kokonaan.]

Ei tietoa, mistä lippuja voisi ostaa

VR teki mukavasti ja myi lippuja ilman rangaistusmaksua junissa automaattien ollessa suljettuna. Kenties tämän tiedon olisi voinut kertoa automaatissa asiakkaallekin sen sijaan, että huijaa tämän jonottamaan maksulliseen puhelinnumeroon. Hukkaan meni sekin kädenojennus.

***

Saavuin Rautatieasemalle iltakävelylläni kello puoli kaksitoista. Sikäli onnekkaasti, että automaatti ilmoitti tervetulonäytöllään, että varttia myöhemmin lippuvalinnoissa olisi rajoituksia. VR pitää ilmeisesti yhä kiinni perinteistään ja sulkee lippukauppansa joiltain osin yöksi. Ei sitä mitä tahansa saa 15 miljoonalla.

Olisi ihan huomaavaista, että automaatti huomauttaisi kellonajasta selvemmin, kun se kuitenkin itse tietää, paljonko kello on. Nyt tervetulonäytössä vaihtelee vuoronperään kaikenmoista tauhkaa, jonka arvo kaikkiaan on kyseenalainen.

Mitä lienee rajoituksia?

Tiesin vanhastaan, että homma lähtee liikkeelle tökkäämällä näyttöä. Vaan eipä tuntunut lähtevän. Mitään ei tapahtunut, vaikka painoin ihan kunnolla. Kokeilin tuloksetta myös viereistä automaattia ja ehdin jo epäillä, että automaatit on sittenkin taas suljettu, mutta lehdet eivät ole enää jaksaneet uutisoida asiasta.

Tarkemmin katsomalla näin sormeni alla virhesymbolin. Tuollaisia näkyi Windows 3:ssa lapsena. Tapasimme kutsua niitä tennispalloiksi.

Näytön koskettamisesta seuraa virhesymboli sormen alle

Hetken aikaa itseni hölmöksi tunnettuani keksin tökätä näyttöä vielä todella nopeasti. Sepä toimi, ja pääsin kuin pääsinkin käyttämään automaattia. En onneksi ollut yksin avuttomuuksineni. Automaatilla puuhastellessani huomasin vieressä olleen naisen tökkivän näyttöä tuskastuneena. Hän kysyi lopulta minulta apua.

Näytin hänelle maagisen tökkäykseni.

Epäilemättä hän tunsi itsensä idiootiksi. Yritin lohduttaa, etten minäkään ollut tajunnut, mutta tuskin hän uskoi.

Seuraava näkymä pyytää valitsemaan kielen. Fyysisesti automaatit ovat tietty yhä samat kuin ennekin, joten tuttu ergonomiavaje vaivaa niitä yhä vähänkin pidemmällä ihmisellä. Otsikot jäävät ikävästi näytön karmin taakse.

[Tämän artikkelin kuvat on kuvattu sokkona vyötäisiltä. Siksi ne ovat vähän miten sattuu.]

Otsikot jäävät yhä piiloon

Onhan moinen kielivalinta tasapuolinen, mutta aivan ennenkuulumatonta ei olisi käyttää oletuksena yleisintä kieltä ja tarjota mahdollisuutta vaihtaa kieltä lennosta jostain hyvin näkyvästä painikkeesta. Lippusymboleja ei sentään käytetä, mikä on tietty hienoa. On on.

Runsauden pula

Avautuva etusivu näyttää aivan komitean aikaansaannokselta. Siinä on sinänsä hyvin tarjolla pikanapit todennäköisimmille junayhteyksille, mutta ehkä osan muista valinnoista olisi voinut jemmata vähän syvemmälle rauhallisemman vaikutelman saavuttamiseksi.

Voi olla, että tuo toimii hyvinkin ja ainoa haitta on esteettinen. Jos muistelee vanhaa käyttöliittymää, siinä lippuvaihtoehdoille oli varattu oma näyttönsä [jota vastaavasti arvostelin viimeksi epätarkoituksenmukaisesti ympäriinsä ripotelluksi. Olen näemmä nyrpeä kuin Anna Paljakka omissa arvioissaan].

Sivareille on oma luukkunsa

Uudessa järjestelmässä halutaan tuoda aiempaa paremmin esiin mahdollisuus tilata useampia lippuja kerralla. Plussan painamisen jälkeen oikealle ilmestyy miinusnappi. Ratkaisu toimii, joskin näin epätarkalla näytöllä noin pienien nappien tökkiminen on rasittavaa. Tuntuu huvittavalta, että siviilipalvelusmiehillä ja varusmiehillä on omat lipputyyppinsä, mutta varmasti se  on tarpeellista.

Alennus taitaa olla sama 50% kuin opiskelijoillakin, mutta ehkä tuota sitten käytetään johonkin tilastointiin.

Ei tule, kun ei ole

Koska oli ilta, järjestelmän mielestä käsitettä ”seuraava juna Tampereelle” ei ollut olemassa.

Seuraavalle päivälle löytyi listaus, jossa kummittelivat iltapäivälehdestä tutut LOL-junat. Luulin uutisesta, että kyseessä on jokin huomaamaton koodi jossain, mutta näin keskeisellä paikalla tämä tuntuu kieltämättä vitsiltä. Kuinka tästä pitäisi tajuta, että kyse on paikallisjunasta?

Junatyypin kutsuminen tuotteeksi tuntuu yhtä luontevalta kuin matkapuhelimen kutsuminen palvelupäätelaitteeksi.

Lol, tuotteita

Juna valitaan painamalla sitä edustavaa painiketta. Ihan tehokasta ja kosketusnäyttöä hyödyntävää, kuten viimeksi kaipasin. Nyt tulee vastaavasti mieleen, odottaisivatko ihmiset, että oikealta alhaalta pääsisi eteenpäin, kun joissain näytöissä pääsee ja joissain ei.

Aukeavassa näkymässä ei ole kauheasti mietitty, kuinka tieto saataisiin esille havainnollisesti – saati esteettisesti.

Infodesign

LOL-junallakin voi valita nähtäväkseen paikkatiedot. Siellä ei vain näy mitään.

Lol-junan paikkatiedot

Oikeasti suosin itse paikallisjunia aina Tampereelle mennessäni. Ne ovat jokseenkin kohtuuhintaisia eivätkä merkittävästi IC-junia hitaampia. Uudehkot Sm4-junat ovat varsin mukavia ja bonuksena paikan saa valita itse. [Korjattu Sm2-juna Sm4:ksi.]

IC-junan typerässä viherpesuhengessä ekoluokaksi kutsutussa normiluokassa saa valita paikkansa tarkemmin. Vastakkainen paikka tuntuu hassulta valinnalta yksin matkattaessa, mutta ilmeisesti se tarkoittaa, että edessä oleva penkki on käännetty ympäri.

Kenen suhteen vastakkainen?

Maksu tapahtuu tuttuun tapaan varsinaisen näytön viereisellä näytöllä ja näppäimistöllä. Veikkaanpa, että aika moni kuitti jää saamatta, kun tuota nappia ei huomaa painaa eikä siitä osaa varmaksi sanoa, joko se on aktivoitu (nappiin ilmestyy vastaava väkässymboli kuin ylemmässä paikkakuvassa, jos sen valitsee).

Kuittinappi on helppo jättää huomaamatta

***

Tämä oli pikatapa ostaa lippu. Tarvittaessa automaatilla voi säätää tarkemminkin. Jos määränpää ei satu osumaan etusivun listalle, sitä voi etsiä käsin. Asemat-painikkeesta aukeaa virtuaalinäppäimistö.

Omavalintainen määränpää

Näppäimistö on valitettavasti aiempaa ohjelmistoversiota ahtaampi ja nappeihin osuminen on hankalaa. Tai sitten olen vain iPadini pilalle paapoma.

Vaihtoehtojen rajaaminen toimii sentään fiksusti. V-kirjaimella alkavia asemia löytyy 17.

Aiempaa ahtaampi näppäimistö

VA-alulla osataan jo tuoda Vaasa tarjolle. Nappi tosin voisi olla paremman erottuvaa sorttia.

Viisas suodatus, huonosti erottuvat napit

Kun Vaasa on löydetty määränpääksi, näkymä on yhä edellisen vaiheen sekamelska kaikkine pikavalintoineen. Aivan kuin Vaasan juuri valittuani haluaisin sittenkin mennä Kajaaniin.

Tarpeeton ähky

Tarpeeton ähky

Paljon puhuttu paikkakartta on tarjolla myös lippuautomaateissa. Näkymä jaksaa jopa zoomata animoidusti jonkin verran, kun paikkaansa valitsee. Paikan valinta on samalla VR:n vastaus minunkin edellisessä merkinnässä mainitsemaani tilanteeseen, jossa kaveriporukka haluaa matkustaa yhdessä, mutta kukin maksaa matkansa itse. Silti yhä täytyy luottaa, ettei kukaan muu satu sillä aikaa juuri varaamaan paikkoja välistä.

Ei minusta olisi edelleenkään haitaksi, että matkan voisi varata kerralla koko porukalla ja maksuvaiheessa kukin voisi maksaa vuorollaan oman osansa.

Paikkakartta

Todellinen lipun osto jäi tällä kertaa kokematta. Olen matkustamassa joulukuussa Seinäjoelle, mutta VR ei jostain syystä myy lippuja niin pitkän ajan päähän. Tulinpa sentään kokeilleeksi, kuinka kellonaikojen syöttäminen toimii. Kovin kankeasti. On turha toivoa, että maksukorttipuolen numeronäppäimistöä voisi käyttää numerotiedon syöttämiseen, mutta virtuaaliset napit voisivat hyvin olla paljon suuremmat.

Eikö tähän olisi mahtunut kokonainen numeronäppäimistö, ettei tarvitsisi yksi kerrallaan tökkiä? Hyvä sentään, ettei ole otettu mallia digitaalikelloista ja selvitty neljän sijaan kahdella napilla: yksi siirtää numeroita ylöspäin ja toinen vaihtaa, kumpaa kenttää muutetaan…

Muistoja digitaalikelloista ja videonauhureista.

***

Kaikkiaan uusi lippuauttomaatti tuntuu täyttävän tehtävänsä. Perustapauksen flow on varsin looginen, ja alennuslipun ostaminen on jopa helpompaa kuin vanhassa systeemissä, sillä vaihtoehdot tulevat näkyville väkisin. Yhden aikuislipun hankkiminen taas vaatii ylimääräisen painalluksen, sillä järjestelmä ei oleta matkustajan tyypistä valmiiksi mitään. Kosketusnäyttöä käytetään paikoitellen vähän kömpelösti, ja monimutkaisemmat asiat myös tuntuvat monimutkaisilta.

Silmiiinpistävin puute kokonaisuudessa on epäammattimainen ulkoasu. Tieto esitetään monessa näkymässä tarpeettoman epähavainnollisesti ja esteettisyydeltään kokonaisuus muistuttaa 90-lukuisella ilmeellään lähinnä verkkopankkia.

 

Lisää aiheesta:

 

 

 

 

 

Duncan Lamb: keskity ratkaisemaan ongelmia

Make nice things with good people. Tähän kertoi Duncan Lamb päätyneensä pohtiessaan mitä haluaa elämässään tehdä. TaiKista valmistumisen jälkeen hän on ehtinyt koluta Skypen ja Nokian ja on nyt jälleen onnellinen startupperi. IxDA Helsingin yleisölle hän lupasi kertoa lähinnä itsestään, mutta kertoi onneksi paljon muutakin.

Puheet voisivat vaikuttaa arroganteilta, mutta Duncan osoittautui mukavaksi pohdiskelijaksi. Hän jakoi mantralauseensa sanoiksi ja puhui löyhästi kunkin sanan ympäriltä.

***

Ensimmäiseen make-sanaan hän kuitenkin juuttui niin pitkäksi aikaa, että alkoi jo huolestuttaa. IxDA-porukan designväelle Duncanin sanoma ei sinänsä ollut uutta, mutta mukavana uskonvahvistuksena se toimi. Hän korosti, kuinka haluaa ratkaista ongelmia. Iso-Britanniassa muotoilun ajateltiin olevan keino saada tuotteelle vähän lisää hintaa, mutta Suomessa hän kertoi ymmärtäneensä muotoilun roolin ongelmien ratkaisijana. Niinpä hän nykyään palavereissa kysyy alkajaisiksi muulta väeltä ärsyttävyyteen saakka: Miksi olemme koolla, minkä ongelman haluamme ratkaista?

Esiin nousi viime aikoina keskustelua herättänyt ajatus suuruuden ekonomian rappiosta. Teollisen tuotannon maailmassa suuruudesta oli etua. Kun tehtiin suuret määrät perustavaraa, oli eduksi, että oli iso ja saattoi tehdä enemmän halvemmalla.

Nykymaailmassa, jossa menestyäkseen täytyy olla ketterä, suuruus on vain riesa.

– En voi nähdä, kuinka mikään pysyisi nykyään niin kauan paikoillaan, että suuruudesta ehtisi olla hyötyä, Duncan pohti.

***

With-sanasta harhauduttiin pohtimaan, että olisi parempi presentoida kokonainen käyttö-flow kuin yksittäisiä näkymiä. Seuraavassa hetkessä Duncan oli näyttämässä, kuinka Keynote osaa sijoittaa yksittäiset kuvat omille slaideilleen, kaikki samaan kohtaan, jos kansiollisen kuvia raahaan ohjelmaan. Hienoa, en ollut tiennyt tuota vaan kopioinut kuvat Keynoteen yksi kerrallaan ja nykinyt sitten paikoilleen.

Olen tästä puhunut jo vuosikaudet, mutta haluaisin tosiaan sovelluksen, joka yhdistäisi ainakin Omnigrafflen monet nerokkaat piirto-ominaisuudet ja Keynoten siirtymät. Photarista huolisin mukaan layer-tyylit. Olisi tietty hyvä, jos näin luodut protot toimisivat suoraan myös iOS-laitteilla natiivisiirtymin.

[Joojoo, opettelisin vain koodaamaan protoni HTML5:llä niin ei tarvitsisi mussuttaa.]

Esiin nousi Flashin aseman romahdus myös protoilussa. ”Siinä ajassa kun väsää proton Flashillä, on jo koodannut oikean sovelluksen iOS:llä”, Duncan kärjisti.

Duncanin esitys oli innostava, mutta kaikkeen hänelläkään ei ollut ratkaisua. Kysyttäessä, kuinka selvitä hankalista asiakkaista, jotka eivät erota hyvää suunnittelua huonosta, hän päätyi neuvomaan, ettei kannata tehdä hommia sellaisille. Siksi hänkin aikoinaan lopetti työnsä designtoimistossa ja suuntasi Skypelle.

Angry Birds riittää vuosikymmeniksi

Rovion keulekuvana toimivan Peter Vesterbackan esityksen oli määrä kertoa Rovion maailmanvalloituksesta. Valitettavasti se ei juuri muusta kertonutkaan.

peter vesterbacka

Vesterbacka ottaa lavan pontevasti ainaisessa punaisessa hupparissaan. Hän vitsailee aiheesta kertomalla, ettei aina pukeudu samaan huppariin ja lohduttaa, että niitä on kaapissa pitkälti toistakymmentä.

Luvut eivät jää tähän. Vesterbacka esiintyy muista puhujista poiketen ilman kalvoesitystä, mutta näyttää alkuun taustoittavan videon. Vihaiset linnut lentelevät virstanpylväästä toiseen, jatkuvasti ylöspäin nousevalla kulmalla. Mielessä käy, että kaiken hypetyksen keskellä on mahdollista, että ilmiön suuruutta ei ole edes kunnolla ymmärretty.

Videon jälkeen faktojen pudottelu jatkuu. ”Nopeimmin kasvava kuluttatuote. Ikinä.”

Kyllä, se sisältää Facebookin. YouTube on hetkittäin yltänyt samaan tahtiin.

Keskustelu Twitterissä kiihtyy. Pelkkiä numeroita ja egobuustia, eikö se aio kertoa mitään? Toinen puoli vastaa, että kyllähän sitä saa ylpeä olla, kun on katetta. Suomalaista kateellisten ruikutusta kaikki muu.

Kyllä, Roviolla jos kellä on aihetta kehuskeluun, mutta on eri asia kuinka kiinnostava aihe se on puheenvuorolle vailla sen kummempaa analyysiä ilmiön syistä. Minua ihmetyttää myös, miksi Peter esiintyy kuin olisi keksinyt koko pelin itse, vaikka tietty on suuren työn sen eteenpäinviemisessä tehnyt.

Hieman kuulemme sentään pohdintaa myös menestyksen syistä.

  • Peli jakautuu tasoihin, mikä tekee jatkamisen helpoksi.
  • Peli on kiltti: se ei rankaise epäonnistumisista pudottamalla pelaajaa alaspäin.
  • Hahmotkin ovat sympaattisia.

Tämä selittää toki aika vähän. Ennen Angry Birdsejä ja Angry Birdsien jälkeen on julkaistu lukuisia pelejä, joissa kaikki mainitut elementit ovat kunnossa. Vaikea Angry Birdsiä on täysin selittää ja vaikka Rovio sen osaisi tehdä, niin ei varmaan kannattaisi.

***

Palaan muistelemaan, kuinka itse kokeilin peliä ensimmäisen kerran. App Storen kuitti osoittaa, että olen ostanut sen 9.5.2010. Muistan, kuinka minulla oli tuolloin vähän ärsyttävä tunne. Pelistä oli kirjoitettu siellä täällä, mutta en oikein ollut keksinyt, miksi siitä pitäisi piitata. Hieman kuin olin lapsena tietoinen, että Star Wars on olemassa, mutta en oikeasti tiennyt siitä mitään ennen kuin YLE näytti elokuvan telkkarissa joskus 1995 tai 1996.

Peliä pelatessa tulee tunne, että olisi pudonnut keskelle jotain, josta ei ole kerrottu ihan riittävästi. Miksi se munia pudottava lintu on niin huono? [Olen samaa mieltä Oatmealin kanssa lintujen hyvyydestä.] Millä logiikalla kenttien tähtipisteytys toimii, kun välillä ei saa kolmea tähteä, vaikka luulisi pelaavansa kuinka satumaisesti? Toisaalta huomaa monta hienoa yksityiskohtaa. Tapa, jolla edellisen ammuksen jälki jää ilmaan auttamaan tähtäyksessä. Tapa, jolla peli näyttää uuden kentän tavoitteen ensin ja käyttäjä vierittää itse näytön ampumispaikkaan – ja kuinka näkymää zoomataan vaivihkaa samalla tarpeen mukaan.

Luullakseni tärkein tekijä pelin menestymisessä on sittenkin halki poikki ja pinoon menevä maasto. Kun oikeaan paikkaan suunnattu osuma saa valtavan tukkirakennelman huojumaan hiljaa ja lopulta lysähtämään kasaan, siinä on jotain kovin tyydyttävää. Visceral, kuten Norman sanoisi.

Jossain vaiheessa vastaan tulivat typerät bumerangilinnut ja alkoi ärsyttää niin paljon, että peli jäi.

***

Versterbacka mainitsee, kuinka he keksivät laittaa peliin ritsan, kun pelaajat eivät ymmärtäneet muuten, miten lintuja oli tarkoitus heittää. Ritsakontorolli on myös yksi välittömästi hyviltä toimivista piirteistä pelissä. Of course -designia. Se on hyvin luonteva tapa määrittää tämän pelityypin ikuisia muuttujia, kulmaa ja voimakkuutta.

Paitsi että Angry Birdsissä kulmakin on redusoitu pois – käytännössä ritsalla päätyy ampumaan aina täysillä. Mielessäni häivähtää ajatus, näinkö huonosti ihmiskunnalla menee. 90-luvulla vielä jaksoimme liikuttaa Worms-pelin matoja ympäri kenttää, valita aseita ja määrittää ihan itse sekä voiman että kulman. Nykyään nyimme lintuja matkaan saamatta edes itse valita, missä järjestyksessä eri tyyppisiä lintuja käytetään. Tätä se on, kun pelit tehdään kaikelle kansalle nuorten miesten sijaan.

Juttelin aikoinaan pikkuveljeni Eliaksen kanssa, että jotain Worms-tyylistä olisi hyvä tehdä iPhonelle. Sittemmin oikea Worms julkaistiinkiin, mutta sitä on kurja pelata puhelimella. Näyttö on liian pieni siihen. Rovio on pelkistänyt konseptin oleellisen osan viisaasti puhelinkokoon.

***

Vesterbacka ottaa kantaa ikuiseen kysymykseen: mitä Angry Birdsin jälkeen? Jääkö Rovio yhden hitin ihmeeksi?

Hän pudottaa pöytään lukuja, joiden perusteella ymmärtää, ettei Roviolla ole hätää. Ei ole syytä, miksei Angry Birds itsessään kantaisi vuosikymmeniä, kuten Hello Kitty ja kumppanit.

Vesterbacka ottaa tapansa mukaan puheeksi Disneyn ja sanoo minusta hieman vähättälevään sävyyn, että ihan kivasti hekin ovat pitäneet putiikkia pystyssä yhden hiiren varassa.

Tässä minusta on Angry Birds viihdebrändinä -konseptin ongelma. Hahmot eivät ole millään tapaa mielenkiintoisia. Nille ei ole olemassa juuri mitään tarinaa. Ne ovat vain persoonattomia ammuksia. Tämä saattaa muuttua. Vesterbacka ottaa puheeksi suunnitelmissa olevan elokuvan ja määrittää, että sen tavoite on olla tuottoisin elokuva. Ikinä.

Minun ei käy kateeksi käsikirjoittajaa. Yleensä oheistuotteet – pelit ja pehmolelut – seuraavat elokuvaa eikä päinvastoin.

Ja toisaalta. Kyllähän Marioonkin kohdistuu omituista kulttipalvontaa, vaikkei hahmossa ole mitään kiinnostavaa. [Nojoo, ehkä viikset]. Mariossa oli täydellinen ohjaustuntuma ja muuta Nintendo-tarjontaa paremmat grafiikat, mutta pelihahmon fanittaminen on vähän höppää.

Samalla tapaa kuin minua ihmetyttää, miksi Angry Birdsistä keskustellaan markkinointi-casena eikä pelisuunnittelu-casena, minua turhauttaa ajatus, että Rovio jättäisi pelinkehittelyn sikseen ja keskittyisi lypsämään Angry Birdsiä. Toivottavasti Rovio ei kyllästy yrittämään ja saamme nähdä vielä muutakin.

Sitä odotellessa kannattaa katsoa tämä riemuisa coveri Angry Birdsin – myönnetään – mainiosta tunnusmusiikista.

Pääsimmekö viimein yli tekstiviestipalveluista?

Kirjoitin Elisalla työskennellessäni harvakseltaan sisäistä blogia. Tuntuu oudolta ajatella, että tämän merkinnän kirjoittamisesta on aikaa vain vähän reilu vuosi.

Minua turhautti, kun vallitseva eetos tuntui olevan, että mobiilipalveluiden olisi syytä perustua tekstiviesteihin, sillä niistä ei saada muuten kyllin helppokäyttöisiä. Eikä tulisi unohtaa myöskään puhelinten SIM-valikkoa. Sellaista assettiapa ei joka pojalla olisi.

Tietty on perusteltua sanoa, että on turha tehdä moderneja mobiilipalveluita, kun ihmisillä on taskut täynnä vanhoja Nokioita, mutta argumentin helppoudesta halusin kyseenalaistaa. Nokian kompurointia seurannut tekstiviesteihin juuttuminen kuitenkin paljolti sysäsi Suomen mobiilitakapajulaksi. Hesarin Jussi Pullinenkin kirjoitti alkuperäisen merkintäni kirjoittamisen aikoihin saman suuntaista Hesarissa.

Sittemmin täkäläinen tilanne on muuttunut lupaavasti. Ironista kyllä, paljolti Nokian heikkenemisen myötä. (Kas, Jussi Pullinen kirjoittaa tänään ihan samaa). Android-puhelimet ja iPhonet ovat hallinneet myydyimpien laitteiden listoja, ja angrybirdsien lisäksi myös arkiset kaiken kansan brändit alkavat löytää tiensä moderneille mobiilialustoille. Elisakin julkaisi kuluttajapalveluistaan sovelluksia kosketusnäyttöisille älypuhelimille lopulta varsin pian alkuperäisen merkintäni jälkeen ja niin on tehnyt moni muukin. Viime aikoina on ihmetelty MTV3:n iPad-uutisselainta ja Nelosen iPad-katseluohjelmaa.

Tämä on hyvä alku, mutta Raino Vastamäen kolumni Talouselämässä on edelleen ajankohtainen. [Raino on seikkaillu tässäkin blogissa osa 1 ja osa 2.]

***

Myytti tekstiviestin helppoudesta

6.5.2010

Tekstiviesti toimii hyvin, kun pitää ääneestää BB-Nicoa, ja ohjeet näkyvät ruudussa. Tekstiviestistä on kuitenkin päästävä eteenpäin, jotta kyetään tuottamaan muutakin kuin yksinkertaisia kyselypohjaisia palveluita.

ak hels jyv 020510 0800 L

Tuollaisella tekstiviestillä VR kertoo käyttäjälle 3 ensimmäistä 2.5. klo 8 jälkeen Helsingistä Jyväskylään lähtevää junaa. [Ohje on sittemmin poistunut VR:n sivuilta. Ehkä palvelua ei enää ole olemassa.]

Myös Scanburger kunnostautuu ja antaa asiakkaiden tehdä hampurilaustilauksia tekstiviestillä.


Melkein yhtä helppoa olisi kirjoittaa:

diskcopy a: b:

Tuo on yksi harvoja muistamiani DOS-komentoja. Tietokonepuolella käyttäjät ovat kovimpia ammattilaisia lukuunottamatta siirtyneet pois komentorivikäyttöliittymistä viimeistään Windows 95:n myötä. Kännyköissä ne ovat ilonamme yhä.

Tietokoneissa komentorivikäyttöliittymät ovat vaikeita oppia, mutta tämän jälkeen tehokkaita. Näppäimistöä on nopea paukuttaa, ja komennot täydentyvät itsestään muutaman kirjoitetun merkin jälkeen. Kännykän komentorivikäyttöliittymässä tiedonsyötön hitaus häiritsee tehokkutta ja jäljelle jää vain vaikea muistettavuus.

***

Jakob Nielsen jakoi vuoden 1993 klassikkoteoksessaan Usability Engineering tietokoneiden käyttöliittymiä eri sukupolviin.

Ensimmäiseksi sukupolveksi hän kutsui eräajojärjestelmää, jossa keskustietokoneelle kannettiin tehtäviä pureskeltavaksi reikäkortilla ja palattiin seuraavana päivänä katsomaan, mitä se oli saanut aikaan. Vuorovaikutus rajoittui ohikiitäviin hetkiin, joina tieto annettiin ja joina tieto haettiin. Palautetta ei tässä välissä tarjottu.

Toiseksi sukupolveksi Nielsen määritteli komentorivikäyttöliittymän. Siinä käyttäjä kirjoittaa komennon ja saa hyvin pian vastineen tietokoneelta. Hieman tulkinnasta riippuen tekstiviesti on siis luettavissa joko 1. tai 2. sukupolven käyttöliittymäksi.

Kolmas sukupolvi on koko näytön valikkopohjainen listaus, jossa käyttäjä saa valita komentoja valmiista vaihtoehdoista. SIM-kortin valikko edustaa tätä tasoa.

Neljäs sukupolvi on tietokoneet 80-luvulta alkaen valloittanut graafinen käyttöliittymä, jossa kohteita manipuloidaan suoraan hiiren avulla, ja vaste on välitön. Sen sijaan, että valittaisin objekti ja annettaisiin liikkumiskäsky ja määriteltäisiin kohde, tartutaankin objektista kiinni ja raahataan se minne halutaan. Eikä komentoja tarvitse enää muistaa, riittää että tunnistaa ne valikoista ja erilaisista paleteista.

Nielsenin varsinainen luokittelu loppuu tähän, mutta tästäkin on menty eteenpäin. Kosketusnäytöt tuovat suoran manipuloinnin vielä suoremmaksi, kun välistä poistuu hiiri ja käyttäjä manipuloi objektia suoraan sormellaan.

Jotkut haluavat nähdä vielä yhden rajan: siirtymän graafisesta käyttöliittymästä luonnollisiin käyttöliittymiin, jotka hyödyntävät monipuolisemmin erilaisia eleitä kuin hiiren rajoittunut klikkaaminen ja raahaaminen. Ominaista luonnollisille käyttöliittymille on reaalimaailman metaforien lainaaminen mielekkyyden rajoille – ja välillä yli. iPad on tunnetuin esimerkki tästä.

***

Tällä tarkastelulla natiivi modernille puhelimelle toteutettu ohjelma edustaa parhaimmillaan mallin hienostuneinta tasoa, ja mobiilina web-sivuna toteutettukin vähintään toiseksi hienostuneinta. Nähdään, että sukupolvien kuilu tekstiviestiin verrattuna on melkoinen.

Vuosien saatossa on yritetty kaikenlaista. Tekstaripalveluiden jälkeen tuli WAP. Sen oli määrä mullistaa kaikki, mutta ensimmäiset yritykset menivät puihin ja teknokuplakin puhkesi.

Jossain vaiheessa tuli SIM-kortin valikko, joka tarjosi jonkinlaisen valikkopohjaisen rakenteen, jossa lähetettäviä viestejä ei tarvinnut muistaa enää ulkoa. Muttei tämäkään koskaan oikein yleistynyt. Nykypuhelimissa valikko on piilotettu jo niin syvälle, että harva edes muistaa, että se on olemassa.

WAP teki paluuta vielä jossain vaiheessa, graafisena ja värikkäänä. Vielä vuonna 2007 Elisan katumainoskampanja kehotti painamaan puhelimen 0-näppäintä pohjaan. Nokioissa tämä avasi WAP-selaimen. [Joissain Nokioissa sähköpostin linkit aukeavat yhä hämmentävästi web-selaimen sijasta wap-selaimeen, mutta tämä on oman tarinansa aihe]. Tähänkään ei silti oikein innostuttu.

***

Sittemmin tuntuu, että on jotenkin luovutettu. On vakiintunut totuudeksi, että tekstiviesti on se keino, jota kansa haluaa käyttää kännykällä asioidessaan. Tekstiviesti on ainoa kyllin helppo keino, että äitikin ymmärtää, väitetään. Tekstiviestistä on kuitenkin päästävä eteenpäin, jotta kyetään tuottamaan muutakin kuin yksinkertaisia kyselypohjaisia palveluita.

On oikein hyvä, ettei tehdä samoja virheitä kuin aikoinaan, kun WAPpia yritettiin tunkea tekniikka edellä ihmisten kurkusta alas. Nyt vain näyttää, että edessä on toinen uhka: hirttäydytään rajoittavaan tekniikkaan, jolla ei yksinkertaisesti pystytä tekemään tarpeellisia asioita kyllin yksinkertaisesti, koska pelätään, etteivät ihmiset ottaisi helpompia ratkaisuja käyttöön.

Tekstiviesti toimii hyvin, kun pitää ääneestää BB-Nicoa, ja ohjeet näkyvät ruudussa. Tai kun pitää tilata bussilippu, ja tilausohjeet ovat luettavissa pysäkkikatoksen seinältä. Mutta harva muistaa komentoja ulkoa, kun pitäisi krapulapäivänä tilata hiukopalaa Scanburgerista. VR:n aikataulukysely on monimutkaisuudeltaan tekstiviestin äärirajoilla. Aikoinaan myös junalippuja pystyi ostamaan tekstiviestillä, mutta tuosta on sittemmin luovuttu. Luultavasti tilaaminen oli niin vaikeaa, ettei palvelua käytetty.

***

Natiiviohjelmien tekeminen joka alustalle on kallista lystiä, mutta vähintään yleispäteviä mobiiliweb-versioita palveluista olisi syytä kehittää. Jos halutaan, että palvelu on aina mukana eikä käyttö jää väliin sen takia, ettei tekstiviestin syntaksi satu mieleen, kannattaa toteuttaa yksinkertainen web-pohjainen käyttöliittymä. Modernien kosketusnäyttöpuhelinten käyttäjät katselevat naureskellen, kuinka perinteisten toimijoiden käsitys mobiilipalvelusta on yhä tekstiviesti.

Meitä iPhone-fanipoikia riittää Suomessa harvalle palvelulle kriittiseksi massaksi, mutta Nokiakin kertoi hiljattain, että heidän älypuhelimistaan jo enemmistö on kosketusnäytöllisiä.

Mobiiliweb-versio ei maksa paljoa, linkkiä on helppo jaella tekstiviestinä ja se auttaa ihmisiä pikkuhiljaa huomaamaan, että kännykällä voi nykyään oikeasti tehdä kätevästi kaikkea sitä mitä vuosituhannen vaihteessa katteettomasti luvattiin. Jos se samalla totuttaa ajatukseen, että kiinteästä datahinnoittelusta taitaa olla ihan mielekästä maksaa, ei sekään huono juttu ole. Elisalla on tietty sekin etu puolellaan, että yhteydet omiin palveluihin voidaan tarvittaessa tarjota maksutta, kuten Zirclessä on tehty. [Zircle oli Elisan sittemmin lakkautettu paikkatietopalvelukokeilu.]

Tekstiviestiä ei sovi unohtaa: jos palvelu on toteutettavissa mielekkäästi tekstiviestillä, se kannattaa tehdä. Mutta jos palvelusta on tehtävissä muilla keinoin vielä parempi, ei sitä saisi jättää tekemättä huterilla perusteilla.

Kirjoittaja ei suosittele Scanburgerin hampurilaisia kenellekään.

Elisa Kirja tekee monta asiaa oikein

Tämä teksti lienee syytä aloittaa disclaimerilla. Olen töissä Elisalla [päivitys: lähdin toisaalle toukokuussa 2011] ja olin kovasti mukana suunnittelemassa Elisa Kirja -palvelua, joten mielipiteeni saattavat olla värittyneitä. Yritän pitää tarkastelun objektiivisena ja korostan, että tekstissä esitetyt näkemykset ovat omiani ja perustuvat yksinomaan julkisiin lähteisiin.

Sähkökirjat Suomessa

Akateeminen Kirjakauppa avasi sähkökirjapelin syksyllä 2010 ensimmäisenä suurempana toimijana Suomessa ja sai moitteet DRM-toteutuksestaan, Kindle-yhteensopimattomuudesta, korkeista hinnoista, suppeasta valikoimasta ja iPad-version puutteesta sekä kaikkiaan amatöörimäisestä kokonaisuudesta.

akateeminen

Suomalaisen Kirjakaupan hieman myöhemmin avattu palvelu on toteutukseltaan tyylikkäämpi ja sisältää jonkinmoisen tuen myös iOS- ja Android-laitteille. Samat pääongelmat vaivaavat silti sitäkin. Satunnaista selailijaa myös hämmentää, että Suomalaisella Kirjakaupalla on kolme erinäköistä verkkopalvelua: suomalainenkirjakauppa.fi, suomalainen.com ja ekirja.suomalainen.com.

suomalainen

Akateemisen ja Suomalaisen julkaisujen jälkeen e-kirjoja on alettu myydä myös Anttilan verkkokaupassa Elokuvat ja musiikki -osiossa, jossa selaaminen onnistuu vain kirjailijan nimen perusteella.

Tammikuussa julkaistu uudistettu Elisa Kirja Suomen laajimpine e-kirjavalikoimineen tuskin myöhästyi pahasti e-kirjapelistä markkinoiden kannalta, mutta median kiinnostus taisi olla jo ehtinyt kääntyä syksyn jälkeen muualle. Palvelun lanseeraus on jäänyt lopulta varsin vähälle huomiolle.

elisakirja

Elisa Kirja ja operaattoreiden palvelut

Äkkiseltään Elisa Kirjan merkittävin ero suomalaisten operaattoreiden perinteisiin palveluihin on sitomattomuus. Palvelu on avoinna kaikkien operaattoreiden asiakkaille eikä sitä käyttääkseen joudu sitoutumaan mihinkään määräaikaan, kiinteään kuukausimaksuun tai tiettyyn laitteeseen. Edes rekisteröityminen ei ole pakollista.

Tuskin olen ainoa, jota ahdistaa ajatus sitoutua useammaksi vuodeksi palveluihin. Mistä minä tiedän, asunko kahden vuoden päästä yksin vai erikseen vai Suomessa vai muualla tai onko palvelu enää silloin kilpailukykyinen – mutta maksavani tiedän, kävi miten kävi.

Tilauspohjainen mallikin voi toki toimia kuluttajan kannalta hyvin. Spotify, TVkaista ja Evernote käyttävät tilausmallia, mutta ne antavat tilata palvelun vaikka kuukauden erissä, jolloin ajatus ahdistaa paljon vähemmän.

Laitteet

Akateeminen Kirjakauppa lähti myymään e-kirjoja voimakkaasti sähköisten lukulaitteiden avulla eikä heillä ole vieläkään tarjolla omaa iOS- tai Android-sovellusta, jonne kirjoja voisi siirtää langattomasti. Suomalaisella Kirjakaupalla on oma kankeahko sovelluksensa, minkä lisäksi he myyvät lukulaitteita.

Elisa Kirja poikkeaa muista sikäli, että se on painottanut omia iOS- ja Android-sovelluksiaan eikä ole ottanut myyntiin satunnaisten valmistajien lukulaitteita. Voisi arvella, että aivan ensi vaiheessa e-kirjoista ovat kiinnostuneita tekniset edelläkävijät, jotka valitsevat mieluiten itse laitteensa ja haluavat sisältöä juuri hankkimaansa iPadiin. Valtavirtaväki taas ei kuitenkaan halua ostaa kallista ja hankalaa lukulaitetta vaan hankkii sen vasta, kun hinta ja kokonaiskokemus ovat riittävällä tasolla.

Nähtäväksi jää, mikä eink-lukulaitteiden rooliksi kaikkiaan tulee. Mitä olen itse moisia kokeillut, nautin niiden kiirettömyydestä, mahtumisesta takin povitaskuun ja näytön lukukokemuksesta, mutta suuri osa laitteista on muuten melkoisia rimpuloita. Olen toisaalta lukenut tyytyväisenä toistakymmentä kirjaa iPadillä, ja pidän väitteitä taustavalaistun näytön soveltumattomuudesta pitkän tekstin lukemiseen liioiteltuina. Suurempi riski on, että keskittyminen herpaantuu ja luikahdan päivittämään inboxiani.

Yhdysvalloissa lukulaitteet ehtivät yleistyä ennen iPadin aloittamaa tabletti-innostusta. On kiinnostavaa nähdä, kuinka käy Suomessa, jossa ihmiset osaavat jo verrata hidasta eink-näyttöä iPadin sulaviin animaatioihin. Voi hyvin olla, että halventuessaan eink-lukulaitteet löytävät paikkansa tablettien rinnalta vähän niin kuin radio television.

Kopiosuojaus

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa Adoben kopiosuojausta kuin muutkin suomalaiset sähkökirjakaupat sekä kirjastot. Äänikirjoissa ei ole kopiosuojausta, vaan pelkkä vesileima, minkä ansiosta ne toimivat kaikissa MP3-soittimissa.

Akateemista kirjakauppaa lyötiin nettikirjoittelussa rankasti DRM-valinnastaan, mutta vaihtoehtoja on kovin vähän. Elisa sen enempää kuin muutkaan kauppiaat tuskin haluaisivat kopiosuojauksia, sillä ne tekevät ostamisen ja ostetun tuotteen käyttämisen vaikeammaksi. Kaupalle koituu DRM-toteutuksesta vielä melkoisia kulujakin.

On vähän haljua syyttää suomalaisia kauppoja yhteensopimattomuudesta ulkomaalaisten tahojen kanssa. Amazon käyttää Kindlessään omaa kopiosuojaustaan, jota ei anneta käyttöön ulkopuolisille. Apple toimii samoin iBooksin kanssa.

Adoben suojauksen hyvä puoli on, että sillä on eink-lukulaitteissa laaja tuki. Kotimaisista kirjakaupoista ostetut kirjat toimivat melkein missä lukulaitteessa vain – kunhan se ei ole Kindle. Sääli sinänsä, että Kindle on näkemistäni eink-laitteista monella tapaa kypsin.

Elisa Kirjaa mainostetaan sloganilla ”Inspiroidu sanan vapaudesta”. Kiihkeämmin asioihin suhtautuva näkee ironiaa siinä, että sanat on kuitenkin vangittu DRM:llä. Vähemmän vihkiytyneelle käyttäjälle kopiosuojaus on tuskin periaatteelinen este, kunhan se toimii hyvin. Kindlessä ja iBooksissa kopiosuojaus toimii taustalla niin vaivatta, ettei sitä tule ajatelleeksi.

Adoben suojauksen pahin ongelma on, ettei Adobe tarjoa sitä käyttäville kaupoille kunnollista tukea. Kopiosuojaukseen käytettävää Adobe ID -tunnusta ei voida piilottaa olemattomiin, vaan käyttäjä joudutaan tekemään tästä tietoiseksi. Elisa Kirjassa käyttöönottoa on helpotettu niin, että tunnus luodaan automaattisesti taustalla, mutta olemassa se on silti.

Toinen hankaluus on, että jos suojattuja kirjoja haluaa lukea tietokoneella, tätä varten joutuu asentamaan ylimääräisen ohjelman, Adobe Digital Editionsin. Kirjakaupat ovat tehneet asentamista varten yksityiskohtaisia käyttöohjeita, joihin linkkaamalla journalistien kelpaa naureskella suomalaisen sähkökirjatoteutuksen huonoudelle. Joku toinen voisi huomauttaa, ettei Applen kautta ostettuja kirjoja ole mahdollista lukea tietokoneella ensinkään eikä Adoben Kindle-sovelluskaan kovin häävi ole.

Yhdellä tunnuksella voi valtuuttaa vain viisi laitetta tai älypuhelinsovellusta. Toisin kuin esimerkiksi Apple, Adobe ei tarjoa valtuutuksien hallintaan työkaluja, vaan kiintiön tullessa täyteen, käyttäjä joutuu olemaan yhteydessä Adoben asiakapalveluun. Elisa Kirjassa on kerrottu hyväksi havaitut sanavalinnat tilanteen hoitamiseen, mutta tilanne voisi olla aika paljon parempikin.

Hinnoittelu

Elisa Kirjan e-kirjat ovat samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa: kaunokirjat maksavat parikymppiä ja kotimainen ammattikirjallisuus pahimmillaan vallan kamalasti – kuten paperiversionakin.

Yksi usein mainittu hinnoitteluun liittyvä tekijä on paperikirjojen alennettu arvonlisävero, joka ei koske sähkökirjoja. Jos paperikirja maksaa 9% arvonlisäverokannalla 20€, vastaavan sähkökirjan hinnaksi tulee 23% alv:lla noin 22,50€.

Moni muistaa mainita aivan oikein, ettei sähkökirja vaadi materiaalia, kuljetusta, varastointia ja sen sellaista. En tiedä, kuinka kirjojen kulut jakautuvat, mutta melkoisesti uppoaa varmasti myös kustannustoimintaan, jota sähköinen jakelu ei poista. Usein muistetaan mainita kansia suunnittelevien graafikoiden palkat ja kaikenlaiset projektipäälliköt. Syyttäkäämme siis heitä.

Kuluttajana mieltäisin intuititiivisesti, että samaan tapaan kuin musiikkialbumi maksaa sähköisenä 10 euroa ja cd:llä 20 euroa [vai maksaako enää.. maksoi kun viisi vuotta sitten ostin], sähköinen kirja pitäisi saada puoleen hintaan kovakantisesta uutuudesta. Varsinaisen runsaudensarven pitäisi avautua, kun vuosien varrella jo kertaalleen sähköiseksi tuotetuista kirjoista voitaisiin ottaa sähköinen uusintapainos marginaalisin kustannuksin. Itsekin haluaisin ostaa Sirolan Abiturientin, muttei sitä myydä missään.

Elisa Kirjan äänikirjojen hinnoittelu tuntuu e-kirjoja mukavammalta. Nekin maksavat pari kymppiä, mutta kirjan tuottamisen lisäksi se on vielä luettu ääneen. Tutustumisen helpottamiseksi Elisa on tuonut kauppaan 64 ilmaista Guternberg-projektin kautta julkaistua vanhaa klassikkokirjaa uusin kansikuvin.

Vaiheittainen täydentäminen keventää rekisteröitymistä

Vaikeat rekisteröitymisputket ovat monien verkkopalveluiden kompastuskivi. Elisa Kirjassa on muutamia yksityiskohtia, jotka madaltavat tutustumisen kynnystä.

Heti etusivun banneria klikkaamalla saa kuunneltavakseen äänikirjanäytteen ja pääsee katsomaan, miltä e-kirja näyttää. Samalla voi ladata ilmaisen testikirjan koneelleen ja koettaa, kuinka se toimii.

Myös koko palvelun valikoima on selattavissa saman tien. Tämä tuntuu toki triviaalilta Amazoneihin ja muihin verrattuna, mutta esimerkiksi Sonera mainostaa Koti TV -palvelunsa videovuokraamoa Suomen laajimmaksi päästämättä käyttäjää tutustumaan valikoimaan ja hinnoitteluun ennen pitkää sitoutumista.

Kun sopiva kirja löytyy, sen voi ostaa heti ilman rekisteröitymistä ja maksaa verkkopankkimaksun avulla.

Jos kuitenkin haluaa nähdä kaikki ostoksensa yhdessä paikassa ja vaikka ladata ne myöhemmin toiseen laitteeseen, voi rekisteröityä varsin yksinkertaisella kaavakkeella. (Itse en tosin kuluttajana ehkä piruuttani välittäisi antaa oikeaa puhelinnumeroa enkä suostuisi ottamaan vastaan mainospostia koko korporaatiolta, vaikka periaatteessa olisin kiinnostunut palvelukohtaisista viesteistä.) Rekisteröitymisen myötä mahdolliset ennen rekisteröitymistä ostetut kirjat siirtyvät käyttäjän kirjahyllyyn.

Rekisteröitynyt käyttäjä voi ostaa kirjoja verkkopankkimaksun avulla, mutta pidemmän päälle tunnusten kanssa sählääminen on vaivalloista. Halutessaan käyttäjä voi lisätä itselleen laskulleosto-oikeuden. Tällöin häneltä kysytään laskutusosoite ja hänet tunnistetaan pankkitunnuksilla, minkä jälkeen ostaminen onnistuu kahdella klikkauksella ja koostelasku tulee kotiin kuukauden lopussa.

Vastaavasti Adobe ID -tunnus luodaan vasta siinä vaiheessa, kun käyttäjä ostaa ensimmäisen sitä vaativan e-kirjansa. Pelkkiä äänikirjoja käyttävää asiakasta ei näin kiusata turhalla.

Kahden klikkauksen ostaminen

Laskulle ostaminen suoraviivaistaa ostotapahtumaa. Maksutapavalinnan ohella toinen poistettu asia on ostoskori. Ostoskorin konsepti on mielekäs fyysisten tuotteiden verkkokaupassa, jossa yhdellä kertaa määritellään kaikkien toimitustapa, mutta sähköisten tuotteiden kaupassa sen hyöty on kyseenalainen. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Tarkkaaavainen lukija huomaa, ettei AppStoressa ja siitä inspiroituneissa kilpailjoissa niissäkään käytetä ostoskoria. Tyypillissä verkkokauppatoteutuksissa se silti roikkuu mukana.



Ostoskorilla on toki merkityksensä myös tavaran talteenkeräämispaikkana. Tähän tarpeeseen vastaa Elisa Kirjassa erillinen muistilista. Palvelusta tosin puuttu keino ostaa kerralla koko muistilistan sisältö, mikä olisi kätevä toiminto kerralla paljon ostavalle käyttäjäkunnalle.

Ostokset säilyvät tallessa

Tuntuu triviaalilta ajatukselta, että palvelu muistaa kaikki ostokset ja antaa ladata ne helposti uudestaan koska tahansa, mutta esimerkiksi sähköisen verkkokaupan kuningas Apple ei tätä mahdollista. iTunes-kaupasta ostettua musiikkia ei saa ladattua uudestaan millään ilveellä, vaan Apple kehottaa varmuuskopioimaan musiikin cd-levyille. App Storesta ostetut sovellukset voi ladata uudestaan, mutta Apple ei kerro tuotteen sivulla, että käyttäjä on jo ostanut sen. Saati, että tarjoaisi latausmahdollisuutta tilaushistoriassaan. [Kirjoitin tästä tarkemmin aiemmin.]

Elisa Kirjassa ostokset ovat ladattavissa uudestaan Tilaushistoria-näkymässä ja jo ostamiensa kirjojen päällä käyttäjä näkee kaupassa Ostettu-symbolin.

Kevyt sosiaalisuus

Elisa Kirja tarjoaa yksinkertaista sosiaalisuutta. Kirjoja voi arvostella ja kommentoida, kuten missä tahansa kaupassa. Kommentit on myös nostettu näkyviin alueen etusivulle kevyttä dynamiikkaa tuomaan. Kommentin kirjoittajan nimeä klikkaamalla pääsee käyttäjän profiiliin, jossa hän voi halutessaan suosistella omistamiaan kirjoja ja näyttää, millaisia arvosanoja on niille antanut.

Kukapa ei olisi tehnyt päätelmiä asunnon omistajasta tämän kirjahyllyn perusteella. Älykkäät kirjat ovat esillä olohuoneen vitriinissä ja nolot pokkarit piilossa makuuhuoneessa. Vastaavan vuorovaikutuksen siirtäminen verkkoon on hedelmällistä, vaikka Elisa Kirjassa tuossa vasta alkutekijöissä ollaankin. Kirjoissa on se vinkeä piire, että monesta muusta kuluttamisesta poiketen niiden kuluttaminen on hienoa ja sivistynyttä ja sillä kelpaakin vähän kehuskella.

Facebook-integraatiota sosiaalisuus tietty huutaa kunnolla toteutuakseen.

Elisa Kirjan Facebook-sivu on varsin eloisa paikka, ja statuspäivityksissä on lämmin keskusteleva tunnelma yksipuolisen markkinointi-informaation sijaan. Itse palvelussa kommunikaatiota ei juuri harrasteta. Jos palvelu olisi pienen startupin kehittämä, sillä olisi luultavasti blogi, jossa keskusteltaisiin kehityssuunnitelmista, mutta Elisa Kirja ei paljoa itsestään kerro.

Yleisiä huomioita kauppatoteutuksesta

Siinä missä moni kauppa tukee huonosti satunnaista sisällön selaamista, Elisa Kirja tarjoaa pääsyn koko kaupan sisältöön heti ääni- ja e-kirjaosioidensa etusivulla. Valikoiman kasvaessa tämänkaltainen listaus ei ole enää käyttökelpoinen, jolloin esiin nousee tarve viisaammalle suosittelulle. Nykyään Elisa Kirja tarjoaa varsin yksinkertaiset suositeltujen, myydyimpien ja uusimpien kirjojen nostot.

Kirjalistauksen alalaidassa on perinteinen sivutus trendikkäämmän Näytä lisää -napin sijaan. Sivutus puoltaa paikkaansa tilanteessa, jossa sisältö on jonkin logiikan mukaan järjestettyä ja käyttäjällä voi olla tarve hypätä suoraan tiettyyn osioon – vaikka aakkosten loppupäähän. Näytä lisää -napin avulla tämä vaatisi ennalta arvaamatonta määrää napinpainalluksia. Aakkostetun sisällön tapauksessa sivutuksen nappien olisi tietty hyvä kertoa, mitä aakkosia niiden takaa löytyy.

Kirjalistaus on pelkistetty äärimmilleen. Hinnat ja Osta-painikkeet tulevat näkyville vasta, kun hiiren vie kirjan kannen päälle. Tämä voi olla toteutustavasta riippuen hyvinkin raivostuttavaa, mutta valikko on toteutettu varsin tukevasti ja Osta-nappi sijoitettu niin, että sitä on helppo klikata ilman, että koko valikko sulkeutuu. Valikko myös aukeaa niin, ettei se peitä muita kirjoja alleen.

Pohdin blogissani taannoin murupolkuja ja tilannetta, jossa tuote kuuluu useampaan kategoriaan yhtä aikaa. Elisa Kirjassa osa kirjoista kuuluu useampaan kategoriaan ja ongelma on ratkaistu eräänlaisella kompromissilla. Molemmat kategoriat on listattu tuotteen tiedoissa, mutta vasemman laidan kategoriavalikossa näkyy valittuna vain se kategoria, jota kautta käyttäjä on kirjan sivulle tullut.

Itse kirjasivu on yksinkertainen, mutta perusasiat ovat kunnossa. Kirjan sivulla pääsee selaamaan esikatselua ostamastaan kirjasta tai kuuntelemaan näytteen lukijan äänestä. Kirjailijan nimeä klikkaamalla saa hänestä lisätietoja ja voi tutustua muihin teoksiin. Sivulla myös kerrotaan, jos sama teos on saatavilla myös äänikirjana.

Mobiilisovellus

Elisa Kirjan mobiilisovellus julkaistiin palvelun tammikuisen uudistuksen myötä iOS-laitteille ja Androidille. Sovellus on pidetty ominaisuuksiltaan pelkistettynä, ja se keskitytty tekemään kirjojen hankkiminen ja lukeminen mahdollisimman suoraviivaiseksi.

Applen iBooks-sovellus on vienyt reaalimaailmaa jäljittelevän kirjavisuaalisuuden äärimmäisyyksiin. [Kaksi hyvää artikkelia aiheesta: Avoiding the uncanny valley of interface design ja Designing for iPad – reality check] Elisa Kirja pitäytyy abstraktimmalla tasolla. Sivujen kääntyminen on animoitu, mutta sivu kääntyy toisaalta reunaa kosketettaessa niin nopeasti, ettei tarvita erillistä valikkoa efektin säätämiselle, kuten joissain lukuohjelmissa.

Kun kirjan kannen päällä pitää sormeaan hetken, kirja nousee hyllystä ja pyörähtää ympäri. Takakannesta löytyy kirjan kuvausteksti. Efekti tuntuu niin applemaiselta, että on ihme, ettei iBooks käytä sitä.

iOS-versio on käyttöjärjestelmänsä ansiosta visuaalisilta efekteiltään ja yleiseltä tuntumaltaan Android-versiota sulavampi. On silti mielenkiintoista havaita, että Android-versio on kerännyt käyttäjiltä parempia arvosanoja. Ehkä Android Marketin kommentaattorien kynnys ei ole yhtä korkealla kuin App Storessa. Tosin suurin osa iOS-version moitteistakin liittyy kirjojen hinnoitteluun, joka ei sinänsä koske sovellusta.

Sovelluksesta on suora yhteys Elisa Kirjan kauppaan, josta on omat kännykkä- ja tablet-käyttöön sovitetut versionsa. Tässä Elisa Kirja eroaa edukseen Kindlestä, joka käyttää kosketusnäyttölaitteillakin Amazonin tavallista web-kauppaa. Toisaalta kauppaa voi Amazonin tapaan selata myös tietokoneella, josta ostokset latautuvat automaattisesti sovellukseen. Applella kirjoja ei pääse selaamaan tietokoneella mitenkään.

Kaupan puhelinversio on lukittu pystysuuntaiseksi, mutta tableteilla kirjakarusellit muuttavat muotoaan, kun laitetta kääntää. Olen silti samaa mieltä muiden kommentaattoreiden kanssa, että karusellit voisivat toimia paremminkin. Jostain syystä on miellyttävämpää painaa iBooksin nuolta oikealla päin ja nähdä, että karuselli liukuu oikealle kuin painaa Elisa Kirjan näytä lisää -nappia, joka tuo vastaavasti näkyviin yhden lisärivin, vaikka molemmissa tapauksissa on kyse vain yhdestä napinpainalluksesta. Yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa tuo valitettavasti omat tekniset rajoitteensa.

Mobiilisovellus ei myöskään tue vielä äänikirjojen kuuntelua, mutta Elisa Kirjan Facebook-sivuilla on kerrottu, että ominaisuus on tulossa. Langaton äänikirjojen ostaminen vapauttaa iTunes-synkkauspiinalta ja helpottaa äänikirjojen ystävien arkea merkittävästi.

[lisäys 7.4.] Mobiilisovelluksen äänikirjaominaisuuden tarjoava 1.1-versio on sittemmin julkaistu Androidille. iPhone-versio on tulossa myöhemmin.[/lisäys]

Nimen oikeakielisyys

Innokkaimmat kieli-ihmiset ovat ehtineet teilata palvelun nimen suomen kielen vastaiseksi. En täysin ymmärrä moista. Ei tässä ole minusta kyse mistään Sampo Pankista. Tämä on ennemminkin kuin Volkswagen Golf.

Ok, tämä on mainos [mutta hyvää tarkoittava sellainen]

Elisa Kirja tekee yhteistyötä Crime Time -kustantamon kanssa. Kevään ajan on käynnissä Tykki-jatkoromaanin seuraaminen. Kokonaisuus koostuu Suomen eturivin dekkaristien luomista parikymmensivuisista tarinoista. Yksittäisiä osia voi ostaa viiden euron hinnalla tai ratkaista edelliseen osaan liittyvän arvoituksen, jolloin saatavalla koodilla seuraavan osan voi lunastaa ilmaiseksi.

Ajatus on hauska, mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, että keskivertolukijan salapoliisitaipumukset ovat sen verran matalat, että tehtävistä on jouduttu tekemään turhan helppoja. Kirjat ovat sittenkin mukavaa työmatkaviihdettä ja saatavilla sekä ääni- että e-kirjamuodossa.

Jos dekkarointi ei nappaa, mutta ilmaiset kirjat kiinnostavat, kannattaa mennä Elisa Kirjan Facebook-sivulle ja ryhtyä tykkääjäksi. Siellä on tavattu jakaa kuukausittain yksi ilmainen kirja.

Sammon iPhone-sovellus, Nordean myyntikyvyttömyys

Viime aikoina Sampo-pankin iPhone-sovellus on herättänyt keskustelua [myönnän, on epäreilua kirjoittaa iPhone Applen tahdon mukaan, mutta jättää kirjoittamatta Sampo Pankki]. Aiemmin Macciä käyttävät asiakkaansa verkkopankkinsa Java-virityksellä karkottanut pankki yrittää nyt kuumeisesti kalastella iPhone-väen suosiota.

sampo

Sovellus tuntuu ihan elegantilta, mutta en ole päässyt koettamaan varsinaisia toimintoja, sillä en ole pankin asiakas. Sisäänkirjautuminen tapahtuu siinäkin hankalasti koodilipukkeen avulla. Olisin kiinnostuneempi, jos saldotiedot saisi nähdäkseen ja laskunsa voisi hyväksyä kevyemmälläkin autentikaatiolla.

Sovelluksen alkunäkymän sinänsä turhaa pyörylää voisi joku analysoida käytettävyys vs. käyttökokemus -näkökulmasta. Varsinaista lisäarvoa se ei tuo perinteisempään listaan verrattuna – jopa päinvastoin – mutta tuntuu herättävän käyttäjissään mielihyvää.

Höpsöintä on, että Spotify-mainoksissa hehkutetaan, kuinka sovellusta voi käyttää vaikka ilman asiakkuutta. Tosiaan, sillä voi etsiä lähimmän Sampo-konttorin tai laskea valuuttakurseja. Ensimmäiselle ei ole tarvetta ja toisen tekee pätevästi Googlen hakuluukku. Pankkiautomaattihaku voisi olla avuksi kauempana keskustasta, mutta tähän mennessä en ole tarvinnut vielä sitäkään.

Mobiilipuolen huomioiminen jälleen WAP-kauden jälkeen on tietty mukava juttu, mutta hyvin toteutettu mobiiliweb-sivu ajaisi pitkälti saman asia. Ei voi välttyä ajatukselta, että Sampo-pankki pyrkii vain kiillottamaan kilpeään vähän nolosti Applen avulla. Hirvittää ajatella, millaisia summia sovelluksen mainostamiseen on kaadettu, eikä se silti ole Suomen ilmaisohjelmien latauslistalla kuin sijalla 20.

Toivoa sopii, että tämä on sittenkin alku jostain suuremmasta: mitä jos pankit vaikka alkaisivat viimein kilpailla sillä, kuka tarjoaa kuluttajilleen parhaan verkkopankin.

***

Oma pankkini Nordea ei tässä kilpailussa kunnostaudu. Tavanomaisen verkkopankin kankeudesta huonoine hakuineen ja puuttuvine kuvaajineen olen purnannut ennenkin, mutta en olisi arvannut, että maksullisen lisäpalveluiden ostaminenkin on tehty niin vaikeaksi. Viime keväänä ajattelin harrastaa huvikseni hieman piensijoittamista ja tutkin, millaisia palveluita Nordea tarjoaa tätä varten.

Kamalalla etsimisellä selvisi, että pitäisi ostaa ensin kyky ostaa arvopapereita ja maksaa tämän jälkeen erikseen jokaisesta ostoksesta ja tämän lisäksi säilyttämisestä. Nämä tiedot oli silpottu usealle eri sivuille eikä mistään meinannut löytyä hintoja eikä tilaa-nappia. On vähän surkuhupaisaa, että verkkokauppa ei osaa kertoa, mitä se myy, mitä tuote maksaa eikä kuinka tuote ostetaan. Puhumattakaan, että olisin päässyt testaamaan palvelun käyttöliittymää oikeasti, jotta tietäisin, onko se lainkaan käyttökelpoinen, saati hintansa väärti.

Päädyin hankkimaan tilini Nordnetiltä, jonka tuote oli ymmärrettävä, vaikka tilausprosessi oli sekin huvittavan hankala ja sisälsi paperin tulostamista, todistajien allekirjoituksia sekä postimerkkejä ja kirjekuoria. Kaikkeen meni aikaa niin kauan, että sillä silmällä kyttäilemäni Elisan osake ehti nousta 13 eurosta 15,5:een. Hitsiläinen.

***

Tänään laskuja maksaessani törmäsin Nordean verkkopankin mainokseen tekstiviestipohjaisesta laskujenhyväksymisestä. Mikä tahansa turhaa pankkitunnusten syöttämistä vähentävä vaihtoehto kiinnnostaa minua, joten päätin katsoa, mistä on kyse. Yritin avata linkin uuteen välilehteen maksujensyöttösivun taakse, mutta se tietenkin vaihtoi myös aktiivisen välilehteni sisällön linkatun sivun sisällöksi.

nordea

Sivun yläosassa mainittiin, että kyse on maksullisesta palvelusta ja neuvottiin menemään sivun loppuun. Sivun lopusta löytyi linkki, joka olisi yhtä hyvin voinut olla sivun ylälaidassa.

Linkkiä klikkamalla aukeni uusi ikkuna, jonka sisältönä oli vain linkki.
nordea

Tätä linkkiä klikkaamalla aukeni jälleen uusi ikkuna, jossa oli lista Nordean kaikista mahdollisista palveluista. Tässä vaiheessa lopetin.

nordea

2 Nokia vs. Apple -myyttiä

Ylen uutinen iPhonen suosiosta Suomessa on levinnyt kiihkeästi kaikkiin uutislähteisiin, vaikkei Sonera vieläkään suostunut antamaan tarkkoja tietoja laitteen myyntimääristä. [Huhujen mukaan väitetty 50 000 laitetta saattaa sekin olla alakanttiin – mutta huhuja nyt voi keksiä tarvittaessa lisääkin.] Uutisia on myös kommentoitu ahkerasti jo vuosikausia käytetyillä argumenteilla.

Vaikka tämän blogin piti olla tauolla, kunnes saan pari hommaa valmiiksi, en malta olla kommentoimatta kahta toistuvaa väitettä.

1. iPhone on hyvä multimedialelu, mutta peruskäyttö – puhelut, tekstarit ja sähköpostit – toimivat Nokialla paljon paremmin.

iPhone on puhelimena parempi kuin yksikään käyttämäni Nokia tai muu laite. Moni pikkujuttu on toteutettu huomattavan kätevästi.

iphone during call

Kaiutinpuhelun saa päälle yhdellä painalluksella kesken puhelun. Vastaavasti käy mykistys. Aiemmissa puhelimissani vähintään jompaa kumpaa on saanut kaivella valikoista. Kesken puhelun on helppo mennä tekemään muita asioita tarvitsematta murehtia, kuinka puheluun pääsee takaisin.

Kun kirjoitan puhelinnumeron numeronäppäimistöllä, numero ryhmitellään havainnollisesti ja kirjoitetaan niin suurilla numeroilla, etten joudu tihrustamaan. Jos kirjoitan numeron, joka löytyy muistiosta, puhelin kertoo heti, kenelle olen soittamassa. Tämä säästää monelta nololta tilanteelta.

Oma numero näkyy ylimpänä puhelimuistiossa. Pieniä hyviä yksityiskohtia on paljon.

[Lisäys] Unohdin kokonaan visuaalisen puhelinvastaajan, joka on nimenomaan tavallista puhelinkäyttöä parantamaan kehitetty ominaisuus. Sen sijaan, että joutuisi odottelemaan, kun vastaaja lukee viestit hankalasti yksi kerrallaan, ne näkee puhelimessa listana ja voi kuunnella juuri sen minkä haluaa. Tuo ei toimi suomalaisilla operaattoreilla, joten en siksi sitä muistanut. [/Lisäys]

Vastaavasti tekstiviestit tehtiin iPhonessa ensimmäistä kertaa oikein. Kun saan uuden viestin joltakulta, olen oletettavasti kiinnostuneempi aiemmasta hänen kanssaan käymästäni viestinvaihdosta kuin muista hiljattain saamistani viesteistä. iPhone järjestää viestit vastaanottajan mukaisiksi keskusteluhistorioiksi. Nykyään näin tekevät monet muutkin puhelimet. Sikäli kiinnostavaa, ettei sähköpostiin tarjota tällaista ryhmittelyä. [Paitsi että näköjään iOS 4 tuo tämänkin, hyvä.]

Silti sähköpostikin on hyvä. Se tekee tehtävänsä ja ennen kaikkia toimii saumattomasti. Virtuaalinäppäimistö häviää ainoastaan parhaimmille täys-qwerty-laitteille.

Gmail-tunnuksien syöttäminen kertaalleen riittää. Exchange-serveri on toiminut sekin kuin ajatus kun vain sain selvitettyä oikeat asetustiedot. N97:n kanssa ongelmia riitti enemmänkin eikä e61 suostunut hakemaan Exchange-viestejäni sen jälkeen, kun oli sen kerran tehnyt. Globaalin inboxin puuttuminen on toki ollut typerää. Onneksi sekin viimein saadaan uudessa ohjelmistoversiossa.

Täytyy myöntää, että joissain Nokioissa kaiutinpuhelun ääni on laadukkaampi ja voimakkaampi, mutta muilta osin en ymmärrä väitteitä, joiden mukaan iPhone olisi jotenkin ylivoimaisen huono puhelinkäytössä.

2. iPhonen ansiot ovat markkinoinnissa ja hypessä, teknisesti se on vanhanaikainen.

On totta, että alkuperäisestä iPhonesta puuttui 3G-yhteys, vaikkei älypuhelimia ollut enää vuosiin nähty ilman 3G:tä. Myös alkuperäinen kamera oli kovin vaatimaton.

Sitä vastoin iPhonen näyttö oli julkaisuhetkellään markkinoiden kärkeä. Sen kiihtyvyysanturi toimi kunnolla eikä vain sinne päin. Sen kosketusnäyttö oli ensimmäinen, jota viitsii oikeasti käyttää. Suoritin oli poikkeuksellisen nopea, jotta animaatiot saatiin toistumaan nykimättä. Kyllä Apple on panostanut tekniikkaan – se on vain priorisoinut tekniikkaa, joka on suoraan sidoksissa käyttökokemukseen. Muut asiat on katsottu toissijaiseksi ja niitä on päivitelty vaiheittain. iPhone on kiertänyt omaa tietään, mutta uusi nelosversio alkaa olla kova tekijä jo vähän joka saralla.

Ja tekniikkaan panostamista se on tietty toimiva softakin, vaikkei siitä bullettia boksin kylkeen saisikaan.

Nokialla on toimittu toisin. Mahdollisesti hyvätkin laitteet rampautetaan viimeistään alitehoisella raudalla. Tero Lehto analysoi aihetta hiljattain hyvin.

***

iPhone 4:n julkistustilaisuuden feedejä seuratessani tuumin täynnä fanipoikauskoa, että huh, nyt alkavat olla tekniset speksitkin sitä luokkaa, että luulisi mussutuksen loppuvan. Mutta ei, Hesarin ensimmäisissä kommenteissa tuumittiin, että laite on huono, koska sillä ei voi mökillä ollessaan hakea uutta firmistä digikameraan.

Negatiivisten kommenttien keskittyminen Suomeen saa huolestumaan tosissaan. Jos noin moni vielä tässäkin vaiheessa vähättelee iPhonen menestystä käyttäjien tyhmyydellä ja mainosmiesten oveluudella, se ei lupaa hyvää.

[Lisäys] Tietty sittemmin esiin tulleet iPhone 4:n antenniongelmat kuulostavat katastrofaalisen nololta, mutta eivät varsinaisesti liity alkuperäiseen aiheeseen.[/Lisäys]

Konvergenssi ja divergenssi tappelivat – kumpi voittikaan?

Yksi yleislaite kaikkea varten vai oma laite joka tarkoitukseen. Tästä kiisteltiin jokunen vuosi sitten vuolaasti, kun kännyköihin kyettiin yhtäkkiä toteuttamaan kaikki mistä oli aina haaveiltu. Kirjoitin tuolloin nuoruuden innossani näin:

Olen hieman sillä kannalla, että konvergenssilla saa aikaan mainioita linkkuveitsiä, mutta puukot on silti syytä pitää erillään.

army knife

Tuo kuulostaa fiksulta edelleen. Seuraavasta olen sittenkin nyttemmin eri mieltä.

Minusta olisi järkevää, että musiikkisoitin ja puhelin osaisivat kommunikoida keskenään – soitin menisi vaikka paussille puhelun tullessa – mutta niitä ei ole välttämättä syytä tunkea samaan laitteeseen.

Tuolloin iPhonea ei ollut vielä julkaistu, ja kunnon fanipoikana ajattelin, että koska Apple ei ole tehnyt sitä, se ei voi olla hyvä ajatus. Oikeasti olin guruni Don Normanin pauloissa. Hän oli vakuuttanut minut visiollaan keskenään kommunikoivista tiettyyn tarkoitukseen suunnitelluista informaatiokodinkoneista (information appliance).

Talouselämän uutiskommentissa linkattiin blogiini [olin otettu] ja todettiin tulossa olleen Nokian N95-mallin näyttävän että pikkuhiljaa konvergenssi voittaa, ja yksi laite tekee kaiken.

N95 osoittautui tietenkin menestykseksi. [Joku voisi sanoa, että segmentissään Nokian toistaiseksi viimeiseksi sellaiseksi.] Myöhemmin iPhone osoitti, että konvergenssi todella oli oikea suunta. Viimeistään kosketusnäytön myötä yhdellä laitteella voidaan tehdä kaikki mahdollinen ja mitä ei voida – there’s an app for that.

***

Aivan näin yksinkertainen tilanne ei sentään ole. Kaikessa hiljaisuudessa keskuuteemme on kuin onkin saapunut divergenssin hengessä yhteen tarkoitukseen tarkoitettuja laitteita. Autoihin ostetaan erillisiä navigaattoreita, vaikka saman voisi tehdä hyvin kännykällä. Ihmiset ostavat sähkökirjanlukijoita, lukeakseen jotain niinkin banaalia kuin tekstiä – vaikkei niihin saa edes värinäyttöä. Sähköisiä valokuvakehyksiäkin halutaan, vaikkei niiden kanssa voi edes vuorovaikuttaa.

Tietokoneen lisäksi myös kaiken maailman tv-laitteet kytkeytyvät internettiin [alkuperäisessä jutussani kerroin myös Nokian silloisesta ajatuksesta säilöä elokuvakirjasto kännykällä]. Kännykkä ei kelvannut edes kannettavan modeemiksi, vaan siihenkin haluttiin oma laitteensa ennen kuin mobiililaajakaista lähti liikkeelle. Luultavasti parissa vuodessa kodeissa on yhä enemmän erinäköisiä pikku näyttöjä, joilla hallita juttuja.

Ehkä kännykästä ei ollutkaan aivan kaikkeen. Divergenssilläkin on tilauksensa.

***

Ja sitten tuli iPad. Ehkä kännyköiden ja kannettavien väliin mahtuukin oma tuotesegmenttinsä. Divergenssiä tämäkin.

Ja yhtä aikaa konvergenssiä. Haluavatko ihmiset sittenkään erillistä lukulaitetta, matkatietokonetta ja elokuvatoistinta? Eikö olisi parempi, että kaikki olisi yhdessä laitteessa? Sähköinen muste on mukavaa luettava, mutta onko se niin paljon parempi, että puukko voittaisi linkkuveitsen?

Tällä kertaa voisin veikata konvergenssin puolesta.

IxDA Helsingin vierailu Hammerkitillä

Olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi mennä ihmettelemään IxDA Helsingin tapahtumia, mutta vasta viime torstaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa mukaan. Tapahtuman järjesti Hammerkit, joka esitteli keväämmällä julkaistavaa uutta versiota verkkopalvelujenkehittämistyökalustaan. Ohjelmassa oli myös esitys Linja Designin Zax-konseptista sekä keskustelua Normanin Emotional Design -teoksen pohjalta.

Kuulin Hammerkitistä ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun he olivat toteuttajaehdokkaana yhteen hankkeeseen, jota ei koskaan päädytty toteuttamaan. Silloin heidän tuotteestaan jäi vähän hämärä kuva, mutta noista ajoista homma on kehittynyt kummasti. Toimitusjohtaja Mark Sorsa-Leslien esityksestä kävi ilmi, että firma sellaisenaan oli noihin aikoihin vasta aloittelemassa taivaltaan.

Esityksen teemana oli web punk. Samaan tapaan kuin punk-musiikissa asenne on soittotaitoja tärkeämpää, Hammerkit haluaa tarjota työkaluja teknisesti taitamattomammille tekijöille, jotta nämä saavat visionsa toteutettua.

– Nykyään valtaosa palvelun kehitykseen käytettävistä resursseista menee kehittämiseen ja suunnittelu jää vähemmälle. Tämä pitäisi kääntää ympäri, sillä kehityksessä käytetään nykyään energiaa samojen pyörien keksimiseksi yhä uudestaan, Sorsa-Leslie selitti.

Hän huomautti, että yritykset haluavat ostaa yhä enemmän pilvipalveluita ja sivustojen sijaan puhutaan palveluista. Hammerkitin mallissa kaikki rakennetaan heidän palvelunsa avulla ja hostataan heidän palvelimillaan.

– Kun ennen sanottiin what you see is what you get, meidän pyrkimyksemme on että what you see is what you can change.

Sorsa-Leslie näytti, kuinka helppoa on raahata sivustolle valmis Facebook-palikka, joka toimii heti ilman koodin kirjoittamista. Täytyy myöntää, että palvelun käyttölogiikka ei valjennut demosta kovin hyvin. Selvä, yksittäisille sivuille tuodaan sälää raahaamalla sivupalkista, mutta kuinka sivujen välinen toiminta ja yhteydet dataan tapahtuvat, jäi pitkälti mysteeriksi.

Ajatus kehityksen pelkistämisestä valmiiden elementtien kiskomiseksi kiinnosti yleisöä, mutta tämänkaltaisten lähestymistapojen rajoittuneisuus herätti huolta. Mitä sitten tehdään, jos valmis palikka ei tee sitä mitä halutaan? iWebilläkin on helppoa raahata valmiita paloja sivulle, mutta rajat tulevat nopeasti vastaan. Jos kattava helppo ratkaisu olisi tehtävissä, se olisi varmaan keksitty jo.

Sorsa-Leslie täsmensi, etteivät devaajat ole katoamassa minnekään. Työkalua ei ole tarkoitettu ensisijaisesti heille vaan suunittelijoille, jotka tähän saakka eivät ole kyenneet toteuttamaan mitään lopullista toiminnallisuutta. Hammerkitin avulla he voivat tehdä suoraan toimivia juttuja, ja devaajat huolehtivat lisätoiminnalisuuksista, joita ei valmiilla elementeillä saavuteta. Valmiin PHP-palikan muuttaminen Hammerkitin käyttöön ei ole Sorsa-Leslien mukaan temppu eikä mikään.

– Visiona on myös, että tekemiään moduuleja voi jatkossa jakaa muiden kanssa, joko ilmaiseksi tai korvausta vastaan, hän jatkoi.

Sorsa-Leslie painotti, että kyseessä on enemmän kuin pelkkä CMS, julkaisujärjestelmä, sillä Hammerkitin avulla ei luoda sivustoja kuten CMS:llä vaan kokonaisia verkkopohjaisia sovelluksia. Haasteena onkin keksiä, millä tavalla tuote määritellään ja kuinka sitä kutsutaan. Toinen kysymys on hinnoittelumalli. Keskustelussa todettiin, että on hyväksi antaa kehittäjätyökalut käyttöön ilmaiseksi, jotta innostuneet ihmiset voivat testailla juttuja ilman ennakkositoutumista.

Hammerkitiä ei Sorsa-Leslien mukaan ole kehitetty spesifisti mintään tietyn tyyppisen sivun tarpeita ajatellen.

– Mikä tahansa datavetoinen palvelu, joka on ennemmin ohjelma kuin pelkkä sivusto, hän kiteytti.

Esimerkkinä Hammerkitin vanhalla versiolla tehdystä palvelusta hän näytti technopolisonlineä.

Jälkeenpäin käydyissä keskusteluissa tuumittiin, että harva teknologiatalo haluaisi sitoutua niin voimakkaasti yhteen kumppaniin, että sitoutuisi tekemään kaiken kehityksen heidän palvelussaan ja olemaan täysin sen armoilla koko palvelun elinkaaren ajan. Erilaisille mainostoimistojen väsäämille kampanjasaitille Hammerkitin kaltainen palvelu voisi sen sijaan olla hyvä apu.

Keskustelussa nousi esiin myös Bildy, jonka ajatus on kovasti Hammerkitin kaltainen.

***

Illan toinen esiintyjä oli Steffen Halme Linja Designilta. Hän demosi Linjan Zax-konseptia, jonka peruja on Nokian N900-puhelimen selaimen zoom-ele, jossa sivua suurennetaan nipistämisen sijaan pyörittämällä sormea ruuvin tapaan. Zaxin 2.0 -versioon kuuluu ajatus näkymän kääntämisestä kolmiulotteisesti näyttöä skrollattaessa. Näin käyttäjää näkee enemmän mitä on tulossa kuin puhtaassa kaksiulotteisesti vierittämisessä.

Ajatuksesta oli toteutettu prototyyppi, jossa kallistusefektiä käytettiin pelilaudan kanssa. Yleisössä kaipailtiin demoa efektistä selaimen kautta.

– Valitettavasti se on toteutettu vasta yhteen laitteeseen ja tuo puhelin on tällä hetkellä Eljas Perheentuvalla messuilla Barcelonassa, Halme valitteli.

Hän avasin kuitenkin puhelimensa komentorivin ja kaivoi laitteen uumenista mystisen protoversion.

– Pojat sanoivat, että tätä ei saa näyttää, mutta tässä sitä mennään.

Efekti toimi varsin hitaasti, sillä se ei käyttänyt vielä puhelimen grafiikkasuoritinta, mutta vaikutelma oli silti vinkeä.

Keskustelua syntyi kallistuksen mielekkäästä määrästä. Halme myönsi, että sen parissa riittää vielä testaamista. Samoin siinä, kuinka eleen nopeuden kuuluisi vaikuttaa efektin voimakkuuteen. Kun asiaa miettii alkuhuuman hälvettyä, voisi tuntua raivostuttavalta, että verkkosivu kallistuisi, kun yritän vierittää sitä samalla kun luen pidempää tekstiä.

Halme kertoi myös alkuperäisen zoom-eleen taustoista ja sanoi, että siitä on kiittäminen Eljas Perheentupaa. Ele koettiin toimivaksi ja se haluttiin käyttöön, joten se laitettiin jakoon avoimena lähdekoodina. Näin se päätyi N900-laitteeseen, jonka tiimoilta Linja on tehnyt Nokian kanssa yhteistyötä muutenkin.

Halme arveli, että ele on hyödyllinen, vaikka Nokiakin joskus alkaisi käyttää useamman kosketuksen päälle ymmärtäviä näyttöjä, sillä ele vaatii vain yhden sormen. Olin itse ollut vähän skeptinen eleen toimivuudesta näkemieni videoiden perusteella, mutta jahka puhelin ymmärsi, että haluan zoomata, se tapahtui miellyttävän responsiivisesti. Halme kertoi, että Nokian käyttämä versio eleestä on vanha 1.0 versio, jossa puhelin ei vielä heti tunnista, että käyttäjä haluaa zoomata eikä vierittää näyttöä, mutta tätä on sittemmin ehditty parantaa jo paljon.

***

Ilta päättyi keskusteluuun Donald Normanin Emotional Design -kirjasta. En ollut aiemmin tullut katsoneeksi Normanin TED-puheenvuoroa, jossa hän tiivistää hyvin kirjan tärkemmät teemat jo pari vuotta ennen kirjan ilmestymistä. Tuo kannattaa katsoa.

Kirja on sikäli tärkeä, että se on yksi suosittuja viitteitä, kun määritellään miksi on relevanttia puhua erikseen käyttökokemuksesta ja käytettävyydestä. Yksi merkittävä havainto kirjassa on, että miellyttävät tuotteet myös koetaan helpommiksi käyttää ja niille annetaan enemmän anteeksi.

Miemo Penttisen kokoamassa kalvossa havainnollistetaan kokemuksen kolme tasoa. Tällä erää jäin eniten miettimään tasoista viimeistä. Jos viskeraalinen [tuollaista sanaa ei kyllä suomessa ole] taso viittaa kaikkeen kivaan ja kauniiseen maailmassa ja liittyy siten käyttökokemukseen ja tuotteen käyttäytyminen liittyy paljolti perinteiseen käytettävyyteen, kuinka viimeinen reflektiivinen taso tulisi huomioida ja mihin se liittyy? Pitää ehkä vilkaista kirjaa uudestaan.

skitched-20100220-204035.jpg

Tapahtuma oli kaikkiaan innostava. Kiitokset isännille ja järjestäjille! Täytyy käytä katsomassa uudestaankin.