Windows Phone 8 lopetti hurskastelun

Minä pidän Windows Phone -käyttöjärjestelmästä. Tykkään tavasta, jolla se on lähtenyt etsimään omia latujaan iPhonen suoran seuraamisen sijaan. Pidän myös siitä, että se hyödyntää viisaasti pyyhkäisyjä painikkeiden sijaan ja nostaa sisällön keskiöön koristeornamenttien kustannuksella. 

Sen sijaan en ole ollut täysin vakuuttunut kotinäkymän Live Tiles -lähestymistavasta enkä oikein ymmärrä lehtijuttuja, joissa näiden perusteella väitetään iPhonea tai Androidia auttamattoman vanhanaikaiseksi. On hyvä asia, että puhelimessa on tarjolla näkymä ajankohtaisista asioista – kuten WebOS:ssä, N9:ssä, Androideissa ja viimein jollain lailla iOS 5:ssä. On myös hyvä olla oman maun mukaan muokattava näkymä, josta sovellukset saa helposti käyntiin. En ole kuitenkaan vielä vakuuttunut, että nämä kannattaa yhdistää Windows Phonen tapaan.

Live Tile -tiilet saattavat olla passiivisia laatikoita, joissa ei näy muuta kuin sovelluksen kuvake. Toinen vaihtoehto on, että niissä näkyy ajankohtaista tietoa, esimerkiksi viimeisimpiä uutisotsikoita. Vaikka tiili olisi jäljempää viisasta tyyliä, todennäköisyys, että se näyttää jotain kiinnostavaa juuri sillä hetkellä, kun satun katsomaan sitä on aika pieni. Odottelevan tuijottelun sijaan seuraisin ilmoituksia mieluummin listasta, jota saan itse vierittää omaan tahtiini.

IPhonen notifikaatiolistassa minua häiritsee, että se on lajiteltu sovelluksen mukaan. Uskoisin pitäväni jostain N9:n kaltaisesta toteutuksesta. (Kirjoitin aiemmin tarkemmin N9:n kotinäkymistä.)

N9:n yksi kolmesta kotinäkymästä näyttää listan tapahtumista (Kuva: Nokia)

Vastaavasti halutessani käynnistää sovelluksia, haluaisin voida löytää ne vakiopaikoilta. IPhonessa sovellusten järjestely on tuskaisen työlästä, kun määrä kasvaa suureksi, mutta sivutettu ohjelmalista on avuksi. En ehkä muista, millä sivulla sovellus on, mutta tiedän sen paikan. Sitten selailen näkymästä toiseen ja kohdistan katseeni valmiiksi oikeaan kohtaan. Windows Phonen tai Androidin vierittämiseen perustuvalla listalla tämä ei onnistu yhtä helposti.

En ole kuitenkaan käyttänyt Windows Phonea niin paljon, että uskaltaisin tyrmätä koko lähestymistapaa. Kertokaa ihmeessä omat kokemuksenne kommenteissa.

Suuri laatikko ei ole avain onneen

Pahinta kuulemaani Windows Phone -kukkua on ollut passiivisten Live Tile -elementtien hehkuttaminen. Olin viime syksynä seminaarissa, jossa kerrottiin Windows Phonen designfilosofiasta, ja evankelista julisti että siinä missä iPhonen kuvakkeet ovat vain kiillotettuja koristeita, Windows Phonella niissä on keskitytty informatiiviseen sisältöön.

Niin kuin esimerkiksi tässä Internet Explorerin Windows Phone -tiilessä.

Vastaavasti kiillotetusta koristelinjasta esimerkkinä iPhonen kalenterikuvake.

Kalenterikuvake kertoo päivämäärän, viikonpäivän sekä uusien kalenterivarausten määrän. Internet Eplorerin kuvake ei kerro muuta kuin sovelluksen nimen.

Windows Phonen kuvake taustalaatikoineen on kooltaan 173*173 pikseliä. iPhonen kuvake  on 57*57 pikseliä. Vertailu on tietty hieman epäreilu: Windows Phonen näyttö on tarkempi kuin vanha ei-retina iPhone, joten suora pikseleiden vertaaminen ei ole mielekästä. IPhonella sovelluksen nimi ja numeropallullukka menevät myös yli kuvakkeen koosta. Lisäksi myös Windows Phonella kalenterikuvake on yhtä informatiivinen kuin iPhonella.

Myönnetään, Internet Explorer oli tarkoitushakuinen esimerkki, mutta se osoittaa, että pahimmillaan Windows Phonen tiilet eivät ole kummempaa kuin ylisuuria kuvakkeita ja on tekopyhää väittää muuta.

***

Windows Phone 8:n myötä hurskastelu onneksi loppuu: Microsoft on myöntänyt epäsuorasti, ettei suuri kuvake tuo aina lisäarvoa. Kohta kotinäkymän kohteiden koon pääsee valitsemaan suuren, keskikokoisen ja pienen väliltä. Näin sovellukset, jota eivät tarjoa kuvakkeessaan lisäsisältöä voi pienentää ja varata tilan niille sovelluksille, jotka käyttävät tilan hyödykseen. Joku voisi sanoa, että tämä on aika lähellä Androidin kotinäkymää widgeteineen.

Samalla kotinäkymän oikean laidan tyhjästä tilasta on luovuttu. Tämä tila oli vanhassa designissa minua kummastuttanut valinta. Samalla kun puhuttiin tehokkaasta tilankäytöstä ja informaation korostamisesta, päänäkymästä oltiin valmiita varaamaan vajaa viidennes ohjelmalistaukseen vievälle nappulalle. Helpottihan se listan löytämistä, mutta uhraus tuntui kaikkiaan melkoisen suurelta.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin Windows 8:n kotinäkymä otetaan vastaan. Ennakkoon on ehditty esittää arviota, että se on sekava ja tuo MySpacen riemunkirjavuuden mobiiliin. Toisaalta myös innostuneita arvioita on nähty.

Windows Phone 8 sallii pienemmät kuvakkeet. Loppu on käyttäjästä kiinni. (kuva: Techradar)

Testissä mobiilivarmenne

Operaattorit ovat tarjonneet mobiilivarmennetta jo yli vuoden, mutta harva tietää, mistä varsinaisesti on kyse. Kuinka se toimii ja mihin sitä voi käyttää? Kävin aktivoimassa varmenteen ja tutustuin nykytilanteeseen.
 

Disclaimer: Olin aiemmin töissä Elisalla ja tutkin tuolloin mobiilivarmenteen käytettävyyteen liittyviä asioita ja olin mukana määrittelemässä Elisan ja operaattoreiden yhteisiä mobiilivarmenteen käytettävyysohjeistuksia, mutta tässä tekstissä ei tietenkään käsitellä mitään sen salaisempaa.

Mistä on kyse?

Mobiilivarmenne tarkoittaa puhelimen SIM-kortille turvallisesti tallennettuja henkilötietoja. Sen avulla käyttäjä voi todistaa henkilöllisyytensä verkossa tai puhelimessa asioidesaan samaan tapaan kuin verkkopankkitunnuksilla sillä erolla, että järjestelmä on turvallisempi ja vaivattomampi käyttää. Lisäksi mobiilivarmenteen avulla voidaan ainakin teoriassa allekirjoittaa sopimuksia ja korvata perinteinen fyysinen allekirjoitus.

Varmenneprojekteilla on Suomessa jo pitkä historia. Operaattorien yhteisellä mobiilivarmenteella ei ole sinänsä suoraa tekemistä surullisenkuuluisan kansalaisvarmenneprojektin kanssa, mutta jo varmenne-sana tuo monille assosiaatioita eeppisestä epäonnistumisesta. Tämä saattaa olla syy, miksi Sonera on brändännyt oman mobiilivarmenteensa Sonera ID:ksi. DNA:lla on DNA Mobiilivarmenne, Elisa on näemmä osin muuttanut nimen Elisa Varmenteesta Elisa Mobiilivarmenteeksi.

Operaattorien yhteistyö tarkoittaa, että jos jokin palvelu tukee mobiilivarmennetta, se toimii samalla tavalla riippumatta siitä, minkä operaattorin asiakas käyttäjä on. Tässä se poikkeaa pankkitunnistautumisesta, jossa joka pankilla on oma logonsa palvelun kirjautumissivulla.

Mistä sen saa?

Mobiilivarmenteen voi aktivoida operaattorin myymälässä. Elisalla on tarjolla myös itsepalvelurekisteröityminen, mutta sen ensitunnistautuminen toimii vain muutaman pankin tunnuksilla. Voi myös olla, että käyttäjän SIM-kortti on niin vanhaa mallia, että se joudutaan vaihtamaan.

Siirtyessäni vuosi sitten Soneran asiakkaaksi työpaikkaa vaihdettuani kysyin samalla, voiko liittymään saada mobiilivarmenteen. Joko myyjä ei tiennyt, mistä on kyse tai tuote ei ollut oikeasti saatavilla, joten se jäi sillä erää hankkimatta.

Nyt huomasin, että Sonera mainostaa varmenteen olevan saatavilla myös yritysliittymiin vieläpä ilman ylimääräisiä kustannuksia. Aktivointi onnistui kätevästi ymmärrettyäni, ettei kannata kinata myyjän kanssa, että kyseessä on tosiaan mobiilivarmenne ja Sonera ID on vain sen markkinointinimi.

Sain uuden SIM-kortin, jonka kannan raaputuspinnan alla mobiilivarmenteeni tunnusluku piili. Myyjä kehotti vaihtamaan salasanan heti liikkeessä, mutta ei kertonut tarkemmin, kuinka se tapahtuu. Mitään esitettä en myöskään saanut, pelkän kehotuksen käydä lukemassa netistä lisää.

iPhonella mobiilivarmenteen tunnusluku vaihdetaan seuraavasti: Asetukset: Puhelin: Sim-Sovellukset: Sonera ID [riippuu operaattorista]: Asetukset: Vaihda tunnuslukusi

Varmenne oli valmis käyttöön saman tien.

Missä se toimii?

No, tässä se juju on: ei vielä paljon missään. Mobiilivarmenne.fi-sivuilla on pitkä lista palveluita, joissa varmenne käy, mutta valtaosa niistä on kunnallisia virastoja, jotka eivät ainakaan minua liiemmin lämmitä.

Yrityspuolelta mukana on vakuutusyhtiöitä If etunenässä, mutta pankit loistavat poissaolollaan.

Kuinka se toimii?

Kirjaudutaan ensin tietokoneella If:n itsepalveluun, If-kansioon.

System

Kirjautumistavoista valitaan pankin sijaan Mobiilivarmenne ja poiketaan If:n ylimääräisellä ohjesivulla.

Mobiilivarmenne

Päästään kirjautumissivulle. Syötetään puhelinnumero oikeaan luukkuun ja painetaan Jatka.

Tämä ei ole varsinaisesti mobiilivarmenteen oma sivu, vaan Elisan mobiilivarmennetta hyödyntävä tunnistautumispalvelu. Käyttäjälle tällä ei ole merkitystä, mutta tunnistautumista tarvitseva yritys on näin säästynyt omalta mobiilivarmenteen integroinnilta ja liittänyt palveluunsa Elisan tarjoaman tunnistautumisen samaan tapaan kuin yksittäisen pankin verkkopankkitunnistautumisen.

Mobiilivarmenne.fi-sivuston palvelulistausta tutkiessaan huomaa, että useimmat palvelut hyödyntävät Elisan tunnistautumispalvelua. Soneralla toki on käytössään oma toteutus kirjauduttaessa mobiilivarmenteen avulla asiakkaiden itsepalvelusivustolle.

Mobiilivarmenne

Mobiilivarmenne

Selain siirtyy seuraavalle sivulle ja antaa tarkat ohjeet jatkotoimenpiteistä. Käyttäjän tulee ottaa puhelin käteensä ja odottaa sinne saapuvaa viestiä.

puh1

Viesti ei ole tavallinen tekstiviesti, vaan aukeaa suoraan puhelimen näytölle. Turvallisuuden kannalta tärkeää on varmistua, että viestissä näkyvä lähettäjä ja tapahtumatunniste vastaavat selaimessa näkyviä tietoja.

Vaikka kuvakaappaukset näyttävät jonkin verran iPhonen natiivisovellukselta, kyse ei ole varsinaisesta sovelluksesta, vaan iPhonen tavasta näyttää SIM-kortilla toimiva sovellus. Käyttöliittymä on eri puhelimissa vähän eri näköinen, mutta varmenne toimii lähes missä tahansa GSM-puhelimessa.

puh2

Puhelimen päässä käyttäjälle kerrotaan, mitä tietoja hänestä välitetään palveluntarjoajalle. Tavallisissa kirjautumisissa käyttäjästä välitetään sähköinen asiointitunnus, joka on kuin henkilötunnus, mutta ei paljasta ikää eikä sukupuolta. Tarkkaa henkilöllisyyttä ei aina tarvita; palveluntarjoajan olisi mahdollista tehdä myös anonyymi tunnistautuminen, jossa vaikkapa varmistettaisiin, että henkilö on täysi-ikäinen, mutta muuta tietoa ei välitettäisi.

puh3

Lopulta käyttäjä syöttää mobiilivarmenteensa salaisen tunnusluvun. Tunnusluku ei poistu laitteelta, vaan SIM-kortti tarkistaa, onko tunnusluku oikein ja lähettää kirjautumistiedon takaisin palvelimelle.

if 3

Hetken raksutettuaan verkkoselain näyttää tunnistautuneen käyttäjän tiedot. Painetaan Hyväksy-nappia ja ollaan palvelussa.

Monta näyttöä, mutta käytännössä tarvittiin siis puhelinnumero ja itse määritettävä tunnusluku sekä muutama lakisääteinen entterin painallus välissä.

Kirjautumisen voisi tehdä myös pelkällä puhelimella.

puhif1

If:n sivut toimivat huonosti puhelimessa, mutta kun siitä on selvitty, tunnistuspalvelu on sovitettu puhelimen näytölle. Ulkoasu on varsin pelkistetty, mutta sivu sentään toimii myös vanhoissa Nokioissa.

puhif2

Toisessa vaiheessa on tällä kertaa vähemmän ohjeita, sillä puhelin on jo valmiiksi kädessä. Yksi tekninen haaste on, että tunnistusviestin saavuttua puhelimeen useimmilla puhelinkäyttöjärjestelmillä ei pääse enää takaisin selaimeen varmistamaan, että tapahtumatunnus todella täsmää.

puhif3

Yhteenvetonäkymä näytetään samaan tapaan kuin tietokoneella kirjauduttaessa, ja palvelu on valmis käytettäväksi.

Entä puhelun aikainen tunnistautuminen?

En tiedä, onko näitä palveluita vielä käytössä missään, mutta kuten mobiilivarmenteen tietosivuilla mainostetaan, sen avulla voitaisiin ratkaista tietosuojaongelmat esimerkiksi lääkärille soitettaessa. Käytännössä puhelimeen vastaavalla henkilöllä olisi tällöin käytössään tunnistautumispalvelun kaltainen verkkosivu, johon hän syöttäisi asiakkaan puhelinnumeron. Asiakas saisi tunnistuspyynnön puhelimeensa kesken puhelun ja tunnistaisi itsensä lennosta.

Tällöin tapahtuman tunnistekoodi tulisi ainakin periaatteessa sanoa ääneen puhelimessa, jotta käyttäjä voisi verrata sitä tunnistuspyyntöviestissä näkyvään ja varmistua, että pyyntö on oikea.

Eikö tässä ole aika houkutteleva paikka kalasteluun?

Saattaa olla. Jos puhelimeen tulee yhtäkkiä tunnistautumispyyntö, jota ei ole itse tilannut, siihen ei pitäisi tietenkään mennä vastaamaan.

Tätä tarkoitusta varten speksiin on määritelty kuvakaappauksissa vilahtanut erityinen häirinnänestokoodi. Pari vuotta sitten minua huvitti ajatus, että jos en elämässäni vaikka mitää muuta saisi aikaan, ainakin voisin olla mukana istuttamassa miljoonan suomalaisen päähän häirinnänestokoodi-sanahirviötä. No, ihan vielä se ei ole onneksi levinnyt.

Tunnistautumispalvelussa on puhelinnumerokentän alla toinen kenttä, johon häirinnänestokoodin voi syöttää. Jos käyttäjä on kytkenyt koodin käyttöön, tunnistuspyyntöä ei voi lähettää puhelimeen ilman oikean koodin syöttämistä. Näin ulkopuoliset eivät voi lähettää puhelimeen kalastelumielessä tunnistuspyyntöjä.

Operaattorit ovat päättäneet, ettei koodia kytketä oletusarvoisesti päälle. Tässä on potentiaalisesti se huono puoli, että ne henkilöt, jotka eniten koodin suojasta hyötyisivät, eivät myöskään tule kytkeneeksi sitä käyttöön. Koodin voi kytkeä päälle tekstiviestillä, mahdollisesti myös puhelimen SIM-valikosta.

Oma lukunsa on koodin nimitys. Sen on alun perin ajateltu suojaavan tarpeettomien pyyntöjen aiheuttamalta häiriöltä, ei niinkään tuovan turvaa. Jokin turvakoodi-henkinen sana voisi viestiä paremmin, minkä tyyppisestä asiasta on kyse.

Luonteeltaan koodi on salasanan kaltainen, mutta jos sitä kutsuu salasanaksi, käyttäjien tekee kovasti mieli syöttää luukkuun mobiilivarmenteensa tunnusluku.

Elisan tunnistuspalveluun on näemmä sittemmin tullut tuki myös ruotsille ja englannille. Ruotsiksi koodi on suomen tapaan muodossa störningsspärrkod, mutta englanniksi se on  saanut muodon security code. Tämä on sikäli ironista, että ainakin yllä kuvatussa Soneran SIM-kannassa tunnusluku/säkerthetskod on englanniksi myös security code.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Toivoa sopii, että palvelu pääsisi käyttöön Viron tapaan. Suomessa on monta tilannetta, jossa olisi tarpeen tunnistautua sähköisesti nykyistä vaivattomammin. Alku näyttää kyllä valitettavan hitaalta.

Yksi ongelma lienee raha. Operaattorit kokevat tarjoavansa käyttäjille lisäpalvelua, joten ne haluaisivat siitä mieluusti maksun. Tällä hetkellä Elisa tarjoaa varmennetta ilmaiseksi tutustumistarjouksena vuoden loppuun asti – kuten on tehnyt palvelun julkaisusta saakka. Sonera taas ei enää ilmoita palvelulle mitään hintaa.

Operaattorit yrittävät tietty rahastaa myös palvelua käyttäviä yrityksiä. Yksi hyöty yritykselle on, että yksi mobiilivarmennesopimus riittää monen pankkisopimuksen sijaan. Kestää sittenkin aikansa ennen kuin yritykset voivat luopua pankkitunnistautumisesta, joten mobiilivarmennetuki on vain ylimääräinen kulu.

Kuluttajaa vaivaa sama hankaluus. Vaikka mobiilivarmenteen ottaisi käyttöön, pankille pitää yhä maksaa verkkopankkitunnuksista. Joidenkin uutisten mukaan tunnistautumispalvelujen tarjoaminen ei ole kaikille pankeillekaan mikään kultakaivos vaan ennemmin riesa.

Minä avaisin kyllä heti tilin pankissa, joka tarjoaa kunnollisen mobiilisovelluksen ja mahdollistaa tunnistautumisen mobiilivarmenteella.

Saako sinun mobiilikäyttöjärjestelmäsi hihanapit auki?

Olen oppinut, että kalliin pikkutakin tunnistaa siitä, että hihansuun napit pystyy avaamaan. Tavallisissa takeissa napit ovat mukana vain koristeina.

Analogia on vähän heikko, mutta yhtä lailla kiinnostava yksityiskohta liittyy iPhonen herätyskelloon. Jos hälytyksen toistumispäiviksi valitsee maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain – tai kuten ihmiset sanoisivat arkipäivät – iPhone näyttää tallennuksen jälkeen, että hälytys toistetaan arkisin.

Vastaavasti, jos valitsee kaikki päivät tai vain sunnuntain ja lauantain, vahvistusteksti on joka päivä tai viikonloppuisin.

Mukava pikku yksityiskohta, joka löytyy myös Windows Phonesta. Androidista ei.

Hesburgerin tilausautomaatti ja muut Kampin ihmeet

Kampin keskuksen automaateista tässä blogissa on arvioitu muinoin HSL:n lippuautomaatti sekä bussipysäkkien ovenavauspainikkeet. Sittemmin kehitys on kehittynyt. Tällä kertaa testissä ovat Hesburgerin tilausautomaatti sekä kauppakeskuksen infopääte

Hesburgerin innovatiivisuus ei jäänyt megamättöhampurilaiseen ja Hese-autopesulaan. Toimistollamme Konkurssikuution nimellä tunnetun food courtin paikalle Kampin keskukseen avattu Hesburger-ravintola on varustettu hämmentävällä tilausautomaatilla.

Enää ei tarvitse tehdä monimutkaisia ateriapäätöksiä  stressaavasti jonon velloessa takana. Eikä pohtia, kuinka urpolta näyttääkään tähytessään myyjän ohitse yläviistoon ateriavaihtoehtoja, vaikka periaatteessa kykenisi muistamaan termin ranskanperunat myös ilman lunttia.

[Pahoittelut, merkinnän kuvat eivät tällä kertaa suurene klikkaamalla, sillä moinen vaatii wordpress.comissa enemmän väsäilyä kuin tällä kertaa oli aikaa.]

Punakone

Automaatti perustuu kosketusnäyttöön ja toimii varsin suoraviivaisesti.

Alkunäkymä on varsin tasapaksu eikä esimerkiksi korosta kampanjatuotteita mitenkään

Aterioista on nähty herkullisempiakin kuvia.

On omituista, ettei aterioiden hintoja kerrota tässä näkymässä ja hämmentävää että sanat päättyvät kolmeen pisteeseen, vaikka yksikään sana ei näytä katkenneen.

En huomannut alalaidan paluupainiketta ennen kuin näistä kuvista, vaan painoin palatessani vasemman yläkulman nappia, joka vie takaisin alkuun saakka.

Kenties automaatin hyödyllisin ominaisuus: lisukevaihtoehdot ovat selkeästi esillä. (Kerrosateria oli avajaistarjouksessa – muuten olisin ottanut rukiin.)

Automaatti tuo lisukevaihtoehdot tarjolle paremmin kuin normaali kassatilaus. En ollut tiennyt, että juoman saa vaihtaa pirtelöönkin. Vastaavasti ranskalaisten perunoiden vaihtoehdot ovat hyvin esillä.

Huono puoli on, ettei automaatti osannut myydä minulle majoneesia, vaan palasi tilauksen jälkeen kiltisti kaikenkattavaan alkunäkymään. Unohdin koko majoneesin, vaikka normaalisti sellaisen usein ostan.

Tilaus maksetaan kortilla automaatilla. Sen jälkeen otetaan kuitti talteen ja marssitaan kassalle noutamaan tilaus.

Maksamisen jälkeen marssitaan tiskille. En tietenkään huomannut alaviistoon sijoitettua kylttiä, vaan marssin väärälle tiskille. Tuntui vähän absurdilta, ettei myyjä suostunut palvelemaan minua siinä, vaan tuhahti menemään oikeaan paikkaa. Muita asiakkaita ei näkynyt.

Yritän olla sanomatta mitään noutopisteen symbolista.

Kovin on matalaa

Hesburgerin automaatti kärsii samasta ongelmasta kuin yllättävän monet automaatit nykyään: pitkä ihminen ei näe käyttää sitä. Varsinainen kosketusnäyttö on vielä käytettävissä, mutta maksuluukku on piilotettu kovin hankalaan paikkaan.

Yhteenveto: Automaatti on keskinkertainen ratkaisu ongelmaan, jonka olemassaolosta en ollut tietoinen. Olisi mielenkiintoista kuulla Hesburgerin laskelmia automaatilla tavoiteltavista hyödyistä.

***

Kampin keskus tarjoaa asiakkailleen modernien ostoskeskusten tapaan infopäätteitä, joiden avulla voi tutustua keskuksen palveluihin. Kosketusnäyttöön perustuvat päätteet ovat sekoitus yksityistä ja julkista, eikä lopputulos täysin vakuuta.

Infopääte näyttää yksin ollessaan mainoksia

Kun päätteellä ei asioida, siinä pyörii mainoksia. Kenties laitteet näyttävät sen verran mainoksilta, etteivät käyttäjät aina edes keksi, että niitä voisi operoida itsekin. Näytön reunaan on päädytty lisäämään ohje kertomaan, että laite toimii myös infopäätteenä.

Ohjetarra kielii epäselvästä affordanssista

Kaksijakoinen käyttötarkoitus aiheuttaa hankaluutensa. Mainostaulun on hyvä olla suuri niin, että huomio kiinnittyy, mutta infopääte taas on henkilökohtainen. Käyttöliittymä ei sentään ole koko ruudun kokoinen, mutta valitettavasti niin suuri, ettei se mahdu käden mitan päästä kokonaan näkökenttään. Ohikulkijat taas näkevät liiankin hyvin, mitä käyttäjä on etsimässä.

Hyvänä puolena mainittakoon, että kuva piirretään kyllin korkealle aikuiselle ihmiselle. Tarjolla on myös toiminto, jolla käyttöliittymän voi laskea alemmaksi, joskin muutos on ihmeen pieni. Luulisi, että samalla vaivalla säädön olisi tehnyt portaattomaksi. Samoin symboli on sen verran huomaamaton, että ominaisuus saattaa jäädä käyttämättä.

Alapalkin oikean laidan nuolesta kuvaa voi siirtää ylös–alas

Pahin takaisku tulee haun kohdalla. Hakutuloksia näyttäessään palvelu kyllä kertoo, missä kohde on (ja senkin vähän huomaamattomasti), mutta käyttäjän sijaintia ei näytetä, vaikka luulisi fyysisen pömpelin oman sijaintinsa tietävän. Olet tässä -pallukka on kuitenkin ollut ikiaikaisesti manuaalisten opastekarttojen tärkein ominaisuus.

Oma riesansa tulee siitä, ettei sinänsä hienosti laadittua kolmiulotteista pohjapiirrosta ole käännetty vastaamaan laitteen fyysistä sijaintia. Oikeasti seison selkä bussilaiturille päin.

Haku kertoo kohteen sijainnin, mutta ei käyttäjän omaa sijaintia

Olin hetken ihmeissäni, kuinka pääsen takaisin hakutuloksiin. Paluulinkki on sijoitettu vähän outoon paikkaan ja se hukkuu koristetauhkan sekaan. Ei ole myöskään ihan ilmeistä, mitä eroa on takaisin-linkillä ja sulkemisruksilla.

Yllätys paljastuu kun kääntää päänsä alaviistoon ja huomaa valikosta karttavaihtoehdon. Yhtäkkiä laite kertookin sijaintini, mutta parturia ei enää kartalta korosteta.

Olet tässä -seliteteksti on suurempi kuin varsinainen merkki kartalla

Kartan alapuolella listataan palveluita, ja palvelun valitsemalla saa kuin saakin näkyviin yhtä aikaa sijaintinsa ja kohteensa. Maagista! Ja yhä hämmentävämpää, miksei samaa tietoa tarjota hakunäkymässä.

Oma sijaintini ja kohteen sijainti – vihdoin yhdessä

Luultavasti syynä on, ettei näin laaditulle kartalle ole triviaalia piirtää yhtä aikaa näkyviin sijaintia ja kohdetta jos ne sijaitsevat eri kerroksissa. Sen sijaan, että olisi mietitty kartan toteuttamista toisin, poistettiin vaivihkaa koko ominaisuus.

Jos näyttöön ei koske hetkeen, käyttöliittymä palaa alkuun ja alkaa näyttää mainoksia. Leikkiessäni, että olisin ollut kiinnostunut Kampin ajankohtaisista tiedotteista tai palveluiden kuvausteksteistä sain tämän aikaan. Voisi olla paikallaan varoittaa pari sekuntia aiemmin ja antaa käyttäjän koskea näyttöön nollatakseen laskurin.

Vertailun vuoksi kokeilin Jumbon vastaavia päätteitä. Ne näyttävät selvemmin infopäätteiltä, on muotoiltu yksityisemmiksi ja ne osaavat piirtää reitin nykysijainnista kohteeseen. Ulkoasu on vastaavasti astetta rujompi.

Jumbon automaatti näyttää lähtöpaikan ja kohteen sekä reitin jos mahdollista (ja kirjoittaa jostain syystä kohde-sanan isolla)

Yhteenveto: Kalliilta toteutukselta vaikuttava Kampin infopäääte kompuroi hyvistä aikeistaan huolimatta perusasioissa ja tekee yksinkertaiset asiat valitettavan monimutkaisesti.

Huomasin tämän kirjoitettuani, että Kampin automaatteja on kommentoitu myös  Informaatiomuotoilu-blogissa. Kaikkiaan lupaavalta vaikuttava blogi, kannattaa tutustua.

Bonus Ylen uutisnäyttöjen värit on muutettu uuden Yle-ilmeen mukaisiksi. Samalla muutettiin tekstin asettelua. Herää kysymys, onko noin suuri palkki tarpeen, jos sen seurauksena uutisteksti täytyy pienentää näin hankalalukuisen pieneksi.

Testissä VR:n uudistunut lippu­automaatti

Tähän blogiin on tultu jo jonkin aikaa runsain joukoin etsimällä tietoa VR:n lippuautomaattien käytettävyydestä eikä minulla ole ollut tarjota kuin vanhaa merkintää, joka julkaistiin vihreiden lippupömpeleiden julkaisun aikaan. Tässä viimein kokemuksia VR:n uusituista automaateista.

 

Harmittelin viimeksi, ettei automaattien käyttöliittymää ollut kehitetty edellisestä sukupolvesta juuri lainkaan, mutta uusien automaattien ergonomia taas on ratkaisevasti vanhoja huonompi. Tuolloin minulle kerrottiin VR:stä, että ohjelmistopuolelle on luvassa uudistuksia myöhemmin. Nyt tämä hetki on viimein koettanut, kuten joku on saattanut uutisista huomata.

Katleena ilkeili jo VR:lle niin nokkelasti ja Hesari tiivisti oleellisen palvelukulttuurista, etten edes yritä lähteä kilpailemaan. Olkoon tämä teksti asiallinen ja hyväntahtoinen katsaus.

***

Lainataan alkuun uutiskuvaa Hesarista ajalta, jolloin automaatit olivat kiinni. Kun matkustaja tulee automaatille ja huomaa, ettei saa ostettua siitä lippua, voisi luulla, että hän miettii seuraavaksi, mistä sitten saa lipun hankittua. Voisi olla hyvä ajatus kertoa se häiriötiedotteessa.

[Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi ja kuvasta toiseen selaamalla voi kätevästi hypätä tekstin yli kokonaan.]

Ei tietoa, mistä lippuja voisi ostaa

VR teki mukavasti ja myi lippuja ilman rangaistusmaksua junissa automaattien ollessa suljettuna. Kenties tämän tiedon olisi voinut kertoa automaatissa asiakkaallekin sen sijaan, että huijaa tämän jonottamaan maksulliseen puhelinnumeroon. Hukkaan meni sekin kädenojennus.

***

Saavuin Rautatieasemalle iltakävelylläni kello puoli kaksitoista. Sikäli onnekkaasti, että automaatti ilmoitti tervetulonäytöllään, että varttia myöhemmin lippuvalinnoissa olisi rajoituksia. VR pitää ilmeisesti yhä kiinni perinteistään ja sulkee lippukauppansa joiltain osin yöksi. Ei sitä mitä tahansa saa 15 miljoonalla.

Olisi ihan huomaavaista, että automaatti huomauttaisi kellonajasta selvemmin, kun se kuitenkin itse tietää, paljonko kello on. Nyt tervetulonäytössä vaihtelee vuoronperään kaikenmoista tauhkaa, jonka arvo kaikkiaan on kyseenalainen.

Mitä lienee rajoituksia?

Tiesin vanhastaan, että homma lähtee liikkeelle tökkäämällä näyttöä. Vaan eipä tuntunut lähtevän. Mitään ei tapahtunut, vaikka painoin ihan kunnolla. Kokeilin tuloksetta myös viereistä automaattia ja ehdin jo epäillä, että automaatit on sittenkin taas suljettu, mutta lehdet eivät ole enää jaksaneet uutisoida asiasta.

Tarkemmin katsomalla näin sormeni alla virhesymbolin. Tuollaisia näkyi Windows 3:ssa lapsena. Tapasimme kutsua niitä tennispalloiksi.

Näytön koskettamisesta seuraa virhesymboli sormen alle

Hetken aikaa itseni hölmöksi tunnettuani keksin tökätä näyttöä vielä todella nopeasti. Sepä toimi, ja pääsin kuin pääsinkin käyttämään automaattia. En onneksi ollut yksin avuttomuuksineni. Automaatilla puuhastellessani huomasin vieressä olleen naisen tökkivän näyttöä tuskastuneena. Hän kysyi lopulta minulta apua.

Näytin hänelle maagisen tökkäykseni.

Epäilemättä hän tunsi itsensä idiootiksi. Yritin lohduttaa, etten minäkään ollut tajunnut, mutta tuskin hän uskoi.

Seuraava näkymä pyytää valitsemaan kielen. Fyysisesti automaatit ovat tietty yhä samat kuin ennekin, joten tuttu ergonomiavaje vaivaa niitä yhä vähänkin pidemmällä ihmisellä. Otsikot jäävät ikävästi näytön karmin taakse.

[Tämän artikkelin kuvat on kuvattu sokkona vyötäisiltä. Siksi ne ovat vähän miten sattuu.]

Otsikot jäävät yhä piiloon

Onhan moinen kielivalinta tasapuolinen, mutta aivan ennenkuulumatonta ei olisi käyttää oletuksena yleisintä kieltä ja tarjota mahdollisuutta vaihtaa kieltä lennosta jostain hyvin näkyvästä painikkeesta. Lippusymboleja ei sentään käytetä, mikä on tietty hienoa. On on.

Runsauden pula

Avautuva etusivu näyttää aivan komitean aikaansaannokselta. Siinä on sinänsä hyvin tarjolla pikanapit todennäköisimmille junayhteyksille, mutta ehkä osan muista valinnoista olisi voinut jemmata vähän syvemmälle rauhallisemman vaikutelman saavuttamiseksi.

Voi olla, että tuo toimii hyvinkin ja ainoa haitta on esteettinen. Jos muistelee vanhaa käyttöliittymää, siinä lippuvaihtoehdoille oli varattu oma näyttönsä [jota vastaavasti arvostelin viimeksi epätarkoituksenmukaisesti ympäriinsä ripotelluksi. Olen näemmä nyrpeä kuin Anna Paljakka omissa arvioissaan].

Sivareille on oma luukkunsa

Uudessa järjestelmässä halutaan tuoda aiempaa paremmin esiin mahdollisuus tilata useampia lippuja kerralla. Plussan painamisen jälkeen oikealle ilmestyy miinusnappi. Ratkaisu toimii, joskin näin epätarkalla näytöllä noin pienien nappien tökkiminen on rasittavaa. Tuntuu huvittavalta, että siviilipalvelusmiehillä ja varusmiehillä on omat lipputyyppinsä, mutta varmasti se  on tarpeellista.

Alennus taitaa olla sama 50% kuin opiskelijoillakin, mutta ehkä tuota sitten käytetään johonkin tilastointiin.

Ei tule, kun ei ole

Koska oli ilta, järjestelmän mielestä käsitettä ”seuraava juna Tampereelle” ei ollut olemassa.

Seuraavalle päivälle löytyi listaus, jossa kummittelivat iltapäivälehdestä tutut LOL-junat. Luulin uutisesta, että kyseessä on jokin huomaamaton koodi jossain, mutta näin keskeisellä paikalla tämä tuntuu kieltämättä vitsiltä. Kuinka tästä pitäisi tajuta, että kyse on paikallisjunasta?

Junatyypin kutsuminen tuotteeksi tuntuu yhtä luontevalta kuin matkapuhelimen kutsuminen palvelupäätelaitteeksi.

Lol, tuotteita

Juna valitaan painamalla sitä edustavaa painiketta. Ihan tehokasta ja kosketusnäyttöä hyödyntävää, kuten viimeksi kaipasin. Nyt tulee vastaavasti mieleen, odottaisivatko ihmiset, että oikealta alhaalta pääsisi eteenpäin, kun joissain näytöissä pääsee ja joissain ei.

Aukeavassa näkymässä ei ole kauheasti mietitty, kuinka tieto saataisiin esille havainnollisesti – saati esteettisesti.

Infodesign

LOL-junallakin voi valita nähtäväkseen paikkatiedot. Siellä ei vain näy mitään.

Lol-junan paikkatiedot

Oikeasti suosin itse paikallisjunia aina Tampereelle mennessäni. Ne ovat jokseenkin kohtuuhintaisia eivätkä merkittävästi IC-junia hitaampia. Uudehkot Sm4-junat ovat varsin mukavia ja bonuksena paikan saa valita itse. [Korjattu Sm2-juna Sm4:ksi.]

IC-junan typerässä viherpesuhengessä ekoluokaksi kutsutussa normiluokassa saa valita paikkansa tarkemmin. Vastakkainen paikka tuntuu hassulta valinnalta yksin matkattaessa, mutta ilmeisesti se tarkoittaa, että edessä oleva penkki on käännetty ympäri.

Kenen suhteen vastakkainen?

Maksu tapahtuu tuttuun tapaan varsinaisen näytön viereisellä näytöllä ja näppäimistöllä. Veikkaanpa, että aika moni kuitti jää saamatta, kun tuota nappia ei huomaa painaa eikä siitä osaa varmaksi sanoa, joko se on aktivoitu (nappiin ilmestyy vastaava väkässymboli kuin ylemmässä paikkakuvassa, jos sen valitsee).

Kuittinappi on helppo jättää huomaamatta

***

Tämä oli pikatapa ostaa lippu. Tarvittaessa automaatilla voi säätää tarkemminkin. Jos määränpää ei satu osumaan etusivun listalle, sitä voi etsiä käsin. Asemat-painikkeesta aukeaa virtuaalinäppäimistö.

Omavalintainen määränpää

Näppäimistö on valitettavasti aiempaa ohjelmistoversiota ahtaampi ja nappeihin osuminen on hankalaa. Tai sitten olen vain iPadini pilalle paapoma.

Vaihtoehtojen rajaaminen toimii sentään fiksusti. V-kirjaimella alkavia asemia löytyy 17.

Aiempaa ahtaampi näppäimistö

VA-alulla osataan jo tuoda Vaasa tarjolle. Nappi tosin voisi olla paremman erottuvaa sorttia.

Viisas suodatus, huonosti erottuvat napit

Kun Vaasa on löydetty määränpääksi, näkymä on yhä edellisen vaiheen sekamelska kaikkine pikavalintoineen. Aivan kuin Vaasan juuri valittuani haluaisin sittenkin mennä Kajaaniin.

Tarpeeton ähky

Tarpeeton ähky

Paljon puhuttu paikkakartta on tarjolla myös lippuautomaateissa. Näkymä jaksaa jopa zoomata animoidusti jonkin verran, kun paikkaansa valitsee. Paikan valinta on samalla VR:n vastaus minunkin edellisessä merkinnässä mainitsemaani tilanteeseen, jossa kaveriporukka haluaa matkustaa yhdessä, mutta kukin maksaa matkansa itse. Silti yhä täytyy luottaa, ettei kukaan muu satu sillä aikaa juuri varaamaan paikkoja välistä.

Ei minusta olisi edelleenkään haitaksi, että matkan voisi varata kerralla koko porukalla ja maksuvaiheessa kukin voisi maksaa vuorollaan oman osansa.

Paikkakartta

Todellinen lipun osto jäi tällä kertaa kokematta. Olen matkustamassa joulukuussa Seinäjoelle, mutta VR ei jostain syystä myy lippuja niin pitkän ajan päähän. Tulinpa sentään kokeilleeksi, kuinka kellonaikojen syöttäminen toimii. Kovin kankeasti. On turha toivoa, että maksukorttipuolen numeronäppäimistöä voisi käyttää numerotiedon syöttämiseen, mutta virtuaaliset napit voisivat hyvin olla paljon suuremmat.

Eikö tähän olisi mahtunut kokonainen numeronäppäimistö, ettei tarvitsisi yksi kerrallaan tökkiä? Hyvä sentään, ettei ole otettu mallia digitaalikelloista ja selvitty neljän sijaan kahdella napilla: yksi siirtää numeroita ylöspäin ja toinen vaihtaa, kumpaa kenttää muutetaan…

Muistoja digitaalikelloista ja videonauhureista.

***

Kaikkiaan uusi lippuauttomaatti tuntuu täyttävän tehtävänsä. Perustapauksen flow on varsin looginen, ja alennuslipun ostaminen on jopa helpompaa kuin vanhassa systeemissä, sillä vaihtoehdot tulevat näkyville väkisin. Yhden aikuislipun hankkiminen taas vaatii ylimääräisen painalluksen, sillä järjestelmä ei oleta matkustajan tyypistä valmiiksi mitään. Kosketusnäyttöä käytetään paikoitellen vähän kömpelösti, ja monimutkaisemmat asiat myös tuntuvat monimutkaisilta.

Silmiiinpistävin puute kokonaisuudessa on epäammattimainen ulkoasu. Tieto esitetään monessa näkymässä tarpeettoman epähavainnollisesti ja esteettisyydeltään kokonaisuus muistuttaa 90-lukuisella ilmeellään lähinnä verkkopankkia.

 

Lisää aiheesta:

 

 

 

 

 

Duncan Lamb: keskity ratkaisemaan ongelmia

Make nice things with good people. Tähän kertoi Duncan Lamb päätyneensä pohtiessaan mitä haluaa elämässään tehdä. TaiKista valmistumisen jälkeen hän on ehtinyt koluta Skypen ja Nokian ja on nyt jälleen onnellinen startupperi. IxDA Helsingin yleisölle hän lupasi kertoa lähinnä itsestään, mutta kertoi onneksi paljon muutakin.

Puheet voisivat vaikuttaa arroganteilta, mutta Duncan osoittautui mukavaksi pohdiskelijaksi. Hän jakoi mantralauseensa sanoiksi ja puhui löyhästi kunkin sanan ympäriltä.

***

Ensimmäiseen make-sanaan hän kuitenkin juuttui niin pitkäksi aikaa, että alkoi jo huolestuttaa. IxDA-porukan designväelle Duncanin sanoma ei sinänsä ollut uutta, mutta mukavana uskonvahvistuksena se toimi. Hän korosti, kuinka haluaa ratkaista ongelmia. Iso-Britanniassa muotoilun ajateltiin olevan keino saada tuotteelle vähän lisää hintaa, mutta Suomessa hän kertoi ymmärtäneensä muotoilun roolin ongelmien ratkaisijana. Niinpä hän nykyään palavereissa kysyy alkajaisiksi muulta väeltä ärsyttävyyteen saakka: Miksi olemme koolla, minkä ongelman haluamme ratkaista?

Esiin nousi viime aikoina keskustelua herättänyt ajatus suuruuden ekonomian rappiosta. Teollisen tuotannon maailmassa suuruudesta oli etua. Kun tehtiin suuret määrät perustavaraa, oli eduksi, että oli iso ja saattoi tehdä enemmän halvemmalla.

Nykymaailmassa, jossa menestyäkseen täytyy olla ketterä, suuruus on vain riesa.

– En voi nähdä, kuinka mikään pysyisi nykyään niin kauan paikoillaan, että suuruudesta ehtisi olla hyötyä, Duncan pohti.

***

With-sanasta harhauduttiin pohtimaan, että olisi parempi presentoida kokonainen käyttö-flow kuin yksittäisiä näkymiä. Seuraavassa hetkessä Duncan oli näyttämässä, kuinka Keynote osaa sijoittaa yksittäiset kuvat omille slaideilleen, kaikki samaan kohtaan, jos kansiollisen kuvia raahaan ohjelmaan. Hienoa, en ollut tiennyt tuota vaan kopioinut kuvat Keynoteen yksi kerrallaan ja nykinyt sitten paikoilleen.

Olen tästä puhunut jo vuosikaudet, mutta haluaisin tosiaan sovelluksen, joka yhdistäisi ainakin Omnigrafflen monet nerokkaat piirto-ominaisuudet ja Keynoten siirtymät. Photarista huolisin mukaan layer-tyylit. Olisi tietty hyvä, jos näin luodut protot toimisivat suoraan myös iOS-laitteilla natiivisiirtymin.

[Joojoo, opettelisin vain koodaamaan protoni HTML5:llä niin ei tarvitsisi mussuttaa.]

Esiin nousi Flashin aseman romahdus myös protoilussa. ”Siinä ajassa kun väsää proton Flashillä, on jo koodannut oikean sovelluksen iOS:llä”, Duncan kärjisti.

Duncanin esitys oli innostava, mutta kaikkeen hänelläkään ei ollut ratkaisua. Kysyttäessä, kuinka selvitä hankalista asiakkaista, jotka eivät erota hyvää suunnittelua huonosta, hän päätyi neuvomaan, ettei kannata tehdä hommia sellaisille. Siksi hänkin aikoinaan lopetti työnsä designtoimistossa ja suuntasi Skypelle.

Ruisrock-sovellus – vaikeinta on selvittää kavereiden sijainti

Kirjoitukseni IXDA Helsingin Futurice -vierailusta lähti hieman käsistä, joten saan sen palasiin. Ensin vuorossa Janne Käki ja Ruisrock 2011 -sovellus.

Isäntäyritys Futurice esiteltiin iskevästi. ”Teemme sovelluskehitystä rahasta”, kalvolla kerrottiin ja luvattiin että liikkeelle päästään tarvittaessa kolmen rivin speksillä.

Ensimmäinen varsinainen puhuja oli Janne Käki, joka toimii Futuricen pää-iOS-kehittäjänä. Innokkaammat App Storen seuraajat tuntevat Jannen myös Stop Map Helsinki ja Routeclock-sovellusten tekijänä. Sovelluksissa on pyritty visualisoimaan joukkoliikenteeseen liittyviä tietoja uudella tavalla. Visualisoinnista kertoi myös Jannen esitys.

Janne kertoi tarinan avaruussukkula Challengerin tuhosta. Onnistunut sukkulan laukaisu on lukemattomien parametrien summa. Aiemmista laukaisuista oli kerätty tarkat tiedot, mutta ne esitettiin typerällä avaruusrakettiaiheisella kuvaajalla niin että oleellinen informaatio jäi piiloon. Jos data olisi esitetty järkevämmässä koordinaatistossa, olisi ymmärretty paremmin, kuinka paljon laukaisupäivän kylmyys lisäsi epäonnistumisen todennäköisyyttä.

Tarkoituksenmukaisen visualisoinnin Janne nosti myös Ruisrock 2011 -sovelluksen onnistumisen perustaksi. Aika liikkuu vasemmalta oikealle, esiintymislavat sijaitsevat toisiinsa nähden päällekkäin. Ja mikä ettei se voisi näyttää kitaralta ja kun se kerran näyttää kitaralta, niin olisihan kieliäkin hyvä voida soittaa.

Suunnitteluprosessi oli ollut kevyt. Suunnittelijaporukka oli brainstormannut tovin, mitä tietoja festareilla olleessaan kaipaisi. Ohjelma, tieto esiintyjistä, paikkojen sijainti, oma sijainti, kavereiden sijainti. Koska verkot tapaavat mennä festareilla tukkoon, sovelluksesta päätettin tehdä riippumaton ulkomaailmasta. Näin kavereiden sijainnin selvittäminen jäi tällä kertaa pois, mutta muihin tarpeisiin pyrittiin vastaamaan mahdollisimman hyvin.

Olen joskus miettinyt, että festarialueille voisi kiinnittää wlan-tukiasemia roskiksiin ja sen sellaisiin ja niiden avulla voisi toteuttaa jonkinmoista paikannusta, vaikka puhelinverkko jumittaisikin. Ehkä tämäkin tarve joskus tyydytetään.

Janne kertoi vielä jälkeenpäin sydäntäsärkevän tarinan Flow-festivaaleille tekemästään versiosta samasta sovellusrungosta. Sovelluksen tekeminen jäi sen verran viimetinkaan, että näytti todennäköiseltä, ettei Apple ehtisi hyväksyä sitä kauppaan ennen festareiden alkua. Vetoomukset eivät auttaneet, vaan sovellus jäi jumittamaan Applen hyväksyntäjonoon festariviikonlopun ajaksi. Niinpä Janne jakeli sovelluksen kehitysversiota halukkaille, jotka toimittivat hänelle puhelimensa UDID-koodin. Voisiko Flow-sovellukselle enää soveliaamman undergroundia jakelutapaa toivoakaan.

– Joo, kyllä Flow-festareille on oma sovellus. But you’ve probably never heard of it.

Mitä jos ei sotkettaisi termejä (case UX ja service design)

Harvalla alalla vallitsee vastaavaa termisekamelskaa kuin käytettävyysjuttujen ympärillä. HCI, UCD, IxD, IA, UI – jokaiselle jotakin. Kyynisempi voisi väittää, että lyhenteillä brassailemalla pyritään piilottamaan substanssin ohuutta. Vaan ei hätää, nykyään on lyhenne, joka sopii joka paikkaan. Ihan mitä tahansa tunnutaan voitavan kutsua UX:ksi.

Itse ymmärrän UX:n (user experience) käytettävyyden (usability) laajennuksena. Se yhtäältä korostaa subjektiivista elämykselllisyyttä pelkän utilitaristisuuden sijaan, toisaalta käsittää laajemmin käyttämiseen tai kokemiseen liittyvät tunnetilat eikä tutki pelkkää käyttöä.

[Diplomityössäni on minusta ihan osuvaa määrittelyä aiheesta. Tässä blogissa on myös pohdittu, pitäisikö se kääntää käyttökokemus vai käyttäjäkokemus, vaikka jälkimmäinen virallinen käännös onkin.]

Vaikka olen työskennellyt nimikkeellä UX designer, kuulun varsinaisesti koulukuntaan, jonka mielestä kokemusta sinänsä ei oikein voi suunnitella, vaan kokemukselle suunnitellaan ympäristö, jossa se voi tapahtua. Näin tuntuu hassulta lukea tekstejä, joissa UX:stä puhutaan kuin laskettavista kokonaisuuksista. ”10 UX-fiitsua, jotka tapaavat puuttua verkkokaupoista”. Espanjankielinen tuotekuvaus on näemmä sekin nykyään UX-omainaisuus.

Tarkemmin tutkimalla huomaa, että moni tuntuu kutsuvan itse käyttöliittymä [UI = user interface] UX:ksi. Käyttökokemus on seurausta käyttöliittymästä, mutta sen lisäksi monesta muusta asiasta. Ei UX:ää voi piirtää paperille.

Lopullisen UX:n kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin että käyttöliittymä on alunperin hyvin suunniteltu on, että asia huomioidaan toteutuksen aikana. Millaisia kompromisseja tehdään, ovatko vasteajat kelvollisia, millaisia siirtymiä käytetään, mihin vaiheeseen väistämätön odottelu piilotetaan, tuntuuko kokonaisuus hyvältä – mitä milloinkin.

***

Toinen merkitykseltään pahasti liudentunut käsite on palvelumuotoilu (service design). Minua vähän vierastuttaa designin kääntäminen muotoiluksi tässä yhteydessä, sillä muotoilu-sanalla ei minusta ole suomessa oikeaa konnotaatiota filosofisloogisesta ajattelusta, vaan siitä tulee liiaksi mieleen pelkkä kiva ulkonäkö. Kuinka vain, käsitteellä on alun perin tarkoitettu fyysisen maailman palveluiden optimaalista suunnittelua käyttäjäkeskeisin menetelmin.

Palveluketjuun voi kuulua myös digitaalisia käyttöliittymiä, mutta ne ovat vain osa kokonaisuutta. Tyypillinen esimerkki muotoiltavasta palvelusta voisi olla junamatka.

  • Yöllä kiinni oleva verkkokauppa on palvelumuotoilua.
  • Liian matala lippuautomaatti on palvelumuotoilua.
  • Lippu, joka ei mahdu lompakkoon, on palvelumuotoilua
  • Asema, jossa ei ole sellaista istumapaikkaa, jolta voisi seurata taulusta, paljonko juna on myöhässä, on palvelumuotoilua.
  • Tapa päivittää taulua viiden minuutin erissä niin ettei matkustaja uskalla mennä istumaan, on palvelumuotoilua.
  • Juna, joka haarautuu kesken matkan eikä vaunun sisällä lue kyseisen vaunun määränpäätä, on palvelumuotoilua
  • Lähiliikenteen junat, joiden kirjaimista ei pysty päättelemään mitä raidetta ne ajavat (esim. kaikki K:n ja S:n välillä menisivät tiettyä raidetta), on palvelumuotoilua
  • Töykeä konduktööri on palvelumuotoilua
  • Viherpestyt junanvaunut ovat palvelumuotoilua

Palveluistakin voi joidenkin määritelmien mukaan syntyä käyttökokemus. [Ja miksi ei voisi.] Kenties palvelumuotoilun voisi määritellä palveluiden käyttöliittymä- ja vuorovaikutussuunnitteluksi, jossa yhtä lailla pyritään lopulta hyvään UX:ään.

[Lisäys 28.10.2015] Yhä useammin palvelumuotoilun yhteydessä puhutaan lopputuloksena asiakaskokemuksesta (CX), siinä missä käyttöliittymäsuunnittelu liittyy käyttäjäkokemukseen (UX). Sen lisäksi asiakaskokemus sanaa tietty käytetään myös muissa yhteyksissä ja välillä näkee sanottavan varmuuden vuoksi CX/UX. [/lisäys]

Jotenkin vain on päässyt tapahtumaan niin, että myös verkkopalveluiden suunnittelua on alettu kutsua palvelumuotoiluksi. Palveluitahan ne ovat verkkopalvelutkin, mutta kun digitaalisille palveluille on jo omat vakiintuneet sanansa (käyttöliittymä- ja vuorovaikutussuunnittelu yms.) ja palvelumuotoilua vastaavasti käytetty liittymään koko palveluketjuun fyysinen maailma mukaan lukien, niin pitikö tämäkin mennä sotkemaan.

Nokian SIM-korttiriippuvaisuus

Akun alle piilotettu SIM-kortti on yksi kännykkäsuunnittelun raivostuttavimmista anti-patterneista. Oletin kauan, että SIM-kortin irrottaminen ja kytkeminen virrat päällä olisi ongelma ja kortti olisi siksi tapana suunnitella niin hankalaan paikkaan. IPhone opetti, että kortin voi ongelmitta kytkeä ja irroittaa koska vain. Ilmeisesti akun alle piilottamisesta vain oli tullut tapa.

IPhonen SIM-korttiriippumattomuus kuvastaa hyvin, että laite on ensisijaisesti mobiilitietokone ei niinkään puhelin. SIM-kortti on vain yksi komponentti ja kyky soittaa puheluita vain yksi ominaisuus, jonka kortti mahdollistaa. Ilman SIM-korttiakin iPhonella voi hyvin pelailla pelejä, kuunnella kirjoja tai surffata nettiä wlanilla – ja kokonaisuus on myös suunniteltu tällä periaatteella.

***

Sain hiljattain oppia, että Nokia toimii yhä kovin puhelinkeskeisesti. Yritimme yhdistää isäni uutta E7-puhelinta kaapelilla tietokoneeseen siirtääksemme sinne vanhalta Kommarilta onnistuneesti tietokoneelle kopioidut yhteystiedot. Ei onnistunut. OVI Suite [vai mikä sen nimi nykyään on] kehotti tarkistamaan, että kaapeli on oikein kytketty tai jotain muuta epämääräistä. Kaapelissa ei ollut vikaa. Buuttailimme uudelleen puhelinta ja tietokonetta, mutta edistystä ei tapahtunut.

Kunnes mieleeni tuli absurdi ajatus: kenties puhelin tarvitsee sisäänsä SIM-kortin yhdistyäkseen tietokoneeseen. Näinhän se oli. SIM-kortti oli luontevasti yhä vanhan puhelimen sisällä.

***

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun törmäsin Nokian puhelimen erikoiseen SIM-korttiriippuvaisuuteen. Joskus noin vuonna 2006 olin ekskursiolla Nokialla ja saimme hipelöitäväksemme piakkoin julkistettavia puhelimia. En halunnut häiritä muita kokeilemani puhelimen näppäinäänillä, joten yritin mykistää äänet. Se ei onnistunut, sillä puhelimesta puuttui SIM-kortti.

[Lopulta isäni yhteystiedot saatiin siirrettyä. Paitsi osa tiedoista. Ja osa tuli puhelimeen kahteen kertaan. Sitä sattuu iPhonellakin, ei sillä. Toivottavasti iCloud tulee ja pelastaa.]

IxDA Helsingin vierailu Hammerkitillä

Olen jo pitkään ajatellut, että pitäisi mennä ihmettelemään IxDA Helsingin tapahtumia, mutta vasta viime torstaina uskaltauduin ensimmäistä kertaa mukaan. Tapahtuman järjesti Hammerkit, joka esitteli keväämmällä julkaistavaa uutta versiota verkkopalvelujenkehittämistyökalustaan. Ohjelmassa oli myös esitys Linja Designin Zax-konseptista sekä keskustelua Normanin Emotional Design -teoksen pohjalta.

Kuulin Hammerkitistä ensimmäistä kertaa vuonna 2007, kun he olivat toteuttajaehdokkaana yhteen hankkeeseen, jota ei koskaan päädytty toteuttamaan. Silloin heidän tuotteestaan jäi vähän hämärä kuva, mutta noista ajoista homma on kehittynyt kummasti. Toimitusjohtaja Mark Sorsa-Leslien esityksestä kävi ilmi, että firma sellaisenaan oli noihin aikoihin vasta aloittelemassa taivaltaan.

Esityksen teemana oli web punk. Samaan tapaan kuin punk-musiikissa asenne on soittotaitoja tärkeämpää, Hammerkit haluaa tarjota työkaluja teknisesti taitamattomammille tekijöille, jotta nämä saavat visionsa toteutettua.

– Nykyään valtaosa palvelun kehitykseen käytettävistä resursseista menee kehittämiseen ja suunnittelu jää vähemmälle. Tämä pitäisi kääntää ympäri, sillä kehityksessä käytetään nykyään energiaa samojen pyörien keksimiseksi yhä uudestaan, Sorsa-Leslie selitti.

Hän huomautti, että yritykset haluavat ostaa yhä enemmän pilvipalveluita ja sivustojen sijaan puhutaan palveluista. Hammerkitin mallissa kaikki rakennetaan heidän palvelunsa avulla ja hostataan heidän palvelimillaan.

– Kun ennen sanottiin what you see is what you get, meidän pyrkimyksemme on että what you see is what you can change.

Sorsa-Leslie näytti, kuinka helppoa on raahata sivustolle valmis Facebook-palikka, joka toimii heti ilman koodin kirjoittamista. Täytyy myöntää, että palvelun käyttölogiikka ei valjennut demosta kovin hyvin. Selvä, yksittäisille sivuille tuodaan sälää raahaamalla sivupalkista, mutta kuinka sivujen välinen toiminta ja yhteydet dataan tapahtuvat, jäi pitkälti mysteeriksi.

Ajatus kehityksen pelkistämisestä valmiiden elementtien kiskomiseksi kiinnosti yleisöä, mutta tämänkaltaisten lähestymistapojen rajoittuneisuus herätti huolta. Mitä sitten tehdään, jos valmis palikka ei tee sitä mitä halutaan? iWebilläkin on helppoa raahata valmiita paloja sivulle, mutta rajat tulevat nopeasti vastaan. Jos kattava helppo ratkaisu olisi tehtävissä, se olisi varmaan keksitty jo.

Sorsa-Leslie täsmensi, etteivät devaajat ole katoamassa minnekään. Työkalua ei ole tarkoitettu ensisijaisesti heille vaan suunittelijoille, jotka tähän saakka eivät ole kyenneet toteuttamaan mitään lopullista toiminnallisuutta. Hammerkitin avulla he voivat tehdä suoraan toimivia juttuja, ja devaajat huolehtivat lisätoiminnalisuuksista, joita ei valmiilla elementeillä saavuteta. Valmiin PHP-palikan muuttaminen Hammerkitin käyttöön ei ole Sorsa-Leslien mukaan temppu eikä mikään.

– Visiona on myös, että tekemiään moduuleja voi jatkossa jakaa muiden kanssa, joko ilmaiseksi tai korvausta vastaan, hän jatkoi.

Sorsa-Leslie painotti, että kyseessä on enemmän kuin pelkkä CMS, julkaisujärjestelmä, sillä Hammerkitin avulla ei luoda sivustoja kuten CMS:llä vaan kokonaisia verkkopohjaisia sovelluksia. Haasteena onkin keksiä, millä tavalla tuote määritellään ja kuinka sitä kutsutaan. Toinen kysymys on hinnoittelumalli. Keskustelussa todettiin, että on hyväksi antaa kehittäjätyökalut käyttöön ilmaiseksi, jotta innostuneet ihmiset voivat testailla juttuja ilman ennakkositoutumista.

Hammerkitiä ei Sorsa-Leslien mukaan ole kehitetty spesifisti mintään tietyn tyyppisen sivun tarpeita ajatellen.

– Mikä tahansa datavetoinen palvelu, joka on ennemmin ohjelma kuin pelkkä sivusto, hän kiteytti.

Esimerkkinä Hammerkitin vanhalla versiolla tehdystä palvelusta hän näytti technopolisonlineä.

Jälkeenpäin käydyissä keskusteluissa tuumittiin, että harva teknologiatalo haluaisi sitoutua niin voimakkaasti yhteen kumppaniin, että sitoutuisi tekemään kaiken kehityksen heidän palvelussaan ja olemaan täysin sen armoilla koko palvelun elinkaaren ajan. Erilaisille mainostoimistojen väsäämille kampanjasaitille Hammerkitin kaltainen palvelu voisi sen sijaan olla hyvä apu.

Keskustelussa nousi esiin myös Bildy, jonka ajatus on kovasti Hammerkitin kaltainen.

***

Illan toinen esiintyjä oli Steffen Halme Linja Designilta. Hän demosi Linjan Zax-konseptia, jonka peruja on Nokian N900-puhelimen selaimen zoom-ele, jossa sivua suurennetaan nipistämisen sijaan pyörittämällä sormea ruuvin tapaan. Zaxin 2.0 -versioon kuuluu ajatus näkymän kääntämisestä kolmiulotteisesti näyttöä skrollattaessa. Näin käyttäjää näkee enemmän mitä on tulossa kuin puhtaassa kaksiulotteisesti vierittämisessä.

Ajatuksesta oli toteutettu prototyyppi, jossa kallistusefektiä käytettiin pelilaudan kanssa. Yleisössä kaipailtiin demoa efektistä selaimen kautta.

– Valitettavasti se on toteutettu vasta yhteen laitteeseen ja tuo puhelin on tällä hetkellä Eljas Perheentuvalla messuilla Barcelonassa, Halme valitteli.

Hän avasin kuitenkin puhelimensa komentorivin ja kaivoi laitteen uumenista mystisen protoversion.

– Pojat sanoivat, että tätä ei saa näyttää, mutta tässä sitä mennään.

Efekti toimi varsin hitaasti, sillä se ei käyttänyt vielä puhelimen grafiikkasuoritinta, mutta vaikutelma oli silti vinkeä.

Keskustelua syntyi kallistuksen mielekkäästä määrästä. Halme myönsi, että sen parissa riittää vielä testaamista. Samoin siinä, kuinka eleen nopeuden kuuluisi vaikuttaa efektin voimakkuuteen. Kun asiaa miettii alkuhuuman hälvettyä, voisi tuntua raivostuttavalta, että verkkosivu kallistuisi, kun yritän vierittää sitä samalla kun luen pidempää tekstiä.

Halme kertoi myös alkuperäisen zoom-eleen taustoista ja sanoi, että siitä on kiittäminen Eljas Perheentupaa. Ele koettiin toimivaksi ja se haluttiin käyttöön, joten se laitettiin jakoon avoimena lähdekoodina. Näin se päätyi N900-laitteeseen, jonka tiimoilta Linja on tehnyt Nokian kanssa yhteistyötä muutenkin.

Halme arveli, että ele on hyödyllinen, vaikka Nokiakin joskus alkaisi käyttää useamman kosketuksen päälle ymmärtäviä näyttöjä, sillä ele vaatii vain yhden sormen. Olin itse ollut vähän skeptinen eleen toimivuudesta näkemieni videoiden perusteella, mutta jahka puhelin ymmärsi, että haluan zoomata, se tapahtui miellyttävän responsiivisesti. Halme kertoi, että Nokian käyttämä versio eleestä on vanha 1.0 versio, jossa puhelin ei vielä heti tunnista, että käyttäjä haluaa zoomata eikä vierittää näyttöä, mutta tätä on sittemmin ehditty parantaa jo paljon.

***

Ilta päättyi keskusteluuun Donald Normanin Emotional Design -kirjasta. En ollut aiemmin tullut katsoneeksi Normanin TED-puheenvuoroa, jossa hän tiivistää hyvin kirjan tärkemmät teemat jo pari vuotta ennen kirjan ilmestymistä. Tuo kannattaa katsoa.

Kirja on sikäli tärkeä, että se on yksi suosittuja viitteitä, kun määritellään miksi on relevanttia puhua erikseen käyttökokemuksesta ja käytettävyydestä. Yksi merkittävä havainto kirjassa on, että miellyttävät tuotteet myös koetaan helpommiksi käyttää ja niille annetaan enemmän anteeksi.

Miemo Penttisen kokoamassa kalvossa havainnollistetaan kokemuksen kolme tasoa. Tällä erää jäin eniten miettimään tasoista viimeistä. Jos viskeraalinen [tuollaista sanaa ei kyllä suomessa ole] taso viittaa kaikkeen kivaan ja kauniiseen maailmassa ja liittyy siten käyttökokemukseen ja tuotteen käyttäytyminen liittyy paljolti perinteiseen käytettävyyteen, kuinka viimeinen reflektiivinen taso tulisi huomioida ja mihin se liittyy? Pitää ehkä vilkaista kirjaa uudestaan.

skitched-20100220-204035.jpg

Tapahtuma oli kaikkiaan innostava. Kiitokset isännille ja järjestäjille! Täytyy käytä katsomassa uudestaankin.